60-luvulla syntyneet, muistoja!
En enää muista nimeä, mutta kaupoissa oli vanukkaita, joiden logossa oli tytön pää. Värit keltainen ja ruskea. Muistan, että sain t-paidan, kun vanukkaita tuli ostettua tarpeeksi. Mikähän oli nimi?
Jäätelöitä oli mm. pingviinejä, joitain ihme peikonpäitä (oransssi tukka ja punainen naama). Melissa maitohyytelö tuli kauppoihin, ja sitä vihattiin!
Karkkeina tykkäsin Chewtitseistä, niitä oli minttua, appelsiinia, mansikkaa..
Sarjakuvia oli paljon. Tintit ja Asteriksit olivat suosikkejani. Veikko, Tette ja Jykke oli parina sarjana. Muffet (silloin ei vielä Smurffeja) . Puk-kirjoja luin paljon, samoin Lotta-sarjaa. Ja hevoskirjoja. Laura-sarjaa, Mustaa Oria, australialaista villiori-sarjaa. Uljas musta.. TV:ssä rakastin Ratsutilan Nuoria.
Telkussa oli Mahdollisuuksia rajoilla ja Tiikeriprikaati. Cannon. Starsky ja Hutch vähän vanhempana. Alkuperäinen Star Trek ja Avaruusasema Alfa. Itse en saanut katsoa Hitchcock Esittää -sarjaa tai Yöjuttua!
Paljon muutakin tulee mieleen .. Postailen lisää, jos muillekin tulee nostalgiaa mieleen! Muistoja, kiitos!
Kommentit (2694)
Vierailija kirjoitti:
Olen 57v ja sain ensimmäisen kesätyöpaikkani 70-luvun lopulla Seppälän myymälästä forumista. Seppälä oli siihen aikaan iso juttu. Olin niin polleana, kun sain olla siellä töissä ja pukeutua heidän vaatteisiinsa. 😊
Muistan, kun kävin ostoksilla forumin Seppälässä. Se oli siihen aikaan todella iso juttu. Seppälän myyjät olivat nykyajan missejä. Sinne palkattiin vain kauniita myyjiä. Vaatteet olivat todella iso juttu.😊
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omaposti kirjoitti:
Nallekarkit maksoi pennin kappaleelta ja kun viikkoraha oli markan ja pikkutyttöjä useampi jonossa kiskalla, niin kiskatädiltä meinas mennä hermot, kun kaikki osti markalla nallekarkkeja.
Hei! en ollenkaan kiistä (tietenkään) tätä muistoa, mutta meniköhän tässä jotenkin valuutta oikein. Markka oli sata penniä joten nallekarkkeja olisi saanut aika läjän.
Kyllä ne oli ainakin -60 luvun lopussa pennin kappale. Sitten jossain vaiheessa ne oli hieman isompia ja 5p kappale. Muistan myös, että ruutusalmiakki aski maksoi 20 p, -67 kun muutimme uuteen rivariin, niitä Salmiakkiaskeja sai 5 kpl markalla.
Mutta markka oli iso raha silloin, pajatsotkin oli ensin pitkään 20p jassoja, sitten 50p ainakin vuosikymmenen ajan ja markan sitten myös pitkään. Merkkarit, ne isot oli 5p kun ne tuli kioskeihin. Dacapo, Jim, Hopeatoffee oli muistaakseni kanssa 20p hintaista -70 luvulle asti. Ruotsalainen Käck oli 25p kpl ja se oli meistä kallis.
Kun ajoin kortin -78, niin 92oct (regular) bensiini maksoi 1,55mk/l ja vielä ennen -74 alkanutta öljykriisiä litra bensiiniä oli alle markan litra.
Minä olen syntynyt vuonna -65 enkä muista pennin nallekarkkeja, mutta viiden pennin nallekarkkeja olen aikoinani ostanut. Lapsuudenystäväni syntyi vuonna -61 ja hän muistaa pennin nallekarkit, joten jossakin siinä välissä nallekarkit olivat sitten ehtineet kallistua. :D
Äänilevyt maksoivat 70-luvun puolivälissä 28 mk, mm. 10-vuotislahjakseni saamani (ja toivomani) Finnhits 2. Ostokasetit olivat jostain syystä neljä markkaa kalliimpia eli 32 mk. Tyhjien kasettien hintaa en muista, mutta aika halpoja ne olivat vielä 70-luvulla, ennen kuin niille lätkäistiin (80-luvulla?) vero, sillä muistattehan sloganin home taping is killing music. Niin kuin nähty on, heh heh.
Itse olen syntynyt 1962 ja muistan penninkarkit erittäin hyvin. Niitä pennin maksavia nallekarkkeja siis kutsuttiin ihan yleisesti nimenomaan penninkarkeiksi.
Olen muutamaan kertaan yrittänyt etsiä netistä tietoa, että missä kohtaa tuo radikaali muutos on tarkalleen tapahtunut, kun siis penninkarkeista tuli viidenpennin karkkeja, mutta tarkkaa tietoa en ole löytänyt. Tämä on juuri netin heikkous. Jostain Tukiaisen kalsareiden väristä voi löytyä tietoa satojatuhansia sivuja, mutta kun mennään aikaan ennen nettiä, niin tieto supistuu lähinnä vain faktatietoon merkittävimmistä asioista.
Olen kuitenkin päätynyt sellaiseen arvioon, että penninkarkkien kohtalonpäivät osuu sinne aivan 60-luvun lopulle, ehkä vuoteen 1969. En usko, että kuitenkaan ainakaan ennen vuotta 1968 se tapahtui, koska me muutimme uuteen asuntoon 1967 ja sen lähellä oli kioski, jossa me lapset ahkerasti asioimme ja muistan erittäin hyvin käyneeni lukuisia kertoja kyseiseltä kioskilta ostamassa näitä penninkarkkeja, kuin myös kahden pennin purkkiakin. Niissä siis oli kaksi kappaletta eri värisiä tyynypurukumeja läpinäkyvässä muovissa. Ne hävisivät kaupoista samoihin aikoihin kun penninkarkitkin.
Meillä oli joskus 70-luvulla koulussa jokin tilaisuus ja sinne tuli Jussi Raittinen, mutta sillä oli kurkku niin kipeä että laulamisesta ei tullut yhtään mitään. Oli vaikea olo kun ei voinut aidosti taputtaakaan...
Se oli niitä aikoja kun se munmummunimunimunmammani oli jostain syystä suosittu "hitti".
Olin ihan lääpälläni Al Pacinoon ja luin Kummisetä-kirjan kun en päässyt vielä elokuviin katsomaan sitä. Isosiskoni poikaystävä antoi mulle Suosikin, jossa oli Pacinon kuvia ja haastattelu. Joko siinä tai jossain muussa lehdessä oli artikkelin otsikkona "Mikä mies on Al Pacino?"
Luin kaikkia mafia-aiheisia kirjojakin Pacinon takia.
Sitten kun olin 15 ja Kummisetä I ja II tuli taas kaupungin elokuvateatteriin niin menin kokeilemaan pääsenkö sisälle vaikka ne oli K16. Pääsin! Oioioi miten ihana se Pacino oli olevinaan. :D
Voi noita aikoja ennen Internettiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omaposti kirjoitti:
Nallekarkit maksoi pennin kappaleelta ja kun viikkoraha oli markan ja pikkutyttöjä useampi jonossa kiskalla, niin kiskatädiltä meinas mennä hermot, kun kaikki osti markalla nallekarkkeja.
Hei! en ollenkaan kiistä (tietenkään) tätä muistoa, mutta meniköhän tässä jotenkin valuutta oikein. Markka oli sata penniä joten nallekarkkeja olisi saanut aika läjän.
Kyllä ne oli ainakin -60 luvun lopussa pennin kappale. Sitten jossain vaiheessa ne oli hieman isompia ja 5p kappale. Muistan myös, että ruutusalmiakki aski maksoi 20 p, -67 kun muutimme uuteen rivariin, niitä Salmiakkiaskeja sai 5 kpl markalla.
Mutta markka oli iso raha silloin, pajatsotkin oli ensin pitkään 20p jassoja, sitten 50p ainakin vuosikymmenen ajan ja markan sitten myös pitkään. Merkkarit, ne isot oli 5p kun ne tuli kioskeihin. Dacapo, Jim, Hopeatoffee oli muistaakseni kanssa 20p hintaista -70 luvulle asti. Ruotsalainen Käck oli 25p kpl ja se oli meistä kallis.
Kun ajoin kortin -78, niin 92oct (regular) bensiini maksoi 1,55mk/l ja vielä ennen -74 alkanutta öljykriisiä litra bensiiniä oli alle markan litra.
Minä olen syntynyt vuonna -65 enkä muista pennin nallekarkkeja, mutta viiden pennin nallekarkkeja olen aikoinani ostanut. Lapsuudenystäväni syntyi vuonna -61 ja hän muistaa pennin nallekarkit, joten jossakin siinä välissä nallekarkit olivat sitten ehtineet kallistua. :D
Äänilevyt maksoivat 70-luvun puolivälissä 28 mk, mm. 10-vuotislahjakseni saamani (ja toivomani) Finnhits 2. Ostokasetit olivat jostain syystä neljä markkaa kalliimpia eli 32 mk. Tyhjien kasettien hintaa en muista, mutta aika halpoja ne olivat vielä 70-luvulla, ennen kuin niille lätkäistiin (80-luvulla?) vero, sillä muistattehan sloganin home taping is killing music. Niin kuin nähty on, heh heh.
Itse olen syntynyt 1962 ja muistan penninkarkit erittäin hyvin. Niitä pennin maksavia nallekarkkeja siis kutsuttiin ihan yleisesti nimenomaan penninkarkeiksi.
Olen muutamaan kertaan yrittänyt etsiä netistä tietoa, että missä kohtaa tuo radikaali muutos on tarkalleen tapahtunut, kun siis penninkarkeista tuli viidenpennin karkkeja, mutta tarkkaa tietoa en ole löytänyt. Tämä on juuri netin heikkous. Jostain Tukiaisen kalsareiden väristä voi löytyä tietoa satojatuhansia sivuja, mutta kun mennään aikaan ennen nettiä, niin tieto supistuu lähinnä vain faktatietoon merkittävimmistä asioista.
Olen kuitenkin päätynyt sellaiseen arvioon, että penninkarkkien kohtalonpäivät osuu sinne aivan 60-luvun lopulle, ehkä vuoteen 1969. En usko, että kuitenkaan ainakaan ennen vuotta 1968 se tapahtui, koska me muutimme uuteen asuntoon 1967 ja sen lähellä oli kioski, jossa me lapset ahkerasti asioimme ja muistan erittäin hyvin käyneeni lukuisia kertoja kyseiseltä kioskilta ostamassa näitä penninkarkkeja, kuin myös kahden pennin purkkiakin. Niissä siis oli kaksi kappaletta eri värisiä tyynypurukumeja läpinäkyvässä muovissa. Ne hävisivät kaupoista samoihin aikoihin kun penninkarkitkin.
Minun suosikkikarkkeja olivat isot merirosvorahat, joita myytiin R-kioskeissa 10 pennin kappalehintaa eli 5 markalla sai 50 merkkaria. Meillä oli kavereitten kanssa tapana ostaa merkkareita ja mennä oman kaupunginosan paikalliskirjastoon lukemaan sarjakuva-albumeja kuten Tinttiä, Asterixia, Ahmed Ahnetta, Lucky Lukea ja muuta vastaavaa. Pidän edelleen salmiakista ja lakritsista.
Vierailija kirjoitti:
Sininen jumppapuku oli puettava päälle ja voimistelutossut piti olla. Joskus yritettävä keikkua telineilläkin. Inhotti, vieläkin muistaa jumppasalin hajut ja äänet.
Just noin oli minunkin oppikouluaikana eli tummansininen jumppabody ja T E L I N E V O I M I S T E L U nahkakuorutettuineen feikkihevosselkineen, joita kohden juostiin salin toisesta päästä hepan edessä olevalle ponnahduslaudalle, josta sitten ponnahdettiin hevosen yli hajareisin tai sen päälle ja sitten kuperkeikka hevosen päällä (edelliseen suoritukseen kykenivät sirot ja notkeat tytöt) heh!! Kiepit rekillä ja sitten puisella puomilla kävely jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti se lakanoiden vetäminen, joka oli työvaihe, johon heti pienestä joutui mukaan, on jotenkin luterilainen tapa, jota esiintyy lähinnä vain Pohjois-Euroopassa.
Sen luterilaisuudesta tiedä, mutta pomminvarmasti jokaiselle 60-70-luvulla lapsuutensa viettäneelle tuttuakin tutumpi leikkien tappaja, kun äiti aina kesken parhaimpien leikkien komensi lakanoita vetämään. Se vetämisen jälkeinen viikkaus oli myös oma mystinen kommervenkkinsa, jota ainakin keskenkasvuisena ipanana tuli mietittyä, että miksi se täytyy tehdä niin monimutkaisesti.
Niin, sinä et tiedä, mutta minä tiedän että se on luterilainen traditio. Perustuu tutkimukseen.
Luterilaista on etenkin se viikkaus eli M-taitos.
Jos olisit ollut laivalla tai hotellissa siivoojana, niin tietäisit, miksi lakanat taitellaan M-taitoksin.
Hei! Olisi mielenkiintoista tietää juuri miksi? Itsekin näin lakanat viikkaan yhä vaikka en mankeloi. Se on vaan jäänyt tavaksi. Olen jotenkin aina kuvitellut, että tuo M-viikkaaminen liittyy mankelointiin. Vai onko kyse siitä, että lakana aukeaa helpommin vuodetta sijattaessa?
Jos sinulla on kaapissasi tiiviille rullalle käärittynä sekä M-taitoksella että tavalliseen tapaan kahteen kertaan taitetut, sinulle selviää syy. Lakana pysyy sileämpänä ei "vedä" ryppyjä toiselle puolelle enemmän kuin toiselle. Mankeloinnissa tämä tietenkin on vielä tärkeämpää.
Pienenä oli niin mukava olla siellä vedettävien lakanoitten alla, siis silloin kun oli itse liian pieni niitä vetämään.
Hih, kivoja samismuisteloita toi pikkulikkana lakanoitten alla oleminen, kun tuntui mukavalta se ilmavirtaus naamassa, ja meidän monilukuisessa perheessä vedettäviä lakanoita riitti pyykkäyspäivän jälkeen.
Mä olen kyllä -70 luvulla ostanut vielä nallekarkkeja. Ne maksoi sen pennin.
Sitten 5 penniä. Merkkarit maksoi heti 10 penniä ja lätkäliigat.
Apteekista sai merimiesmälliä ja se oli pahaa.
Salmiakkijauhetta ostettiin kans ja haganolin salmiakkia on ollut aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sininen jumppapuku oli puettava päälle ja voimistelutossut piti olla. Joskus yritettävä keikkua telineilläkin. Inhotti, vieläkin muistaa jumppasalin hajut ja äänet.
Just noin oli minunkin oppikouluaikana eli tummansininen jumppabody ja T E L I N E V O I M I S T E L U nahkakuorutettuineen feikkihevosselkineen, joita kohden juostiin salin toisesta päästä hepan edessä olevalle ponnahduslaudalle, josta sitten ponnahdettiin hevosen yli hajareisin tai sen päälle ja sitten kuperkeikka hevosen päällä (edelliseen suoritukseen kykenivät sirot ja notkeat tytöt) heh!! Kiepit rekillä ja sitten puisella puomilla kävely jne.
Minulle ei jäänyt niinkään traumoja telinevoimistelusta. Ehkä minä sitten olin tarpeeksi siro ja notkea... tai sitten meillä oli telinevoimistelua hyvin vähän. Sen sijaan vihaan hiihtämistä vieläkin niin että en ole joka talvi hakenut edes suksiani varastosta. Luisteleminen sujui, kun ainoana meidän perheessä sain uudet luistimet, kun tarvittiin koulussa.
Pakkosuihkut jumppatuntien jälkeen kyllä muistan. Siihen aikaan varsinkin maalla käytiin saunassa ja vaihdettiin alusvaatteet kerran viikossa, ehkä kahdesti. Siksi suihku koululla oli varmaan tarpeen monille meistä. Silti ihmiset eivät olleet yleisesti likaisempia kuin nyt. Kun vaatteet pyykättiin, ne pestiin kunnolla eikä höykytetty pikkuisessa vesitilkassa koneessa niin kuin nyt. Oli erikseen kouluvaatteet, jotka vaihdettiin heti kun tultiin koulusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autoja oli tosi vähän 60-luvun alussa. Meidän kaupunginosassa oli kolme autoa, niitä sitten talvella työnnettiin/hinattiin käyntiin.
Suomi autoistui kyllä sitten nopeasti. Eli 60-70 -luvun taitteessa keskiluokkaisilla perheillä oli yleensä auto. Naapurilla oli upouusi Volvo ja meillä vanha kuplavolkkari...
Meiän kylällä yli ½ autoista oli Mosseja. Siis Scandinavia, t. 407 -mallisia. Joillain demareilla oli sit Anglia (, niinku parilla sukulaisellani). Enoni 1 lähimm. kavereista oli Mini. Paikka siis kaupungin laitamaa, jossa lähes kaikki rintamamiestaloja. 80 % seudun väestä työläisiä. ½ väestä äänesti SKDL:ää.
Lähitaloista 3 oli venäläisten perheiden, joista 1:ssä olin kakarana hoidossakin. Me olimme rasisteja, siis, koska kaikki olivat vain työläisiä, eikä erityiskohdeltavia vähemmistöryhmiä ollut.
Olen yksi niistä kömpelöistä lapsista (yllättäen olen kuitenkin hyvä tanssimaan ja joskus olin luovan liikunnan kurssilla, aivan ihanaa)
joka jätettiin viimeiseksi joukkuetta valittaessa. Jos olisi ollut mahdollista, olisin kävellyt vaikka maailman tappiin mieluummin kuin niellyt itkua kun lentopallo tärskähtää naamaan tai tulen hiihtomaaliin puoli tuntia muiden jälkeen.
Monäkin olen ostanut pennin nallekarkkeja. Merkkarit oli suosikkeja. Mun viikkoraha oli 2 markkaa, ja sillä ostin aina 10 hedelmä- ja 10 salmiakkimerkkaria. Autona meillä oli Mosse, se vaihdettiin 70-luvun lopulla keltaiseen Toyota Corollaan.
Vierailija kirjoitti:
Markasta jäi vielä jotain 30 penniä, jolla sai jotain makeisia, ehkä Puhveli-patukan, joka oli minun mielestäni paljon parempi kuin Suffeli.
Tattis-palat oli parempia kuin fasu palat (jotka kyllä mun suurta herkkua). Kaipaan vielä fazerin sinistä suklaalevyä lapsuuden ohuena pienenä levynä, jossa palat sulivat suuhun, nykyään suklaata täytyy syödä kuin näkkileipää jos ei halua tukehtua. Myös pienet hedelmäaskit ja pieni 0.3l pullo limua riittivät saamaan suun makeaksi, nyt lapsille on ostettava jättipussi karkkia ja 1.5l limut.
Omaposti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omaposti kirjoitti:
Nallekarkit maksoi pennin kappaleelta ja kun viikkoraha oli markan ja pikkutyttöjä useampi jonossa kiskalla, niin kiskatädiltä meinas mennä hermot, kun kaikki osti markalla nallekarkkeja.
Hei! en ollenkaan kiistä (tietenkään) tätä muistoa, mutta meniköhän tässä jotenkin valuutta oikein. Markka oli sata penniä joten nallekarkkeja olisi saanut aika läjän.
Todellakin - nallekarkki maksoi yhden pennin ja niitä sai markalla sata. Kiskatäti ei oikein tykännyt laskea niitä varsinkin, kun ostajia oli useampi.
Olen tuo joka ihmetteli sadan nallekarkin viikkorahaa.
Olen syntynyt 1964 enkä itse muista ostaneeni pennin nallekarkkeja. Olen toki kuullut, että näin oli. 60-luvun päättyessä olin vasta 6 vuotias, emmekä me veljeni kanssa vielä saaneet viikkorahaa. En muista milloin aloimme sitä saada, mutta ei ainakaan vielä eka- eikä tokaluokalla.
Mutta tosiaan, minusta "lapsen valuutassa" sadan karkin viikkoraha kuulostaa aika hulppealta summalta!
Meillä ei oltu mitenkään uskovaisia, mutta juhlapyhinä piti silti olla hissun kissun - esim. pitkänäperjantaina ei todellakaan kyläilty, eikä silloin edes elokuvateattereissa mennyt mitään.
Jouluna oltiin lähinnä kotona, kuunneltiin hartaina joulurauhan julistus ja koristeltiin kuusi, se tuotiin sisällekin vasta aattona. Tapanina voitiin käydä jossain kylässä sukuloimassa.
Vappu ja uusivuosi olivatkin vapaampia juhlia. Vappuna avattiin kaupungin laitamilla tivoli, jonne voi mennä viuhkat ja markkinapallot mukana. Uutenavuotena kuunneltiin toki aina Yrjö Jyrinkosken lausumana otteita Eino Leinon runosta Hymyilevä Apollo. (En ole koskaan tottunut näihin uudempiin, ovat valikoineet eri säkeistöjäkin, höh.)
Lauantaina ehtookellojen aikaan piti olla hiljaa ja vanhemmat kuunteli aina Lauantain toivotut levyt.
Ihmettelin pienenä miksi vanhemmat mielellään ottivat tupluurit ruoan jälkeen, ja vielä usein olohuoneen lattialla! Myöhemmin tajusin, että ruoansulatus tosiaan vaati sen pienen hetken ja että selkä tuntui paremmalta lattialla lepäämisen jälkeen, kun muuten nukkui notkuvissa heteka-sängyissä.
Olin paljon yksin kotona jo ennen koulun alkua ja yksi huveista lukemisen lisäksi oli avata salaa isän paksun patjan vetoketju, sisällä oli keltaista vaahtomuovia joka näytti silmissäni kananmunakennolta! Meillä lapsilla oli sängyissä vain ohut vaahtomuovipatja, olivat huonoja ja inhottavia, mutta minkäs teit, köyhässä kodissa.
Fazerin sinistä sai ostaa myös nappeina askissa, olivat kaikin puolin sopivia lapselle.
Olen syntynyt -64, muistan ylä-asteen välkät. Käytiin lähes päivittäin koulun vieressä olevasta kaupassa hakemassa ruskeita tikkareita ja hopeatoffeita, ne oli pitkiä ja ohuita, molemmat maksoi 25penniä kappale.
Noita ei löydä enää mistään.
Pölyt pyyhittiin joka viikko, silloin tällöin "kirkastettiin" huonekalut kuten vaatekaappi bensalla, jota tiputettiin rättiin pienestä pullosta, se haisi hyvältä. Vaatekaapin päällä oli äidin keräämiä esineitä - iso savinen monivärinen kenkä, lasinen musta kissa, savinen rusehtava, maalaamaton kissa (vai silmät oli merkitty), savinen kori, jossa oli erivärisiä kukkia, pieni väritön lasimalja - varmaan muitakin esineitä, joita en enää muista. Näitä sai tuherrella kauan että sai pölyt pois.
Matot vietiin ulos ja pudistettiin, joskus jopa tampattiin - varsinkin tuulikaapin, eteisen, keittiön ja ruokailuhuoneen matot. Muiden huoneiden mattoja vietiin harvemmin.
Isä hankki kyllä pölynimurin, mutta jostain syystä äiti ei sitä halunnut käyttää, joten meidän lastenkin piti vain osallistua mattotalkoisiin, oli tietysti paljon raskaampaa kuin jos olisi vain imuroitu.
Kesällä vietiin fillarin takahäkillä matot jokirantaan, jossa kaupunki oli asettanut rantaan mattolaiturin, eli siihen oli upotettu metallisia tynnyreitä joiden pohjalla oli puinen lauta. Sinne sitten hypättiin ja sieltä ulottui aika hyvin pesemään mattoa vedessä.
Mäntysuovalla, kuinkas muuten.
Ei kai se joki siitä mattojenpesusta sen enempää likastunut, kun ylävirralla oli Suomisen nahkatehdas ja Friitala, taisi olla joitain muitakin tehtaita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sininen jumppapuku oli puettava päälle ja voimistelutossut piti olla. Joskus yritettävä keikkua telineilläkin. Inhotti, vieläkin muistaa jumppasalin hajut ja äänet.
Just noin oli minunkin oppikouluaikana eli tummansininen jumppabody ja T E L I N E V O I M I S T E L U nahkakuorutettuineen feikkihevosselkineen, joita kohden juostiin salin toisesta päästä hepan edessä olevalle ponnahduslaudalle, josta sitten ponnahdettiin hevosen yli hajareisin tai sen päälle ja sitten kuperkeikka hevosen päällä (edelliseen suoritukseen kykenivät sirot ja notkeat tytöt) heh!! Kiepit rekillä ja sitten puisella puomilla kävely jne.
Minulle ei jäänyt niinkään traumoja telinevoimistelusta. Ehkä minä sitten olin tarpeeksi siro ja notkea... tai sitten meillä oli telinevoimistelua hyvin vähän. Sen sijaan vihaan hiihtämistä vieläkin niin että en ole joka talvi hakenut edes suksiani varastosta. Luisteleminen sujui, kun ainoana meidän perheessä sain uudet luistimet, kun tarvittiin koulussa.
Pakkosuihkut jumppatuntien jälkeen kyllä muistan. Siihen aikaan varsinkin maalla käytiin saunassa ja vaihdettiin alusvaatteet kerran viikossa, ehkä kahdesti. Siksi suihku koululla oli varmaan tarpeen monille meistä. Silti ihmiset eivät olleet yleisesti likaisempia kuin nyt. Kun vaatteet pyykättiin, ne pestiin kunnolla eikä höykytetty pikkuisessa vesitilkassa koneessa niin kuin nyt. Oli erikseen kouluvaatteet, jotka vaihdettiin heti kun tultiin koulusta.
Olen ollut koko ikäni pikkupojasta lähtien urheilullinen ja olin varsin hyvä jalkapallossa ja minimivarustein pelatussa jääkiekossa (hokkarit, maila, kiekko, jäädytetetty ulkokaukalo), ja noita tuli harrastettua lähinnä kavereitten kanssa vapaa-ajalla ilman mitään virallista seuratoimintaa, Koululiikunnassa pidin pallopeleistä ja suunnistuksesta, mutta inhosin syvästi telinevoimistelua, jolla tuntui olevan kumman iso vaikutus liikuntanumeroon. Olin kylläkin hyvä lukuaineissa, joten ei sillä liikuntanumerolla 8 ollut minulle suurta merkitystä.
Ollessani lukiossa 1980-luvun alussa pelasimme kavereitten kanssa ensimmäistä kertaa sählyä koulun liikuntasalissa omalla ajalla oppituntien ulkopuolella. Silloisen sählyn säännöt olivat lähinnä jääkiekkoa ilman luistimia ja mailan käyttö oli sen verran vapaata että pelasimme hanskat kädessä ja vartalotaklaukset olivat sallittuja. Myöhemmin rupesin harrastamaan kestävyysjuoksua, sillä se oli helppo ja tehokas liikuntamuoto ja sitä pystyi harrastamaan oman aikataulunsa mukaan ilman että tarvitsi huokutella muita ihmisiä mukaan.
up