Mikä auttaa teitä jaksamaan?

Lapseni on nyt vuosi ja kaksi kuukautta. Lasta suunnittelimme ei ollut mikään vahinko. Luulin että olisimme valmiita vanhemmiksi... En keksi mitään hyvää mitä lapsi olisi tuonut elämääni. Kaverit eivät enää ota niin usein yhteyttä. Enkä nyt tarkoita että joka viikonloppu pitäisi päästä ulos mutta edes joskus.. Haluaisin mieheni kanssa mennä välillä viihteelle ja pitää hauskaa, mutta isovanhemmat mollaavat taasko lapsi hoitoon.

Seksielämämme meni täysin piloille.. Ennen tehtiin kaikkea erillaista ja usein. Hyvä edes kerra kuus enää tulee tehtyä ku on niin väsynyt päivän jälkeen. Tästä on suhteemmekin kärsinyt. Yhteinen aika on käynyt todella vähiin.. Lapsi nukkuu lyhyet päiväunet ja kun menee illalla nukkumaan ni minä menen perässä kun ei vaan jaksa. Töihin aikasin aamusti saa lähteä.

Ainoa piristävä asia päivässä on enää se kun pääsee töihin. Sieltä ei tahtoisi ollenkaa lähteä kun tietää että joutuu lasta vaan hoitamaan. Luulin että se nyt hetken pärjää mut vittu ku koko aja saa kattoo ettei pist mitää suuhus tai ei loukkaa itteää.

Haluaisin niin paljon takaisin vanhan elämäni. Haluaisin viettää mieheni kanssa kahdestaan aikaa ja rakastaa vaan toisiamme! Ei mitään muuta. En todellakaa tällästä paskaa odottanu ku saatii lapsi. Koko ajan vaa itkee ja huutaa. Juu ja ei kiinnosta ottaa syliin mitää huutavaa vauvaa. Luulin jossain vaiheessa alkavani rakastaa lastani mutta päivä päivemmeltä vain enemmän vihaan tuota muksua. Mies ei suostu adoptioon.

Mikä auttaa teitä jaksamaan? Mikö auttaa kestämään tätä elämää? Koska saa taas olla onnellinen?