Lue keskustelun säännöt.
Te joilla on vaitiolo-/salassapitovelvollisuus, kuinka paljon puhutte työstänne jne?
03.02.2016 |
Eli eri ammattien edustajat, joilla on vaitiolo-/salassapitovelvollisuus, miten ja missä määrin puhutte työstänne? Kerrotteko esim. kumppanille asioita, joita ei oikeasti saisi? Entä perheenjäsenille, ystäville?
Minulla on esim. hoitoalalla oleva sukulainen, joka hyvin avoimesti kertoo potilaistaan, mainiten jopa heidän etunimiään ja kaikenlaista muuta tietoa, josta heidät voisi tunnistaa. Toinen hoitoalalla oleva ystäväni on kerran kertonut yhteisen tuttavamme olleen hänen potilaanaan, mutta normaalisti hän ei puhu juuri mitään työstään.
Minulla on salassapitovelvollisuus, ja minusta se on tosi ehdoton. Yleisellä tasolla saatan puhua työstäni, mutta edes miehelleni en kerro sellaisia yksityiskohtia, että siitä voisi tunnistaa esim. yrityksen, jonka kanssa teen työtä.
Olen kuitenkin miettinyt, että onko esim. hoito- ja sosiaaliala niin raskasta, että siellä työskentelevien on pakko purkaa jollekulle tapahtumia?
Kommentit (63)
Miehelle saatan kertoa jos on isoja asioita jotka painaa mieltä. Esim "Jouduinpa tekemään lastensuojeluilmoituksen" tai "Kylläpä erään oppilaan kotitilanne huolettaa"
Ikinä en mainitse oppilaitani nimeltä tai kuvaile heitä edes tyttöinä tai poikina, pelkkinä "yksinä oppilaina"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hoitoalalla työskennelleenä olen kertonut puolisolle ja kavereille juttuja - tietenkin ilman nimiä. Nimien mainitseminen menee jo yli.
Mieheni kanssa molemmat vaitiolovelvollisuuden alla töissä. Sama ala vieläpä. Ei puhuta toisillemme mitään sellaista mikä rikkoo vaitiolovelvolisuutta. Ollaan molemmat tän suhteen ehdottomia. Meillä on elämässä muutalin puhuttavaa. Ei olla hoitoalalla. Siellä taidetaan vaitiolovelvollisuus ymmärtää vähän jokainen omalla tavallaan.
En kerro mitään ulkopuolisille. Vihon viimeisenä juoruisin tutuille, että yhteisiä tuttujamme tai jotain tuttujen kummienkissojen kaimoja on meillä potilaana. En ikinä!
En kerro mitään tapauksia yksityiskohdin, jotain yleisluonteista voin sanoa kuten vaikka että meillä hoidetaan sen ja sen tyyppisiä potilaita.
En ole ikinä kertonut kenellekään vaikka näin oman vanhan opettajani työpaikallani (ei siis osastollani) potilaana ja hän itse kertoili miksi on hoidossa. En juorua edes sitä vanhoille koulukavereilleni koska koen edustaneeni kuitenkin työpaikkaani (olin jo omissa vaatteissa töistä lähdössä eli olisin voinut olla kuka tahansa vierailijakin).
Tuota purkamista varten on olemassa työnohjaus.
Puhun työasioista ja potilaista mutta koskaan en tunnistettavasti, siinä menee vaitiolovelvollisuuden raja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En kerro mitään ulkopuolisille. Vihon viimeisenä juoruisin tutuille, että yhteisiä tuttujamme tai jotain tuttujen kummienkissojen kaimoja on meillä potilaana. En ikinä!
En kerro mitään tapauksia yksityiskohdin, jotain yleisluonteista voin sanoa kuten vaikka että meillä hoidetaan sen ja sen tyyppisiä potilaita.
En ole ikinä kertonut kenellekään vaikka näin oman vanhan opettajani työpaikallani (ei siis osastollani) potilaana ja hän itse kertoili miksi on hoidossa. En juorua edes sitä vanhoille koulukavereilleni koska koen edustaneeni kuitenkin työpaikkaani (olin jo omissa vaatteissa töistä lähdössä eli olisin voinut olla kuka tahansa vierailijakin).
Tuota purkamista varten on olemassa työnohjaus.
Täällä ei ole työnohjausta. Työnantajan kunta.
Jos joskus purankin, niin anonyymisti, eli ilman tunnistettavia paikkakuntia ja nimiä. Työ on hoitoalalla, mutta mulla on muu koulutus. Lähimmät verkostot on poliiseihin. Hyvin harvoin sanon yhtään mitään, kun töissä saa purkaa tarpeeksi. Ikinä en sanoisi, jos tuttu olisi asiakkaana, tosin en saisi edes olla mukana tuttujen asioissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lastentarhanopettaja, ja miehelleni ja ystävilleni saatan välillä kertoa, mitä lapset ovat sanoneet/tehneet, tai jos olen vaikkapa huolissani jostain lapsesta jostain syystä. Viittaan heihin tosin aina lapsena, tyttönä tai poikana, enkä usko että tunnistaisivat kenestä olen puhunut, vaikka tulisivat tarhaan ja näkisivät lapset.
Puhun yleensäkin työstäni hyvin yleisesti, en koskaan mitään asiakkaisiin tai alan tapahtumiin liittyvää. En kotona enkä kavereitten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En puhu mitään, mikä rikkoo vaitiolovelvollisuuden.
Thats my job!
Olen yksityisellä töissä ja työehdon mukainen salassapitovelvollisuus, eikä tulisi edes mieleen kertoa puolisolle tai muille työasioita. Se on ihan ehdoton ei.
Enkä myöskään töissä levittele tietoja, jotka ovat joko arkaluontoisia tai muuten salaisia.
Ihmettelen hölösuita, jotka vaarantavat työpaikanssa, koska usein se on irtisanomisperuste.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon kyllä että iso osa ihmisistä ainakin puolisolleen saattaa nimettömänä kertoa juttuja, ja tavallaan ymmärrän sen. Mielestäni on paljon räikeämpää rikkoa vaitiolovelvollisuutta esim. lääkärinä kuin opettajana (yhtään vähättelemättä siis sitä jos joku opettaja rikkoo ks. velvollisuutta). Periaatteessa lääkärille tai hoitajalle et voi jättää kertomatta omia henkilökohtaisia asioitasi, koska se voi vaarantaa terveytesi. Siksi olisikin ensisijaisen tärkeää juuri terveysalalla toimivien henkilöiden pitää kiinni velvollisuudestaan; potilaalla ei ole edes varaa valita mitä hän kertoo ollessaan asiakkaana.
En ikinä kerro mitään mistä voisi tunnistaa yhtään ketään, olen tässä tosi tarkka. Joskus kerron jotain yleisellä tasolla työstäni puolisolle/ystäville. Varsinainen tilitys ja asioiden purkaminen tapahtuu työpaikalla sellaisten työkavereiden kanssa jotka tuntevat tilanteen. Onneksi meillä on hyvä työyhteisö, jossa asioista puhutaan. En koe että tuen hakemismielessäkään kenellekään ulkopuoliselle olisi hyötyä tilittää, ei niitä juttuja tajua kun asian osaiset.
sh
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teknisellä alalla olemme molemmat. Minä suunnittelussa, mies kokoonpanossa. Firmamme eivät ole kilpailijoita. Toki ymmärrämme toistemme yleiset harmistuksen aiheet, osaamme antaa toista näkökulmaa toisen ongelmiin ja kyllä minä joskus kuvaan päivänpolttavan ongelmani ja kysyn onko tullut hyvää ratkaisua vastaan, vinkkailemme myös hyviä hankintapaikkoja/yhteistyökumppaneita, yksi yhteinen k-päinen asiakas on molempien kanssa tekemisissä...hänen lentäviä kommentteja naureskelemme yhdessä kotona.
Vanhemmat sukulaiset ei edes ymmärrä mitä minä teen, heille annan esimerkkejä olemassaolevista tuotteista millaisten asioiden kanssa olen tekemisissä...Nokia-aikaan se oli helppoa: valmistan osia kännyköihin.
Kavereita ei kiinnosta, opiskelukavereille ei mainita asiakkaita nimeltä, toki piirit on pienet ja kaikki tietää toisten asiat jos yhtään on verkostoja.
Lapsi on käynyt työpaikalla ja nähnyt niitä salaisia tuotteita.
Olen töissä luovalla alalla, ja välillä asiakkaina on esim. suuryrityksiä, joille tehdään tuotekehitysprojekteja. Näihin liitten pitää joskus kirjoittaa erikseen asiakkaalle salassapitosopimus, koska itse joutuu lukemaan mm. firmojen strategisiin linjauksiin liittyvää materiaalia. Mutta vaikka erillisiä salassapitolupauksia ei tarvitsisi tehdä, niin ei ole korrektia levitellä tietoja kenenkään asiakkaan keskeneräisistä töistä - piirit on pienet ja maine menee itseltä nopeasti, jos ei osaa olla diskreetti.
Sama täällä. Terveydenhoitoalalla ja joskus puhun joitain asioita ilman tunnistetietoja ja yksityiskohtia. En siksi, että tarvitsisi läheisille purkaa vaan pohdin ehkä ääneen mielenkiintoisia yhteiskunnan ilmiöitä ja elämäntilanteita. Tai jos tuttavaperheessä on vaikka joku pulma, saatan kertoa esimerkin, miten eräs asiakasperhe sai apua.
Opiskelen hoitoalalla. Miehelle harvemmin on tarvetta puhua harjoitteluissa nähdyistä asioista ihan yleisiä juttuja enempää (olipa paljon asiakkaita, kiire, sain nähdä/harjoitella uusia juttuja jne). Opiskelukavereiden kanssa harjoitteluita puretaan syvemmin. Se ei kuitenkaan koskaan tarkoita, että kenestäkään asiakkaista/potilaista puhutaan tunnistettavasti. Voidaan siis määritellä korkeintaan tasolla vanha mies, nuori nainen, pieni lapsi, ryppyinen mummo. Jos sattuisi joku erittäin harvinainen tapaus osumaan kohdalle, vaikkapa potilas jolla on diagnoosi jonka saa Suomessa vain yksi henkilö vuodessa, ei tästä potilaasta puhuttaisi lainkaan (tai siis ainakaan tuota diagnoosia mainiten).
Hoitoalalla salassapitovelvollisuuden määrittäminen ei ole kovin helppoa. Maalaisjärjellä sen rajat pitäisi kuitenkin pystyä jokaisen ymmärtämään ja omantunnon pitäisi ohjailla sitä, mitä suustaan päästää. Herkästi juoruaville ihmisille ehkä vaikeinta on pitää suu supussa, jos joku tuttu ihminen sattuu osumaan työpaikalle (esimerkiksi kahvioon) vaikkakaan ei olisi esimerkiksi omalla osastolla hoidettavana lainkaan. Näistäkään ei siis saa kenellekään mainita, koska halutaan suojella henkilön oikeutta pitää halutessaan salassa vaikkapa se, että käy hoidettavana sairaalassa syystä x. Joskus sekin harmittaa, kun salassapitovelvollisuudesta tietämättömät huutelevat, että nyt sinä rikot sääntöjä, vaikka keskusteltaisiin ihan yleisesti siitä, miten vaikeaa on esimerkiksi ottaa verikoetta kuivuneelta vanhukselta.
En kerro mitään. Meillä on lupa työkavereiden kanssa puhua, joten ei ole tarvetta avautua ulkopuolisille.
Kuulin kun terapeuttini puhui toiselle minun tapauksestani. He kulkivat käytävässä ja tulin vessasta pois.
He eivät nähneet minua.
Tunnistin itseni siitä mitä terapeutti puhui:(
Ja kuinka paljon se on puhunutkaan.
Ei varmaan ainoa kerta.
Olen pph, mieheni näkee päivittäin työni, ei siitä tarvitse puhua. Hänellä ei ole vaitiolovelvollisuutta mutta minulla on. Aika paljon hän näkee päivän aikana jos on kotona. Sama on omilla lapsilla.
Kollegoiden kanssa puhun avoimemmin mutta silti vaitiolovelvollisuuden muistaen. Vieraiden kanssa puhun yleisellä taholla.