Lue keskustelun säännöt.
Velat kysymys! Millaista on, kun kaikki kaverit tulevat perheellisiksi?
02.02.2016 |
Eli asiaan: en halua lapsia ja tällä hetkellä vain yhdellä kaverillani on lapsi. Muilla tuskin on aikomusta lähivuosina hankkia lapsia, mutta se varmaan tulee vielä jossain vaiheessa eteen. Millaista elämä on, jos kaikki kaverit saavat lapsia? Ehtiikö enää kukaan nähdä ja jos, pyörivätkö jutut lapsissa? Oletteko tietoisesti koettaneet etsiä toisia veloja kaveriksi?
Kommentit (82)
Joo olis todella mukava löytää niitä ei mamma ihmisiä mutta näin 36-vuotiana melkein kaikilla lapset.
Aika ei riitä näillä ihmisillä ja eivät ole kiinnostuneetkaan kuin lapsesta/lapsista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo olis todella mukava löytää niitä ei mamma ihmisiä mutta näin 36-vuotiana melkein kaikilla lapset.
Aika ei riitä näillä ihmisillä ja eivät ole kiinnostuneetkaan kuin lapsesta/lapsista.
Oletko sinä niin kiinnostava, että oletat, että ilman lapsia muut olisivat kiinnostuneita juuri sinusta?
Olen 39-vuotias vela. Siinä missä parikymppisenä kavereita näki harva sen päivä, vähintään viikottain, nykyään perheellistyneitä kavereita näkee todella harvoin. Yleensä kerran kuukaudessa tai kahdessa. Syynä on se, että en yksinkertaisesti tykkää vierailla heidän kotonaan - tulen todella äkkiä ärtyneeksi tilanteissa, joissa lapset huseeraavat ja meluavat ympäriinsä tauotta häiritsemässä aikuisten keskustelua. Myös: ärsyttää kertoa omista tärkeistä jutuista kun huomaa, että kaverin katse ja huomio onkin petrimarjatan paapomisessa. Näin ollen näen näitä perheellisiä kavereita vain, jos heidän on mahdollista irtaantua lapsistaan hetkeksi kaupungille - toisin sanoen todella, todella harvoin.
Onnekseni ystäväpiiriini kuuluu useampia velojakin, heidän kanssaan pidän edelleen hauskaa entiseen tapaa ja heidän kanssaan pystyy jakamaan myös elämänsä tärkeitä juttuja - perheellisten kanssa ei enää. Elämä on siis kivaa, koska on myös näitä kavereita jotka voivat elää spontaanisti hetkessä ja nauttia mm. kulttuurista, musiikista, keikoista ja matkustelusta entiseen tapaan. Perheellisten kavereiden kanssa en viitsi enää juuri edes sopia tapaamisia, koska ne hyvin usein peruuntuvat tinomarjatan hammaskivun tai veetiannukan kuumeilun vuoksi.
Kivaa kevättä ja onnea hienosta valinnasta! ;)
Kaikilla kavereilla ei ole lapsia, mutta niillä muutamalla läheisimmällä on. Nähdään suunnilleen yhtä usein kuin ennen lapsiakin, toki silloinkaan ei nähty välttämättä edes viikottain. Puheenaiheet liikkuvat lapsista kunnallispolitiikkaan ja töistä harrastuksiin. Arkisia tapaamisia lapset eivät haittaa millään tavalla, viihteelle jos halutaan on vähän enemmän järjestelemistä.
Valitettavasti kaverit tipahtavat kyydistä siinä vaiheessa kun tulevat raskaaksi. Jotkut eivät enää ota yhteyttä ja toisaalta minua ei kiinnosta lapset tai niiden asiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin myönnän sääliväni lapsia saavia, vaikken sitä tietenkään sanokaan heille. Itse kun muuttaisin mieluummin vaikka etelänavalle kuin suostuisin lapsiperheen elämään. Kaverini lapsi sinänsä on ihan kiva, mutta en ymmärrä miten kukaan sellaista jaksaisi vuorokauden ympäri ja päivä tolkulla... No toivottavasti he sentään pitävät elämästään.
Ap
Alkuun oli yksinäistä, kun alkoivat perheellistyä mutta päälle 30 alkoivatkin erota ja haluta olla lapsettomia taas, silloin osa kavereista palasi. Miehiä lähinnä, eivät pahemmin pidä yhteyttä perheisiinsä enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kyllä itselläni on ainakin lapset menneet tärkeysjärjestyksessä kavereiden ohi. Ei vaan jaksa enää kuunnella pirkkomarjatan ja jennajessican epäkiinnostavia pissisjuttuja baarireissuista ja yhden yön jutuista. Hohhoijaa. Lapsen seura on paljon antoisampaa.
Paras ystäväni on pian kolmen lapsen yh. Myös ystäväni lapset ovat ystäviäni ja odotan innolla uusinta tulokasta (olen varma että joudun itsekin mm. vaipanvaihtohommiin :D ). Ollaan yhdessä ryypätty ja rällästetty mutta lasten myötä tapaamisten luonne on tietysti pitkälti muuttunut. Ihminen ei.
Ystäväni on minulle tärkeä ja saan itse iloa siitä että pystyn välillä auttamaan lasten kanssa. Oma lapseton elämäni on niin helppoa että on pieni uhraus joskus esim. vahtia ystävän lapsia. En mene tuohon talouteen koskaan vain seisoskelemaan vaan toimin aina tilanteen mukaan. Leikin lasten kanssa, komennan tarvittaessa ja jos lapsi vaikka oksentaa niin äiti siistii lapsen ja minä lattian.
En koe menettäväni mitään lapsettomana (oma päätös) mutta mielestäni on kiva kun elämässäni silti on lapsia :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin myönnän sääliväni lapsia saavia, vaikken sitä tietenkään sanokaan heille. Itse kun muuttaisin mieluummin vaikka etelänavalle kuin suostuisin lapsiperheen elämään. Kaverini lapsi sinänsä on ihan kiva, mutta en ymmärrä miten kukaan sellaista jaksaisi vuorokauden ympäri ja päivä tolkulla... No toivottavasti he sentään pitävät elämästään.
Ap
Jos et itse halua lapsia miksi sinun pitäisi ymmärtää sitä eikö pääasia ole että he itse ymmärtävät miten jaksavat lapsiaan.
No joo, kyllä niillä meni puheenaiheet aina vaan lapsiarkeen. Ensin oli se yksi lapsi ja ajattelin, että kohta helpottaa kun se kasvaa isommaksi... Mitä vielä, toinen tuli vähän ajan päästä. Näin kävi useammalle kaverille. Koin ettei meillä enää ollut paljon yhteistä. Ja tuskin tuo tilanne ikinä enää muuttuu, nimittäin sitten kun heidän lapset on aikuisia, alkaa tupsahdella lastenlapsia, ja sama toohotus jatkuu isoäidin roolissa.
Yhteistä näille naisille on se, että he ovat matalasti koulutettuja. He tekivät lapset vähän päälle parikymppisinä. Tiedän naisia tuttuni piireistä, joissa naiset on korkeasti koulutettuja ja melko työkeskeisiä, eikä heillä ole lapsia vaikka ikää alkaa olla 40. Eli koulutus korreloi jonkun verran, paitsi omalla kohdallani. Olen pelkkä yo-amis. En ole urakeskeinenkään... En vaan halua lapsia. Olen kyllä iloinen muiden perheonnesta, mutta sellainen lapsiarki tuntuu niin kaukaiselta omaani verrattuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mahtaako osalla veloista jäädä henkinen kehitys jotenkin vajaaksi kun elämä pyörii vain sen oman perseen ympärillä. Osalla vaan on jutut niin minä, minä ja minun elämäni.
Vierailija kirjoitti:
No kyllä itselläni on ainakin lapset menneet tärkeysjärjestyksessä kavereiden ohi. Ei vaan jaksa enää kuunnella pirkkomarjatan ja jennajessican epäkiinnostavia pissisjuttuja baarireissuista ja yhden yön jutuista. Hohhoijaa. Lapsen seura on paljon antoisampaa.
Tämä on kyllä kumma. Olen todistanut useammankin "pissiksen" ja porukan kovimman bilettäjän lapsen saatuaan alkavan halveksua ihmisiä, jotka jatkavat entisiä elämiään ilman huolta lapsista. Pientä katkeruutta ilmassa, ettei enää itse pysty samaan? Vai mistä helvetistä tällainen halveksunta oikein kumpuaa? Miten kukaan muka voi muutta niiiin täysin lapsen tulon myötä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo olis todella mukava löytää niitä ei mamma ihmisiä mutta näin 36-vuotiana melkein kaikilla lapset.
Aika ei riitä näillä ihmisillä ja eivät ole kiinnostuneetkaan kuin lapsesta/lapsista.
Oletko sinä niin kiinnostava, että oletat, että ilman lapsia muut olisivat kiinnostuneita juuri sinusta?
Eli äidit eivät ole kiinnostuneita aikuisesta seurasta jonka kanssa voisi jutella muustakin kuin kakkavaipoista ja unettomista öistä?
Vierailija kirjoitti:
No kyllä itselläni on ainakin lapset menneet tärkeysjärjestyksessä kavereiden ohi. Ei vaan jaksa enää kuunnella pirkkomarjatan ja jennajessican epäkiinnostavia pissisjuttuja baarireissuista ja yhden yön jutuista. Hohhoijaa. Lapsen seura on paljon antoisampaa.
Niin, eli sulla on tapahtunut ns. äitiyslobotomia, jossa sun maailma on kutistunut yhden pershedelmän kokoiseksi. Ikävä kertoo sulle, mutta maailma kaikkine ihmeineen, nautintoineen, elämyksineen ja seikkailuineen on edelleen "tuolla ulkona" - et vaan äitiyslobotomiasi ansiosta enää halua ajatella sitä olevan, muuten katkeruus veisi voiton. Eli: elämä ei tosiaan ole baarireissuja ja yhden yön juttuja, se on aika paljon enemmän. Sitten joskus kun lapsesi lentävät pesästä (tai eroat ja olet viikko-viikko-hoitosysteemissä) tulet saamaan elämäsi takaisin - eli ei syytä katkeruuteen. Sulle on vielä toivoa.
Ekaa kertaa pysähdyin ajattelemaan, että omassa kaveri- ja tuttavapiirissä lapsettomuus on yleisempää kuin lapsellisuus. Mistäköhän johtuu, kun mulla on kuitenkin melko laaja ystävä- ja kaveripiiri.
Nyt olen 39 ja muutaman lapsia hankkineen kanssa on totta kai ollut sellaisia aikoja, että ollaan oltu vähemmän tekemisissä, mutta ei se ystävyys mihinkään katoa. Samoin on käynyt muidenkin kanssa, kun ihmiset asuu välillä eri paikkakunnilla ja eri maissa, välillä on kiirettä tai tiivistä parisuhdetta ja niin edelleen.
Nyt neljänkympin korvilla niiden lapsia hankkineidenkin jälkikasvu alkaa pärjätä itsekseen, joten päästään viihteelle kuten ennen vanhaan. On myös kiva tutustua paremmin näihin lapsiin nyt kun heidän kanssaan alkaa olla jotain juteltavaakin.
No tämä lapsen saanut kaverini käy välillä useammin baarissa kuin minä :D Mikä ei kylläkään ole usein, kun itse käyn ehkä kerran kaksi vuodessa. Joten ysin kommentti ei sovi ainakaan minuun.
Ap
Kyllähän se vähän harmittaa, että enää ei voi ystävien kanssa mennä spontaanisti. Ja toisaalta ne puheenaiheet liittyy pitkälti lapsiin. Varsinkin jos on seurassa, jossa kaikilla muilla on lapsia, jutut pyörivät lapsissa tai raskaus/synnytysvaivoissa.
Uskon kuitenkin että kun lapset kasvavat ja itsenäistyvät, saan ystäväni "takaisin".
Sinällään lapset on musta ihan kivoja, ja olisin kavereiden lasten elämässä mielelläni enemmänkin mukana. Omia en vaan halua.
Niin, mikä siinä on että kun tullaan äidiksi kaikki normaali elämään kuulunut jää pois? Ystävät, ura, oma hyvinvointi... Äitini oli meidän lasten (4) kanssa kotona yhteensä 15 vuotta. Ikinä mitään muuta elämää ollutkaan kuin lapset ja kuinka kävikään kun pari muutti ulkomaille, yksi toiselle puolelle Suomea, minä (nuorimmainen) ja isä kyllästyttiin äidin jatkuvaan määräilyyn, kiukutteluun ja mäkättämiseen, joten erohan siinä tuli ja muutimme pois. Nyt reilu 50v äidilläni ei ole yhtään kaveria, ei lapsia ja lastenlapsia jotka häntä haluaisi nähdä, ei miestä ei mitään. Uskon että suurimpana syynä oli se, että ainoa mitä elämässä teki oli äitiys.
Sen verran pitäisi säilyttää itsekkyyttä vaikka äidiksi tuleekin, että tapaa edelleen niitä ystäviä muutoinkin kuin lapsiystävällisissä merkeissä. Tekee omia asioita, harrastaa ja on muutakin kuin maitokone.
Säälittää, kun pilaavat elämänsä. Yököttää tenavat. Onneksi ystäviä löytää aina uusia, järkeviä.