Olen koko ajan vain surullinen ja pettynyt elämääni

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tekee ihmisen elämästä onnellista? Rahako? "Menestys"? Perhe/suhde? Vai olisiko niin, että ilman noitakin asioita on julmettu määrä ihmisiä JA he ovat onnellisia? Miksi? Kyse ei ole taikuudesta, vaan näkökulmasta asioihin. Jos rahat on tiukilla, voi tuntea miellyttävää hallinnan tunnetta siitä että niillä pienilläkin rahoilla pärjää. Ja voi kiinnittää huomion siihen miten paljon asioita niillä rahoilla kuitenkin saa, todennäköisesti kaiken oikeesti tarpeellisen, eikä kiinnittää jatkuvasti huomiota siihen mitä niillä ei saa. Jos ei ole parisuhdetta, voi keskittyä iloitsemaan täydellisesti vapaudestaan ja toisaalta siitä, että kuka vain vastaantulija voi olla se oikea: vähän kuin odottaisi joululahjaa! Treffailu ja aktiivinen tutustuminen ihmisiin on hauskaa, mitä seikkailuja yksikin arkinen kahvittelu nettideitin kanssa saattaa tuoda. Ja työ on loppujen lopuksi vain työtä, vaikka olisit tehtaan liukuhihnalla jumissa, voit kokea rikasta elämää siellä vapaa-ajalla ja ajatella että siedät vähän tätä epämukavaa työtäkin kun muu aika on niin mukavaa. Tai jos olet työtön, voit alkaa opiskella jotain uutta, ehkäpä yllätät itsesi ja päädytkin oppimaan maalarin ammatin vaikka luulit että sinulle ei ole muuta elämässä kuin työtön entinen toimistotyöntekijä.

Elämässä on järkyttävän paljon mahdollisuuksia meille kaikille, etenkin meille länsimaalaisille joilla perustarpeet täyttyvät. Asenne on ainoa asia jota ikinä tarvitsee muuttaa (ja se on ilmaista, ei vaadi suhdetta, ei ystäviä, ei mitään joka sijaitsee itsesi ulkopuolella). Loppu seuraa sitten sen perässä.

Ylläoleva kuvastaa päälleliimattua positiivista asennetta. Jokaisen tulee saada surra menetyksensä, sillä jokaisen näkemys onnistumisesta ja hyvästä elämästä on erilainen. Vasta sitten voi löytää tien eteenpäin.

Vai kuvastaa päälleliimattua positiivista asennetta? Miksi positiivinen asenne/elämänkatsomus niin kovin usein latistetaan vain päälleliimatuksi tai jollain lailla epäaidoksi? Eihän se ole millään lailla poissulkeva sille etteikö esimerkiksi menetyksiä surtaisi! Puhuin vain näkökulman valinnasta. Siitä, näetkö aina sen mitä minulla ei ole, vai näetkö sen mitä minulla juuri näin asioiden ollessa itseasiassa on. Ei tarvitse edes olla ylioptimistinen eikä toivoa valtavasti käännettä sinne tai tänne, jos on tyytyväinen juuri näin (ja se miten siihen tyytyväisyyteen pääsee on tekemällä tietty asenteen eli näkökulman valinta). Sellainen positiivisuus on realismia parhaillaan. 

No huh huh. Sä siis meinaat että yksinäisen ihmisen ongelma ei ole ystävien ja toisten ihmisten puute vaan oma asenne. Että kun vaan päättääkin ettei sosiaalisia suhteita tarvitse niin ne muuttuu ihmiselle täysin tarpeettomiksi. Ei enää aiheuta yksinäisyys mitään ikävää ja kaikki ystävyyssuhteiden ja toisten ihmisten läsnäolon terveyttä ja hyvinvointia edistävät seikatkin muuttuvat huuhaaksi.

Tätä ei nyt voi oikoa tietysti ihan noinkaan. Tottakai se yksinäisyys on sellainen asia joka viime kädessä konkreettisesti ratkeaa toisen ihmisen seuralla. Mutta siinäkin tilanteessa asenteella on vaikutusta. Valitseeko yksinäisyyteen sulkeutumisen, katkeruuden, sulkeeko itse itseltään ne ovet sinne sosiaalisen elämän pariin. Vai etsiikö voimiensa mukaan keinoja joilla purkaa syntynyt yksinäsyyden kokemus ja tilanne. No, tottakai on asioita joille ei vain sitten mahda mitään. Paska tuuri, liian vahvat psyyke traumat, olosuhteet ihan mahdottomat. Mutta kyllä onnellisen elämän kokemus on monelle enemmän tietyllä tavalla tahto (asenne) kysymys kuin kiveen hakattu todellisuus johon ei ole omaa valtaa.

up

No saatana, haukkukaa edes.

Hassua, että en ole kuitenkaan masentunut.  t. aloittaja