60-luvulla syntyneet, muistoja!

Vierailija kirjoitti:

James-farkut eivät saavuttaneet suosiota 70-luvun farkkubuumin aikaan, koska ne eivät olleet juuri oikeanlaiset.

Ne olivat muistaakseni ohuempaa kangasta verrattuna merkkifarkkuihin, eivätkä ne päästäneet väriä. En tiedä onko niistä ollut väriä päästäviä versioitakin, mutta ainakaan meidän kaupungissa ei ollut sellaisia koskaan tarjolla.

Ne vain olivat epämuodikkaat.

Hinnaltaan ne olivat paljon edullisemmat kuin Falmersit, Beaversit, Wranglerit, MicMacit yms.

Jouduin siksi tyytymään Jameksiin, vaikka pannuun otti. Ei armoa.

Tässä ketjussa kun on jo useampaan kertaan mainittu James farkut nimenomaan negatiivisessa valossa ja ne on lyöty samaan laariin ns ripulifarkkumerkkien kanssa, niin on syytä tuoda esiin mistä kyseisessä tuotteessa oli kysymys.

On tietenkin totta, että meille 60-luvulla syntyneille 70-luvun nuorille Jamekset olivat yksinkertaisesti epämuodikkaat. Mutta toisin kuin tuosta ja monesta muusta viestistä saa käsityksen, ne eivät olleet ns ripulifarkut. Ne olivat ihan yhtä laadukkaat kuin 70-luvun muotifarkut ja ennen kaikkea ne oli väriäpäästävät, mikä oli farkkumuodissa se kaikkein olennaisin juttu. Jameksien ongelma vain oli se, että ne olivat edellisen sukupolven, eli kuuskytlukulaisten merkkifarkut, ei meidän juttu. Jameksethan oli 60-luvulla ne ainoat oikeat farkut ja markkinoiden ylivoimainen ykkönen, mutta menetti asemansa melko nopeasti 70-luvulle tultaessa, kun markkinat valtasivat meidän sukupolven muotifarkut eli Leet, Falmersit, Beaversit jne.

Ripulifarkkumerkkejä taas olivat Laredot, Rica Levikset, Freet jne. Niitä kammosivat kaikki vähänkään muodista mitään piitanneet nuoret (eli lähes kaikki). Ne olivat halpoja ja ohuita sekä ennen kaikkea väriäpäästämättömiä.

        Muotitietoinen

"Oli kavereilla kaikilla Jamekset

joten minäkin ostin sellaiset

ylhäältä leveät ja alhaalta pillit"

Gösta Sundqvist

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

60-luvulla kun avasi radion, niin sieltä tuli aina "Vihreät niityt."

Oli siellä pari nuorten musiikkiohjelmaakin, Kaleidoskooppi ja Kahdeksan kärjessä.

Maattiin siskon kanssa sängyissämme jo yöpuulla, ja kuunneltiin jompaakumpaa, niin yhtäkkiä ohjelma keskeytettiin ja ilmoitettiin että juuri hetki sitten salamurhaaja oli ampunut Amerikan presidentin.

Sitten tuli vaan surumusiikkia.

Siis Suomessako soitettiin Kennedyn murha-uutisen jälkeen vain surumusiikkia? 

Onko tämä tieto ihan tarkistettavissa Yleltä?

En tiedä miten se on tarkistettavissa, mutta totuus se kuitenkin on. Se nuorten musiikkiohjelma katkesi siihen ja jatkettiin jollain klassisella surumusiikilla.

Ei muuten ole kauaakaan kun jossain muistelu ohjelmassa mainittiin tämä sama asia, että silloin radiosta tullut nuorten ohjelma keskeytettiin ja ilmoitettiin salamurhasta ja sen jälkeen radio lähetti jotain harrasta klassista.

Joku tuolla arvosteli, että puhutaan 60-luvulla syntyneistä joten en voi tietää. No olen kyllä syntynyt 50-luvulla, niin kuin moni muukin täällä kirjoittanut, lapsuuden muistoja 60-luvulta kun on meilläkin. Täytyy kai nyt olla hyvin hyvin pahoillani, että sotkeuduin väärään ketjuun.

Ok. Itse olen se epäilijä, joka arveli voiko asiaa tarkistaa Yleltä. 

Anteeksi. 

Ja on todella muisto, jota ei ole kaikilla.

Minunkin mielestä täällä saisi muistella 60-lukua yleensäkin. Ei pelkästään 60-luvulla syntyneet. 

Salmiakkijauhoa syötiin lauantaina pillillä pussista. Oli tahmeaa hommaa. Joskus, kun oli vieraita, saatiin Rymd-mehua. Äidin mielestä siinä oli liikaa esanssia, eikä juotu joka viikko. Kieli tuli punaiseksi ja kipeäksi, makuna eksoottinen kirsikka.

Kampauksana minulla samanlainen 'reipas' unisexpotta, kuten veljellänikin. Villapaidat aitoa akryyliä, joka nukkaantui hetkessä. Liian kuumissa rivitaloissa myös alle kymmenvuotiaat haisivat näissä akryyliluomuksissa kitkerälle hielle. Vanhukset puhelivat omituisia, aina kun kynnelle kykenivät jotain sodasta ja siitä, kuinka meillä nykyajan lapsilla on vain helppoa. Ne vanhukset kävivät kunnon töissä, eivätkä haihatelleet jostain opiskelusta. Lukeminen oli ajanhukkaa. Silti kävin kirjastoautolla naapureiden kanssa, ja luettiin innolla.

Onko kellään tallella purkan mukana tulleita pop star stickers- tarroja? Muita keräilykohteita oli sellaset omituiset tarraoliot ja monenlaiset muutkin purkkakortit.

Vierailija kirjoitti:

"Puhtaat hampaat, raikas suu, Dents, mikäs' muu"

Minä sain koulusta tai hammashoitajalta - siis me kaikki koululaiset saimme - muovisen hammasmukin, jonka yläosaa reunusti teksti Puhtaat hampaat, raikas suu, hammaspeikko lannistuu. Minun mukini väri oli viininpunainen, teksti valkoisella, mutta muitakin värejä oli. Ainakin vaaleansinisen tummansinisellä tekstillä muistan.

Ulkohuussi, talvella tuulisella ilmalla sähköt poiķki usein, TV oli naapurissa. Kylmä vesi tuli sentään hanasta. Lämmin vesi kattilassa puuhellalla. Isälle tuli Kansa taisteli -lehti. Ei ollut autoa eikä traktoria, hevonen ja muutama lehmä. Muistan , kun lypsykone asennettiin ja loppui äidiltä käsinlypsy. Jotenkin helppoa aikaa pikku pojalle, aika kultaa muistot. Eläneeksi tultiin ja vähäänkin oltiin tyytyväisiä. Nykyäänkin riittää kun jotain pientä ja mukavaa tapahtuu, esimerkiksi pojantyttären hymy ja nauru.

Kun aloitin tämän ketjun,  halusin lähinnä kuulla muistoja 60-luvulla syntyneitten lapsuudesta ja nuoruudesta, en siis vain muistoja 60-luvulta. Itse olen syntynyt -64, eli 60-luvulta en hirveän paljon edes muista. Lähinnä lapsuuden joulut, joulupukit ja ensimmäisen koirani.

Muistot ovat erilaisia vuonna -60 ja -69 syntyneillä. Ja kiva on kuulla muistoja 60- ja 70-luvuilta, vaikka postaaja olisi syntynyt aikaisemminkin!

Aika kultaa muistot, mutta paljon kivoja asioita tämä ketju on palauttanut mieleen, ja olen siitä tosi iloinen.

Hauska lukea näitä, vaikka olen paljon nuorempi. Ilmeisesti osa näistä kuten ne tyynypurkat olivat pidempäänkin 80-luvulla vielä myynnissä. Toisaalta isovanhempien luona oli paljon leluja 60-70-luvuilta, joten sitäkin myötä tulleet tutuiksi.

70-luku oli kyllä hienoa aikaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

60-luvulla kun avasi radion, niin sieltä tuli aina "Vihreät niityt."

Oli siellä pari nuorten musiikkiohjelmaakin, Kaleidoskooppi ja Kahdeksan kärjessä.

Maattiin siskon kanssa sängyissämme jo yöpuulla, ja kuunneltiin jompaakumpaa, niin yhtäkkiä ohjelma keskeytettiin ja ilmoitettiin että juuri hetki sitten salamurhaaja oli ampunut Amerikan presidentin.

Sitten tuli vaan surumusiikkia.

Siis Suomessako soitettiin Kennedyn murha-uutisen jälkeen vain surumusiikkia? 

Onko tämä tieto ihan tarkistettavissa Yleltä?

En tiedä miten se on tarkistettavissa, mutta totuus se kuitenkin on. Se nuorten musiikkiohjelma katkesi siihen ja jatkettiin jollain klassisella surumusiikilla.

Ei muuten ole kauaakaan kun jossain muistelu ohjelmassa mainittiin tämä sama asia, että silloin radiosta tullut nuorten ohjelma keskeytettiin ja ilmoitettiin salamurhasta ja sen jälkeen radio lähetti jotain harrasta klassista.

Joku tuolla arvosteli, että puhutaan 60-luvulla syntyneistä joten en voi tietää. No olen kyllä syntynyt 50-luvulla, niin kuin moni muukin täällä kirjoittanut, lapsuuden muistoja 60-luvulta kun on meilläkin. Täytyy kai nyt olla hyvin hyvin pahoillani, että sotkeuduin väärään ketjuun.

Ok. Itse olen se epäilijä, joka arveli voiko asiaa tarkistaa Yleltä. 

Anteeksi. 

Ja on todella muisto, jota ei ole kaikilla.

Minunkin mielestä täällä saisi muistella 60-lukua yleensäkin. Ei pelkästään 60-luvulla syntyneet. 

Olen syntynyt syksyllä 1959. Saanko kirjoittaa tähän ketjuun? Muistan Kennedyn murhan, mutta en todellakaan kuunnellut siihen aikaan patteriradiosta mitään nuorten ohjelmaa. Leikin omia leikkejäni ja radio oli yleensä auki vain uutisten aikaa. 

Muistan myös Marilyn Monroen, mutta vain lehtikuvista. Lukea en vielä osannutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Puhtaat hampaat, raikas suu, Dents, mikäs' muu"

Minä sain koulusta tai hammashoitajalta - siis me kaikki koululaiset saimme - muovisen hammasmukin, jonka yläosaa reunusti teksti Puhtaat hampaat, raikas suu, hammaspeikko lannistuu. Minun mukini väri oli viininpunainen, teksti valkoisella, mutta muitakin värejä oli. Ainakin vaaleansinisen tummansinisellä tekstillä muistan.

Aika moni 60-luvun lapsi sai ensimmäisen hammasharjansa vasta koulussa. Minäkin muistan tuon tekstin. Ja ne hammaslääkärin tupakanhajuiset kädet ja kiroilun muistamme vielä vanhainkodissa. Ihme, ettei meillä kaikilla ole tekohampaita niin kuin useimmilla meidän vanhemmilla.

Kouluhammaslääkäri tuli pitämään oppituntia hampaidenhoidosta. Mukanaan hänellä oli isot muoviset tekohampaat ja hammasharja, jolla hän näytti, kuinka hampaat harjataan.

Olimme toki käyneet hammashoitolassa harjaamassa hampaita opastettuna, punaiseksi värjäävällä aineella tarkastettiin tuliko puhdasta.

Mielestäni hammashoito koululaisille toimi hyvin 70- luvun Suomessa. Hampaat tarkastettiin aika ajoin ja hoitoon pääsi nopeasti, jos alkoi hammasta särkemään.

Merkkifarkuista kun täällä on kirjoiteltu, niin saatavilla oli myös hyvälaatuisia farkkuja, jotka eivät olleet niitä suosittuja merkkejä, mutta kivoja farkkuja. Niillekin ostajansa löytyi ja ne olivat ihan laatutavaraa.

Farkkujen suosio oli sekä kaverisidonnaista että paikkakuntasidonnaista. Nämä kaksi asiaa liittyy yhteen varsin tiiviisti. Lähimmät kaverit olivat yleensä samalta paikkakunnalta ja kävivät samoissa kaupoissa.

Riippui sitten kauppojen määrästä ja valikoimista, missä määrin merkkifarkkuja oli tarjolla.

Jos sattui isompi kaupunki olemaan lähettyvillä, niin moni suuntasi sinne vaateostoksille, koska valikoimaa löytyi enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli ihan tavallinen muistovihko. Siihen kirjoitteli koulukaverit, liimaili kiiltokuvia. Opettajakin kirjoitti jonkun Jeesus siunaa-värssyn. Serkut, kummit kirjoitti kans. Vihko on vielä tallessa (1968)

Kaksi sanaa vaan

Luota Jumalaan

Kolme sanaa sinulle

Ole ystävä minulle

Minäkin löysin juuri muuttopuuhissa eräänlaisen muistovihon, mikä oli tehty tavallisesta ruutuvihosta. Siinä oli sivut taiteltu puoliksi sisään päin, kansi koristeltu ja taiteltujen sivujen välissä kiiltokuvia, mutta ei kaikkien sivujen. Olikohan siinä ideana jonkinlainen arpomisleikki, missä sai palkinnoksi kiiltokuvan, jos osasi osoittaa sormella oikean sivun kohdalle. Muistaako kukaan tällaista? 

Olen syntynyt 60 ja 70-lukujen taitteessa, tunnen kuuluvani vähän molempiin vuosikymmeniin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

James-farkut eivät saavuttaneet suosiota 70-luvun farkkubuumin aikaan, koska ne eivät olleet juuri oikeanlaiset.

Jamekset tehtiin Suomessa, Heinolassa Mattisen tehtaalla. Siksikään ei olleet niin cool, kuin esim Lewikset. Edullisemmatkin oli tietty.

Ne olivat muistaakseni ohuempaa kangasta verrattuna merkkifarkkuihin, eivätkä ne päästäneet väriä. En tiedä onko niistä ollut väriä päästäviä versioitakin, mutta ainakaan meidän kaupungissa ei ollut sellaisia koskaan tarjolla.

Ne vain olivat epämuodikkaat.

Hinnaltaan ne olivat paljon edullisemmat kuin Falmersit, Beaversit, Wranglerit, MicMacit yms.

Jouduin siksi tyytymään Jameksiin, vaikka pannuun otti. Ei armoa.

Tässä ketjussa kun on jo useampaan kertaan mainittu James farkut nimenomaan negatiivisessa valossa ja ne on lyöty samaan laariin ns ripulifarkkumerkkien kanssa, niin on syytä tuoda esiin mistä kyseisessä tuotteessa oli kysymys.

On tietenkin totta, että meille 60-luvulla syntyneille 70-luvun nuorille Jamekset olivat yksinkertaisesti epämuodikkaat. Mutta toisin kuin tuosta ja monesta muusta viestistä saa käsityksen, ne eivät olleet ns ripulifarkut. Ne olivat ihan yhtä laadukkaat kuin 70-luvun muotifarkut ja ennen kaikkea ne oli väriäpäästävät, mikä oli farkkumuodissa se kaikkein olennaisin juttu. Jameksien ongelma vain oli se, että ne olivat edellisen sukupolven, eli kuuskytlukulaisten merkkifarkut, ei meidän juttu. Jameksethan oli 60-luvulla ne ainoat oikeat farkut ja markkinoiden ylivoimainen ykkönen, mutta menetti asemansa melko nopeasti 70-luvulle tultaessa, kun markkinat valtasivat meidän sukupolven muotifarkut eli Leet, Falmersit, Beaversit jne.

Ripulifarkkumerkkejä taas olivat Laredot, Rica Levikset, Freet jne. Niitä kammosivat kaikki vähänkään muodista mitään piitanneet nuoret (eli lähes kaikki). Ne olivat halpoja ja ohuita sekä ennen kaikkea väriäpäästämättömiä.

        Muotitietoinen

"Oli kavereilla kaikilla Jamekset

joten minäkin ostin sellaiset

ylhäältä leveät ja alhaalta pillit"

Gösta Sundqvist

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

James-farkut eivät saavuttaneet suosiota 70-luvun farkkubuumin aikaan, koska ne eivät olleet juuri oikeanlaiset.

Jamekset tehtiin Suomessa, Heinolassa Mattisen tehtaalla. Siksikään ei olleet niin cool, kuin esim Lewikset. Edullisemmatkin oli tietty.

Ne olivat muistaakseni ohuempaa kangasta verrattuna merkkifarkkuihin, eivätkä ne päästäneet väriä. En tiedä onko niistä ollut väriä päästäviä versioitakin, mutta ainakaan meidän kaupungissa ei ollut sellaisia koskaan tarjolla.

Ne vain olivat epämuodikkaat.

Hinnaltaan ne olivat paljon edullisemmat kuin Falmersit, Beaversit, Wranglerit, MicMacit yms.

Jouduin siksi tyytymään Jameksiin, vaikka pannuun otti. Ei armoa.

Tässä ketjussa kun on jo useampaan kertaan mainittu James farkut nimenomaan negatiivisessa valossa ja ne on lyöty samaan laariin ns ripulifarkkumerkkien kanssa, niin on syytä tuoda esiin mistä kyseisessä tuotteessa oli kysymys.

On tietenkin totta, että meille 60-luvulla syntyneille 70-luvun nuorille Jamekset olivat yksinkertaisesti epämuodikkaat. Mutta toisin kuin tuosta ja monesta muusta viestistä saa käsityksen, ne eivät olleet ns ripulifarkut. Ne olivat ihan yhtä laadukkaat kuin 70-luvun muotifarkut ja ennen kaikkea ne oli väriäpäästävät, mikä oli farkkumuodissa se kaikkein olennaisin juttu. Jameksien ongelma vain oli se, että ne olivat edellisen sukupolven, eli kuuskytlukulaisten merkkifarkut, ei meidän juttu. Jameksethan oli 60-luvulla ne ainoat oikeat farkut ja markkinoiden ylivoimainen ykkönen, mutta menetti asemansa melko nopeasti 70-luvulle tultaessa, kun markkinat valtasivat meidän sukupolven muotifarkut eli Leet, Falmersit, Beaversit jne.

Ripulifarkkumerkkejä taas olivat Laredot, Rica Levikset, Freet jne. Niitä kammosivat kaikki vähänkään muodista mitään piitanneet nuoret (eli lähes kaikki). Ne olivat halpoja ja ohuita sekä ennen kaikkea väriäpäästämättömiä.

        Muotitietoinen

"Oli kavereilla kaikilla Jamekset

joten minäkin ostin sellaiset

ylhäältä leveät ja alhaalta pillit"

Gösta Sundqvist

Sori. Viestini tuolla välissä Mattisen tehtaasta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On näitä kiva muistella kaikkia lapsuuden eri asioita mutta luulen ettei monikaan enää vaihtaisi nykyistä elämäntyyliä entiseen. Aika kultaa muistot. Ulkovessa,ei pesukonetta,ei pesumahdollisuuksia,tv ohjelmia tuli 5-6 tuntia päivässä,paljon venäläistä musiikkia ja näytelmiä,koulussa kova kuri. Töissä minuutintarkka urakkatyö tehtaissa naisten hommissa. Pyhävaatteet sunnuntaisin. Ikkunat jäässä jossei niitä oltu kitattu kunnolla. Ja kun menit talvella pakkasella kielen laittamaan rautaiseen porraskaiteeseen,sen muistaa lopun ikäänsä miten se sattui kun yritti saada irti sitä. Onneksi nämä on mennyttä elämää.

Hieman omituinen kommentti. Eihän muistelu tarkoita sitä, että muistelija haluaisi vaihtaa nykyisen elämänsä siihen muistojensa elämään. Toki joku saattaisi halutakin. Muistot on kuitenkin vain muistoja, eikä aina edes hyviä sellaisia.

tämähän on keskustelupalsta ja kyseessä on mielipide,ei mikään arvio siitä kuinka moni vaihtaisi elämäntyylinsä entiseen. Eikä tarvitsekaan vaihtaa.

Sekalaisia muistoja, jotka kyllä ajoittuvat 70-luvulle, koska synnyin vasta 60-luvun loppupuolella.

Pennin karkit; melko pian muuttuivat surukseni 5 pennin karkeiksi. Trumpettilahkeet; niitä farkkuja haluaisin yhä käyttää, mutta vakosamettihousuja en voi sietää. Mustavalkotv, josta katsoin aina Jacques Cuosteaun "Merten salaisuudet" ja kaikki kohdalle osuneet yllätyspiirretyt (Vaaleanpunainen pantteri), jotka olivat juhlaa. Niitä ilmeisesti esitettiin, kun piti synkronoida tv-ohjelmat ajalleen.  Muuta en juurikaan katsonut paitsi muistan myös ilmeisesti sen "Soittorasian", koska yhä näen jonkun lapsen tanssimassa synkässä rannassa saaren edessä ja soittorasian soimassa. Siinä ohjelmassa oli jotain psykologisesti karmivaa, kun se on hitsaantunut ihmisten mieliin vuosikymmeniksi. Mehupinna oli herkkua ja joku jäätelö, minkä pohjalla oli purkka. Auton takapenkillä oli kiva matkustaa vapaana - ei mitään turvavöitä ollut. Kaikki polttivat tupakkaa sisällä eikä se ketään häirinnyt. Musiikkia saatiin levysoittimesta. Peitot olivat painavia ja ravintoloissa ei syöty ikinä.

Juuri näin kuten edellä. Soittorasia on jäänyt munkin mieleen, outo pelottava jota mietittiin pitkään. Yksin ei uskaltanut jäädä ohjelman jälkeen.