Millaista on arki 2-vuotiaan kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa arjestanne 2-vuotiaidenne kanssa. Meillä 1,5-vuotias ja odotan sitä ikää kun helpottaa. Helppo lapsi mutta tämän ikäinen vaatii silmiä selässäkin.

Niin se on aina. Niin kauan kun ne ei yksin voi leikkiä ulkona tulee olla silmät myös selässä. Sitten kun ne on sen ikäsiä että ovat ominpäin ulkona ym. Sitten tulee se tunne että täytys olla jokin kamera kytkettynä pihalle että näkee mitä ne niiden kavareiden kanssa touhuaa. Ja eikun pahenee, sit kun ei oma piha riitä pitäs olla tutkapanta jalassa jotta voi seurata netistä missä ne liikkuu.

Ei ole turhaan sanonta pienet lapset pienet huolet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa arjestanne 2-vuotiaidenne kanssa. Meillä 1,5-vuotias ja odotan sitä ikää kun helpottaa. Helppo lapsi mutta tämän ikäinen vaatii silmiä selässäkin.

Niin se on aina. Niin kauan kun ne ei yksin voi leikkiä ulkona tulee olla silmät myös selässä. Sitten kun ne on sen ikäsiä että ovat ominpäin ulkona ym. Sitten tulee se tunne että täytys olla jokin kamera kytkettynä pihalle että näkee mitä ne niiden kavareiden kanssa touhuaa. Ja eikun pahenee, sit kun ei oma piha riitä pitäs olla tutkapanta jalassa jotta voi seurata netistä missä ne liikkuu.

Ei ole turhaan sanonta pienet lapset pienet huolet.

En tiedä auttoiko tämä mutta kiitos kuitenkin. Yritän pitää tuon sanonnan mielessä onhan ne huolet varmasti pienemmät tämän ikäisellä kuin teinillä.  

Meillä täyttää kohta 3 ja edelleen silmät selässä!Tää poika on ollut yllättävän vauhdikas tapaus joten ihan odotan että tuo tuosta vähän rauhoittuisi..aina pahan teossa,tottelevaisuus heikko ja koettelee hermoja ja jaksamista..

Mutta kun äidillä on hyvä päivä ei voi kun nauraa noille sen jutuille ja onhan se niin ihana ja mussukka ja äidin kulta poika..onneksi isotsisaruksetkin katsoo edes vähän perään esim. ulkona.

Ihanaahan se on että on kiinnostunut ja utelias eikä mikään hiljainen hissukka nössö vaan uskaltaa vähän haastaa..

Juttelee jo hauskoja asioita ja malttaa keskittyä katsomaan vaikka hyvän lastenohjelman..

mut helppoa ei ole ollut..

Toisaalta helpottaa kun puhe kehittyy (pystyy helpommin ilmaisemaan itseään ja samalla myös sosiaalinen kanssakäyminen nousee uudelle tasolle, ts. voi jutella yhdessä asioista), oppii olemaan ilman vaippoja ja jonkin verran pukeutumaan ja riisuutumaankin. Toisaalta myös se oman tahdon ilmaiseminen jyrkkenee. Tämä tietysti riippuu ihan lapsen temperamentista, mutta se "ei" on aika usein meillä lapsen (2v8kk) suusta kuultu sana. Rasittavaa, jos poika ei jostain syystä halua vaikka pukea tai riisua ulkovaatteita, niin homma saatta mennä eteisen lattialla huutamiseksikin. Meidän lapsi ymmärtää tosi hyvin jo mikä on kiellettyä tai vaarallista, eli ei tarvitse olla samalla tavalla vahtimassa/silmät selässä kuten nuorempana. Kaiken kaikkiaan ihan kiva ikä kun noita uusia taitoja ja varsinkin verbaalisia oivalluksia tulee niin tiuhaan :)

..ja mihinkään en ole uskaltanut vielä keskenään päästää..tää on sellanen tapaus että häipyy jos on häipyäkseen..

2-vuotias osaa jo vähän kertoa mitä on mielessä, mitä haluaa. Muuten arki on hyvin samanlaista kun 1,5 vuotiaalla. Meidän 2veellä alkoi nyt aika kova uhma myös, joten pukeminen, syöminen yms on oikeastaan entistä haastavampaa kun yksi rimpuilee ja testaa rajoja. Lapsemme ymmärtää jo todella hyvin "sääntöjä" mutta eri asia on sitten se, että suostuuko noudattamaan niitä. Uhmakohtauksen alkaessa ei ainakaan noudata ☺ Veikkaan,että 3-vuotiaana helpottaa sitten sen puolesta ettei tarvita enää vaippoja ja syöttämistä. Yöheräämisetkin varmasti vähenee ajan myötä. Meillä herätään edelleen joka yö yhden kerran. Sen sijaan omaa tahtoa riittää jatkossa varmasti vielä enemmän ☺tsemppiä ❤

Mun mielestä pahenee vielä 1,5v:stä. Mukaan tulee todellinen vastaan pistäminen ja "tuhmuus". Tosin järki onneksi kasvaa kokoajan, eikä vaarat ole enää niin jatkuvia :) taideteokset seinissä, "en halua kerhoon" ja tymä äiti vaan lisääntyy :D onneks uhma menee aalloittain, välillä taas helpottaa. Meillä pahin uhma tuli 2,5v vasta, jolloin aamulla kaikki pepun pesusta jokaisen vaatteen pukemiseen oli yhtä raivoa.

Mä en kyllä aina koe olevani silmät selässä. Toki ulkona pitää olla tarkkana, mutta kyllä toi kolmevee on ollut jo pitkään ihan itsekseenkin hyvin kotosalla. Sillä on vielä pakonomainen tarve kertoa tuhmuuksista tai erikoisista kokeiluista! Esim jos löytää kaapeista sattumalta keksiä, niin tulee mun luokse virne naamalla ja sanoo "syön vähän"... Tietää jo valmiiks ettei saa, mutta ei silti voi olla kertomatta. Huvittaa joka kerta :D

Riippuu lapsesta. Meillä on nyt sata kertaa arki helpompaa ja sujuvampaa kuin yksivuotiaan kanssa. Itse asiassa mun mielestä rankin jakso lapsen kanssa on ollut 11kk-1v 10kk. Se, kun silmät piti olla selässäkin, koko ajan piti olla viihdyttämässä ja lapsi oli huono nukkumaan. Nyt kaks vuotiaana viihtyy jo hetken itsekseen leikkien, osaa olla jo itsekin vähän varovaisempi (itsesuojeluvaistoa), osaa kertoa mikä ärsyttää/jos sattuu, välillä kertoo niin hyvää läppää, että saa nauraa vedet silmissä jne. Oikein pelottaa, kun toinen lapsi tulossa ja taas saa elää hänen kanssaan sen 1 vuotisvaiheen.

Vanhemmat tuntuvat usein odottavan, että koittaisi seuraava, helpompi ja mukavampi ikävaihe: vauvasta leikki-ikäiseksi, leikki-ikäisestä isoksi koululaiseksi, koululaisesta itsenäisemmäksi ja isommaksi, ja sitten odotellaankin jo, että lapsi lähtisi kotoa ja olisi taas aikaa itselle. Vähän saa miettimään, miksi niitä lapsia on sitten ylipäätään hankittu.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu lapsesta. Meillä on nyt sata kertaa arki helpompaa ja sujuvampaa kuin yksivuotiaan kanssa. Itse asiassa mun mielestä rankin jakso lapsen kanssa on ollut 11kk-1v 10kk. Se, kun silmät piti olla selässäkin, koko ajan piti olla viihdyttämässä ja lapsi oli huono nukkumaan. Nyt kaks vuotiaana viihtyy jo hetken itsekseen leikkien, osaa olla jo itsekin vähän varovaisempi (itsesuojeluvaistoa), osaa kertoa mikä ärsyttää/jos sattuu, välillä kertoo niin hyvää läppää, että saa nauraa vedet silmissä jne. Oikein pelottaa, kun toinen lapsi tulossa ja taas saa elää hänen kanssaan sen 1 vuotisvaiheen.

Kiva kuulla että joillakin on helpottanut jo parivuotiaana arki. Meillä vauva-arki oli kuin unelmaa. Se oli oikeasti lomaa kiireisestä arjesta, vauva nukkui ja söi hyvin. Vaikea vaihe alkoi vasta päälle 1-vuotiaana ja nyt odottelen milloin taas helpottaisi. 

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat tuntuvat usein odottavan, että koittaisi seuraava, helpompi ja mukavampi ikävaihe: vauvasta leikki-ikäiseksi, leikki-ikäisestä isoksi koululaiseksi, koululaisesta itsenäisemmäksi ja isommaksi, ja sitten odotellaankin jo, että lapsi lähtisi kotoa ja olisi taas aikaa itselle. Vähän saa miettimään, miksi niitä lapsia on sitten ylipäätään hankittu.

Tai olisiko niin että vanhemmat haluavat vertaistukea vaikeina aikoina? Silloin kun kaikki sujuu hyvin sitä harvemmin sanotaan ääneen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat tuntuvat usein odottavan, että koittaisi seuraava, helpompi ja mukavampi ikävaihe: vauvasta leikki-ikäiseksi, leikki-ikäisestä isoksi koululaiseksi, koululaisesta itsenäisemmäksi ja isommaksi, ja sitten odotellaankin jo, että lapsi lähtisi kotoa ja olisi taas aikaa itselle. Vähän saa miettimään, miksi niitä lapsia on sitten ylipäätään hankittu.

Tai olisiko niin että vanhemmat haluavat vertaistukea vaikeina aikoina? Silloin kun kaikki sujuu hyvin sitä harvemmin sanotaan ääneen. 

En ottanut kantaa hyvin tai huonosti sujumiseen tai tapaan, jolla lasten kasvamisesta puhutaan. Aina odotetaan sitä seuraavaa ikävaihetta, jonka on luvattu olevan jollakin tapaa helpompi. Omassa elämässäni ei ole tällaiselle oikein mitään vastinetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat tuntuvat usein odottavan, että koittaisi seuraava, helpompi ja mukavampi ikävaihe: vauvasta leikki-ikäiseksi, leikki-ikäisestä isoksi koululaiseksi, koululaisesta itsenäisemmäksi ja isommaksi, ja sitten odotellaankin jo, että lapsi lähtisi kotoa ja olisi taas aikaa itselle. Vähän saa miettimään, miksi niitä lapsia on sitten ylipäätään hankittu.

Tai olisiko niin että vanhemmat haluavat vertaistukea vaikeina aikoina? Silloin kun kaikki sujuu hyvin sitä harvemmin sanotaan ääneen. 

En ottanut kantaa hyvin tai huonosti sujumiseen vaan tapaan, jolla lasten kasvamisesta puhutaan. Aina odotetaan sitä seuraavaa ikävaihetta, jonka on luvattu olevan jollakin tapaa helpompi. Omassa elämässäni ei ole tällaiselle oikein mitään vastinetta.

Korjasin typon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat tuntuvat usein odottavan, että koittaisi seuraava, helpompi ja mukavampi ikävaihe: vauvasta leikki-ikäiseksi, leikki-ikäisestä isoksi koululaiseksi, koululaisesta itsenäisemmäksi ja isommaksi, ja sitten odotellaankin jo, että lapsi lähtisi kotoa ja olisi taas aikaa itselle. Vähän saa miettimään, miksi niitä lapsia on sitten ylipäätään hankittu.

Tai olisiko niin että vanhemmat haluavat vertaistukea vaikeina aikoina? Silloin kun kaikki sujuu hyvin sitä harvemmin sanotaan ääneen. 

En ottanut kantaa hyvin tai huonosti sujumiseen tai tapaan, jolla lasten kasvamisesta puhutaan. Aina odotetaan sitä seuraavaa ikävaihetta, jonka on luvattu olevan jollakin tapaa helpompi. Omassa elämässäni ei ole tällaiselle oikein mitään vastinetta.

Mistä olet saanut moisen käsityksen? En minä ainakaan ole aina odottanut seuraavaa ikävaihetta siksi että sen on luvattu olevan helpompi. Seuraavaa ikävaihetta odotan koska on ihanaa nähdä oman lapsen kehitys. Jos helppoudesta puhutaan, olisin viihtynyt vauva-arjessa vaikka ikuisuuden koska tiesin että etenkin uhmaikäinen voi olla paljon vaikeampi kuin helppo vauva. 

Ihan omiin havaintoihin tuo käsitykseni perustuu.