Elämäsi kamalin teko

Tukistin lapsiani useamman kerran, kun olivat pahimmassa uhmaiässä, eikä mikään puhe ja kiellot auttaneet. Kadun tätä äärettömästi vielä tänäkin päivänä, vaikka lapseni ovat jo aikuisia ihmisiä ja meillä on läheiset ja lämpimät välit.

Ostin alle 800e maksavan puhelimen.

Eläimet on luotu ihmisten kiusattavaksi! kirjoitti:

Minä olen ollut pienestä asti eläinrääkkääjä ja olen siksi monien mielestä varmasti todella kamala ja sairas ihminen mutta minusta siinä ei ole mitään pahaa. Nehän ovat vain eläimiä, joten mitä pahaa siinä on, jos niitä sattuu tai ne pelkäävät? Minusta on yhä todella kivaa kiusata eläimiä. Onneksi täällä saa hankittua eläimiä todella helposti, esim. kissanpentuja saa ihan ilmaiseksi kun jonkun kissa karkaa ja tulee tiineenä kotiin niin ne pennut jaetaan ilmaiseksi kenelle vain pennun tahtovalle ja perään ei kysellä, että kuinka sen kissan kanssa menee. On todella kivaa kiusata esim. kissaa kunnes se kuolee. Nyt tietenkin eläinrakkaat suuttuu ja haluaa saada minut kiinni ja vastuuseen teoistani, mutta minua ei kiinni saada, koska en kirjoita tätä omalta koneeltani niin ei edes IP-osoitteen selville otto hyödytä mitään. Sitä paitsi jos tämän kirjoittaja saataisiin kiinni, niin kenelläkään ei olisi mitään todisteita minua kohtaan tätä kirjoitusta lukuun ottamatta että olen rääkännyt eläimiä koko elämäni ajan ihan pienestä asti, reilusti 30 vuotta.

Opettele provoamaan äläkä tee tälläisiä tylsiä huonoja provoja

Nyt linnuntappajat ja muut. Itse asiassa syömällä lihaa tuette tappamista, jota teidän ei itse tarvitse suorittaa, koska se on ulkoistettu teurastamoille. Mielenkiintoista, että avuttomien linnunpoikasten tappaminen tuntuu pahemmalta kuin yhtä avuttomien vasikoiden, jotka on kasvatettu ihmisen ruoaksi.

Leikin kaveria kiusatakseni erästä ihmistä. Se on teko jota ei tarvitse antaa anteeksi. Uskon karmaan ja olen saanut sen raskaiden korkojen kanssa takaisin. En tarvitse hänen anteeksi antoaan, mutta kadun tekoa syvästi. Joudun elämään asian kanssa koko loppuelämäni. 

Vierailija kirjoitti:

Nyt linnuntappajat ja muut. Itse asiassa syömällä lihaa tuette tappamista, jota teidän ei itse tarvitse suorittaa, koska se on ulkoistettu teurastamoille. Mielenkiintoista, että avuttomien linnunpoikasten tappaminen tuntuu pahemmalta kuin yhtä avuttomien vasikoiden, jotka on kasvatettu ihmisen ruoaksi.

tämä. Huvittavaa kun moni ihminen on olevinaan niin "eläinrakas" ja omistaa muutaman lemmikkikoirankin jotka sitten vaan on siellä kerrostalossa ja niitä käytetään muutaman kerran päivässä nopeasti ulkona. Ei kovin eläinrakasta mun mielestä, jos omaa koiran niin kyllä se olisi hyvä käyttää edes kerran päivässä useamman kilometrin pituisella lenkillä. Samat tyypit tietenkin syö lihaa, possa nautaa ja kanaa mutta paheksuvat kiinalaisia kun syövät koiraa :D En ymmärrä logiikkaa

Annoin itseni lihoa ylipainon puolelle 10-vuotiaana. Jo parin vuoden päästä se alkoi haittaamaan, mutta itsekuria elämäntapamuutokseen ei ole löytynyt, vain typerään jojoiluun. 16-vuotiaana sain laihdutettua itseni BMI 19 asti ja pysyin siinä n. 9 kuukautta, mutta sitten repsahti, vyötärölle tuli 10kg parissa kuukaudessa ja olin jälleen läski. Nyt on meneillään taas lihomisvaihe, BMI on tällä hetkellä 24 ja inhoan itseäni; Pari kuukautta sitten oli ihanan toiveikas olo, kun housut tippuivat jalasta, mutta nyt ne taas kiristävät ja maha vyöryy niistä ulos.

Jos olisin tuolloin esiteininä tajunnut olla syömättä karkkia ja juomatta kokista, olisin varmaan omaksunut terveellisemmän ruokavalion ja olisin vielä laiha ilman mitään kamppailua. Huoh, taitaa olla vain ajan kysymys, milloin luovutan, repsahdan lopullisesti ja lihon kymmeniä kiloja valtavaksi siiderivalaaksi, jollaiseksi jään.

Yritin teininä tappaa oman äitini kuristamalla. Mulla on ollut ihan hyvä lapsuus, mutta teininä meillä oli äidin kanssa aivan järkyttäviä riitoja. Äidilläni on riidellessä tapana estää poistuminen paikalta ja hyökätä koko ajan pahemmin vastaan, kunnes toinen murtuu. Itse taas taistelen viimeiseen asti, joten äitini tytär taidan olla :D Meni monesti fyysiseksi ja yhden kerran mulla pimeni täysin silmissä. Syöksyin äidin kimppuun ja puristin molemmin käsin kurkulta hulluna. Muistan sen kauhun äidin silmissä ja sen valtavan pimeän raivon mikä sai mut vaan jatkamaan. Lopulta isä ja veli sai revittyä mut irti äidistä ja työntivät mut ulos pakkaseen lukkojen taa. Riehuin vielä jonku aikaa pihalla ennen kun rauhoituin. En ikinä unohda sitä järkytystä, kun tajusin mitä äsken oli tapahtunut ja millasta oli olla siinä pimeässä raivossa. En myöskään unohda ilmeitä mun perheenjäsenten kasvoilla. Otettiin tuonki jälkeen pahasti yhteen, mutta opin tuon kerran jälkeen lähtee pois, kun raja on ylittymässä. Äitikin oppi samalla, ettei se voi käyttyätyä ihan miten vaan ilman seurausta. 

Ollut sängyssä varatun kanssa ja nauttinut siitä.

Pahoinpitelin tyttöystäväni. Kamalin asia minkä oon tehnyt, mutta enää en jaksa katua. Olen nainen itsekin, vaikka tuskinpa sillä merkitystä on, eikä lievennä tekoa. Ehkä kadun vain, etten tehnyt sitä aiemmin... Isot traumat jäi tuosta suhteesta.

Olin juuri ystävystynyt uuden tytön kanssa, mutta muutamien kuukausien aikana huomasin, että olimme aika pahasti eri aaltopituudella, eikä meillä ollut juurikaan yhteistä. Tämä tyttö kuitenkin oli innoissaan ystävyydestämme: Olimme n. 20-vuotiaita ja olin hänen ensimmäinen ystävänsä ikinä ja jo parin viikon hengailun jälkeen hän oli sitä mieltä, että olimme erottamattomat, kutsui meitä siskoksiksi.

Minulla ei ollut kuitenkaan "munaa" sanoa ystävälleni, että en haluaisi olla hänen kaverinsa enää, joten yritin savustaa tytön ulos: Olin tarkoituksella inhottava, että hän pistäisi välit poikki, joten peruutin tapaamisia, tein ohareita, (piilo)vittuilin, väheksyin hänen kiinnostuksenkohteitaan, luonnettaan ja pukeutumistyyliään. Haukuin häntä yksinkertaiseksi ja lapselliseksi: Eihän raukka tietenkään osannut olla ja seurustella, kuten muut nuoret aikuiset tytöt, koska ystävättömänä ei ollut koskaan ennen ollut juuri tekemisissä ikätovereiden kanssa. Puhuin koko ajan muista kavereistani ja ylistin, kuinka hauskaa minulla oli heidän kanssaan ja tämän uuden tytön kanssa en tarkoituksella ikinä suostunut tekemään mitään kivaa, jotta hänellä olisi kanssani tylsää ja vaivaannuttavaa. Huomasin, kuinka pahasti käytökseni vaikutti kaverini jo valmiiksi paskalle itsetunnolle; hän oli luomieni riitojen jälkeen usein itkuinen ja lyhyen ystävyytemme loppuvaiheilla todella masentuneen ja alistuneen oloinen.

Lopulta tapasimme yhä harvemmin (johtuen usein ohareistani) ja jossain vaiheessa tapaamiset loppuivat kokonaan. Siinä vaiheessa minua alkoi myös kaduttaa, että olin kohdellut tyttöä niin paskasti ihan vain oman pelkuruuteni takia. Olimme vain eri aaltopituudella, ei hänessä itsessään mitään vikaa ollut. En kuitenkaan missään vaiheessa pyytänyt anteeksi, vaikka huomasin, että tyttöä masensi hänen ainoan ystävänsä käytös, olin ihan liian raukkamainen siihen.

Tästä on nyt aikaa yli neljä vuotta ja ainakin somen perusteella tyttö on löytänyt jengin uusia ystäviä. Olen siitä iloinen, mutta silti inhoan itseäni, kun ajattelen, mitä ilkeä, pelkurimainen käytökseni luultavasti teki entisen ystäväni itsetunnolle. Olen nykyään miettinyt anteeksipyyntöä entistä useammin, nyt sille olisi otollinen aika, kun hänellä on jo oikeita ystäviä, jotka välittävät hänestä, eikä tämän ex-ystäväni tarvitsisi väkisin roikkua minun seurassani, olenhan jo osoittanut aika selvästi hänelle, ettei minusta ole ystäväksi.

Vierailija kirjoitti:

Terve vaan tutuille, mutta minäkin tapoin lapsena metsähiiren. Se mikä tekee tilanteesta erityisen tragikoomisen, on se, että äärimmäisen eläinrakkaana lapsena yritin vain AUTTAA kyseistä hiirtä. Oli talvi, luulin sen paleltuvan lumeen, yritin ottaa syliin ja viedä sisälle lämpimään. Astuinkin vahingossa sen päälle.

Itkin päiväkausia. Vieläkin, yli 20 vuotta myöhemmin, tämä hiiri tulee välillä uniini. Lapsena tuntemani syyllisyys oli aivan valtavaa ja musertavaa.

Vaikea uskoa, että jotkut tappoivat tahalleen eläimiä. Minä nyt tosin en tappanut hämähäkkejäkään ja kalastaminenkin teki pahaa. Oma lapseni on samanlainen. Pääsi kesällä ensimmäistä kertaa kalastamaan, jota edelsi pitkä moraalinen pohdinta kalojen ja matojen kivun tuntemuksesta. Uteliaisuus kuitenkin voitti ja kalasti muutaman pikkusärjen mummolassa. Viimeksi eilen pohti tappamiaan kaloja ja toisteli itselleen, ettei kaloihin varmasti sattunut, ei voinut sattua. Erityisen pahoillaan hän on siitä, että kuolivat turhaan. Kukaan ei edes syönyt niitä.

Lapsi on kyllä ihan oikeilla jäljillä miettiessään tuota kalastuksen eettisyyttä ja oikeutusta, kalat nimittäin tuntevat kipua: http://www.hs.fi/m/kotimaa/a1444367180192

Täällä on hurjasti alapeukutettu viestejä, joissa on pyydetty eläinrääkkäyksestä pöyristyviä ihmisiä miettimään, mistä heidän ruokansa on peräisin. Vaikka nyky-yhteiskunnassa olemme kasvaneet arvomaailmaan, jonka mukaan tuotantoeläinten kasvatus kyseenalaisissa oloissa ja tappaminen ruuaksi on hyväksyttävää, kannattaa näitä asioita todella pysähtyä miettimään ja kyseenalaistaa. Miksi tuotantoeläimet ovat mielestämme eri asemassa kuin lemmikit tai villieläimet? Kovin kestävä perustelu ei ole sekään, että ruuaksi kasvattaminen ja tappaminen on ok, koska silloin eläintä ei tapeta turhaan. Faktahan on, että ihmiset pärjäävät varsin hyvin ilman lihaa, joten lopulta se eläinten kärsimys ja kuolema on aivan turhaa, ihan kuten niiden huvikseen tapettujen räkättirastaidenkin.

Olen osallistunut aktiivisesti koulukiusaamiseen kun kuvittelin sen suuntaavan kiusaamisen pois itsestäni. No, karma kosti sen aika nopeasti, mutta ei se tietenkään tuota alkuperäistä uhria mitenkään hyvitä.

Olen lyönyt koiraani kovaa, kun se ei millään totellut. Koira uikutti kivusta. En anna ikinä tuota anteeksi itselleni, vaikka olinkin vielä lapsi tuolloin, niin silti niin vanha, että olisi pitänyt toimia paremmin.

Seurustelin samassa työpaikassa olevan naisen kanssa. Tämä petti minua ja saattoi minut naurunalaiseksi. Olin todella rakastunut ja epätoivoinen pettämisen paljastuttua ja hän kiusaili minua vielä monta kuukautta(petti uudestaan ja kaikki muut tiesi paitsi minä ). Lopulta päädyin kostamaan hänelle ja poikaystävälleen, puhkoin autostaan renkaita ja kusin tankkiin. Hävettää.

Vaikea selittää mutta tämä on todella kamalin asia minkä olen elämässäni tehnyt. Ystävälläni ja minulla oli vaikeuksia lähinnä koska hänet on kasvattanut luonnehäiriöinen vanhempi ja vaikka hänessä on monta asiaa kohdallaan ei hän aina ihan tajunnut mikä on normaalia käytöstä - vuosien mittaan paransi sitä käytöstään kyllä. Hän valehteli jatkuvasti ja syyllistyi vaikka mihin ala-arvoisiin tekoihin mm. yhteinen "ystävämme" oli sitä mieltä että minun ja tämän henkilön välinen ystävyys ei ole minkään arvoinen ja yritti romuttaa sen, ja ystäväni reagoi siihen mm. jatkuvasti perumalla sovittuja tapaamisia tanssiakseen tämän kolmannen henkilön pillin mukaan ja muuta sontaa jota ette voi kuvitellakaan.

Vuosien väännön jälkeen missä hän paransi käytöstään asteittain ja lopetti (hitaasti) kehoituksestani monia sellaisia toimintamalleja jotka ihan selkeästi eivät kuulu terveisiin ihmissuhteisiin. Hän halusi pelastaa sekä ystävyytemme että kaikki muut pilalle menneet ihmissuhteensa, ja otti minulta neuvoja vastaan. Olin ensin luottamuksen arvoinen mutta yksi päivä minulla yhtäkkiä keitti yli.

Olin hänelle vihainen kaikesta vuosien mittaan tapahtuneesta, ja kerran sitten ylireagoin mustasukkaisesti siihen että hän halusi pitkältä matkalta palattuaan ensin tavata toisen ystävänsä koska siitä tuli minulle erinäisten seikkojen takia menneisyys mieleen - mitä en ala listata. Sepitin tarinan miksi se muka oli väärin ja väitin että kyseessä oli taas hänen ongelmansa jonka takia hän ei tajua mikä on sallittua. Iskin siis vyön alle ja käytin hyväkseni hänen epävarmuuttaan. Vaikka ei ollut, olin vain raivoissani ja peloissani ja menin manipuloimaan häntä ja pahinta on että hän uskoi minua koska luuli että yritin auttaa häntä kuten aina ennenkin.

Vierailija kirjoitti:

Valitse tästä:

- poltin tupakkaa ja join

- Olen kokeillut mietoja huumeita ja lääkkeiden väärinkäyttöä (pari kertaa)

.

Mitäs "kamalaa noissa nyt on ollut"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitse tästä:

- poltin tupakkaa ja join

- Olen kokeillut mietoja huumeita ja lääkkeiden väärinkäyttöä (pari kertaa)

.

Mitäs "kamalaa noissa nyt on ollut"?

siis "kamalaa" :D

b kirjoitti:

Tein abortin ja väitin exälle (joka olisi ollut vahingon isä ja halusi pitää lapsen, uhkasi jättää jos teen abortin) että se oli kohdun ulkoinen raskaus. Ja esitin suunnatonta surua ja väitin että olisin niin toivonut lasta. Todellisuudessa abortti oli elämäni paras päätös, en olisi pitänyt vahinkoa vaikka olisi maksettu.

Itse en pidä tekoani ollenkaan kamalana, vaan pelastin elämäni tekemällä niin, mutta eksää ajatellen olihan se aika paskamainen veto. :D Muistan edelleen hänen surunsa. Ja nauran sille. :DD

Miksi tällä on näin paljon yläpeukkuja? 

Olin aamu tuimaan lypsyllä, ja vahinkossa läimäytin heinä hankolla lehmää päähän. Kuolla kupsahti mutta saatiinpahan jauhelihaa liha makarooni laatikkoa varten!

Vierailija kirjoitti:

Tapon lapsena linnun poikasen tallomalla, sellaisen joka ei osanut lentää kuin pienen matkan, niitä oli kiva jahdata että ne väsyi ja ottaa syliin.. kerran vain päätin talloa sellaisen jotta kaverini löytäisi sen ja rupeaisi itkemään ja niin siinä kävikin

Idiiootti! Että pistää niin vihaksi :-(