Lue keskustelun säännöt.
Tämä on nyt rehellinen kirjoitus koiranpennusta
27.01.2016 |
En kaipaa moralisointia siitä, että miksi otitte koiranpennun. Se on turhaa tässä tilanteessa, kun se täällä jo on.
Minulla oli aina lapsena koira. Mutta ne olivat jo aikuisia, kun minun muistijälkeni alkavat. Ne olivat mukavia seurakoiria, joista oli iloa ja kaveruutta.
Omat lapseni (kouluikäiset ja päiväkoti-ikäinen) ovat toivoneet koiraa jo useamman vuoden. Emme edes harkinneet sitä, kun nuorin oli taapero. Nyt ajankohta tuntui oikealta. Meitä olisi useampi ulkoiluttaja jatkossa.
Tämä alku on ollut aivan karseaa. Tokihan koira on söpö ja tiesin, että se ei ole sisäsiisti alkuun. Täällä kotona minua ei stressaa ulkona juokseminen jatkuvasti sekä jätösten korjaaminen. Olen vain niin kauhuissani tilanteesta, että en edes uskalla lähteä isovanhemmeille kylään, jotta heidän ei tarvitse poistaa kaikkia mattoja.En saa tilanteesta mitään iloa irti ja vaan kadun koko ajan, että taivuin lastemme tahtoon. Koira saa välillä hepuleita ja yrittää näykkiä meitä. Se haukkuu ja kiljahtelee leluilleen ja päiväkoti-ikäinen pelkää sitä. Mies ei enää edes viitsi puhua perheessä vaan mököttää. Olen ihan hajalla tähän tilanteeseen.Tätäkö tämä on seuraavat 15 vuotta?
Kommentit (57)
Minulla oli vähän sama tilanne, ilman lapsia. Haluisn koiraa koko lapsuuden/nuoruuden, eikä meillä ollut ikinä koiraa. Kun pentu saapui olin viikon jälkeen aivan poikki! Pentu puri, pissasi ja vaati koko ajan huomiota. Harkitsin jo pennun palauttamista että en kestä tätä seuraavaa 10v. Pidin kuitenkin koiran ja pentu ajan jälkeen elämä on koiran kanssa aivan mahtavaa ja rakastan koiraani yli kaiken! Tsemppiä, kyllä se vielä kasvaa fiksuksi:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No moikka!Meitä on kaksi täällä!Just kerroin tuossa viimeyöstä kun penikka jälleen valvotti!
Meinaan tulla hulluksi!
Ensi viikolla olisi 2 synttärit eikä päästä kumpiinkaan koska koiraa ei voi ottaa mukaan ja yksin sitä ei voi jättää!Elämä on lopullisesti pilalla koiran takia!
Ei tietenkään se ole tuota seuraavaa 15 vuotta. Nuo kuvaamasihan ovat pentuajan juttuja vaan. Puolisen vuotta se on aika villi se pentu varmasti, tulee sisäsiisteysvahinkoja, pentu juoksentelee ja hepuloi, leikkisästi näykkii innostuessaan. Onhan se ajoittain raskasta.
Mutta palkkiona on sitten ihana, rauhallinen aikuinen koira lopulta, sellainen jonka kanssa on ilo olla ja elää :)
Jos koira on vastuulliselta kasvattajalta, hän ottaa kyllä pennun takaisin jos se teitä kaduttaa. Minkä rotuinen pentu on?
Ei, loppuelämä ei ole tuollaista. Muutaman kuukauden kuluttua pentu on sisäsiisti. Joo, pentu riehuu ja kiljuu. Se on lapsi. Aika moni koira kyllä leikkii ja riehuu aikuisenakin. Näykkimiselle tehdään tietenkin ehdoton stoppi, leikki loppuu aina jos näykitään ja hypitään, ihmiset poistuvat muualle, ehkä suljettujen ovien taakse. Pentua tietenkin myös kielletään jämäkästi, kovapäistä voi rauhoittaa myös pitämällä napakasti kiinni, kunnes se ei enää sählää. Useimmiten hampaidenkäyttö helpottaa sen jälkeen, kun pysyvät hampaat ovat vaihtuneet.
Minä kävin kyllä pennun kanssa kylässä vaikka se ei ollut sisäsiisti, jos siis kyläpaikassa toivottiin, että pentu tulee mukaan. Kyllähän siinä jotain vahinkoja sattui, mutta suurimman osan sai vältettyä sillä, että koiraa ei liikaa riehutettu ja käytin sitä alle tunnin välein pihalla. Pissaaminenhan on pikkupennulle jännässä tilanteessa myös keino rauhoittaa itseään, eli pissat saattaa tulla sisään ihan stressistä, vaikka juuri olisi käyty pihalla. Jos ei tätä halua, niin pennun kanssa ei kannattane kyläillä ennen kuin se on varmasti sisäsiisti.
Osta Kaimion Pennun kasvatus.
Kai ymmärrät, ettei koira itsestään kasva hyvin käyttäytyväksi. Pentu vaatii pari vuotta paljon työtä
Meille otettiin koira, kun molemmat lapset oli jo koulussa. Nyt se on valitettavasti kuollut(9 vuotiaana). En ota uutta koiraa, koska edelleen muistan sen pentuajan työläyden. Vaikka aikuisen koiran kanssa elo oli ihanaa. Kaipaan tätä meidän koiraa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On valoa tunnelin päässä! Eipä sitä kukaan osaa heti syntymästään käyttäytyä, siksi tarvitaankin kasvatusta ja koulutusta. Toiset koirat tekevät enemmän tuhoa kuin toiset, enpä tiedä mistä se johtuu. Kärsivällisyyttä ja johdonmukaisuutta vain, kyllä se siitä alkaa oppimaan tavoille. Ja muista touhuta pennun kanssa riittävästi (ei pelkkää lenkkiä vaan myös aivojumppaa), tylsistyminen altistaa ikäville tavoille jos pentu itse joutuu keksimään tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
No moikka!Meitä on kaksi täällä!Just kerroin tuossa viimeyöstä kun penikka jälleen valvotti!
Meinaan tulla hulluksi!
Ensi viikolla olisi 2 synttärit eikä päästä kumpiinkaan koska koiraa ei voi ottaa mukaan ja yksin sitä ei voi jättää!Elämä on lopullisesti pilalla koiran takia!
Eikä ole pilalla. Tuo on vain alkushokkia elämänmuutoksesta. Eikä ne koirat ikuisesti valvota, sitten kun saat taas rauhassa nukuttua niin tuntuu valoisammalta.
Tuohon kyllä täytyy varautua, että menemisiä koira rajoittaa aina, ellei sille sitten ole lähellä hoitopaikkaa jonne voi suunnilleen aina viedä kun tarvii. Se on asia joka pitäisi miettiä jo ennen koiran ottoa, että onko se itselle ok että sitä ei noin vaan enää mennäkään synttäreille tai juhlimaan tai matkoille. Itse kasvattajana aina yritän tarkkaan selostaa tämän pentua katsomaan tuleville, että varsinkin jos ryhtyy pennun yksinhuoltajaksi, sinkkuna ottaa koiran seurakseen, niin täytyy ymmärtää että se sitoo paljon kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli sitten ihan puskista yllärinä tuo pentuaika? Koira on ihan varmasti rauhaton ja näykkii hermostuksissaan ja peloissaankin. Rauhoita tilanne ja koira pois lasten riehakkaista leikeistä, se ei ole lelu. Yhteys kasvattajaan ja sieltä neuvot, ei ole häpeä apua pyytää. Mikä rotu? Joku oikeinpaljon liikuntaa vaativa, iso ja ärhäkkä tietenkin?
Vanha koira ei oppinut koskaan kunnolla sisäsiistiksi,siksi oli ulkokoira.Minä olen niin siisti ihminen etten kestä kusta enkä revittyjä seiniä ja ovia.
Vanha koira näykki 2 vuotta ja sitten rauhoittui.
Koira kuuluu ulos,saan tuon pihaan kun kevät koittaa,se on mun ainoa pelastus ja sitä odotan,muuten olisin epätoivoinen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö siis aikuisen koiran kanssa tarvitse olla koko ajan? Eikö tavaroita tarvitsee nostaa ylös?
Vierailija kirjoitti:
Osta Kaimion Pennun kasvatus.
Kai ymmärrät, ettei koira itsestään kasva hyvin käyttäytyväksi. Pentu vaatii pari vuotta paljon työtä
Meille otettiin koira, kun molemmat lapset oli jo koulussa. Nyt se on valitettavasti kuollut(9 vuotiaana). En ota uutta koiraa, koska edelleen muistan sen pentuajan työläyden. Vaikka aikuisen koiran kanssa elo oli ihanaa. Kaipaan tätä meidän koiraa
Itse en suosittele ikinä tuota Kaimion kirjaa enkä muita saman kirjoittajan kirjoja. Ne tekevät pennun omistamisesta ja kasvattamisesta kuin jotain rakettitiedettä, valtavan haastavaa ja vaikeaa. Kyllä se pentu vähemmälläkin mukavaksi koirakaveriksi kasvaa. Koiria on sentään pidetty lemmikkeinä kymmeniä tuhansia vuosia, ja ihan tavalliset ihmiset "maalaisjärjellä" ovat osanneet niitä pitää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomen yleisin koirarotu eli labbis on meille tullut.
ap
Vierailija kirjoitti:
Eikö siis aikuisen koiran kanssa tarvitse olla koko ajan? Eikö tavaroita tarvitsee nostaa ylös?
Ei tietenkään tarvitse. Meillä asuu 6 aikuista koiraa ja tavarat on ihan koirien ulottuvilla, ja töissä käydään jolloin koirat on itsekseen... Ei meillä kyllä pentujenkaan takia ole nostettu mitään tavaroita ylös, paitsi jotain erityisen särkyvää tai pennulle vaarallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin lukenut kirjaston kirjapinot läpi pentuajasta, seikkaillut netin keskustelupalstoilla jne. mutta kyllä se yllätti ahdistavuudessaan.
ap
Vierailija kirjoitti:
Näykkimiselle tehdään tietenkin ehdoton stoppi, leikki loppuu aina jos näykitään ja hypitään, ihmiset poistuvat muualle, ehkä suljettujen ovien taakse.
Ei suljettujen ovien taakse, sillä se aiheuttaa pennussa vain turhaa ahdistusta ja hämmennystä. Kieltäminen, leikin lopettaminen ja esim. selän kääntäminen on riittävä keino näyttää että näykkiminen ei ole hyväksyttyä. Laumasta erottamista -mitä huoneesta poistuminen on- ei kannata käyttää, sitä pentu ei osaa yhdistää näykkimiseensä. Se ainoastaan vähentää luottamusta lauman johtajien johdonmukaisuuteen.
Niinpä niin. Tässä sen näkee miten ääliömäisiä ihmiset ovat koiran ottaessaan. Ei ymmärretä sitä, että ON TODELLA POIKKEUKSELLISTA, että koira oppisi "itsestään tavoille" ilman oikeaa vaivannäköä. Koira ei todellakaan pentuna osaa yhtään mitään, kaikki pitää sille opettaa alusta asti. Tämän on omistajan vastuulla, ei kenenkään muun. On todella surullista miten epärealistisia odotuksia ihmisillä on koiranpidosta. Koira on ihmisen paras ystävä ja siitä on paljon iloa. On kuitenkin hyväksyttävä se tosiasia että töitä pitää koiran kanssa tehdä päivittäin. Roduissa on toki eroja, "helpomman rodun" helppoluonteinen pentu on varmasti aika varma tapaus. Mutta jos koirasi on yhtään aktiivisempi tai haastavampi luonteeltaan, on ensimmäiset kaksi vuotta täynnä hommaa.
Nämä ovat valintoja kuten lasten hankkiminen. Kun ne on hankittu on niistä pidettävä huolta. Sama koiran kanssa. Sinä olet miehesi kanssa päättänyt koiran hankinnasta, nyt vaan lusikka kauniiseen käteen ja koiran kanssa pentukurssille. Koirakirjat kirjastosta ja alatte elää niiden mukaan. Koiran kanssa on parasta juuri se, että näet itse millainen ihminen olet: koira voi opettaa sinulle ja perheellesi todella paljon. On turha vaipua epätoivoon, se ei vie tilannetta eteenpäin. Kun huolehdit koiran rodunomaisista tarpeista, elämänne rauhoittuu ja koira löytää paikkansa perheessänne. Voisit ehkä kannustaa jotain lapsista koiraharrastuksen pariin (riippuen totta kai lastenne iästä ja koiran rodustakin)? Siitä voi lapsi saada vaikka tulevaisuudessa työn itselleen!
Vierailija kirjoitti:
Tuli sitten ihan puskista yllärinä tuo pentuaika? Koira on ihan varmasti rauhaton ja näykkii hermostuksissaan ja peloissaankin. Rauhoita tilanne ja koira pois lasten riehakkaista leikeistä, se ei ole lelu. Yhteys kasvattajaan ja sieltä neuvot, ei ole häpeä apua pyytää. Mikä rotu? Joku oikeinpaljon liikuntaa vaativa, iso ja ärhäkkä tietenkin?
Ei kuulosta minusta peloissaan tai hermostuksissaan näykkimiseltä vaan vain vilkkaan pennun leikiltä. Koiranpennut luonnostaan leikkii kuten niiden vaistot käskee, käyttäen suutaan. Niin ne leikkii pentuekavereiden kanssa ja niin ne leikkii vaistomaisesti myös ihmisen kanssa, ellei niille opeteta että se ei ole ok. Meillä kyllä saa näykkiäkin, ja itsekseen lopettavat aina hampaiden vaihtumisen aikoihin. Mutta jos on tosiaan pieniä lapsia jotka pelkää näykkimistä, voi lapsia opettaa esim. kiljahtamaan ja lähtemään pois tilanteesta jos pentu leikkinäykkää - näin pentu oppii että leikki loppuu siihen ja se on tylsää.
Kyllä se yllättää!Olen itse niin väsynyt ja vihainen ja niiiin täynnä negatiivisia tunteita ettei ikinä!!
En voi kelleen viedä tuollaista hoitoon ja ei kukaan haluaisikaan..
Vanha koira oli mukana jo tuossa vaiheessa kyläreissuilla..odotti pihassa hihnassa iloisesti tai oli sisällä ja osasi olla paikallaan sen aikaa tai odotti autossa..tuo repisi auton kappaleiksi..
Täydet sympit ap.lle!Tiedän niin mistä sä puhut!
Vierailija kirjoitti:
Niinpä niin. Tässä sen näkee miten ääliömäisiä ihmiset ovat koiran ottaessaan. Ei ymmärretä sitä, että ON TODELLA POIKKEUKSELLISTA, että koira oppisi "itsestään tavoille" ilman oikeaa vaivannäköä. Koira ei todellakaan pentuna osaa yhtään mitään, kaikki pitää sille opettaa alusta asti. Tämän on omistajan vastuulla, ei kenenkään muun. On todella surullista miten epärealistisia odotuksia ihmisillä on koiranpidosta. Koira on ihmisen paras ystävä ja siitä on paljon iloa. On kuitenkin hyväksyttävä se tosiasia että töitä pitää koiran kanssa tehdä päivittäin. Roduissa on toki eroja, "helpomman rodun" helppoluonteinen pentu on varmasti aika varma tapaus. Mutta jos koirasi on yhtään aktiivisempi tai haastavampi luonteeltaan, on ensimmäiset kaksi vuotta täynnä hommaa.
Nämä ovat valintoja kuten lasten hankkiminen. Kun ne on hankittu on niistä pidettävä huolta. Sama koiran kanssa. Sinä olet miehesi kanssa päättänyt koiran hankinnasta, nyt vaan lusikka kauniiseen käteen ja koiran kanssa pentukurssille. Koirakirjat kirjastosta ja alatte elää niiden mukaan. Koiran kanssa on parasta juuri se, että näet itse millainen ihminen olet: koira voi opettaa sinulle ja perheellesi todella paljon. On turha vaipua epätoivoon, se ei vie tilannetta eteenpäin. Kun huolehdit koiran rodunomaisista tarpeista, elämänne rauhoittuu ja koira löytää paikkansa perheessänne. Voisit ehkä kannustaa jotain lapsista koiraharrastuksen pariin (riippuen totta kai lastenne iästä ja koiran rodustakin)? Siitä voi lapsi saada vaikka tulevaisuudessa työn itselleen!
Jaah. Meillä on ollut koiria aina, useita kerrallaan, ja ihan ovat ilman päivittäistä työtä ja koirakirjojen oppeja kasvaneet erittäin mukaviksi koirakansalaisiksi. Ei koira olisi ollut niin pitkään ihmisen kumppani, jos sen kasvattaminen olisi noin jumalattoman vaikeaa. Itse uskon, että usein kaikki tuo stressaaminen kouluttamisen ja kasvattamisen kanssa stressaa lopulta koiraakin, ja siksi usein on niin että ne ongelmaisimmat tapaukset on niillä jotka eniten näkee vaivaa koiriensa kanssa, ja meidän kaltaisilla, joilla koirat vaan pyörii siinä osana mukana arkea, ei ole oikein koskaan eroahdistuskoiria, stressaavia koiria, karkailevia koiria tms.
Myös kotimme on muuttunut. Kaikki tavarat täytyy pitää ylhäällä ja koko paikka on täynnä ihmeellisiä kasoja. Ei meillä koskaan lapsuudessa koirien kanssa täytynyt kotia pitää metrin korkeudelle lattialta saakka tyhjänä.
Minä niin kadun, mutta lapset ovat jo kiintyneet pentuun, joten en oikein näe vaihtoehdoksi antaa sitä poiskaan. Onko tunnelin päässä yhtään valoa näkyvissä?