60-luvulla syntyneet, muistoja!

Vierailija kirjoitti:

Luokkani tytöt palvoivat BCR:ää.

Monella oli yhtyeestä suosikki-jäsen. Ylivoimaisesti suosituin oli Eric.

Eräs tyttö ei tykännyt, että kaverit tykkäsivät samasta BCR:n jäsenestä kuin hän itse. Tässä tyttöporukassa jokaisen piti valita oma suosikkijäsenensä yhtyeestä ja sen piti olla eri kuin muilla.

Tämä joukon johtaja valitsi Ericin. Ongelma syntyi kun kukaan ei halunnut Leslietä. :))

Sitten siitä alkoikin riita.

Kovin kauan tuo BCR-villitys ei kestänyt, taisi olla yhden talven yli. Sitten ei enää skottiruutuja koulussa näkynyt.

Olisin ennemminkin voinut kuvitella, että kukaan ei halunnut Derekiä. Laulusolisti Leslie oli minun suosikkini, toinen idoli-ihastukseni täytettyäni juuri kymmenen vuotta. Se ensimmäinen oli Markku Aro suunnilleen viisivuotiaana.

Ja niin paljon lapsuuden idoli reilusti yli viisikymppistä vielä kosketti, että ihan kyynel nousi silmään, kun kuulin Les McKeownin kuolleen sydänkohtaukseen keväällä 2021. Tuntui, kun siinä samalla olisi kadonnut paljon omaa henkilöhistoriaanikin.

Mulla nappas Renegades biisi The Cadillag kun isosisko kuunteli sitä 60-luvulla. Toinen lemppari oli  Kings`n Stop the music, olin ihan fiiliksissä niiden tahtiin n. 7 ikäsenä. Isosysterillä oli oikee levysoitin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri näin kuten edellä. Soittorasia on jäänyt munkin mieleen, outo pelottava jota mietittiin pitkään. Yksin ei uskaltanut jäädä ohjelman jälkeen.

Voi kun Teema katsoisi tämän Soittorasian esittämisen kulttuuriteoksi ja sen saisi vielä kerran katsoa.

Pelottaisiko se nykyään minua, 57-vuotiasta.

Muistan siitä Esko Roineen vaaleassa villapaidassa (?) ja hän tuli veneellä rantaan...ja  siinäpä se onkin

Te jotka muistatte paremmin, kertokaas vähän mitä teille jäi mieleen.

Soittorasia on julkaistu DVD:nä jo yli kymmenen vuotta sitten. Varmasti järjestettävissä katseltavaksi vähintään kirjaston kautta.

https://www.dvdopas.fi/index.php?udpview=showreview&rid=22194619853185f…

Ohoh!

Kiitos, kun kerroit. Tuotahan pitääkin kysyä kirjastosta.

Hyvää illan jatkoa Sinulle!

MInä kuuntelin 10-vuotiaana Isokynä Lindholmia, Freetä, Pink Floydia ja Led Zeppeliniä...jne ja naureskelin BCR-faneille, kiitos rock-henkisten isosiskon ja serkkujen.

EIkä se minun musiikkimakuni siitä ole vieläkään muuttunut. 

Nykyään naureskelisin räpille, jos se ei olisi niin oksettavaa, että nauru hyytyy kurkkuun.

Arvaan, että tämä kommenttini saattaa ärsyttää, mutta en ole sitä siksi tarkoittanut.

Mutta muita juttuja: Muistatteko 70-luvulta sellaista deodoranttia kuin Blase´? Oli niin ihana tuoksu...nykymittapuulla päänsärkyä aiheuttavaa imellös-hajua? 

Ja muotia olivat ne haisevat akryylineulepaidat, joissa oli korkea kaulus ja vielä parempi jos oli riipus, joka laitettiin sen korkean kauluksen sisään mutta edestä koru roikkui näkyvillä. 

Kaulaliinat olivat tosi pitkiä, ja lakkanailon-pusakat niin lyhyitä, että talvella paleli selkää.

Pipot olivat sellaisia paksuja  kudottuja möhkäleitä joka taitettiin vielä osaksi kaksinkerroin niin että pään ympäri kulki vielä paksumpi "rengas".

Kansalaisopiston askertelupiirissä tehtiin tauluja maalatulle lastulevylle: Naputeltiin levyyn pieniä messinkinauloja, joihin sitten viriteltiin eriväristä lankaa ristiin rastiin, niin että lopuksi sai hienon (ruman) kukkataulun.

Meidän kouluissa syötiin melkein aina luokissa ja muistan sen etovan hajun joka jäi luokkahuoneeseen

kun 25 teiniä oli syönyt kalasoppansa tai kaalilaatikkonsa. 

Meidän yläasteemme oli vielä sellainen, että tunteja oli viidessä eri rakennuksessa ja joka välitunti piti vaihtaa rakennusta.

Järjestäjän piti kuljettaa vuorollaan luokan päiväkirjaa ja kun oli eri tasokurssilaisia luokassa, se samperin kirja piti kuljettaa tietysti kaikkien rakennusten kautta, että opettajille kävi varmasti selväksi missä ne 7B:läiset nyt kulloinkin olivat tunnilla. Tosi kätevää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lehmän kielen paloja kouluruokana siinä 70-luvun loppupuolella. Makunystyrät ja kaikki siinä lihanpalasessa. En vain pystynyt syömään.

Oliko tuo jossain maaseudulla tai pohjoisessa? Itse pk-seudulla kasvaneena en muista mitään tuollaista.

Kansakoulussa muistan että ruokia oli tilliliha, maksalaatikko, makaronilaatikko, kala-herne-riisilaatikko, veriletut, kaalikeitto, yms.

Keskikoulussa kävin vähemmän syömässä, mutta muistaakseni tuli kalapuikot ja sitten oli sellaista perunamuusia, jota kutsuttiin (aiheesta) "perunaliisteriksi".

Lehmän kieltä tarjottiin vaasalaisessa koulussa.

Alkoi naurattamaan, kun tuo "Lehmän kieltä tarjottiin vaasalaisessa koulussa" kuulosti ihan joltain nykyisten iltapäivälehtien kohulööpiltä. Jota Vaasan perusopetuksen koulutoimenjohtaja joutuisi selittämään Twitterissä aamusta iltaan.

Yläasteella oli matikassa ja kielissä tasokurssit. Jos jollakulla oli edes yksi lyhyt kurssi, lukioon ei päässyt. Ala-asteen kaverini melkein kaikki valitsivat/joutuivat valitsemaan lyhyitä tai korkeintaan keskikursseja. Itse valitsin kaikki pitkät ja tiesin. että haluan lukioon.

Yläasteella yksi luokkani poika vaihtoi enkuun keskikurssilta pitkälle kurssille, muistaakseni vasta ysiluokalla, koska oli kuulemma tosi hyvä siellä keskikurssilla. Ja kyllä hänellä oli vaikeaa pitkällä kurssilla.

En tiedä kuinka suuret erot noitten eri kurssien välillä sitten oli. Ja leimattiinko lyhytkurssilaiset tolloiksi, vai olivatko pitkäkurssilaiset hikipinkoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luokkani tytöt palvoivat BCR:ää.

Monella oli yhtyeestä suosikki-jäsen. Ylivoimaisesti suosituin oli Eric.

Eräs tyttö ei tykännyt, että kaverit tykkäsivät samasta BCR:n jäsenestä kuin hän itse. Tässä tyttöporukassa jokaisen piti valita oma suosikkijäsenensä yhtyeestä ja sen piti olla eri kuin muilla.

Tämä joukon johtaja valitsi Ericin. Ongelma syntyi kun kukaan ei halunnut Leslietä. :))

Sitten siitä alkoikin riita.

Kovin kauan tuo BCR-villitys ei kestänyt, taisi olla yhden talven yli. Sitten ei enää skottiruutuja koulussa näkynyt.

Olisin ennemminkin voinut kuvitella, että kukaan ei halunnut Derekiä. Laulusolisti Leslie oli minun suosikkini, toinen idoli-ihastukseni täytettyäni juuri kymmenen vuotta. Se ensimmäinen oli Markku Aro suunnilleen viisivuotiaana.

Ja niin paljon lapsuuden idoli reilusti yli viisikymppistä vielä kosketti, että ihan kyynel nousi silmään, kun kuulin Les McKeownin kuolleen sydänkohtaukseen keväällä 2021. Tuntui, kun siinä samalla olisi kadonnut paljon omaa henkilöhistoriaanikin.

Mun kaveriporukassa nimenomaan Derek oli se jota ei haluttu. Eric ja Leslie oli suosituimpia. Joku tykkäsi Woodystäkin. Pojat ei tykännyt koko bändistä. Alan on myös jo kuollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luokkani tytöt palvoivat BCR:ää.

Monella oli yhtyeestä suosikki-jäsen. Ylivoimaisesti suosituin oli Eric.

Eräs tyttö ei tykännyt, että kaverit tykkäsivät samasta BCR:n jäsenestä kuin hän itse. Tässä tyttöporukassa jokaisen piti valita oma suosikkijäsenensä yhtyeestä ja sen piti olla eri kuin muilla.

Tämä joukon johtaja valitsi Ericin. Ongelma syntyi kun kukaan ei halunnut Leslietä. :))

Sitten siitä alkoikin riita.

Kovin kauan tuo BCR-villitys ei kestänyt, taisi olla yhden talven yli. Sitten ei enää skottiruutuja koulussa näkynyt.

Olisin ennemminkin voinut kuvitella, että kukaan ei halunnut Derekiä. Laulusolisti Leslie oli minun suosikkini, toinen idoli-ihastukseni täytettyäni juuri kymmenen vuotta. Se ensimmäinen oli Markku Aro suunnilleen viisivuotiaana.

Ja niin paljon lapsuuden idoli reilusti yli viisikymppistä vielä kosketti, että ihan kyynel nousi silmään, kun kuulin Les McKeownin kuolleen sydänkohtaukseen keväällä 2021. Tuntui, kun siinä samalla olisi kadonnut paljon omaa henkilöhistoriaanikin.

Mun kaveriporukassa nimenomaan Derek oli se jota ei haluttu. Eric ja Leslie oli suosituimpia. Joku tykkäsi Woodystäkin. Pojat ei tykännyt koko bändistä. Alan on myös jo kuollut.

Derek tuntui vanhalta, vaikka ei ollut paljon muita vanhempi, muutaman vuoden. No, Alan oli se "ikäloppu"! Sitten hänen tilalleen tuli Ian, joka oli sitten nuorin.

Itse tykkäsin Woodystä, paras kaverini oli Leslie-fani.  Pojat olivat Hurriganes-faneja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luokkani tytöt palvoivat BCR:ää.

Monella oli yhtyeestä suosikki-jäsen. Ylivoimaisesti suosituin oli Eric.

Eräs tyttö ei tykännyt, että kaverit tykkäsivät samasta BCR:n jäsenestä kuin hän itse. Tässä tyttöporukassa jokaisen piti valita oma suosikkijäsenensä yhtyeestä ja sen piti olla eri kuin muilla.

Tämä joukon johtaja valitsi Ericin. Ongelma syntyi kun kukaan ei halunnut Leslietä. :))

Sitten siitä alkoikin riita.

Kovin kauan tuo BCR-villitys ei kestänyt, taisi olla yhden talven yli. Sitten ei enää skottiruutuja koulussa näkynyt.

Olisin ennemminkin voinut kuvitella, että kukaan ei halunnut Derekiä. Laulusolisti Leslie oli minun suosikkini, toinen idoli-ihastukseni täytettyäni juuri kymmenen vuotta. Se ensimmäinen oli Markku Aro suunnilleen viisivuotiaana.

Ja niin paljon lapsuuden idoli reilusti yli viisikymppistä vielä kosketti, että ihan kyynel nousi silmään, kun kuulin Les McKeownin kuolleen sydänkohtaukseen keväällä 2021. Tuntui, kun siinä samalla olisi kadonnut paljon omaa henkilöhistoriaanikin.

Mun kaveriporukassa nimenomaan Derek oli se jota ei haluttu. Eric ja Leslie oli suosituimpia. Joku tykkäsi Woodystäkin. Pojat ei tykännyt koko bändistä. Alan on myös jo kuollut.

Derek tuntui vanhalta, vaikka ei ollut paljon muita vanhempi, muutaman vuoden. No, Alan oli se "ikäloppu"! Sitten hänen tilalleen tuli Ian, joka oli sitten nuorin.

Itse tykkäsin Woodystä, paras kaverini oli Leslie-fani.  Pojat olivat Hurriganes-faneja.

Sittemmin vaihdoin Hurriganesiin itsekkin. Olen katsonut Bay City Rollersia you tubesta ja miesystävä on nauranut kippurassa, kun muistan joidenkin biisien sanat vieläkin. Ja on hän ilkkunut niitä niiden vaatteitakin. Höh.🤭

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiva ketju. Toi mieleen asioita, joita en ole vuosikymmeniin muistellut kuten joka vuosi omaksi (!) saatujen uusien koulukirjojen ihanan tuoksun. Ja hajukumit ja kiiltokuvat ja ystävävihot ja paperinuket. Muistin myös kerrostaloasuntomme kylmäkomeron; siinä oli suora metalliputki kaapista ulos, niin siellä ruoka pysyi viileänä talvella ilman sähköä (toki meillä oli jääkaappikin). Ei taideta sellaisia kaappeja enää rakentaa. :)

Ja kuka muistaa välituntileikit: twistin tietysti, mutta meillä ala-asteella (Porissa) oli myös ihan leikkiloruja ja -lauluja  kuten "Kello löi jo kaksitoista..." ja "Kävin eilen leffassa..." (En muuten siitäkään pitkään tiennyt, mitä sana "leffa" tarkoitti)

Muistin myös luokkakavereiden pitkät huivit ja intoilun BCR-bändistä. En yhtään tiennyt mistä oli kyse ja minulle ilmoitettiin, että olen "hämy". No, en tiennyt siitäkään luokittelusta mitään, niin ei haitannut yhtään.

Just koulukirjojen ja muistatteko koepaperien tuoksu. Joskus koepaperit oli monistettu jollain ihme jutulla mut ne tuoksui voimakkaalle. Tykkäsin myös paperikaupan tuoksusta. Hajukumit ja sellaiset magneettisesti sulkeutuvat penaalit.

Hileet, hämyt ja tedit tuli muutamia vuosia Bcr fanituksen jälkeen. Limudiskoissa käytiin stadissa Monterosso, Kasino ja Kultsa.

Kyllä muistan nuo asiat. Se monistuskoneen muste oli tosi voimakkaan hajuista. Hajukumit, joo, sekä makuhuulirasvat ja makuhuulikiillot, muistan hyvin.

Joskus 77-78 alkoi tulla Charlien enkelit telkkarista ja moni halusi samanlaisen tukan kuin Farrahilla. Se ei vaan ihan joka hiuslaadusta onnistunut. Se oli discohile-aikakautta, Saturday night fever ja Bee Geesin musiikki.

Toisaalta oli fiftareita, diinareita ja mitä niitä olikaan. Sitten astui myös punkkarit kuvaan ja alettiin mennä kohti 80-luvun alun uuden aallon musiikkia.

Ne monisteet oli spriimonisteita, joten siitä se vähän kirpeä haju.

Niitä tehtiin sellaisella käsikäyttöisellä myllyllä, olen itsekin ollut sellaisia veivaamassa opettajan apuna johonkin tarkoitukseen.

Ne spriimonisteet oli sellaisia, että ajan myötä se teksti vaaleni ja hävisi, eli ei säilynyt. Etsin kerran koulujutuistani monistettuja laulun sanoja, niin tyhjäähän niissä papereissa vain oli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lehmän kielen paloja kouluruokana siinä 70-luvun loppupuolella. Makunystyrät ja kaikki siinä lihanpalasessa. En vain pystynyt syömään.

Oliko tuo jossain maaseudulla tai pohjoisessa? Itse pk-seudulla kasvaneena en muista mitään tuollaista.

Kansakoulussa muistan että ruokia oli tilliliha, maksalaatikko, makaronilaatikko, kala-herne-riisilaatikko, veriletut, kaalikeitto, yms.

Keskikoulussa kävin vähemmän syömässä, mutta muistaakseni tuli kalapuikot ja sitten oli sellaista perunamuusia, jota kutsuttiin (aiheesta) "perunaliisteriksi".

Lehmän kieltä tarjottiin vaasalaisessa koulussa.

Alkoi naurattamaan, kun tuo "Lehmän kieltä tarjottiin vaasalaisessa koulussa" kuulosti ihan joltain nykyisten iltapäivälehtien kohulööpiltä. Jota Vaasan perusopetuksen koulutoimenjohtaja joutuisi selittämään Twitterissä aamusta iltaan.

Tästä repesin! Hyvät kommentit!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luokkani tytöt palvoivat BCR:ää.

Monella oli yhtyeestä suosikki-jäsen. Ylivoimaisesti suosituin oli Eric.

Eräs tyttö ei tykännyt, että kaverit tykkäsivät samasta BCR:n jäsenestä kuin hän itse. Tässä tyttöporukassa jokaisen piti valita oma suosikkijäsenensä yhtyeestä ja sen piti olla eri kuin muilla.

Tämä joukon johtaja valitsi Ericin. Ongelma syntyi kun kukaan ei halunnut Leslietä. :))

Sitten siitä alkoikin riita.

Kovin kauan tuo BCR-villitys ei kestänyt, taisi olla yhden talven yli. Sitten ei enää skottiruutuja koulussa näkynyt.

Olisin ennemminkin voinut kuvitella, että kukaan ei halunnut Derekiä. Laulusolisti Leslie oli minun suosikkini, toinen idoli-ihastukseni täytettyäni juuri kymmenen vuotta. Se ensimmäinen oli Markku Aro suunnilleen viisivuotiaana.

Ja niin paljon lapsuuden idoli reilusti yli viisikymppistä vielä kosketti, että ihan kyynel nousi silmään, kun kuulin Les McKeownin kuolleen sydänkohtaukseen keväällä 2021. Tuntui, kun siinä samalla olisi kadonnut paljon omaa henkilöhistoriaanikin.

Mun kaveriporukassa nimenomaan Derek oli se jota ei haluttu. Eric ja Leslie oli suosituimpia. Joku tykkäsi Woodystäkin. Pojat ei tykännyt koko bändistä. Alan on myös jo kuollut.

Varmaan sekoitin Derekin ja Leslien.

Vierailija kirjoitti:

Mutta muita juttuja: Muistatteko 70-luvulta sellaista deodoranttia kuin Blase´? Oli niin ihana tuoksu...nykymittapuulla päänsärkyä aiheuttavaa imellös-hajua? 

Kaverin äidillä oli Blache` -hajuvettä. Hän roiski sitä runsaasti päälleen, muistan kyllä sen voimakkaan hajun.

Vierailija kirjoitti:

Yläasteella oli matikassa ja kielissä tasokurssit. Jos jollakulla oli edes yksi lyhyt kurssi, lukioon ei päässyt. Ala-asteen kaverini melkein kaikki valitsivat/joutuivat valitsemaan lyhyitä tai korkeintaan keskikursseja. Itse valitsin kaikki pitkät ja tiesin. että haluan lukioon.

Yläasteella yksi luokkani poika vaihtoi enkuun keskikurssilta pitkälle kurssille, muistaakseni vasta ysiluokalla, koska oli kuulemma tosi hyvä siellä keskikurssilla. Ja kyllä hänellä oli vaikeaa pitkällä kurssilla.

En tiedä kuinka suuret erot noitten eri kurssien välillä sitten oli. Ja leimattiinko lyhytkurssilaiset tolloiksi, vai olivatko pitkäkurssilaiset hikipinkoja.

Useammin vaihdettiin pitkältä kurssilta, kun oli osoittautunut liian vaativaksi. Ei niillä minun mielestäni ollut mitään tekemistä lukioon pääsyn kanssa, mutta minun todistukseni onkin peruskoulusta, vaikka keskikoulun oppimäärällä. Olisin päässyt lukioon, ja matematiikasta minulla oli laaja kurssi, englannista keskikurssi.

Ajatelkaa, kuinka monta tasoa oli muinoin koulussa:

- oppivelvollisuudesta vapautetut kehitysvammaiset

- apukoululaiset

- kansakoululaiset, jotka kävivät viimeiset luokat kansalaiskoulussa.

- keskikoululaiset, joilla oli useampia tasokursseja kielissä ja matematiikassa. Heille tuli aika kevyesti ehtoja ja luokallejäämisiä, ja heikoimmat vaihtoivat kansalaiskoulun puolelle.

Nyt kaikki ovat samassa luokassa. Onko ihme, kun ei oppiminen suju enää kenelläkään.

Vierailija kirjoitti:

En aio kertoa jutunkalastelijoille arvokkaita muistojani, joita on todella paljon. Kirjoitan niistä itse.

Tulit kuitenkin ketjuun kertomaan tämän syystä että???

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jäätelötötterö maksoi 40 penniä.

Alle kymmenen senttiä.

Kun pennit tulivat tauon jälkeen uudestaan käyttöön vuonna 1963, Tilastokeskuksen rahanarvonmuuntimen mukaan 40 penniä oli nykyrahassa 94 senttiä. Inflaatio raksutti, mutta niin hitaasti, että alle 10 sentin mentiin vasta viimeisenä pennien käytössäolovuonna 2001.

Vierailija kirjoitti:

Ketjukirjeitä kulki 70 luvulla jotka piti lähettää eteenpäin muutamille kavereille.Jatkajalle luvattiin rahaa.Niitä kulki vielä 80 luvullakin jossei myöhemminkin.

Sain ala-asteella ketjukirjeen serkultani, joka oli jo parikymppinen nuori aikuinen. Vanhemmat olivat siitä aika kireinä, ja muistaakseni erikseen pyysivät että ei enää sellaisia minulle. Juuri ne katteettomat lupaukset olivat se mikä suututti.

Vierailija kirjoitti:

Autoja oli silloin vaikka minkå värisiä ja muotoisia. Miksi lähes kaikki autot on nykyisin valkoisia, harmaita ja ruskeita.

Ei ole enää kivoja värejä.

Haluamansa värin saa nykyäänkin autoon, mutta lisämaksusta, minkä vuoksi katukuvassa näkyvä kirjo on kaventunut. Maahantuojat eivät itse tilaa kuin näitä ankeita värejä, koska muita kysytään niin vähän, eikä ole varmuutta että tietyn väristä tietyn mallista autoa haluaisi nimenomaan Suomessa kukaan.

Minäkin olen kyllä harmitellut tätä ilmiötä. Tekniikan Maailman kansi vuodelta 1975 on havainnollinen osoitus siitä mitä on menetetty: https://www.antikvariaatti.net/tuotekuvat/isot/3738229.jpg

Vierailija kirjoitti:

Rymd oli kyllä hirveää litkua ja eikös siitä myöhemmin löydetty joku syöpää aiheuttava ainekin?

Rymd katosi myynnistä juuri siksi, että sen makeutusaineena käytetyn syklamaatin epäiltiin joidenkin eläinkokeiden perusteella aiheuttavan syöpää. Tätä ei myöhemmissä tutkimuksissa pystytty vahvistamaan, ja syklamaatti on yhä nykyäänkin sallittu ja käytössä oleva lisäaine mm. EU-maissa (koodi E952).

Sain aikoinaan tietää tämän Hesarin Nyt-liitteen jutusta, joka käsitteli lukijoiden muistoja kadonneista elintarvikkeista. Se sopii linkitettäväksi tähän ketjuun muutenkin, varsinkin koska se itsekin on nyt jo melkein 25 vuotta vanha, ja käsitellyt muistot sijoittuvat siten pitkälti 60-80-luvulle: http://web.archive.org/web/20030421143942/www.helsinginsanomat.fi/nyt/9…