Lue keskustelun säännöt.
Tekee pahaa katsoa vierestä, miten vanhemmat pitävät edelleen otteessaan aikuista poikaansa
07.02.2016 |
Henkisesti siis.
Kaikki toiminta perustuu lähinnä vanhempien miellyttämiseen. Mitähän äiti tästä miettii, miten sanon tämän niin ettei hänen mielensä pahoitu. Vaimosta viis, kunhan äidin kanssa ei tule riitaa. Äiti on tärkein eikä hänelle saa sanoa pahasti mistään (asiallinen kritiikki on paha, ettei äiti vain ota siitä itseensä - parempi olla hiljaa). Äiti on opettanut ettei kenellekkään saa olla ilkeä - (harmi vain, että silloinkun mies kuvittelee olevansa kaikille mieliksi ja on avaamatta suutaan ikävissä tilanteissa, hän hiljaisuudellaan loukkaa minua. Monta kertaa olen toivonut, että hän puolustaa minua sukulaistensa edessä, mutta ei sano mitään. Näin hän ei loukkaa ketään, mutta oikeasti loukkaa minua).
Kuulostaaki kenellekkään tutulta?
Kommentit (70)
No, mä olen samassa tilanteessa, mutta en ole mies. Naisilla se äidistä irtipääsemättömyys vain näkyy eri tavalla, kuin miehillä, mähän en siis halua miellyttää mun äitiä, mitta en osaa elää omaa elämääni. Mutta siitä olen samaa mieltä kirjoittajien kanssa, että tämmöinen tilanne on sen vanhemman vika, he eivät ole jättäneet tervettä tilaa lapselleen itsenäistyä. Aivan paskaa haukkua sitä lasta siinä, kun itse on saanut keinot irtautua. Ja vaikka ei olisi saanut keinojakaan, niin jo se, ettei ihmistä ole kyetty sitomaan, äiti ei siis ole kyennyt sitomaan, niin vapauttaa lapsen itsenäistymään.
Äiti ei sido siis joko siksi, että ei ole siihen taipuvainen, on liian heikko siihen, vaikka haluaisikin tai lapsi itse on sellaisella luonteella varustettu, ettei alistu. Mutta ei se, ettei lapsen luonne ole alistumaton tee hänestä syypäätä äitinsä käytökseen, jos äiti siis sitoo lastaan. Ja on joko tarpeeksi vahva tai hullu sen tehdäkseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kuvaa video tilanteista. nyt vaan vaikuttaa, että vaimo koittaa erottaa miehen vanhemmistaan
Miksi niin ajattelet? Perustele vähän.
Ap
no joskus vaimon vaatimukset on mielipuolisia ja joskus vanhempien. Joskus on kysymys vain kulttuurieroista. Et antanut yhtään esimerkkiä jolloin tilanne voi olla mikä vaan.
Minua on esimerkiksi haukuttu ja vähätelty hänen sukunsa edessä muutamissakin juhlissa. Olen mm. liian alhaisesti koulutettu enkä tarpeeksi fiksu heidän sukuunsa. Mies ei tilanteissa sanonut MITÄÄN. Hänet on kasvatettu siihen, että omalle perheelle tai suvulle ei saa sanoa vastaan tai heidän tunteitaan loukata. Tämä on lopputulos, avovaimo nielee itkua vieressä ja sydän hakkaa tuhatta ja sataa.
Ap
Miksi miehen pitäisi sinua puolustaa, oletko miehen lapsi? Aikuinen nainen kykenee kommunikoimaan aikuisesti eikä huutele puolisoa apuun.
Miehet nyt vaan tulevat toimeen äitiensä kanssa yleensä.
Ei kukaan pidä ongelmana "isin prinsessa" naisia. Miksi miehen läheinen suhde äitiinsä on ongelma?
Vierailija kirjoitti:
Ap, millaisia käytännän ongelmia teillä on? Mistä mies ei halua sanoa äidilleen ja sinun mielestäsi pitäisi?
Mä kerroinkin tuolla edellisissä vieteissä muutaman esimerkin. Lisäksi tulee mieleen viime kesän tapahtuma, kun meidän piti lähteä Helsinkiin yhden molempien lempparibändin keikalle. Liput oli hommattu etukäteen. Otin itse jopa vapaata töistä, että pääsin. Muuten oisin ollut töissä sen viikonlopun..
Anoppi soitti miehelle, että kotitalossa olis se ja se homma tekemättä. Kuuntelin puhelua itseasiassa silloin vieressä, ja mies kovasti yritti selittää että kun meillä on se Helsingin reissu silloin. Jotain se nainen sai syötettyä sille, nimittäin lähdin sitten keikalle kaverini kanssa. Mies meni lapsuuden kotiinsa korjaamaan.
Nyt kun kirjoitan näitä tänne ja mietin koko hommaa, en edes tajua miten olen kestänyt tuollaista.. Olen aika hampaita kiristellen yrittänyt ymmärtää ja tulla vastaan.. Haluaisin vaan tietää, et voiko tuo mies kasvaa tosta koskaan pois.
En nimittäin näe yhteistä tulevaisuutta - tai yhteisiä lapsia - ihmisen kanssa, joka "elää vanhemmilleen"..
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo. Täällä myös aikuinen poika äidin tossun alla ja kaikki käytös sovitellaan niin ettei äidin mieli vaan järkkyisi... äiti ei jousta missään, muiden vain tulee ymmärtää. Todella raivostuttavaa.
Niimpä. Tää on näkynyt monesti käytännössä. Viimeeksi jouluna - anoppi oletti, kysymättä muilta mitään, että tulemme heidän luokseen jouluksi (siis 23.-25.12!!). Mies ei sanonut siihen mitn vastaan, vaikka olimme kahden jo suunnitelleet pyhämme etukäteen. Käydään minun vanhemmillani myös yms.. Loppupeleissä minä kävin ainoastaan aattoiltana syömässä heillä (kuten olin varautunut) mutta mies vietti siellä aikaa kauemmin. Menin yksin käymään omilla vanhemmillani.
Onneksi meillä ei ole lapsia.
Ap
Te olitte yhdessä suunnitelleet, että ette käy miehen vanhemmilla ollenkaan? Vai sinä olit suunnittellut? Etkö juuri todennut irtautuneesi omista vanhemmistasi täysin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietysti se on ollut vanhemman vika. Mutta: ainoa henkilö, joka tähän voi enää vaikuttaa on lapsi itse. Kukaan muu ei sitä hänen puolestaan yksinkertaisesti voi eikä kykene tekemään.
Yleensä varmaan ongelmana ei olekaan se, että ei kykenisi irtautumaan, vaan että koko ongelmaa ei edes tiedosteta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehet nyt vaan tulevat toimeen äitiensä kanssa yleensä.
Ei kukaan pidä ongelmana "isin prinsessa" naisia. Miksi miehen läheinen suhde äitiinsä on ongelma?
"Miksi miehen läheinen suhde äitiinsä on ongelma?"
Arvostan muuten kyllä sitä, että välit ovat läheiset. Minullakin on omiin vanhempiini. Mutta ongelmaksi se muodostuu siinä vaiheessa, kun lähes kaikki toiminta perustuu sille, että ollaan vanhemmille mieliksi ja se häiritsee miehen sekä hänen avovaimonsa elämää. Se on ongelma.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo. Täällä myös aikuinen poika äidin tossun alla ja kaikki käytös sovitellaan niin ettei äidin mieli vaan järkkyisi... äiti ei jousta missään, muiden vain tulee ymmärtää. Todella raivostuttavaa.
Niimpä. Tää on näkynyt monesti käytännössä. Viimeeksi jouluna - anoppi oletti, kysymättä muilta mitään, että tulemme heidän luokseen jouluksi (siis 23.-25.12!!). Mies ei sanonut siihen mitn vastaan, vaikka olimme kahden jo suunnitelleet pyhämme etukäteen. Käydään minun vanhemmillani myös yms.. Loppupeleissä minä kävin ainoastaan aattoiltana syömässä heillä (kuten olin varautunut) mutta mies vietti siellä aikaa kauemmin. Menin yksin käymään omilla vanhemmillani.
Onneksi meillä ei ole lapsia.
Ap
Te olitte yhdessä suunnitelleet, että ette käy miehen vanhemmilla ollenkaan? Vai sinä olit suunnittellut? Etkö juuri todennut irtautuneesi omista vanhemmistasi täysin?
Et taida ymmärtää, millaisesta irtautumisesta on kyse. Kyse on napanuoran katkaisusta ja oman elämän rakentamisesta. Ei se tarkoita sitä, etteikö vanhempien kanssa oltaisi tekemisissä. Napanuoran katkaisu koskee myös äitiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, millaisia käytännän ongelmia teillä on? Mistä mies ei halua sanoa äidilleen ja sinun mielestäsi pitäisi?
Mä kerroinkin tuolla edellisissä vieteissä muutaman esimerkin. Lisäksi tulee mieleen viime kesän tapahtuma, kun meidän piti lähteä Helsinkiin yhden molempien lempparibändin keikalle. Liput oli hommattu etukäteen. Otin itse jopa vapaata töistä, että pääsin. Muuten oisin ollut töissä sen viikonlopun..
Anoppi soitti miehelle, että kotitalossa olis se ja se homma tekemättä. Kuuntelin puhelua itseasiassa silloin vieressä, ja mies kovasti yritti selittää että kun meillä on se Helsingin reissu silloin. Jotain se nainen sai syötettyä sille, nimittäin lähdin sitten keikalle kaverini kanssa. Mies meni lapsuuden kotiinsa korjaamaan.
Nyt kun kirjoitan näitä tänne ja mietin koko hommaa, en edes tajua miten olen kestänyt tuollaista.. Olen aika hampaita kiristellen yrittänyt ymmärtää ja tulla vastaan.. Haluaisin vaan tietää, et voiko tuo mies kasvaa tosta koskaan pois.
En nimittäin näe yhteistä tulevaisuutta - tai yhteisiä lapsia - ihmisen kanssa, joka "elää vanhemmilleen"..
Ap
Kuulostaa pahalta. Mies petti lupauksensa sinulle, ei edes tärkeästä syystä eikä myöskään hyvittänyt asiaa jälkeenpäin tai ajatellut asiaa lainkaan sinun kannaltasi. Ikävä sanoa, mutta millainen miehen suhdehistoria on? Voi olla, että olet ensimmäinen nainen joka on tuota peliä noin kauan kestänyt...
Kun ollaan aikuisten parisuhteessa tulee lojaaliuden kohdistua pääsääntöisesti kumppanille. Ei äidille. Ja en usko, että miehesi tuosta uloskasvaa ellei asiaa tiedosta ja ole riittävän rohkea irtautumaan.
Vierailija kirjoitti:
Tietysti se on ollut vanhemman vika. Mutta: ainoa henkilö, joka tähän voi enää vaikuttaa on lapsi itse. Kukaan muu ei sitä hänen puolestaan yksinkertaisesti voi eikä kykene tekemään.
Yleensä varmaan ongelmana ei olekaan se, että ei kykenisi irtautumaan, vaan että koko ongelmaa ei edes tiedosteta.
Se on totta, enkä miehistä tiedä, mutta naiselle siinä suhteessa on usein niin paljon kaikenmaailman psykologisia koukkuja, että ne ovat kuin kalaverkko, jossa rimpuilleessaan sotkeutuu siihen yhä pahemmin. Eli on todella vaikeaa irrottautua, jos turvattomuutta piisaa. Turvattomuutta, johon sit just tarttis sitä vanhemman rohkaisua, että kyllä sä pärjäät! (Tai ei ainakaan mitätöintiä, eli hiljaisuuskin parempi). Mutta kun sen sijalla onkin vaatimus tehdä äidin mieliksi asiat näääin... Että ei oo helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo. Täällä myös aikuinen poika äidin tossun alla ja kaikki käytös sovitellaan niin ettei äidin mieli vaan järkkyisi... äiti ei jousta missään, muiden vain tulee ymmärtää. Todella raivostuttavaa.
Niimpä. Tää on näkynyt monesti käytännössä. Viimeeksi jouluna - anoppi oletti, kysymättä muilta mitään, että tulemme heidän luokseen jouluksi (siis 23.-25.12!!). Mies ei sanonut siihen mitn vastaan, vaikka olimme kahden jo suunnitelleet pyhämme etukäteen. Käydään minun vanhemmillani myös yms.. Loppupeleissä minä kävin ainoastaan aattoiltana syömässä heillä (kuten olin varautunut) mutta mies vietti siellä aikaa kauemmin. Menin yksin käymään omilla vanhemmillani.
Onneksi meillä ei ole lapsia.
Ap
Te olitte yhdessä suunnitelleet, että ette käy miehen vanhemmilla ollenkaan? Vai sinä olit suunnittellut? Etkö juuri todennut irtautuneesi omista vanhemmistasi täysin?
Huoh. Ei. Olimme suunnitelleet, että joulupyhinä käymme minun vanhemmillani, hänen vanhemmillaan ja mahdollisesti myös jossain välissä meidän yhteisen kummipojan luona. Homma muuttuikin miehen ja hänen äitinsä suunnasta niin, että kaikki pyhät pitäisi lusia heillä. Minä olin varautunut edellä mainittuun, enkä jättänyt muissa paikoissa kyläilyä väliin miehen takia. Hän oli vanhemmillaan jouluaaton ja joulupäivän.
Ja vaikka kerroin irtautuneeni vanhemmista, en todellakaan tarkoita sillä välien katkaisua, vaan ihan tervettä kasvua ja siihen kuuluvaa irtautumista.
- Ja joku kysyikin, että kauan olemme olleet yhdessä: noin 3,5 vuotta.
Ap
Miten aiot jatkaa tuossa umpikujassa? Olisitiko valmis työstämään seuraavien vuosien ajana miehen identiteetin kasvua, faktoja hänelle esittäen ja aivoja herätellen, ei niinkään mielipiteitä esittäen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, millaisia käytännän ongelmia teillä on? Mistä mies ei halua sanoa äidilleen ja sinun mielestäsi pitäisi?
Mä kerroinkin tuolla edellisissä vieteissä muutaman esimerkin. Lisäksi tulee mieleen viime kesän tapahtuma, kun meidän piti lähteä Helsinkiin yhden molempien lempparibändin keikalle. Liput oli hommattu etukäteen. Otin itse jopa vapaata töistä, että pääsin. Muuten oisin ollut töissä sen viikonlopun..
Anoppi soitti miehelle, että kotitalossa olis se ja se homma tekemättä. Kuuntelin puhelua itseasiassa silloin vieressä, ja mies kovasti yritti selittää että kun meillä on se Helsingin reissu silloin. Jotain se nainen sai syötettyä sille, nimittäin lähdin sitten keikalle kaverini kanssa. Mies meni lapsuuden kotiinsa korjaamaan.
Nyt kun kirjoitan näitä tänne ja mietin koko hommaa, en edes tajua miten olen kestänyt tuollaista.. Olen aika hampaita kiristellen yrittänyt ymmärtää ja tulla vastaan.. Haluaisin vaan tietää, et voiko tuo mies kasvaa tosta koskaan pois.
En nimittäin näe yhteistä tulevaisuutta - tai yhteisiä lapsia - ihmisen kanssa, joka "elää vanhemmilleen"..
Ap
Luin viesteja vain tahan asti ja oli pakko kommentoida! Olen itse suhteessa samantyyppisen miehen kanssa, joka on kylla tyostanyt omaa aiti-suhdettaan aikalailla viime vuosina. Siis suhteemme alussa aidin vaatimukset nakyivat lahinna miehen kaytoksessa ennen ja jalkeen hanen vanhempiensa luona vierailua. Han oli ahdistunut, lyhyt pinnainen ja v-mainen kumppani. Seurasin sivusta miten aiti pompotti poikaansa (esimerkkina jotain kommentteja hanen ulkonaostaan ("Ohoh, oletko lihonut?"), vaatteistaan ("No, et sina tuollaisiin pukeutuneena kunnollista tyopaikkaa saa.") ym. ym. Ja kaikki tama sanottiin hymy huulilla "hyvaa" tarkoittaen. Sain toki oman osani hanen kommenteistaan, mutta koska olen suhteellisen suora luonteeltani, enka harrasta kieroilua ja hymyihin katkettyja loukkauksia, en aina heti hoksannut, etta miehen aiti taas kritisoi... Jalkeenpain vasta. Ja tottakai oli paha mieli.
Asiat ovat paremmin nyt. Olen mieheni kanssa keskustellut tasta avoimesti ja han itse puhui minulle aitinsa (ja vanhempiensa) kaytoksen vaikutuksesta itseensa... Ei tahan keskusteluun suoraa paata paasty tai ryhdytty, mutta kuukausien saatossa. Ja itse sanoin, etta minulla ei ole mielenkiintoa olla suhteessa, jossa anoppi maaraa missa vietamme aikamme ja miten meidan pitaisi elamaamme elaa. Olemme aikuisia, tyossa kayvia ihmisia. Joulusta yms. valituksen olen jattanyt omaan arvoonsa ja mies saa kylla valita, missa joulunsa viettaa, mutta mina en ikina, koskaan, milloinkaan enaa vieta siella paivaa pitempaan, koska en halua olla kritisoitavana ja vittuilun vastaanottajana missaan (eteenkaan toisen kodissa, jossa olen ns. altavastaajana). Toistaiseksi ainakin mies on viettanyt joulunsa yms. pyhat kanssani kotona tai jossain muualla, josta olemme yhdessa sopineet.
En halua olla mikaan pirttihirmu, joka maaraa missa ja miten mies kulkee ja kayttaa aikansa, mutta en myoskaan halua uhrata omaa elamaani jonkin onnettoman anopin sylkykuppina.
Ja ihan vaan selvennyksena: en ole aiemmissa suhteissani moisiin anoppeihin tormannyt vaan tama on jotain ainutlaatuista... Eli uskon vakaasti, etta on olemassa todella kivoja ja mukavia anoppeja. Mutta kaikki eivat sita ole...
Ap:ta haluaisin rohkaista miettimaan, mita itse haluat elamaltasi. Miten haluat elaa seuraavat vuosikymmenet? Jos miehesi kaytos ei sinua kovasti ahdista ja pystyt asian kanssa elamaan, mikas siina. Mutta jos et sellaista halua elamaasi ja se tekee sinut onnettomaksi, keskustele aiheesta hanen kanssaan kunnolla ja tee omat johtopaatoksesi.
Kuka muka tahtois rikkoo oman äidin tai ylipäätn perheensä kanssa välit kun toisen puoliskon voi aina vaihtaa!! Tai sit voi sanoo kohteliaasti tää ukkos äidillee että jos on jtn pahaa sanottavaa susta ni pitää suunsa kii.
Vierailija kirjoitti:
Miten aiot jatkaa tuossa umpikujassa? Olisitiko valmis työstämään seuraavien vuosien ajana miehen identiteetin kasvua, faktoja hänelle esittäen ja aivoja herätellen, ei niinkään mielipiteitä esittäen?
Toisin sanoen, olisitko valmis "kasvatusäidiksi", tekemään sen mikä miehen äiditlä ja vanhemmilta jäi tekemättä?
joskus mulla menee hermot ku mies soittaa melkee joka asiasta äidillensä ja kertoo minunki henkilökohtaisia asioita hänelle vaikka oon pyytäny ja jopa huutanu ettei kertois. mieheni menetti isänsä hyvin nuorena ja ymmärrän että äidistä on siksi tullut niin tärkeä mut joskus tuntuu et oon naimisissa oikean mammanpojan kans
Vierailija kirjoitti:
Miten aiot jatkaa tuossa umpikujassa? Olisitiko valmis työstämään seuraavien vuosien ajana miehen identiteetin kasvua, faktoja hänelle esittäen ja aivoja herätellen, ei niinkään mielipiteitä esittäen?
Voi kun tietäisin.. Hämmennykseltäni tulin tännekin kirjoittamaan :D rakastan miestä kyllä paljon, ja ainut ongelma suhteessamme on ollut tämä. Meillä toimii kyllä muuten kaikki, silloin kun anoppi ei ole kuvioissa mitenkään mukana. Mies rakastaa minua paljon, mutta kuten sanottu, tietyissä tilanteissa muiden mielipiteet ja tunteet menevät edelle, eikä se minusta ole tervettä. Kyllä aikuisessa suhteessa pitäis jo suuntautua sille puolisolle eikä äidille.
Ap
Tsemppiä. Meillä vähän sama tilanne. Pariterapia auttoi. Tai siis se alkoi sellaisena. Sitten mieheni jatkoi itsekseen työtä omalla terapeutilla ja on oppinut että hänellä on oikeus elää omaa elämää ja pitää oman perheen puolta eikä hän ole vastuussa äitinsä tunteista. Minä jatkoin työtä omalla terapeutilla ja tajusin että minä en osaa pitää rajojani varsinkin kun vastassa on ihminen joka jatkuvasti rikkoo toisen rajat (eli anoppi). Olemme puhuneet ja puhuneet, hakeneet yhteistä linjaa ja miettineet miten toimimme suhteessa meidän molempien vanhempiin. Anoppi ei uusista rajoituksista pitänyt, vaan melkein katkaisi välit, samoin teki miehen sisko. Sitkeästi jatkoimme rajanvetoa perheemme puolesta ja nyt taitaa olla niin että olemme voiton puolella. Ilman terapioita olisimme mieheni kanssa joko eronneet tai katkaisseet välit anoppiin lopullisesti. Siinä mielessä vakavasta asiasta on kyse. Tämä tiedoksi kaikille epäilijöille ja miniän syyllistäjille.
Taidan siis tajuta mitä käytte läpi, todennäköisesti vaikeaa on myös miehelläsi mutta hän ei ehkä tajua sitä vielä. Lapset hankaloittavat tilannetta entisestään, joten suosittelen asian läpikäymistä kunnolla ennen kuin niitä alatte tekemään.
Kirjoitusvirheistä viis. Mikä teillä on tilanne nykyään? Ja kauanko olette olleet yhdessä?