Lue keskustelun säännöt.
Te joilla on vaitiolo-/salassapitovelvollisuus, kuinka paljon puhutte työstänne jne?
03.02.2016 |
Eli eri ammattien edustajat, joilla on vaitiolo-/salassapitovelvollisuus, miten ja missä määrin puhutte työstänne? Kerrotteko esim. kumppanille asioita, joita ei oikeasti saisi? Entä perheenjäsenille, ystäville?
Minulla on esim. hoitoalalla oleva sukulainen, joka hyvin avoimesti kertoo potilaistaan, mainiten jopa heidän etunimiään ja kaikenlaista muuta tietoa, josta heidät voisi tunnistaa. Toinen hoitoalalla oleva ystäväni on kerran kertonut yhteisen tuttavamme olleen hänen potilaanaan, mutta normaalisti hän ei puhu juuri mitään työstään.
Minulla on salassapitovelvollisuus, ja minusta se on tosi ehdoton. Yleisellä tasolla saatan puhua työstäni, mutta edes miehelleni en kerro sellaisia yksityiskohtia, että siitä voisi tunnistaa esim. yrityksen, jonka kanssa teen työtä.
Olen kuitenkin miettinyt, että onko esim. hoito- ja sosiaaliala niin raskasta, että siellä työskentelevien on pakko purkaa jollekulle tapahtumia?
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Jos kertoisin mitä kaikkea luottamuksellista humalaisten suusta olen kuullut niin niistä saisi monta oikeusjuttua. Hoitajat lörpöttää eniten, niitä näkyy myös määrällisesti eniten. Mutta opettajia, soskuja, lääkäreitä jopa lakimiehen olen kuullut puhuvan asiasta mistä ei saisi. Luottamus vaitioloon on mennyt ajat sitten.
Ilmiö mitä nimitän luottamukselliseksi humalaksi jossa kertoja luulee puhuvansa hiljaa. Ravintoloissa työskentelevät varmasti tietävät mistä puhun.
Tämä. Siis voiko mihinkään tahoon todellakaan luottaa vaitiolon suhteen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulin kun terapeuttini puhui toiselle minun tapauksestani. He kulkivat käytävässä ja tulin vessasta pois.
He eivät nähneet minua.
Tunnistin itseni siitä mitä terapeutti puhui:(
Ja kuinka paljon se on puhunutkaan.
Ei varmaan ainoa kerta.Terapeutillakin on terapeuttinsa, luuletko oikeasti, että jaksaisivat, jos eivät jakaisi asioita?
Mutta ei niitä asioita käytävällä puhuta! Älytöntä.
T. Eri
Miksi esim terapeutit ja psykologit kertovat asiakkaiden asioista vaikka vaitiolovelvollisuus, kun kertovat vaikka mitä kokenu joku asiakas? Vai onko sallittua jos ei sano nimiä kuten eivät ole sanoneetkaan?
Minun äitini toimi toisella asteella opettajana ja keskusteli välillä hyvinkin avoimesti oppilaistaan kotioloissa ihan nimillä, esim. mitä oli kuullut jollekin käyneen tai miten jollain nuorella on ongelmia jne. Nykyään äitini on eläkkeellä. Näin jälkikäteen mietittynä vähän ehkä erikoista.
Vierailija kirjoitti:
Miksi esim terapeutit ja psykologit kertovat asiakkaiden asioista vaikka vaitiolovelvollisuus, kun kertovat vaikka mitä kokenu joku asiakas? Vai onko sallittua jos ei sano nimiä kuten eivät ole sanoneetkaan?
Siis kertovat toiselle asiakkaalle. Vai onko kysyny lupaa saako kertoa hänen asioistaam toiselle asiakkaalle ja nimettömänä? Miten tämä menee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pystyn helposti olemaan juoruamatta, koska olen mies.
Vierailija kirjoitti:
Terveydenhuoltoalalla. En puhu kotona työasioista. Pyrin myös välttämään tilanteita, joissa joutuisin hoitamaan tuttuja. Nuorempana olen joutunut tilanteeseen, jossa tuttava yritti hyödyntää asemaani saadakseen tietoja hoidettavani olleesta läheisestänsä. Tämä taas oli kieltänyt antamasta tietoja k.o henkilölle. Onneksi työpisteessäni voidaan jakaa tuttavat muiden hoidettaviksi.
Kerran tuli tilanne, että hoidettavana oli puolison vanha työkaveri, minulle ennestään tuntematon, joka sukunimeni (harvinainen) perusteella osasi kysyä puolisostani ja pyysi viemään terveisiä. Kerroin silloin, että minulla on vaitiolovelvollisuus enkä saa kertoa tavanneeni häntä. Vastaus oli että "ei se haittaa, kerro silti". No, en vienyt terveisiä. Pikkumainen ehkä jonkun mielestä, kun asiakas kerran lupasi, mutta toisaalta "terveisissä" ei ollut mitään niin tärkeää asiaa, että kertomatta jättäminen olisi haitannut.
Minä olisin kertonut terveisiä jos kerran lupakin oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietenkään en kerro kenellekään ulkopuoliselle mitään mistä voisi potilaan tunnistaa. Jos puhun, puhun vaan yleisellä tasolla. Vaan enpä usko, että ketää juuri kiinnostaisikaan selonteot vieraiden ihmisten terveysasioista.
Olen turvallisuusalalla töissä, ja aika monenlaista saa nähdä. Ja tietenkin ei huudella "ulkopuolelle". Kolleegoiden kanssa kylläkin, koska se helpottaa meidän työtä. Tiedetään keitä pitää, pitää silmällä enemmän.
Ja meidän hommathan on sitä mitä meidän asiakkaamme haluaa. Mm: sairaalat, miepä, ja tietenkin hälyt. Ja paljon muuta. Jopa aulavartointi puku päällä tehtävä työ.
Monipuolista on työ.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tietenkään en kerro kenellekään ulkopuoliselle mitään mistä voisi potilaan tunnistaa. Jos puhun, puhun vaan yleisellä tasolla. Vaan enpä usko, että ketää juuri kiinnostaisikaan selonteot vieraiden ihmisten terveysasioista.
Et selvästikään ole elänyt pienillä paikkakunnilla. Siellä juoru pyörii. Ja kiinnostaa, onko naapurin Matin selkä jo kunnossa.
Sehän vaihtelee jokaisella, tuskin kukaan pystyy pitämään täysin aina, mutta kun huomaa lipsuvansa sitten korjaa tai selittelee itselleen ja muille, ettei kerrotusta ollut tunnistettavissa sun muuta. Siihen oppii vähitellen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itseasiassa tästä tulikin mieleen, että jos on sellainen minkä ehdottomasti haluaisi pysyvän salassa niin silloin alalla pitempään ollut todennäköisemmin pitää sen koska ei ole enää sitä ammatillisen arvostuksen hakemista mistä yleensä johtuu että tulee puhuttua sivu suunsa, tosin on se vähän myös persoonallisuuskysymys, ihmisläheisemmät juoruaa ilman muuta herkemmin.
Äitini on ollut eläkkeellä nyt 10 vuotta, mutta hän oli sotealalla töissä kun olin lapsi, ja aina puhui kotona isäni ja meidän lasten kuullen ihan kaiken tyyliin "lastenkotiin tuli tänään 8-vuotias Jukka, sen isä on vankilassa ja äiti on alkoholisti." Teini-iässä kun itse ymmärsin että äidin työasiat ovat oikeasti salassa pidettäviä, sanoin tästä monta kertaa äidille että älä kerro näitä asioita, johon äiti vastasi aina "kyllähän minä nyt teille voin kertoa".
Kotoa muutettuani ilmoitin äidille etten suostu kuuntelemaan näitä enää, ja lähdin pois kun äiti alkoi puhua työstään. Isäni ja sisarukseni kyllä kuuntelivat edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnisteettomasti saatan puhua, yleisellä tasolla tilanteista, mutta vain miehelle ja joskus jotain vielä yleisempää lähimmälle ystävälle.
Vierailija kirjoitti:
Hoitoalalla työskennelleenä olen kertonut puolisolle ja kavereille juttuja - tietenkin ilman nimiä. Nimien mainitseminen menee jo yli.
Miksi kerrot yleensä mitään? Ne potilaiden asiat eivät kuulu puolisolle. Ei nimettömänäkään.
En mitään salassapidettävää, en edes puolisolle.
Työpaikallakaan ei puhuta. On aivan retreetti.
Puhun työstäni vain yleisellä tasolla. Mitä syvemmälle sisältöön mennään, sitä helpommin ajaudutaan harmaalle alueelle.
Huolestuttaavaa, että jotkut puhuvat nimeä mainitsematta ja kuvittelevat ettei kukaan osaa yhdistää puheita oikeaan/väärään ihmiseen. Joku voi puhua nimeä maintsematta, mutta juoruilijaketjun joku kuulija voi annettujen osa-tietojen perusteella yhdistää tiedot tiettyyn henkilöön.
Yleisellä tasolla jutteleminen on taas ihan eri juttu esim, "Joskus sekin harmittaa, kun salassapitovelvollisuudesta tietämättömät huutelevat, että nyt sinä rikot sääntöjä, vaikka keskusteltaisiin ihan yleisesti siitä, miten vaikeaa on esimerkiksi ottaa verikoetta kuivuneelta vanhukselta."
Terapeutillakin on terapeuttinsa, luuletko oikeasti, että jaksaisivat, jos eivät jakaisi asioita?