Lue keskustelun säännöt.
Nuori ylioppilaaksi ilman erityistä yo-juhlaa? Miksi ihmeessä?
05.02.2016 |
Mitä mieltä olette ylioppilaaksi pääsemisestä ilman yo-juhlaa? Eli nuori valmistuu lukiosta, ansaitsee valkolakin, mutta ei osallistu juhliin tai käy edes hakemassa lakkia.
Mitä ajatuksia se teissä herättää? Itse en ymmärrä miksi ihmeessä (jos kyseessä erityisesti on nuori 18-20 -vuotias) ei haluaisi juhlistaa hienoa saavutustaan ikäistensä seurassa? Ymmärrän paremmin, ettei aikuislukiosta valmistuva, iäkkäämpi henkilö välttämättä halua tehdä numeroa saavutuksestaan, mutta että nuori ihminen, joka valmistuu aikataulussa (2,5-4 vuodessa), haluaa väheksyä ja feidata saavutuksensa?
Kommentit (45)
Eipä tuossa vaiheessa OIKEASTI ole vielä mitään aihetta juhlaan.
Juhlikoon vasta sitten, kun on käynyt korkeakoulun, saanut koulutusta vastaavan hyväpalkkaisen työn ja koeaikakin on läpäisty!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli lähellä, etten osallistunut lukion juhliin. Mulla ei ollut yksinkertaisesti varaa lakkiin, enkä olisi ilennyt mennä sinne ilman. Onneksi sain sitten aiemmin kirjoittaneelta kaverilta lakin lainaan juhlatilaisuuden ajaksi. Lakki oli liian pieni, mutta pysyi se sen hetken päässä...
Myöskään kotijuhlia ei ollut, vanhemmat eivät halunneet järjestää, eikä itsellä ollut tietenkään niihin(kään) varaa.
Vanhemmat eivät arvosta tippaakaan koulutusta/minua, eli pohjimmiltaan syynä lienee siis huonot kotiolot.
Tsemppiä elämääsi! Juuri jotakin tällaista olen ajatellutkin syyksi useimpien ei-juhlittavien ylioppilaiden kohdalla. Vaikeat kotiolot ja puutteita vanhemmuudessa, olisi mielenkiintoista kuulla miten elämäsi on nyt aikuisiällä mennyt.
Lähellä oli ettei omiakaan juhlia olisi ollut...
Omat yo-juhlani sain nimittäin käytännössä järjestää itse. Koko ajan toisen vanhempani kanssa "kättä vääntäen". Toinen vanhemmistani kun oli vakaasti sitä mieltä, ettei mitään juhlimisen arvoista ollut, toinen taas suhtautui juhliin lähinnä neutraalisti. Leivoin, siivosin, väkersin kutsuja, maksoin oman lakkini. Tein kaiken itse ja olin juhlapäivänä niin väsynyt ja poikki, etten edes muista oikein mistään mitään. Kaikki meni kuin sumussa. Pahinta oli tuon negatiivisen vanhempani vastaanhangoittelu: hän narsistisesti vaikeutti kaikkea ja käyttäytyi kuin uhmaikäinen, ennen juhlia ja niiden aikana. Ei jäänyt hyviä muistoja niistä juhlista. :(
Miten helpolla moni ikäiseni, normaalissa perheessä elänyt, pääsikään. Ajatella että joissakin perheissä lapselle oikein järjestetään juhlia! Itse sain vain haaveilla moisesta.
Samoin tsemppiä sinullekin :). Itse olen sittemmin yliopistosta valmistunut, vanhempiini en enää pidä yhteyttä (ei tietenkään pelkästään noiden juhlien takia).
Aina kun joku nuori kiroilee kuinka häntä harmittaa että vanhemmat haluat juhlat, ajattelen että olisit vain tyytyväinen, vanhempasi arvostavat sinua ja saavutustasi, ja haluavat nähdä vaivaa järjestääkseen sinulle juhlat. Eräs tuttavani vuosia sitten valitti, kuinka oli typerää että hänen isänsä halusi ihan sohvakalustonkin uusia hänen yo-juhliaan varten. Meni kyllä hiljaiseksi, kun kysyin että olisiko ollut parempi, etteivät vanhemmat olisi halunneet edes järjestää juhlia, niinkuin minulla...
Ymmärrän täysin että osa ihmisistä ei välitä olla juhlakaluna, mutta useimmilla vanhemmilla juhlien järjestäminen on kuitenkin "rakkauden teko" ja sen voisi ottaa vastaan sellaisena, ei jonakin ikävänä velvollisuutena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli lähellä, etten osallistunut lukion juhliin. Mulla ei ollut yksinkertaisesti varaa lakkiin, enkä olisi ilennyt mennä sinne ilman. Onneksi sain sitten aiemmin kirjoittaneelta kaverilta lakin lainaan juhlatilaisuuden ajaksi. Lakki oli liian pieni, mutta pysyi se sen hetken päässä...
Myöskään kotijuhlia ei ollut, vanhemmat eivät halunneet järjestää, eikä itsellä ollut tietenkään niihin(kään) varaa.
Vanhemmat eivät arvosta tippaakaan koulutusta/minua, eli pohjimmiltaan syynä lienee siis huonot kotiolot.
Tsemppiä elämääsi! Juuri jotakin tällaista olen ajatellutkin syyksi useimpien ei-juhlittavien ylioppilaiden kohdalla. Vaikeat kotiolot ja puutteita vanhemmuudessa, olisi mielenkiintoista kuulla miten elämäsi on nyt aikuisiällä mennyt.
Lähellä oli ettei omiakaan juhlia olisi ollut...
Omat yo-juhlani sain nimittäin käytännössä järjestää itse. Koko ajan toisen vanhempani kanssa "kättä vääntäen". Toinen vanhemmistani kun oli vakaasti sitä mieltä, ettei mitään juhlimisen arvoista ollut, toinen taas suhtautui juhliin lähinnä neutraalisti. Leivoin, siivosin, väkersin kutsuja, maksoin oman lakkini. Tein kaiken itse ja olin juhlapäivänä niin väsynyt ja poikki, etten edes muista oikein mistään mitään. Kaikki meni kuin sumussa. Pahinta oli tuon negatiivisen vanhempani vastaanhangoittelu: hän narsistisesti vaikeutti kaikkea ja käyttäytyi kuin uhmaikäinen, ennen juhlia ja niiden aikana. Ei jäänyt hyviä muistoja niistä juhlista. :(
Miten helpolla moni ikäiseni, normaalissa perheessä elänyt, pääsikään. Ajatella että joissakin perheissä lapselle oikein järjestetään juhlia! Itse sain vain haaveilla moisesta.Samoin tsemppiä sinullekin :). Itse olen sittemmin yliopistosta valmistunut, vanhempiini en enää pidä yhteyttä (ei tietenkään pelkästään noiden juhlien takia).
Aina kun joku nuori kiroilee kuinka häntä harmittaa että vanhemmat haluat juhlat, ajattelen että olisit vain tyytyväinen, vanhempasi arvostavat sinua ja saavutustasi, ja haluavat nähdä vaivaa järjestääkseen sinulle juhlat. Eräs tuttavani vuosia sitten valitti, kuinka oli typerää että hänen isänsä halusi ihan sohvakalustonkin uusia hänen yo-juhliaan varten. Meni kyllä hiljaiseksi, kun kysyin että olisiko ollut parempi, etteivät vanhemmat olisi halunneet edes järjestää juhlia, niinkuin minulla...
Ymmärrän täysin että osa ihmisistä ei välitä olla juhlakaluna, mutta useimmilla vanhemmilla juhlien järjestäminen on kuitenkin "rakkauden teko" ja sen voisi ottaa vastaan sellaisena, ei jonakin ikävänä velvollisuutena.
Kiva kun vastasit! Olen siis tuo aiemmin elämästäsi kysynyt, eräällä tavalla kai kohtalotoveri. Minä myös opiskelin yliopistossa ja valmistuinkin, silti alkuelämän taakka tuntuu välillä liian raskaalta. Vanhempiin on olemattomat, lähinnä muodolliset välit. Ei ainakaan emotionaalisia, positiivisia siteitä.
Jotenkin lohduttavaa, vaikkakin samanaikaisesti äärimmäisen surullista, että lapsiaan arvostamattomia vanhempia on ollut muillakin kuin minulla. Kouluaikana se poikkeavuus oli vaan niin silmiinpistävää. Suorastaan ihmettelin, miten ja miksi jotkut vanhemmat halusivat auttaa, tukea ja kehua uhmakkaita, tottelemattomia lapsiaan, jotka eivät edes koulussa menestyneet. Kuvittelin rakkauden, myös vanhemman rakkauden lastaan kohtaan, olevan jotakin teoilla ansaittavaa ja harvinaista. Itse yritin olla aina se täydellinen, tunnollinen, hiljainen, kiltti ja ahkera lapsi eikä minua siltikään kotona rakastettu tai arvostettu. Eli siinä mielessä logiikkani oli ontuvaa.
Meitä saman kohtalon eläneitä on varmasti yllättävän paljon. Aihe on vaan niin kipeä ja kulissit rakennettu niin järeiksi, ettei totuus pääse ulos. Lapsi syyllistää itseään ja häpeää kotiolojaan niin paljon, ettei niistä voi rehellisesti kertoa kenellekään. :(
N 43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi, mutta mitä tarkoitit tuolla, että ymmärrät, ettei aikuislukiolainen halua tehdä numeroa saavutuksestaan? T: aikuislukiolainen
Onhan teillä paljon vähemmän kursseja
T. oikea lukiolainen
Vähemmän kursseja kyllä, mutta kirjoitukset on kaikille samat. Käytännössä aikuislukiossa siis edellytetään enemmän itsenäistä opiskelua ja tietojen syventämistä kuin normaalissa lukiossa. Yhtään helpommalla ylioppilaaksi ei aikuislukiosta pääse, koska ylioppilaskokeissa ei sillä ole merkitystä onko opit suoritettu millaisessa lukiossa.
Pääseehän paljon helpommalla. Vai ajattelitko, että kaikista 75 kurssista on apua kirjoituksissa? 4 ainetta tarvitaan lakkiin ja tämä vastaa aineista riippuen kurssimäärää 25-40
Olet uskomattoman kapeakatseinen. Taustalla voi olla mitä moninaisemmat syyt tuohon ja vaikka ei olisikaan, mikä tuossa on temppuilua tai erikoisuuden tavoittelua? Olet naurettava.