Tiedättekö ketään, jolla on ollut helppo elämä?
Ei epäonnea rakkaudessa, ei rahahuolia, ei sairauksia, traumoja?
Toisille kertyy kaikki mahdollinen, ja toisille ei mitään, vaikka lähtökohtaisesti olosuhteet olisivatkin näennäisesti samat.
Kommentit (25)
En usko että kukaan säästyy vastoinkäymisiltä. Toisille niitä tulee yhtämittaa, toiset pääsevät vähemmällä, se on totta. Esim oman lapsen kuolemasta ei niin vaan nousta.
Jos alkaa erheellisesti luulemaan että vain itsellä on huonot kortit. Sitten on katkeruuden ja kateuden vanki.
En tiedä ketään kenellä olisi ollut ns. helppo elämä. Monesti ihmiset kuvittelee että jollakin heidän tuntemallaan ihmisellä on kaikki asiat hyvin, mutta tämä on kyllä äärimmäisen harvoin totta.
Olen monesti miettinyt, että monella elämässään menestyneellä julkisuuden henkilölläkin on ollut erittäin kovia vastoinkäymisiä elämässä, esimerkiksi oman lapsen menettäminen, oma tai lähiomaisen vakava sairastuminen, konkurssi, kamala, onneton lapsuus alkoholistiperheessä jne. Nämä on tulleet sitten täytenä yllätyksenä jonkun haastattelun tms. kautta esille ja vahvistavat vain sitä totuutta, että kaikki ei useinkaan ole niin kuin päällepäin näyttää, ei etenkään nykyisin kun ihmisten tahtotila on esittää vain sitä parasta puoltaan.
Tunnen - jopa useamman. Nykyään heillä kaikilla tosin alkaa olla huoli omista tai appivanhemmistaan. Nämä ystäväni ovat siis kaikki yli 50-vuotiaita ja ovat olleet koulussa menestyviä, kirjoittaneet lukiosta L:n paperit ja päässeet opiskelemaan yliopistoon. Nykyään ovat hyväpalkkaisissa ammateissa, monien joko oma tai puolison nimi löytyy verolistoilta.
Puolisonsa he ovat tavanneet joko lukiossa tai viimeistään opiskeluaikana, kuitenkin alle 25-vuotiaana. Avioliitot ovat kestäneet, eikä lapsettomuushuoliakaan ole kenelläkään ollut.
On siis täysin mahdollista selvitä elämässä ainakin keski-ikään kokematta suuria kolhuja. Tulevaisuudesta ei toki kukaan vielä tiedä.
Ei elämä ole pelkkien tapahtumien summa, vaan elämässä aika paljon ratkaisee se ns. peruselämä. Ei siis pelkästään mitkään yksittäiset asiat tai menetykset.
Biologiset vanhempani molemmat kuolivat kun olin alle kouluikäinen. Toisesta en muista mitään ja toinen on siinä muistojen alkamisen kohdalla. Koen silti, että minulla on ollut helppo elämä, koska olen elänyt tasaisen ja turvallisen lapsuuden ja nuoruuden. Ympärilläni on aina ollut paljon välittäviä ja turvallisia ihmisiä, enkä ole koskaan jäänyt yksin. Minulla ei ole ollut haasteita esimerkiksi terveyden tai oppimisen kanssa. Taloudellinen tilannekin on aina ollut vähintään ok. Lapsuuteni ja nuoruuteni on yleisesti ollut hyvin turvattu.
Siltä pohjalta on ollut hyvä ja helppoa aloittaa omaa elämää
Itseni, ainakin tähän mennessä. Kaikki unelmat ja haaveet ovat toteutuneet. Olen toiveammatissani, olen löytänyt ihanan miehen ja odotan lasta. Elämme perus keskiluokkaista elämää, ja olen tyytyväinen kaikkeen mitä minulla on.
Eipä sitä voi toisten elämästä tietää. Ulospäin voi olla kaikki upeaa. Silti on niin paljon todellista ahdistusta, pelkoa, masennusta ym.
Varakkuus menestyminen ei tarkoita, että on helppo elämä.
Minulla itselläni on ollut helppo elämä. Hyvä mies, ei ollut koskaan työttömyyttä, raha ei kyllä pesäänsä tehnyt. Harrastettiin kaikenlaista, lähinnä luontojuttuja ja kaksi lastamme jatkavat tätä perheineen. Hyväkuntoisina, lähes kahdeksankymppisinä, vieläkin jatkamme luontoreissuja, mutta pienimuotoisesti. Luopuminen kyllä tuntuu haikealle, mutta onhan mahtavat muistot.
Vierailija kirjoitti:
Itseni, ainakin tähän mennessä. Kaikki unelmat ja haaveet ovat toteutuneet. Olen toiveammatissani, olen löytänyt ihanan miehen ja odotan lasta. Elämme perus keskiluokkaista elämää, ja olen tyytyväinen kaikkeen mitä minulla on.
Olet ihana!
Vierailija kirjoitti:
Tunnen - jopa useamman. Nykyään heillä kaikilla tosin alkaa olla huoli omista tai appivanhemmistaan. Nämä ystäväni ovat siis kaikki yli 50-vuotiaita ja ovat olleet koulussa menestyviä, kirjoittaneet lukiosta L:n paperit ja päässeet opiskelemaan yliopistoon. Nykyään ovat hyväpalkkaisissa ammateissa, monien joko oma tai puolison nimi löytyy verolistoilta.
Puolisonsa he ovat tavanneet joko lukiossa tai viimeistään opiskeluaikana, kuitenkin alle 25-vuotiaana. Avioliitot ovat kestäneet, eikä lapsettomuushuoliakaan ole kenelläkään ollut.
On siis täysin mahdollista selvitä elämässä ainakin keski-ikään kokematta suuria kolhuja. Tulevaisuudesta ei toki kukaan vielä tiedä.
Tunnetko heidät oikeasti niin hyvin, että tiedät, ettei vastoinkäymisiä ole ollut?
Itse nimittäin sopisin tuohon kuvaukseen, samoin puolisoni. Ei elämä kuitenkaan ilman murheita ole mennyt. Itselläni on ollut aivokasvain, josta tosin selvisin hyvin. Puolisoni sairastui jo nuorena masennukseen ja syönyt siihen lääkkeitä kohta 30 v. Välillä on ollut itsetuhoinenkin. Työmme ovat erittäin stressaavat ja haastavat, minkä vuoksi yhteistä aikaa ei ole ja kärsin unettomuudesta.
Itse en tunne ketään, jonka tuntisin niin hyvin, että voisin sanoa heillä olevan helppo elämä. Kaikilla tuntemillani on ollut vastoinkäymisiä.
Eiköhän ylivoimaisesti suurimmalla osalla suomalaista ole aika helppo elämä.
Ihmiset tekevät itse elämästään vaikeaa omalla suhtautumisellaan ja voivottelullaan.
Tiedän useampia, kaikki keski-ikäisiä naisia ja miehensä hyvällä palkalla hyvätuloisen elämää eläviä. Hyvin ylimielisiä ja pilkallisia ihmisiä kaikki. Yhdeltä kerran kysyin kun eläkeikä jo lähestyi että miten pärjäät jos mies lähtee. Sanoi ettei tiedä, ei ole koskaan miettinyt asiaa. Ei osaa autoa tankata, leikata nurmikoita, ei ymmärrä mitään lämmityksestä, ei sähkösopimuksista, laskujen maksamisesta. Ruokaa osaa ostaa ja kokata, ja siivota. Joutuu sietämään miehensä törkeää käytöstä kun yksin ei pärjää.
Helppo elämä on asennekysymys. Joku näkee kaiken kamalana, kuulee kehut moitteena ja on vahvasti sitä mieltä, että vain hänelle osuu vastoinkäymisiä. Osa tosin tekee koko ajan valintoja, joiden ansiosta elämä on kaikin tavoin karmeaa - mutta koska he voivat ja koska he siten osoittavat, että eivät välitä muiden mielipiteistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen - jopa useamman. Nykyään heillä kaikilla tosin alkaa olla huoli omista tai appivanhemmistaan. Nämä ystäväni ovat siis kaikki yli 50-vuotiaita ja ovat olleet koulussa menestyviä, kirjoittaneet lukiosta L:n paperit ja päässeet opiskelemaan yliopistoon. Nykyään ovat hyväpalkkaisissa ammateissa, monien joko oma tai puolison nimi löytyy verolistoilta.
Puolisonsa he ovat tavanneet joko lukiossa tai viimeistään opiskeluaikana, kuitenkin alle 25-vuotiaana. Avioliitot ovat kestäneet, eikä lapsettomuushuoliakaan ole kenelläkään ollut.
On siis täysin mahdollista selvitä elämässä ainakin keski-ikään kokematta suuria kolhuja. Tulevaisuudesta ei toki kukaan vielä tiedä.
Tunnetko heidät oikeasti niin hyvin, että tiedät, ettei vastoinkäymisiä ole ollut?
Itse nimittäin sopisin tuohon kuvaukseen, samoin puolisoni. Ei elämä kuitenkaan ilman murheita ole mennyt. Itselläni on ollut aivokasvain, josta tosin selvisin hyvin. Puolisoni sairastui jo nuorena masennukseen ja syönyt siihen lääkkeitä kohta 30 v. Välillä on ollut itsetuhoinenkin. Työmme ovat erittäin stressaavat ja haastavat, minkä vuoksi yhteistä aikaa ei ole ja kärsin unettomuudesta.
Itse en tunne ketään, jonka tuntisin niin hyvin, että voisin sanoa heillä olevan helppo elämä. Kaikilla tuntemillani on ollut vastoinkäymisiä.
Väittäisin tuntevani,he ovat kaikki läheisiä ystäviäni ja olen tuntenut heidät lapsuudestani saakka eli 45-50 vuoden ajan. Tunnen siis myös heidän vanhempansa ja puolisonsakin olen tuntenut seurustelujen alusta asti.
No toisinpäin. Tunnen yhen mikä koheltaa ja sille sattuu aina kaikkea. En viitti edes kertoa onnettomuuksien ja sattumusten summaa mutta ihan altis karman kujeille
Ite olen vaikeuksista huolimatta päässyt aika helpolla. Asiat on aina vaan lutviutunut omalla painollaan. Esim. ekana koronavuonna meni työt alta, käytin kaikki säästöni laskujen maksamiseen, tilillä oli ihan oikeasti jäljellä enää pari euroa kun mietin että millä ihmeellä tässä nyt selviää. Sit ihan yhtäkkiä vanha pomo vuosien takaa soitti ja tarjosi töitä ja sillä tiellä tässä taas ollaan.
Tunnen ja ihmettelenkin todella. Tunnistamisen vaarasta en kerro tarkemmin.
En usko, että kellään on ollut helppo elämä. Eihän ne ongelmat herran jestas päälle päin näy.
Itselläkin kai tilanne hyvä: tapasin (hyvätuloisen) puolison parikymppisenä, nyt ollaan nelikymppisiä. Asuntolainat maksettu ja kuusinumeroinen summa säästöjä. Perusterveet lapset. Hyväpalkkaiset työt kummallakin.
Silti en mä ajattele, että elämä olisi ollut jotenkin tosi helppoa. On ollut tosi vaikeitakin aikoja ja oma itsetunto ollut aina ihan olematon. Tukiverkkoja ei ole 200 km säteellä ja lasten kanssa oli pienenä aika raskasta. Nyt jo toki helpompaa, kun ovat isompia. Myönnän toki, että mitään isoja vastoinkäymisiä ei ole ollut kuten lähiomaisen kuolemaa. Siitä olen kiitollinen. Mutta en kyllä ole ikinä ajatellut, että jonkun elämä olisi tosi helppoa, kun en tiedä taustoja.
En ole puolen vuosisadan mittaisen elämäni aikana tavannut ketään jonka elämä olisi kovin vaikeaa.
Vastoinkäymisiä on kaikilla ja aina ei aurinko paista, mutta elämä vaikeus tai helppous on yleensä ihan siellä omien korvien välissä.
Jotkut vain vellovat omissa huolissaan ja tilittävät niitä jatkuvasti muillekin, ja toiset valitsevat positiivisemman elämänasenteen ja etsivät niistä ikävistäkin päivistä ne pienet asiat joista nauttia.
Päivämme täällä ovat rajalliset, ja niitä ei kannata tuhlata siihen että surkuttelee itseään tai uskottelee itselleen että joku muu (kuka muka?) pääsee jotenkin paljon helpommalla.
Jos joutuu rankasti koulukiusatuksi, peli on kutakuinkin menetetty. Siinä menee itsetunto, mielenterveys, halu elää. Jäljelle jää vain ontto kuori.