Tämä on nyt rehellinen kirjoitus koiranpennusta

Ja ei ne kun innostuu jos lapsi kiljuu!

Ainoa vaihtoehto on seurata jatkuvastio perässä ja karjaista niin että ikkunalasit helisee että EI kun koittaa mennä lähellekään lasta..muuten saat putsata verisiä naarmuja ja se on lapselle todella epäreilua että ei saa olla rauhassa vaan saa pelätä koiraa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osta Kaimion Pennun kasvatus.

Kai ymmärrät, ettei koira itsestään kasva hyvin käyttäytyväksi. Pentu vaatii pari vuotta paljon työtä

Meille otettiin koira, kun molemmat lapset oli jo koulussa. Nyt se on valitettavasti kuollut(9 vuotiaana). En ota uutta koiraa, koska edelleen muistan sen pentuajan työläyden. Vaikka aikuisen koiran kanssa elo oli ihanaa. Kaipaan tätä meidän koiraa

Itse en suosittele ikinä tuota Kaimion kirjaa enkä muita saman kirjoittajan kirjoja. Ne tekevät pennun omistamisesta ja kasvattamisesta kuin jotain rakettitiedettä, valtavan haastavaa ja vaikeaa. Kyllä se pentu vähemmälläkin mukavaksi koirakaveriksi kasvaa. Koiria on sentään pidetty lemmikkeinä kymmeniä tuhansia vuosia, ja ihan tavalliset ihmiset "maalaisjärjellä" ovat osanneet niitä pitää.

Siinä ajatus on vain toistot, kaikki tehdään positiivisen kautta. Parasta tukea maslaisjärjelle

Itsekin olisin voinut paremmin opettaa hihnassa kauniisti kulkemisen. Tähän ja moneen muuhun antaa kirja helppoja vinkkejä

Siis... Mitä odotit koiranpennulta?

Meillä myös labbis, nykyään 4v ja edelleen välillä saa olla napit vastakkain sen kanssa. Pentuna se puri reiät kaikkiin vaatteisiin terävillä hampaillaan, teroitti niitä meidän käsiin niin, että työkaverit kysyi, hakkaako mies kun kädet mustelmilla, kaikki lelut revittiin pillunpäreiksi, juomakupissa oli kiva kylpeä niin, että koko lattia oli märkä, samaten syödä kaikki mikä sattui eteen ja eihän se mokoma osannut edes siivota omia jälkiään. Tuliko mikään näistä silti yllätyksenä? Ei, tiedettiin, että pennulla on pennun jutut. Edelleen koira on itsepäinen ja välillä niinkin yksinkertainen asia, kuin valjaidenpukeminen, on minun ja koiran välinen taistelu, kun häntä nyt vähän leikittää. Sellaista se on. Ei ne koiratkaan ole täydellisiä. Silti maailman rakkain otus.

Me otettiin 9 vuotta sitten koiranpennun. Olimme asuntovaunureissulla kesällä kun kävimme ostamassa sen kasvattajalta. Pentu jäi kauppareisujen ajaksi viileään asuntovaunuun ja joka yö hän itki sitä perhettään mihin oli pennuista tottunut. Joka yö kun pentu alkoi ääntelemään niin lähdin sen kanssa ulos pissalle. Kävelytin sitä niin kauan että se pissa tuli ja sitten takaisin nukkumaan. Niitä ulkona käymisiä saattoi olla yössä 3-5. Nämä jatkui noin 3 viikkoa reissumme jälkeen. Reissu kesti siis viikon. Sitten pentu oppi. Koskaan hän ei mikään riehuja ja paikkojen rikkoja. Se millaiseksi koira tulee, miten paljon hän saa huomiota, leikkimistä, ulkona käymistä ja kuinka hänet heti pennuista asti opetetaan ulos tekemään tarpeensa jabkuinkq heti pennusta opetetaan olemaan yksin, niin ei se koira silloin isompana revi ja stressaannu helposti yksin ollessaan. Kaikki riippuu ihan siitä kuinka pennun opettaa. Yksin olemiseen pentu täytyy opettaa pikkuhiljaa. Ei heti kerta rysäyksellä jätetä moneksi tunniksi yksin, vaan asteittain. Netistä löytyy varmasti ohjeet.

Miten pennun voi edes jättää autoon? Vaikkapa takakonttiin? Sehän pissii sen täyteen 10 minuutissa.

Eräät rodut ovat "pentuja" käytökseltään jopa pari vuotta, esimerkkinä kotimainen ajokoira. Toiset taas rauhoittuvat alle puolivuotiaina. 

Ei siis ihan koko elämä ole pilalla, jos vaan elämää riittää vielä muutamia kuukausia ja jopa vuosia koiran pentuajan jälkeenkin.

Pentujen tapana on vaan tehdä vahinkoa, siihen on varauduttava. Minä olen ihmetellyt, että kuinkas nyt jouluvalojen kanssa toimitaan, kun yleensä ne ovat pimenneet siinä vaiheessa, kun koiranpennut ovat purreet johdot poikki. 

No, labbikset on hemmetin vilkkaita ja niissä on myös varsin kovapäisiä yksilöitä. Toivottavasti ei ole sentään uros. Pentu tarvitsee johdonmukaiset rajat, paljon liikuntaa mielellään vapaana ja labbikselle erityisen mieluisia nenähommia. Epämiellyttävän raju leikkijä se on aivan varmasti ekan elinvuotensa, monesti pitkään sen jälkeenkin, jos leikille ei nyt laiteta rajoja. Tähän voi käyttää myös aikuista, jämptiä koiraa, joka ilmoittaa pennulle selvästi mutta kurmuttamatta, että nyt riittää. Labbikset käyttävät usein suutaan myös hampaiden vaihtumisen jälkeen, mutta osaavat kyllä tehdä sen lempeästi, jos niille on aina ilmoitettu kun menee liian pitkälle. 

Lähistöllämme asuu useampi murkkuikäinen/nuori labbis, joista kyllä näkee, mitä käy jos pentuna ei ole oltu johdonmukaisia. Näillä pääkallokeleillä noista saa hengenvaarallisia, kun kiskovat omistajia pitkin jäisiä teitä. Harva koira noiden kanssa tykkää leikkiä, ovat sellaisia tykinkuulia. Hyppivät vieraatkin ihmiset nurin. Eli älkää tehkö omasta pennustanne tuollaista teiniä, nyt se on innokas kuin ekaluokkalainen oppimaan asiallisen elämän taidot. Jos on mahdollista mennä jollekin pentukurssille, niin sieltä saa apua ja vertaistukea. 

Minusta Kaimion opus on ihan ok, jos osaa valita sieltä oikeat jutut. Huomattavasti parempi ja käytännönläheisempi on mielestäni Salme Mujusen pentuopas, se kannattaa ehdottomasti lukea jokaisen pentua harkitsevan!

Vierailija kirjoitti:

Niinpä niin. Tässä sen näkee miten ääliömäisiä ihmiset ovat koiran ottaessaan. Ei ymmärretä sitä, että ON TODELLA POIKKEUKSELLISTA, että koira oppisi "itsestään tavoille" ilman oikeaa vaivannäköä. Koira ei todellakaan pentuna osaa yhtään mitään, kaikki pitää sille opettaa alusta asti. Tämän on omistajan vastuulla, ei kenenkään muun. On todella surullista miten epärealistisia odotuksia ihmisillä on koiranpidosta. Koira on ihmisen paras ystävä ja siitä on paljon iloa. On kuitenkin hyväksyttävä se tosiasia että töitä pitää koiran kanssa tehdä päivittäin. Roduissa on toki eroja, "helpomman rodun" helppoluonteinen pentu on varmasti aika varma tapaus. Mutta jos koirasi on yhtään aktiivisempi tai haastavampi luonteeltaan, on ensimmäiset kaksi vuotta täynnä hommaa. 

Nämä ovat valintoja kuten lasten hankkiminen. Kun ne on hankittu on niistä pidettävä huolta. Sama koiran kanssa. Sinä olet miehesi kanssa päättänyt koiran hankinnasta, nyt vaan lusikka kauniiseen käteen ja koiran kanssa pentukurssille. Koirakirjat kirjastosta ja alatte elää niiden mukaan. Koiran kanssa on parasta juuri se, että näet itse millainen ihminen olet: koira voi opettaa sinulle ja perheellesi todella paljon. On turha vaipua epätoivoon, se ei vie tilannetta eteenpäin. Kun huolehdit koiran  rodunomaisista tarpeista, elämänne rauhoittuu ja koira löytää paikkansa perheessänne. Voisit ehkä kannustaa jotain lapsista koiraharrastuksen pariin (riippuen totta kai lastenne iästä ja koiran rodustakin)? Siitä voi lapsi saada vaikka tulevaisuudessa työn itselleen!

Juuri näin! Samalla siitä koiran kasvatuksessa sta saa iloita....

Hieno pointti: Koirasta (kuten lapsesta) näkee millainen ihminen sinä olet. Meille kasvattaja sanoi katsovansa koiranostajan lasten käytöstä...

Meillä on juurikin uron labbis, eli ei ole helpottamassa elämä. Tämä on niin sairaan ahdistavaa.

ap

Pentujen kanssa ensimmäiset kuukaudet ovat juurikin tuota pissa-kakka rumbaa aamusta iltaan. Nukkuvat, syövät, leikkivät, kakkaavat. Lisäksi tapakasvatus ja remmikäytös vie oman aikansa ja sitten vuoden iässä pukkaakin murkkuikää, eli ei se pentuaika ole pelkästään ihanaa olemista ja leikkimistä. Parin vuoden iässä yleensä tasoittuvat, mutta toki rotu ja yksilön luonne vaikuttavat tähänkin. Muistan kyllä kuinka olen itsekin parahtanut itkuun siinä vaiheessa kun olen aamulla kiireessä astunut pissaan eteisessä. Nykyään koira on ihana, 6,5 vuotias löllykkä ja koiranpentukuume on taas herännyt. <3

Vierailija kirjoitti:

Meillä on juurikin uron labbis, eli ei ole helpottamassa elämä. Tämä on niin sairaan ahdistavaa.

ap

Niin meilläkin ja joo, ei ole sellainen luttana löllökoira, mitä jotkut luulee. Kovaa (mutta rakastavaa) kuria vaan, energianpurkamista ulkona, noutamista, nenänkäyttöä... Selkeät rajat pitää olla. Kyllä se siitä, pentuna hyvin koulutettu koira palkitsee vanhempana.

Numero 31. Annatko ihan konkreettisia neuvoja. Esim. mistä käskystä aloitit opettamaa? Kuinka estit tuhoja syntymästä? 

Kuinka paljon on realistinen ulkoilutusaika koiran kanssa talvella? Meille olisi tulossa aamulla 20 minuuttia, iltapäivällä lapsen kanssa pieni lenkki, sitten minun kanssani noin 45-60 minuutin lenkki ja illalla 30 minuutin lenkki. Onko riittävä labbikselle? Mukana siis tietenkin leikitystä pihalla, esim pallon piilotusta jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli sitten ihan puskista yllärinä tuo pentuaika? Koira on ihan varmasti rauhaton ja näykkii hermostuksissaan ja peloissaankin. Rauhoita tilanne ja koira pois lasten riehakkaista leikeistä, se ei ole lelu. Yhteys kasvattajaan ja sieltä neuvot, ei ole häpeä apua pyytää. Mikä rotu? Joku oikeinpaljon liikuntaa vaativa,  iso ja ärhäkkä tietenkin?

Ei kuulosta minusta peloissaan tai hermostuksissaan näykkimiseltä vaan vain vilkkaan pennun leikiltä. Koiranpennut luonnostaan leikkii kuten niiden vaistot käskee, käyttäen suutaan. Niin ne leikkii pentuekavereiden kanssa ja niin ne leikkii vaistomaisesti myös ihmisen kanssa, ellei niille opeteta että se ei ole ok. Meillä kyllä saa näykkiäkin, ja itsekseen lopettavat aina hampaiden vaihtumisen aikoihin. Mutta jos on tosiaan pieniä lapsia jotka pelkää näykkimistä, voi lapsia opettaa esim. kiljahtamaan ja lähtemään pois tilanteesta jos pentu leikkinäykkää - näin pentu oppii että leikki loppuu siihen ja se on tylsää.

Kokemusta on koirista, joten tiedän pennun käyttäytymisen näykkimisineen ym. Jotkut eivät näksyttele, eivät pureskele, eivätkä tee mitään "inhottavaa", kun taas ei tarvita kuin yksi pieni hissukka, joka hyökkäilee ja jyrsii parketit uusiksi, eikä opi tavoille millään. Halusin korostaa asiaa ap:lle, koska voin kuvitella mielessäni koko kaaoksen:

Villit mukulat hyppivät euforisesti räksyttävän pennun ympärillä. Lattialla pissat ja matolla papanat. Koira herätetään uniltaan, kun "me halutaan nyt leikkiä ja olla pennun kanssa".

Hommasta puuttuu rajat ja normit, eli säännöllisyys ja rutiinit. Ensin tulee pennun oma aika, jolloin sen on saatava olla rauhassa ja sitten aletaan katsella, mihin lapset sen elämässä sijoittuvat ja miten. Se on perheenjäsen, mutta lauman viimeisin. Olen näitä "lapsille ostettuja joululahjoja" tavannut, enkä näkemästäni pitänyt.

Ja mikään asiantuntija en todellakaan väitä olevani. Kokemusta on, näyttelyt koluttu ym. kuitenkin.

34! Opetimme heti lapsillemme, että nukkuvaa pentua ei saa häiritä. Eivätkä sitä tee, Opetimme myös, että juoksemalla karkuun koirakin kiihtyy. Tämänkin ovat tekemättä. Mitä vielä teemme väärin mielestäsi?

ap

Voi kun mua surettaa pienen koiran puolesta. :(

Se tarvitsisi ja ansaitsisi rakastavan kodin, jossa sen seurasta & pentuajasta iloittaisiin, eikä AP:n tavoin kaduttaisi ja surtaisi kun ei päästäkään enää kyläilemään ja kun elämä ei olekaan enää yhtä kliinistä. Perheenpääkin mököttää ja lapset kiljuvat kun pentu juoksee perässä? Voi hyvä luoja mitä idiootteja!!

Kannattaa ehdottomasti kysyä kasvattajalta takaisinpalauttamisesta, te ette selvästikään ole koiralle paras perhe. Koira varmasti aistii perheen ilmapiirin eikä senkään ole hyvä ja turvallinen olla luonanne.

Kyllä tuo liikuntamäärä kuulostaa ihan ok:lta, kunhan tuota pihallaoloakin on paljon. Jos lähistöllä asuu muita nuoria koiria tai pentuja, niin järkätkää silloin tällöin leikktreffejä! Sellainen kuluttaa pennun energiaa paljon paremmin kuin remmissä kävely. Vapaana oloa muutenkin niin paljon kuin mahdollista. Paljon paljon paljon luoksetulotreeniä, se on varmaan tärkein käsky. Tai seis, jos tuntuu luontevammalta että pentu pysähtyy, ei tule luo. 

Itse en ole toistaiseksi oman pennun (ei labbis) kanssa niinkään harjoitellut tottelevaisuusliikkeitä tai vastaavaa, treenit ovat painottuneet arjen taitoihin. Odottaminen ennen uloslähtöä (ovi aukeaa vasta kun pentu istuu, istumisaikaa pidennetään) ja ruokailua, luoksetulo ja pysähtyminen, remmikäytös (ensin sisällä ilman remmiä/pitkässä remmissä palkataan koiraa, kun se pysyy kävelevän ihmisen lähellä, sitten pihalla, sitten lenkillä). Ulkona irtiollessa palkkaan aina, kun pentu ottaa itse kontaktia - nykyään 6kk tarkastaa aina vähän väliä, mitä mieltä olen touhuistaan ja pitää itse huolen, että pysyy mukana. Kätevä on myös kyljelleen kellahtaminen - siinä saa esim kynnet leikattua hyvin, on opeteltu ihan naksuttelemalla, poimittu toivottu käytös kun koira tekee sen luonnostaan. Sheippaamalla on harjoiteltu esim. omalle paikalle menoa (menee pedilleen ensin seisomaan, sitten vaikeutettu -> istumaan, maahan), naksutin on tässä tosi hyvä. Myös kosketusalustaa ja käsikosketusta on naksuteltu. "Alas" on opetettu naksuttamalla, samoin "irti" ja "jätä" (hyviä käskyjä hyppivälle ja tavaroita mielellään kanniskelevalle labbikselle).  Noudonkin jotkut opettavat naksuttimen avulla. 

Muistan ihan precis, millaista pennun kanssa oli, ja se oli just tota! Meillä kyseessä oli vielä ensimmäinen koira, joten kaikki oli uutta ja sitä vain yritti tehdä asiat oikein. Hirvitti, että millainen siitä kasvaa isona, kun oli pentuna niin mahdoton remuaja, kuseksija ja ulvoja. Mutta ihan hyvä siitä tuli!

Pitää vaan jaksaa kasvattaa sitä se ensimmäinen vuosi, jokainen tilanne on potentiaalinen opetustilanne. Se on rasittavaa, mutta maksaa itsensä takaisin, kun koirasta tulee ihan fiksu ja mukava kaveri.

Mitä ihmettä tuo naksutus tarkoittaa?

Vierailija kirjoitti:

34! Opetimme heti lapsillemme, että nukkuvaa pentua ei saa häiritä. Eivätkä sitä tee, Opetimme myös, että juoksemalla karkuun koirakin kiihtyy. Tämänkin ovat tekemättä. Mitä vielä teemme väärin mielestäsi?

ap

Hyvä juttu! Tärkeitä asioita teet oikein mun mielestä! :) Teet kuitenkin "väärin", kun turhaa panikoit. Pentuaika on lyhyt, täytyy vaan jaksaa jankuttaa niitä toistoja. Rauhoitu, niin pentukin tuntee turvallisuutta. Se kuitenkin elää elämäänsä sinun ohjaamanasi, luottaen. Olet sen pomo. Lauman johtaja!