Lue keskustelun säännöt.
Sosiaalisuudella pääsee elämässä pitkälle (valitettavasti)
31.01.2016 |
Aika moni nuoruudenystäväni on menestynyt työelämässään todella hyvin. Löytyy yrittäjää, näyttelijää, elokuvaohjaajaa ja kaikenlaisia myyntimiehiä ym. Osalla menee todella hyvin. Ketkään näistä tyypeistä ei ikinä vakuuttanut lahjoillaan tai älyllään kovinkaan suuresti - eivät kuitenkaan aivan idiootteja olleet.
Yhteistä näille henkilöille on se, että heillä on aina ollut kova usko itseensä. Nyt en edes tarkoita semmoista tervettä itsetuntoa, vaan he aina kuvittelivat olevansa poikkeuksellisen nerokkaita. Minä olin aina sitä mieltä että kuvittelivat itsestään liikoja, ja olen sitä mieltä vieläkin. Kummasti se usko omiin kykyihin tuntuu kuitenkin vievän ihmistä eteenpäin, ainakin työelämässä. Itse pikemminkin vähättelen itseäni ja se näkyy myös saavutuksissani. Itse en kuitenkaan valitse ihmissuhteitani sillä perusteella, että haluaisin hyötyä heistä. Nämä menestyjät taas ovat aina olleet taitavia verkostoitumaan, tuttuja löytyy vaikka kuinka paljon ja suurin on jonkin alan spesialisteja ja heistä on varmasti hyötyä. Eli kaipa se menestyminen taitaa vaatia usein hieman röyhkeyttä (ei aina).
Hieman surettaa että vaatimaton ihminen jäö usein sivustaseuraajaksi, vaikka kykyjä olisi enempäänkin. Enkä nyt tarkoita vain itseäni vaan monia muita tuntemiani ihmisiä.
Kommentit (72)
Olen samaa mieltä Ap:n kanssa. Ekassa oikeassa työpaikassa yritin päästä esiin omilla työansioilla ja ihan kohtuullisesti menestyin tiettyyn pisteeseen saakka. Sitten alkoi mennä ohi paljon heikommin koulutettuja ja no...sanotaan se nyt suoraan, tyhmempiä tyyppejä. Erona oli se, että nämä esittivät "hyvää tyyppiä" ja kävivät nuoleskelemassa tosi näkyvästi yksikön johtajia. Ajattelin että voiko ne pomot oikeasti olla noin hölmöjä ja kyllähän ne.
Ihmisessä on evoluution kautta sisäsyntyinen tarve etsiytyä samanhenkisten seuraan ja pönkittää omaa asemaansa muiden ihailulla. Kysyin kerran jopa yhden nimityksen jälkeen nimitysperusteita, niin tuli jotain epämääräistä höpinää ja sitten se tärkein tyyliin: katsotaan parhaiten osaston toimintaan ja henkilöiden väliseen yhteistyöhön sopiva henkilö (=hyvä tyyppi joka heittää läppää ja nuoleskelee pomoa).
Irtisanouduin sitten töistä, kävin koulunpenkillä hakemassa lisää oppia ja uuteen työpaikkaan. Siellä aloin heti alusta asti esittämään ns. hyvää tyyppiä ja verkostoitumaan vaikka luonteeltani olen introvertti. Kas kummaa, yhtäkkiä kaikki pitivät minusta, ottivat huomioon ja urakin lähti heti ihan erinäköisesti eteenpäin. Ja se kuka sanoo ettei verkostoitujat mieti sitä hyötyä...ehkä ei tietoisesti, mutta kyllä se siellä taustalla on. Ehdottomasti. Nykyään kouluissakin opetetaan jo verkostoitumisen tärkeyttä ja monet minua nuoremmat työntekijät verkostoituvat todella aggressiivisesti, minun mielestäni jopa hieman naurettavuuksiin asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En voi ymmärtää miksi minua vituttaa tämänkin ketjun ylimieliset, aavistuksen tunnekylmät sosiaalisuuden ja "hyvän tyypin" varauksettomat fanittajat. Ehkä minua fiksuna ja syvällisesti ajattelevana ihmisenä häiritsee se sosiaalisuuden täysin överi vaade nykyisessä yhteiskunnassa, jossa taidoilla ei etenkään it-alalla ole enää mitään arvoa, vaan ainoastaan sillä että on joku toistaitoinen tiimipeluri.
Niin, minustakin sosiaalisuutta vaaditaan ihan liikaa. Eikä se aina mene niin päin että se hiljainen ei ole kiinnostunut muosta, vaan niin päin etteivät ne äärimmäisen sosiaaliset yksilöt jaksa antaa sille hiljaiselle hieman aikaa, jotta tämä ehtisi lämmetä. Kyllä minä pidän ihmisistä, mutta tarvitse jonkin aikaa sitä omaa tilaa, jotta voin todeta ihmiset ympärilläni ensin "vaarattomiksi".
Ihmiset taitavat vaatia minulta enemmän kuin minä heiltä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi ymmärtää miksi minua vituttaa tämänkin ketjun ylimieliset, aavistuksen tunnekylmät sosiaalisuuden ja "hyvän tyypin" varauksettomat fanittajat. Ehkä minua fiksuna ja syvällisesti ajattelevana ihmisenä häiritsee se sosiaalisuuden täysin överi vaade nykyisessä yhteiskunnassa, jossa taidoilla ei etenkään it-alalla ole enää mitään arvoa, vaan ainoastaan sillä että on joku toistaitoinen tiimipeluri.
Niin, minustakin sosiaalisuutta vaaditaan ihan liikaa. Eikä se aina mene niin päin että se hiljainen ei ole kiinnostunut muosta, vaan niin päin etteivät ne äärimmäisen sosiaaliset yksilöt jaksa antaa sille hiljaiselle hieman aikaa, jotta tämä ehtisi lämmetä. Kyllä minä pidän ihmisistä, mutta tarvitse jonkin aikaa sitä omaa tilaa, jotta voin todeta ihmiset ympärilläni ensin "vaarattomiksi".
Ihmiset taitavat vaatia minulta enemmän kuin minä heiltä.
Ap
joissakin töissä sosiaalisuus tietysti korostuu. mutta ei kannata ängetä sellaisiin töihin, jos omat parhaat puolet on muualla.
Vierailija kirjoitti:
joissakin töissä sosiaalisuus tietysti korostuu. mutta ei kannata ängetä sellaisiin töihin, jos omat parhaat puolet on muualla.
Sellaisia töitä joissa ei edellytetä ollenkaan sosiaalisuutta on nykyään aika vähissä. Vähintään on se kliseinen olet hyvä tiimipeluri heitto siellä vaatimuksissa. Uralla etenemiseen se onkin jo sitten pakollinen vaatimus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi ymmärtää miksi minua vituttaa tämänkin ketjun ylimieliset, aavistuksen tunnekylmät sosiaalisuuden ja "hyvän tyypin" varauksettomat fanittajat. Ehkä minua fiksuna ja syvällisesti ajattelevana ihmisenä häiritsee se sosiaalisuuden täysin överi vaade nykyisessä yhteiskunnassa, jossa taidoilla ei etenkään it-alalla ole enää mitään arvoa, vaan ainoastaan sillä että on joku toistaitoinen tiimipeluri.
Sosiaalisuus ei sulje pois fiksuutta, syvällisyyttä tai työn vaatimia taitoja. Mistä tuollainen käsitys? Introverttiys puolestaan ei auromaattisesti tarkoita, että henkilö olisi fiksu, syvällinen ja työssään taitava.
Kyllä se on ihan enemmän sääntö kuin poikkeus, että ne sosiaaliset ja räishkätelevän persoonan omaavat saavat jopa kohtuuttomasti anteeksi toistaitoisuutta. Tässäkin ketjussa tuntuu enemmistö mielipide olevan että introverttiys on handicappia ja sosiaalisuus on elämää suurempi perusvaatimus. Itse olin lukevinani ap:n aloituksesta että myös häntä se epätasapaino ärsyttää. Itseäni se ärsyttää suunnattomasti. Minusta on kohtuutonta jos sosiaalisuuteni tai sen puute olisi se määrittävin tekijä menestykselle tai ihan vaan edes taloudelliselle pärjäämiselle. Sitä se kuitenkin tällä hetkellä on, kärjistäen voisi sanoa että minua haluttaisiin pitää epäonnistujana ja sylkykuppina, vain sen takia etten saa erityisen paljoa ihmisten kanssa seurustelusta. Tämä on vain mielestäni väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama havainto. Ja heillä on ikään kuin hovi hännystelemässä kaikkia tekemisiään, vaikka se tekeminen olisi täyttä paskaa, kuin keisarin uudet vaatteet. Facesta huomaa hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalisuus, verkostoituminen ja usko itseen. Näillä tosiaan pääsee pitkälle. Mitä nämä tarkoittavat vaihtelee ihmisestä. Olen itse hyvin valikoivasti puhuva ja hieman tunteiden vietävissä oleva keskiverto tavis. Minulla ei ole juurikaan ystäviä, tuttuja ja kollegoja sitten enemmän. Minulle verkostoituminen on tiedon etsintää ja vaihtoa. Etsin niitä hyviä tyyppejä joiden kanssa on kiva tehdä töitä ja luoda jotain uutta. Tilanteen on oltava win-win. Olen sosiaalinen mutta en erityisen puhelias tai ekstrovertti. Uskon itseeni ja muihin. Olen ollut aina hyvä töissä ja opinnoissa vaikka en Einstein ole. Elämässä pärjää muutkin kuin nerot ja voi uskoa itseensä pienemmilläkin meriiteillä.
Jos tilanteen on oltava win-winl tarkoittaako se sitä että et ole kiinnostunut ihmisestä jos et saa tästä jotain hyötyä? Tuo juuri on verkostoitumista ja minusta se on pelkkää itsekkyyttä.
Ap
Voit kaikin mokomin olla tuota mieltä, mutta sitten jäät jalkoihin.
Tuo itseään introvertiksi nimittämä on oivaltanut tämän asian. Verkostoituminen ei aina ole kivaa, mutta se on nykyisessä työelämässä välttämätöntä.
Oikeassa elämässä, eli vapaa-ajalla, sinulla ja meillä muillakin on omat kriteeriteerimme, joiden perusteella valitsemme lähellemme ihmiset, joiden kanssa haluamme olla.
Yritä oppia erottamaan nämä kaksi toisistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En voi ymmärtää miksi minua vituttaa tämänkin ketjun ylimieliset, aavistuksen tunnekylmät sosiaalisuuden ja "hyvän tyypin" varauksettomat fanittajat. Ehkä minua fiksuna ja syvällisesti ajattelevana ihmisenä häiritsee se sosiaalisuuden täysin överi vaade nykyisessä yhteiskunnassa, jossa taidoilla ei etenkään it-alalla ole enää mitään arvoa, vaan ainoastaan sillä että on joku toistaitoinen tiimipeluri.
Kova ammattitaito on tietenkin itsestään selvä asia, tumpelot eivät pärjää.
Jos kovan ammattitaidon lisäksi olet tiimipeluri, pääset pitkälle.
Tärkein asia on se miten hoidat palkkasi oikean maksajan, asiakkaan. Jos saat asiakkaan "syömään kädestäsi", olet kovapalkkainen voittaja. Ja tässä osa-alueessa aidosti sosiaalinen ihminen on kuin kala vedessä.
Fiksuus ja syvällinen ajattelu eivät sulje pois sosiaalista lahjakkuutta. Kun ne kaikki ovat samassa paketissa, ei työpaikkoja tarvitse hakea. Työpaikat hakevat näitä "paketteja".
Sosiaalisuus on aivan liian yliarvostettu asia. Eikö tärkeintä pitäisi olla, että tekee työnsä tunnollisesti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalisuus, verkostoituminen ja usko itseen. Näillä tosiaan pääsee pitkälle. Mitä nämä tarkoittavat vaihtelee ihmisestä. Olen itse hyvin valikoivasti puhuva ja hieman tunteiden vietävissä oleva keskiverto tavis. Minulla ei ole juurikaan ystäviä, tuttuja ja kollegoja sitten enemmän. Minulle verkostoituminen on tiedon etsintää ja vaihtoa. Etsin niitä hyviä tyyppejä joiden kanssa on kiva tehdä töitä ja luoda jotain uutta. Tilanteen on oltava win-win. Olen sosiaalinen mutta en erityisen puhelias tai ekstrovertti. Uskon itseeni ja muihin. Olen ollut aina hyvä töissä ja opinnoissa vaikka en Einstein ole. Elämässä pärjää muutkin kuin nerot ja voi uskoa itseensä pienemmilläkin meriiteillä.
Jos tilanteen on oltava win-winl tarkoittaako se sitä että et ole kiinnostunut ihmisestä jos et saa tästä jotain hyötyä? Tuo juuri on verkostoitumista ja minusta se on pelkkää itsekkyyttä.
Ap
Voit kaikin mokomin olla tuota mieltä, mutta sitten jäät jalkoihin.
Tuo itseään introvertiksi nimittämä on oivaltanut tämän asian. Verkostoituminen ei aina ole kivaa, mutta se on nykyisessä työelämässä välttämätöntä.
Oikeassa elämässä, eli vapaa-ajalla, sinulla ja meillä muillakin on omat kriteeriteerimme, joiden perusteella valitsemme lähellemme ihmiset, joiden kanssa haluamme olla.
Yritä oppia erottamaan nämä kaksi toisistaan.
No sitten varmaan jään jalkoihin. Se ei silti poista sitä tosiasiaa että äänekkäät häiritsevät hiljaisia enemmän kuin hiljaiset äänekkäitä. Silti hiljainen luonne on melkein kuin vamma, kuten ylempänä todettiin. Kyllä minä suuni osaan avata ja tulen ihmisten kanssa toimeen, mutta äänekkäät ihmiset tuntuvat sanelevan pelisäännöt.
Ap
Sosiaalinen ihminen ei välttämättä ole räiskähtelevä, pinnallinen, makeilija, päällepuhuva hölöttäjä ja mitä kaikkia vastaavia ominaisuuksia tässä ketjussa onkaan heitelty. Sosiaalinen voi olla myös sosiaalisesti (ja muutenkin) älykäs sekä aidosti tykätä kanssakäymisestä muiden ihmisten, myös niiden introverttien kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalisuus on aivan liian yliarvostettu asia. Eikö tärkeintä pitäisi olla, että tekee työnsä tunnollisesti?
Tottakai, mutta työnantajat arvostavat henkilön monipuolisia taitoja tunnollista nurkkaanvetäytyvää puurtajaa korkeammalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi ymmärtää miksi minua vituttaa tämänkin ketjun ylimieliset, aavistuksen tunnekylmät sosiaalisuuden ja "hyvän tyypin" varauksettomat fanittajat. Ehkä minua fiksuna ja syvällisesti ajattelevana ihmisenä häiritsee se sosiaalisuuden täysin överi vaade nykyisessä yhteiskunnassa, jossa taidoilla ei etenkään it-alalla ole enää mitään arvoa, vaan ainoastaan sillä että on joku toistaitoinen tiimipeluri.
Kova ammattitaito on tietenkin itsestään selvä asia, tumpelot eivät pärjää.
Jos kovan ammattitaidon lisäksi olet tiimipeluri, pääset pitkälle.
Tärkein asia on se miten hoidat palkkasi oikean maksajan, asiakkaan. Jos saat asiakkaan "syömään kädestäsi", olet kovapalkkainen voittaja. Ja tässä osa-alueessa aidosti sosiaalinen ihminen on kuin kala vedessä.
Fiksuus ja syvällinen ajattelu eivät sulje pois sosiaalista lahjakkuutta. Kun ne kaikki ovat samassa paketissa, ei työpaikkoja tarvitse hakea. Työpaikat hakevat näitä "paketteja".
Ja hyvin usein työpaikat tekevät virheitä hakiessaan näitä "paketteja", sillä nämä itsensä mainostajat saattavat pitkällä aikavälillä myrkyttää työilmapiirin. Sosiaalisesti lahjakas ihminen osaa myös kuuntelun jalon taidon, ja se onkin vaikeaa näille myyntitykeille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalisuus, verkostoituminen ja usko itseen. Näillä tosiaan pääsee pitkälle. Mitä nämä tarkoittavat vaihtelee ihmisestä. Olen itse hyvin valikoivasti puhuva ja hieman tunteiden vietävissä oleva keskiverto tavis. Minulla ei ole juurikaan ystäviä, tuttuja ja kollegoja sitten enemmän. Minulle verkostoituminen on tiedon etsintää ja vaihtoa. Etsin niitä hyviä tyyppejä joiden kanssa on kiva tehdä töitä ja luoda jotain uutta. Tilanteen on oltava win-win. Olen sosiaalinen mutta en erityisen puhelias tai ekstrovertti. Uskon itseeni ja muihin. Olen ollut aina hyvä töissä ja opinnoissa vaikka en Einstein ole. Elämässä pärjää muutkin kuin nerot ja voi uskoa itseensä pienemmilläkin meriiteillä.
Jos tilanteen on oltava win-winl tarkoittaako se sitä että et ole kiinnostunut ihmisestä jos et saa tästä jotain hyötyä? Tuo juuri on verkostoitumista ja minusta se on pelkkää itsekkyyttä.
Ap
Voit kaikin mokomin olla tuota mieltä, mutta sitten jäät jalkoihin.
Tuo itseään introvertiksi nimittämä on oivaltanut tämän asian. Verkostoituminen ei aina ole kivaa, mutta se on nykyisessä työelämässä välttämätöntä.
Oikeassa elämässä, eli vapaa-ajalla, sinulla ja meillä muillakin on omat kriteeriteerimme, joiden perusteella valitsemme lähellemme ihmiset, joiden kanssa haluamme olla.
Yritä oppia erottamaan nämä kaksi toisistaan.
No sitten varmaan jään jalkoihin. Se ei silti poista sitä tosiasiaa että äänekkäät häiritsevät hiljaisia enemmän kuin hiljaiset äänekkäitä. Silti hiljainen luonne on melkein kuin vamma, kuten ylempänä todettiin. Kyllä minä suuni osaan avata ja tulen ihmisten kanssa toimeen, mutta äänekkäät ihmiset tuntuvat sanelevan pelisäännöt.
Ap
Taas meni pieleen. Ei sosiaalinen luonne tarkoita äänekästä ihmistä.
Periaatteessa totta. Nykykulttuurihan on kuin luotu ihmiselle, joka viihtyy ihmisten parissa ja myös huomion keskipisteenä, ja tie menestykseen saattaa löytyä jopa sillä, että sattuu julkaisemaan vlogikanavallaan hassuja videoita. Ja onhan työnhakuprosessikin ennen kaikkea itsensä "brändäämistä" kuin mitään muuta. Ja itse asiassa: se on sääli! "Sosiaalisuus" ei ole taikasana, joka tekee ihmisestä myös pätevän, sosiaalisesti taitavan, tai edes sopivan kyseiseen työhön. Sosiaalisuus ei kerro mistään muusta kuin siitä, että ihminen viihtyy muiden ihmisten seurassa. Joskus olisi oikeasti parempi valita ensisijaisesti pätevä henkilö, eikä "hyvää tyyppiä". Liian usein painoarvo tuntuu vain olevan toisin päin.
Ja näkyyhän tämä muussakin kuin vain työelämässä. Lasta voidaan vallan hyvin kehua reippaaksi ja, tietenkin, sosiaaliseksi, kun taas ujous ja hiljaisuus nähdään isonakin ongelmana. Niin myös näemmä aikuisten elämässä: on täälläkin silloin tällöin keskusteluja, joissa pohditaan, miten saataisiin seurueen introvertti reipastumaan, tai miten ylipäätään sellaiseen ilonpilaajaan pitäisi suhtautua. Minä olen rehellisesti tavannut enemmän "sosiaalisia" ilonpilaajia, jotka ovat persoonaltaan niin tilaavieviä, että keskustelu on lähinnä toisten päälle huutamista.
Pahoittelut kärkevästä kommentoinnistani: tarkoituksenani ei ole tehdä selväksi, että olisi huono asia olla sosiaalinen tai että sosiaaliset ihmiset olisivat automaattisesti ikäviä ihmisiä. Se on vain yksi ominaisuus muiden joukossa, ja se voi olla niin hyöty kuin haitta samalla tavalla kuin mikä tahansa muukin.
Nyt vahan tuntuu silta, etta ketjussa alkaa menna puurot ja vellit sekaisin... Siis kylla, on olemassa teennaisia "myyntitykkeja", jotka vain ja ainoastaan havittelevat maallista mammonaa ja kayttavat muita haikailemattomasti hyvakseen. Naille ihmisille on olemassa ihan omat terminsa.
Sosiaalinen ihminen sen sijaan ei ole sama asia, kuin nama ylla olevat ihmiset. Kaytos saattaa vaikuttaa samanlaiselta sosiaalisia kykyja vaativissa tilanteissa ajoittain, mutta mielestani kyseessa ovat ihmiset, jotka tykkaavat vuorovaikutussuhteista monenlaisten ihmisten kanssa ja muille (tuntemattomillekin) jutteluun on todella alhainen kynnys. He tosin eivat hae pelkkaa omaa hyotyaan naissa suhteissa.
En asu Suomessa, mutta minullakin verkostoituminen on valttamatonta urakehityksen kannalta. Vaikka kuinka olisin kuuliainen alainen, ei se valttamatta vie minua kovinkaan pitkalle vaan saisi urani junnaamaan paikoilleen. Ihmisia on erilaisia, eika se haittaa jos sinua ei muiden kanssa jutustelu tai verkostoituminen (yak, mika sana) kiinnosta, mutta yrita valita ala, jossa sosiaalinen kanssakayminen ei ole iso osa tyonkuvaa tai uran kehitysta. Jos valitset toisin, et voi valittaa jos todellakin jaat muiden jalkoihin.
Sosiaalinen ja sosiaalisesti taitava ovat eri asioita.
Verkostoituminen ei ole sitä, että yrittäisi hyötyä josta kusta, vaan että rakentaa verkoston jossa vuorotellen jeesataan toidia. Kukaan ei voi osata kaikkea, niimpä minä ammatillisessa verkostossani kysyn apua ystäviltäni ja he auttavat ja tietävät vastavuoroisesti saavansa sitten minulta apua, jos tarvitsevat.
Verkosto auttaa työtilaisuuksien löytymisessä ja tarjoaa toisilleen töitä. Mun ammatillisessa verkostossani it-alalla on reilu 250 kontaktia ja tätä verkostoa tottakai hyödynnän.
Ystäviä mulla on sen sijaan paljon vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi ymmärtää miksi minua vituttaa tämänkin ketjun ylimieliset, aavistuksen tunnekylmät sosiaalisuuden ja "hyvän tyypin" varauksettomat fanittajat. Ehkä minua fiksuna ja syvällisesti ajattelevana ihmisenä häiritsee se sosiaalisuuden täysin överi vaade nykyisessä yhteiskunnassa, jossa taidoilla ei etenkään it-alalla ole enää mitään arvoa, vaan ainoastaan sillä että on joku toistaitoinen tiimipeluri.
Kova ammattitaito on tietenkin itsestään selvä asia, tumpelot eivät pärjää.
Jos kovan ammattitaidon lisäksi olet tiimipeluri, pääset pitkälle.
Tärkein asia on se miten hoidat palkkasi oikean maksajan, asiakkaan. Jos saat asiakkaan "syömään kädestäsi", olet kovapalkkainen voittaja. Ja tässä osa-alueessa aidosti sosiaalinen ihminen on kuin kala vedessä.
Fiksuus ja syvällinen ajattelu eivät sulje pois sosiaalista lahjakkuutta. Kun ne kaikki ovat samassa paketissa, ei työpaikkoja tarvitse hakea. Työpaikat hakevat näitä "paketteja".
Ja hyvin usein työpaikat tekevät virheitä hakiessaan näitä "paketteja", sillä nämä itsensä mainostajat saattavat pitkällä aikavälillä myrkyttää työilmapiirin. Sosiaalisesti lahjakas ihminen osaa myös kuuntelun jalon taidon, ja se onkin vaikeaa näille myyntitykeille.
Kyllä, myyntitykit on ihan oma heimonsa. He osaavat puhua paljon, kuuntelu sitten saattaa olla vähän niin ja näin.
Sosiaalisuus ei sulje pois fiksuutta, syvällisyyttä tai työn vaatimia taitoja. Mistä tuollainen käsitys? Introverttiys puolestaan ei auromaattisesti tarkoita, että henkilö olisi fiksu, syvällinen ja työssään taitava.