Uhmako?
Meidän poika aika tempperamenttinen. (Oli koliikki ja muutenkin huutanut paljon, kaikki pitäisi olla nyt ja heti, jne jne.) Nyt on sitten seuraavanlaista havaittavissa. Kun ollaan esim. lähdössä pois jostain heittäytyy lattialle vaikka olen pohjustanut lähtöä sanomalla että lähdemme kohta siitä ja siitä syystä. Ja vielä muutamaan kertaan. Poika 1v9kk.
Mitä te muut teette ja mikä on perustelu. Jätättekö makaamaan vähäksi aikaa ja nostatte pystyyn ja kokeilette uudestaan lähtöä? Meillä ei auta vaikka minä lähtisin koska poika on niin " ulospäinsuuntautunut" että etsii seuraa muista. Ajatus minulla kumminkin olisi ettei siitä tehtäisi mitään showta. Eli tahtoisin että lapsi tottelee kun vanhempi sanoo. (Niin varmaan kaikki joooo-o. Mutta haluaisin siis pysyä lujana mutta en tiedä mikä olisi fiksuin tapa hoitaa nämä tilanteet) Voisin vaikka käydä jonkun vaikeamman tilanteen läpi jos se tulevaisuudessa helpottaisi tilannetta (vertaa unikouluun).
Mitä siis tehdä?!
Kommentit (3)
ja lapsen aikaisempikin kehitys ja luonne vaikuttaa muuten tutulta :-). Näin jälkeenpäin ajateltuna taisi olla uhmaa, vaikken silloin sitä sellaisena ymmärtänytkään. Joku viisaampi korjatkoon, jos tietää, mitä muuta voisi olla. Ei siihen oikein mikään auttanut. Piti vain laittaa lopulta sitten ottaa lapsi syliin ja laittaa ne kengät jalkaan, vaikka monesti se veikin kauan aikaa. Muutama kk myöhemmin tilanne vain häipyi ilman mitään. Yritin myöskin rauhoittelut, sylissä pitämiset ja lattialle huutamaan jättämisen hetkeksi. Meillä ei ole missään vaiheessa ollut se lattialle huutamaan jättäminen auttava keino tilanteitten hillitsemisessä. Varmaan lasten luonne-erojen mukaan erilaiset keinot auttavat. Lapsi on silti ihan kilttiluontoinen, vaikka laittaakin välillä vastaan.
Joskus tarvii hieman tukea näihin omiin ajatuksiin. Mummeilta kun en välttämättä kysy koska siitä on niin kauan kun heillä on ollut pieniä joten ovat tainneet aika lailla pehmetä :) ja tietysti vielä se että heidän ei tarvitse joka päivä kyseisen lapsen kanssa olla joten kyllähän he voivat odotella lapsen mielen muuttumista vaikkapa puoli tuntia...
Vaikka välillä luulee olevansa määrätietoinen ja luulee tietävänsä miten nyt toimia jotta tulevaisuus ei ole täysi kaaos niin joskus vaan tulee " sormi suuhun" tilanteita. Mutta kyllä se niin on että vielä tässä vaiheessa äiti ja isä päättää... Olen taas raiteilla. :)
Minä sanoisin muutaman kerran tiukasti että nyt mennään (kun kerran olet jo pohjustanut, se tärkeää, ei voi olettaa yllärinä tottelevan) ja jos ei toimi niin nostaisin kainaloon ja menoksi. Ei tuon ikäiselle tarvitse perustella eikä varsinkaan suostutella, opetat vaan että ahaa näin saa huomiota.
Eli käärö kainaloon ja menoksi, koska SINÄ määräät aikataulun eikä alle 2v! Meillä periaatteena ollut että kyllä se ennemmin tai myöh huomaa että tästä ei ole hyötyä mihinkään suuntaa eikä viitsi enää. Totteleekin aika hyvin tommosisssa.Tyttö 2 v 10 kk