Sain hääkutsun kaverilta - en arvosta avioliittoa, menenkö?

Vierailija kirjoitti:

Onneksi ap pitää avioliittoa naurettavana, muuten joku mies voisi tehdä elämänsä virheen ja mennä hänen kanssaan naimisiin.

Älä mene pilaamaan juhlia.

Onneks ap:n mies ajattelee avioliitosta samalla tavalla :) Sitä paitsi, jos mä en halua naimisiin, miten joku mies vois päätyä mun kanssa naimisiin?

Ap

Ap on tyypillinen minäminä ihminen, mutta kun minun aatteet. Onko se niin hankala iloita toisen puolesta jos toinen saa mitä haluaa? Mutta kun minä sitä minä tätä. Itsekeskeinen lehmä olet.

Vierailija kirjoitti:

Trine kirjoitti:

Omituinen asenne aloittajalla. Ymmärrän sen, että ei koe tarvetta naimisiinmenolle, mutta se, että pitää avioliittoa naurettavana...siis ei vaan oman vaan MUIDENKIN. 

Katsos, kun se ei ole aika suurelle osalle ihmisistä mikään typerä rakkauden julistus, vaan juridinen sopimus. Jolla turvataan puolison taloudellinen turva, kuoleman ja sairauden kohdatessa. 

Juuri näin! Turvaa myös yhteisten lasten asemaa. Avio- ja avoliitto ovat kuitenkin kahden ihmisen välinen liitto. Mikä tekee avioliitosta naurettavan?

Meillä on testamentit ja vakuutukset.

Jos menee naimisiin vain näistä syistä, miksi järjestää juhlat?

Sitäkin ajatusta pidän naurettavana.. Musta jotenkin tuntuu että niin moni kokee että pitää olla naimisissa ja hankkia kaks lasta, ja tälläinen normi ahdistaa mua. Jos elämä on ollut hyvää 15v ilman aviota, miksi pitää mennä naimisiin? Että näytetään ulkopuolisille? Mitä näytetään? Piristetään eltaantunutta suhdetta? Koska "kuuluu"? Koska Lissukin meni?

Ap

Minullakin olisi ongelma, jos olisin ap. Kyllä varmaan menisin häihin, koska kivahan se on, että joku järjestää jotain. Mutta miten onnitella, jos ei oikeasti tunnu siltä?

Sama asia kuin joku saa lapsen. Minusta siinä ei ole mitään onniteltavaa. Lapsi vain pilaa parisuhteen ja elämän. Toinen on kuitenkin äärimmäisen onnellinen, mutta itsellä tuntuu feikiltä ja valheelliselta onnitella, koska ei siltä tunnu.

Ennemmin kymmenet häät kuin yksi lapsi.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Trine kirjoitti:

Omituinen asenne aloittajalla. Ymmärrän sen, että ei koe tarvetta naimisiinmenolle, mutta se, että pitää avioliittoa naurettavana...siis ei vaan oman vaan MUIDENKIN. 

Katsos, kun se ei ole aika suurelle osalle ihmisistä mikään typerä rakkauden julistus, vaan juridinen sopimus. Jolla turvataan puolison taloudellinen turva, kuoleman ja sairauden kohdatessa. 

Juuri näin! Turvaa myös yhteisten lasten asemaa. Avio- ja avoliitto ovat kuitenkin kahden ihmisen välinen liitto. Mikä tekee avioliitosta naurettavan?

Meillä on testamentit ja vakuutukset.

Jos menee naimisiin vain näistä syistä, miksi järjestää juhlat?

Sitäkin ajatusta pidän naurettavana.. Musta jotenkin tuntuu että niin moni kokee että pitää olla naimisissa ja hankkia kaks lasta, ja tälläinen normi ahdistaa mua. Jos elämä on ollut hyvää 15v ilman aviota, miksi pitää mennä naimisiin? Että näytetään ulkopuolisille? Mitä näytetään? Piristetään eltaantunutta suhdetta? Koska "kuuluu"? Koska Lissukin meni?

Ap

Älä turhaan vaivaa päätäsi sillä, miksi juuri nämä ystäväsi haluavat mennä naimisiin, ja jos arvostat heitä ja sitä, että ovat sinut häihinsä kutsuneet, mene mukaan, ole ystävällinen ja iloinen. Tuskin kukaan alkaa siellä tenttaamaan sinulta, milloin menet naimisiin (ja entä jos kysyisikin, onko asia sinulle jotenkin niin pkipeä tai perustavanlaatuinen, ette osaisi kohteliaasti vastata?), eiköhän se ole hääparin päivä ja he ovat häissään huomion keskipisteenä, etkä sinä. Turha tehdä asiasta isompaa kuin mitä se on.

Vierailija kirjoitti:

Minullakin olisi ongelma, jos olisin ap. Kyllä varmaan menisin häihin, koska kivahan se on, että joku järjestää jotain. Mutta miten onnitella, jos ei oikeasti tunnu siltä?

Sama asia kuin joku saa lapsen. Minusta siinä ei ole mitään onniteltavaa. Lapsi vain pilaa parisuhteen ja elämän. Toinen on kuitenkin äärimmäisen onnellinen, mutta itsellä tuntuu feikiltä ja valheelliselta onnitella, koska ei siltä tunnu.

Ennemmin kymmenet häät kuin yksi lapsi.  

Toinen minäminä tyyppi.useimmiten se lapsi on kuitenkin parille ilon aihe, mutta hei kun minä en näe asiaa kuin omalta kantiltani. Minä en osaa iloita toisen onnesta kun minä ajattelen eritavalla.

Ja mitä sitten jos joku kysyy koska teidän häät on. Voit ihan hyvin vastata että ette mene naimisiin. Ei se tänäpäivänä enää ole mikään tabu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Trine kirjoitti:

Omituinen asenne aloittajalla. Ymmärrän sen, että ei koe tarvetta naimisiinmenolle, mutta se, että pitää avioliittoa naurettavana...siis ei vaan oman vaan MUIDENKIN. 

Katsos, kun se ei ole aika suurelle osalle ihmisistä mikään typerä rakkauden julistus, vaan juridinen sopimus. Jolla turvataan puolison taloudellinen turva, kuoleman ja sairauden kohdatessa. 

Juuri näin! Turvaa myös yhteisten lasten asemaa. Avio- ja avoliitto ovat kuitenkin kahden ihmisen välinen liitto. Mikä tekee avioliitosta naurettavan?

Meillä on testamentit ja vakuutukset.

Jos menee naimisiin vain näistä syistä, miksi järjestää juhlat?

Sitäkin ajatusta pidän naurettavana.. Musta jotenkin tuntuu että niin moni kokee että pitää olla naimisissa ja hankkia kaks lasta, ja tälläinen normi ahdistaa mua. Jos elämä on ollut hyvää 15v ilman aviota, miksi pitää mennä naimisiin? Että näytetään ulkopuolisille? Mitä näytetään? Piristetään eltaantunutta suhdetta? Koska "kuuluu"? Koska Lissukin meni?

Ap

Tai sitten halutaan vaan järkätä kivat juhlat lähipiirille? Tai vaikka isommallekin porukalle? Itseasiassa häissähän juhlitaan oikeastaan julkisesti tehtyä päätöstä olla yhdessä toisen ihmisen kanssa. Ei mikään huono juttu juhlia!

Jos oikein rupeaa erilaisia juhlia miettimään, niin ne synttärit vasta hassut on. Ei syntymäpäivän eteen tarvi tehdä yhtään mitään, nehän tulee automaattisesti jos vaan pysyy hengissä! Siis juhlitaanko synttäreillä itseasiassa hengissä pysymistä?!?

Ja entäpä nimipäivät... hohhoijaa... No, niitä ei paljon Suomessa juhlitakkaan.

Ei voi olla ajattelematta, että ap on jotenkin epävarma omasta suhteestaan tai haluaisi itsekin naimisiin tms. Normi-ihminen, joka ei itse ole naimisissa ei taatusti mieti yhtään mitään saadessaan kutsun häihin! Ap puhuu häistä "eltaantuneen suhteen piristäjänä" ja etukäteen inhoaa häähuumaa. Mikä siinä oikein on, ettei voi vaan iloita toisten puolesta..? Ja jos oma kaveripiiri hössöttää häistä liikaa ja inhoaa sitä niin kai sitä voi yrittää vaikka kääntää keskustelua toisiin aiheisiin tai vaikka jättää hetkeksi aikaa tapaamiset väliin (jos häät on vaikka puolen vuoden sisään niin ei se häähöpöttely varmaan kauan kestä).

Minä, minä ja minä!

Sinä et arvosta avioliittoa ja sinä et halua mennä naimisiin niin kukaan muukaan ei saa mennä naimisiin eikä arvostaa avioliittoa eikä varsinkaan juhlia sitä muiden kanssa. Että ihan kutsun kehtasivat lähettää!

Ihan turhaa hommaa kun avoliitossa voi elää ja lisääntyä vai olikos se nyt niin että ystävät elävätkin omaa elämäänsä eikä sinun elämääsi sinun arvoillasi. 

Ehkä parempi istua kotona omassa kuplassa.

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä! Kiitos kommenteista. Osa sitä mieltä että älä mene pilaamaan juhlia, jotkut sitä mieltä että poisjäänti pilaa juhlat, ja moni sitä mieltä että olen jotenkin vajaa :D

Itse olen ollut saman miehen kanssa 12v ja meillä on yksi lapsi. Kumpikaan ei ole aiemminkaan ollut naimisissa eilä kummallakaan ole lapsia muiden kanssa, eli en ole katkeroitunut tms. Me koemme sitoutuneemme toisiimme ja perheeseemme ilman aviotakin.

Kuten kirjoitin, ajatuksena ei ole todellakaan mennä häihin pitämään mitään palopuhetta tai muutakaan avioliiton vastaista puhetta! Tästä naispiiristä moni vaan on sellainen ooooh häät iih ihkuihanaa nyyh nyyh, ja tiedän että tolle levelille en pääse. Toki voin juhlia näiden ihmisten kanssa, niin me usein muutenkin tehdään (synttärit, lasten synttärit, tuparit, koska kesä, koska syksy jne), mutta jotenkin tuntuu että häät olisi sellainen tilaisuus jossa pitäs ihan sydämestään olla innoissaan.

Ja toki, olen iloinen jos tämä KAVERI (en pidä ystävänä koska emme puhu kovin henkkoht asioita, en edes tiennyt aviohaluista ennen kuin tämä kutsu tuli) on onnellinen, tietenkin.

En analysoi juhlia yleensä kovin tarkkaan, mutta esim valmistujaisissa tuskin onkaan mitään kovin ajatuksia jakavaa takana.

Minä pidän avioliittoa naurettavana enkä itse halua naimisiin. Pidän näistä ihmisistä ja arvostan heitä.

Koska häät ovat isot (200 vierasta), sulaudun varmaan joukkoon? Täytyy sitten vaan toivoa ettei kukaan kysy koska mä menen naimisiin :)

No mites valmistujaiset, jos ei arvosta alaa, jolle juhlija valmistuu? Tai lakkiaiset jos ei arvosta yo-tutkintoa? Syntymäpäivät, jos ei näe vanhenemisessa mitään hienoa vaan se inhottaa? Olin juuri sisareni tyttären ristiäisissä vaikken kuulu kirkkoon. Eli häät eivät eroa mitenkään muista juhlista. Menet jos haluat olla niiden ihmisten kanssa; et mene jos et halua. Toi analysointisi on pelkkää haluan-olla-uniikki-lumihiutale-jolla-mielipiteitä -huomiohuorausta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin olisi ongelma, jos olisin ap. Kyllä varmaan menisin häihin, koska kivahan se on, että joku järjestää jotain. Mutta miten onnitella, jos ei oikeasti tunnu siltä?

Sama asia kuin joku saa lapsen. Minusta siinä ei ole mitään onniteltavaa. Lapsi vain pilaa parisuhteen ja elämän. Toinen on kuitenkin äärimmäisen onnellinen, mutta itsellä tuntuu feikiltä ja valheelliselta onnitella, koska ei siltä tunnu.

Ennemmin kymmenet häät kuin yksi lapsi.  

Toinen minäminä tyyppi.useimmiten se lapsi on kuitenkin parille ilon aihe, mutta hei kun minä en näe asiaa kuin omalta kantiltani. Minä en osaa iloita toisen onnesta kun minä ajattelen eritavalla.

Et ymmärtänyt pointtiani: jos minä onnittelen, niin se on sama kuin valehtelen päin naamaa. Enkä halua valehdella kenellekään. Siksi onnittelu tuntuu pahalta.

Ja älä itsekään valehtele, että pystyt aidosti iloitsemaan toisen ihmisen onnesta, jos olet itse eri mieltä. Kuvittele, että tyttäresi menee linnakundin/murhaajan kanssa naimisiin/tai mitä tahansa, ja hän on äärettömän onnellinen, mutta sinä pelkäät pahinta. Väitätkö oikeasti osaavasi iloita tyttäresi puolesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin olisi ongelma, jos olisin ap. Kyllä varmaan menisin häihin, koska kivahan se on, että joku järjestää jotain. Mutta miten onnitella, jos ei oikeasti tunnu siltä?

Sama asia kuin joku saa lapsen. Minusta siinä ei ole mitään onniteltavaa. Lapsi vain pilaa parisuhteen ja elämän. Toinen on kuitenkin äärimmäisen onnellinen, mutta itsellä tuntuu feikiltä ja valheelliselta onnitella, koska ei siltä tunnu.

Ennemmin kymmenet häät kuin yksi lapsi.  

Toinen minäminä tyyppi.useimmiten se lapsi on kuitenkin parille ilon aihe, mutta hei kun minä en näe asiaa kuin omalta kantiltani. Minä en osaa iloita toisen onnesta kun minä ajattelen eritavalla.

Et ymmärtänyt pointtiani: jos minä onnittelen, niin se on sama kuin valehtelen päin naamaa. Enkä halua valehdella kenellekään. Siksi onnittelu tuntuu pahalta.

Ja älä itsekään valehtele, että pystyt aidosti iloitsemaan toisen ihmisen onnesta, jos olet itse eri mieltä. Kuvittele, että tyttäresi menee linnakundin/murhaajan kanssa naimisiin/tai mitä tahansa, ja hän on äärettömän onnellinen, mutta sinä pelkäät pahinta. Väitätkö oikeasti osaavasi iloita tyttäresi puolesta?

Niin että ihan tämmöinen äärilaita piti tähän vetäistä. Näitä linnakundihäitähän onkin todella paljon. Grow up. Ja jos näin kävisikin, onnittelisin omista mielipiteistäni huolimatta. Ei minun ole vaikeaa olla iloinen toisten puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Kyseessä yhteisten kavereiden kautta tavattu tyyppi. Ollaan tunnettu kymmenisen vuotta ja paljon ollaan tekemisissä. Emme ole sydänystäviä, mutta hän on mukava, samoin puolisonsa.

Nyt tuli kutsu heidän häihinsä. Itseäni ajatus tästä peruskuviosta "avio ja 2 lasta" lähinmä ahdistaa - siksi mietinkin että pitäisikö minun jättää häät väliin kun en koe mitään sisäistä onnea heidän puolestaan, en näe avioitumisessa mitään pointtia enkä tunne sitä liikutusta jota häissä tunnutaan vaativan? Enemmänkin ajattelen että suhde alkaa varmaan hiipua kun pitää keksiä uutta jännää (isot häät, oltu yhdessä 15v) ja halutaan naimisiin koska muutkin menee.

VAI onko ok mennä juhlimaan heidän kanssaan, ovat kutsuneet kuitenkin, nauttia hyvästä seurasta ja jotenkin teeskennellä sitä onnen huumaa ja liikutusta?

En siis todellakaan ajatellut pilata häitä julistamalla omia ajatuksiani tai mitenkään vähätellä mitään!

Ymmärrän fiiliksesi, ajattelen samoin, mutta osallistumalla häihin osoitan kuitenkin arvostavani pariskuntaa. He nauttivat häistä ja minä olen mukana luomassa juhlaa, vaikken liikutu enkä hehkuta. Olen kehunut morsiamen pukuakin, jos olen siitä pitänyt, suhtautumiseni juhla teemaan ei siis estä luomasta hyvää mieltä. 

Vierailija kirjoitti:

Arvostatko elämää? Arvostatko juhlia? Arvostatko yhdessäoloa? Mitä sinä arvostat? Oletko sinä järjestänyt juhlia? Jos tämä ei ole provo, niin oudolta tuntuu kysymyksesi. Analysoitko aina kaikki juhlat, mihin sinut kutsutaan?

Minä analysoin. Enkä ole ap.

Myönnän, että elämä ei ole niin rentoa tällä asenteella, mutta enpä ole siitä päässyt eroonkaan, vaikka halua olisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin olisi ongelma, jos olisin ap. Kyllä varmaan menisin häihin, koska kivahan se on, että joku järjestää jotain. Mutta miten onnitella, jos ei oikeasti tunnu siltä?

Sama asia kuin joku saa lapsen. Minusta siinä ei ole mitään onniteltavaa. Lapsi vain pilaa parisuhteen ja elämän. Toinen on kuitenkin äärimmäisen onnellinen, mutta itsellä tuntuu feikiltä ja valheelliselta onnitella, koska ei siltä tunnu.

Ennemmin kymmenet häät kuin yksi lapsi.  

Toinen minäminä tyyppi.useimmiten se lapsi on kuitenkin parille ilon aihe, mutta hei kun minä en näe asiaa kuin omalta kantiltani. Minä en osaa iloita toisen onnesta kun minä ajattelen eritavalla.

Et ymmärtänyt pointtiani: jos minä onnittelen, niin se on sama kuin valehtelen päin naamaa. Enkä halua valehdella kenellekään. Siksi onnittelu tuntuu pahalta.

Ja älä itsekään valehtele, että pystyt aidosti iloitsemaan toisen ihmisen onnesta, jos olet itse eri mieltä. Kuvittele, että tyttäresi menee linnakundin/murhaajan kanssa naimisiin/tai mitä tahansa, ja hän on äärettömän onnellinen, mutta sinä pelkäät pahinta. Väitätkö oikeasti osaavasi iloita tyttäresi puolesta?

Niin että ihan tämmöinen äärilaita piti tähän vetäistä. Näitä linnakundihäitähän onkin todella paljon. Grow up. Ja jos näin kävisikin, onnittelisin omista mielipiteistäni huolimatta. Ei minun ole vaikeaa olla iloinen toisten puolesta.

Ihanko totta olisit aidosti ja oikeasti iloinen tyttäresi puolesta??? Siis sellaisessa tilanteessa, josta olet satavarma, että tämä tulee epäonnistumaan. Olet yli-ihminen.

Minä en ole yli-ihminen. Jos olen sata varma, että toinen tekee virheen (olin oikeassa tai en, mutta oman kokemukseni mukaan ajattelen näin), niin minä en pysty olla iloinen toisen ihmisen puolesta.

Mä koen avioliittoinstituution täysin väljähtyneenä ja pidän vähän bimboina häistään paria vuotta etukäteen vouhottavia naisihmisiä. Ei ole itsellä mitään kiinnostusta häiden järkkäilyyn, vaikka suku painostaakin, täyttä rahanhukkaa enkä ymmärrä, mitä mun ja miehen rakkaus muille kuuluu. Mennään kaksin jossain maistraatissa naimisiin, jos tulee tarve käytännön syistä. Ja kun ollaan 8v oltu yhdessä, niin vähän oudolta tuntuisi tässä vaiheessa ruveta häitä pykäämään. 

Omat kaverit ja ystävät eivät onneksi ole mitään Sinkkuelämän Charlotteja, vaan häät järjestetään ilman mitään skitsoilua ja messuilla ravaamista ja tuhansia askarteluiltoja ja uupumukseen ajettua kaasoa, aika moni on mennyt maistraatissa ja pitänyt vain bileet. On ollut kirkkohäitäkin, mutta rentoja ja aika pienimuotoisia. Eipä mulla omista ajatuksistani huolimatta ole ollut kenenkään häihin mitään ongelmaa mennä, kivoja juhlia olleet ja aivan vilpittömästi olen voinut hääparia onnitella. He halusivat naimisiin, pääsivät, saivat läheisensä juhliin mukaan ja ovat onnellisia, mikäs sen mukavampaa?

Yksi juttu, jossa mun pitäisi vielä kasvaa ihmisenä, on vauvojenkatselukyläilyt. En vaan tajua pointtia. Siis nimiäiset tai vastaavat ymmärrän tietenkin, mutta moni lisääntynyt on oikein loukkaantunut, kun emme ole ryysineet katsomaan heidän vastasyntynyttään heti sairaalasta kotiutumisen jälkeen. Kun mua ei niinku ollenkaan kiinnosta sitä kummallisesti liikehtivää, vähän ällöä kääröä sylitellä, enkä usko että kääröä kiinnostaa olla mun sylissä, äitinsä luona se kai parhaiten viihtyy. Mutta olen nyt viime aikoina koittanut käydä jos kutsutaan, ja vääntänyt hymyä naamalle vaan. Kai se sitten on joku juttu, että muidenkin täytyy sitä vauvaa tulla ihastelemaan? En tiiä, ei ole omia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Trine kirjoitti:

Omituinen asenne aloittajalla. Ymmärrän sen, että ei koe tarvetta naimisiinmenolle, mutta se, että pitää avioliittoa naurettavana...siis ei vaan oman vaan MUIDENKIN. 

Katsos, kun se ei ole aika suurelle osalle ihmisistä mikään typerä rakkauden julistus, vaan juridinen sopimus. Jolla turvataan puolison taloudellinen turva, kuoleman ja sairauden kohdatessa. 

Juuri näin! Turvaa myös yhteisten lasten asemaa. Avio- ja avoliitto ovat kuitenkin kahden ihmisen välinen liitto. Mikä tekee avioliitosta naurettavan?

Meillä on testamentit ja vakuutukset.

Jos menee naimisiin vain näistä syistä, miksi järjestää juhlat?

Sitäkin ajatusta pidän naurettavana.. Musta jotenkin tuntuu että niin moni kokee että pitää olla naimisissa ja hankkia kaks lasta, ja tälläinen normi ahdistaa mua. Jos elämä on ollut hyvää 15v ilman aviota, miksi pitää mennä naimisiin? Että näytetään ulkopuolisille? Mitä näytetään? Piristetään eltaantunutta suhdetta? Koska "kuuluu"? Koska Lissukin meni?

Ap

Mielestäni voisit kysyä asiaa niiltä, jotka ovat menneet naimisiin ja järjestäneet juhlat. En tiedä, saatko vastausta, mutta voithan yrittää.

Vai testamentti tehtynä... tiedätkö tai kertoiko sinulle testamentin tekijä MITEN paljon enemmän joudut maksamaan siitä ilosta, että olet verottajan silmissä TÄYSIN vieras ihminen. Sinä et ole kuoleman kohdatessa omainen, et sukulainen, olet täysin ventovieras ihminen, joka maksaa kaikesta kalleimman mukaan. 

Aloittaja mitä ilmeisemmin kuvittelee keksineensä varsin omaperäisen ajatuksen, että HÄN on yhdessä miehensä kanssa rakkaudesta, muut vaan yrittävät "todistella" rakkautta naimisiinmenolla.  Voi raukka, et voi enempää olla väärässä....

Menet ja vaikka sitten teeskentelet. Todella epäkohteliasta jättää menemättä sen takia että just sinä et arvosta avioliittoa. Hääpari arvostaa eikä sinun mielipiteellä ole heille mitään merkitystä.

Sitäpaitsi aika kujalla tunnut olevan muutenkin jos kuvittelet että avioliitto on automaattisesti sama kuin kaksi lasta, omakotitalo, farmariauto ja kultainen noutaja.

Tavallaan huvittavaakin miten suppea ajatusmaailma voi jollakin olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytyy sitten vaan toivoa ettei kukaan kysy koska mä menen naimisiin :)

Miksi sitä ei saa kysyä... etkö kuitenkaan uskalla sanoa että sinä ajattelet eritavalla kuin ne jotka haluavat naimisiin ja/tai haluavat pitää häät.

Minusta jokainen on oikeutettu tekemään omat ratkaisunsa siten miten itse ajattelevat. Ei ole minun tehtävä halveksia sitä että joku toinen tuntee/ajattelee eritavalla kuin minä.

No ajattelin sitä että kehtaako häissä kuitenkaan sanoa suoraan? Varsinkaan kun en tosiaan ajatellut tehdä häistä mitään mielenosoitusta..

Ap