Lue keskustelun säännöt.
Huonosta kohtelusta ylitse pääseminen?
25.01.2016 |
Suututtaa miten olen antanut tiettyjen ihmisten kritisoida ja kohdella huonosti vuosikausia. En pidä itseäni uhrina enkä kohdista syyttelyä noihin ihmisiin (en ylipäänsä halua edes ajatella kys. henkilöitä), mutta nyt kun olen vetänyt välit poikki ja kasvattanut selkärangan en vaan kykene unohtamaan mitä *itse* olen antanut itselleni tehdä. Morkkaan jatkuvasti _itseäni_ siitä, että miten tyhmä olen ollut. Aivan kuin olisin lopulta sisäistänyt sen mitä nuo pari minulle halusivat saada perille: en ole hyvä, perusarvostuksen arvoinen ihminen vaan idiootti, jolle ei ole väliä mitä tekee.
Ahdistaa...
Kommentit (63)
Tuttu tunne. Jotenkin ajattelin, että kun katkaisen välit minua huonosti kohdelleeseen ihmiseen, tilanne helppttuisi. Mutta eipä se tietenkään helpottunut. Tuo tunne on pahin: miten olen antanut jonkun tehdä minulle näin? Tämä on kaikki omaa syytäni jne.
Jotenkin pitäisi kai osata olla myötätuntoinen itseä kohtaan. Kaikki tekevät virheitä, sinulla oli syysi toimia kuten toimit silloin. Nyt toimisit toisin, olet oppinut jotakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän. Samaa mietin mitään lääkettä en ole keksinyt. Yritän useimmiten unohtaa. Ehkä olet oikeaan suuntaan menossa... Vihan käsittelyssä tuossa varmaan on kyse? Viha on välttämätön irti päästämiseksi. Itselläni on ollut vaikeuksia sallia itselleni vihan tunteita. Ja vihaamaton viha sitten synnyttää masennusta, lamaannusta, itseinhoa...
Minulla on vihan kanssa ongelmia ja masennustaustaa varmastikin osittain siitä johtuen. Olen tukahduttanut vihaa pitkään (kuten varmasti kaikki kynnysmatot), mutta voisiko joku neuvoa miten ja mihin sitä vihaa voisi purkaa? Nyt tuntuu, että kohdistan sen itseeni... Koska moitin itseäni koko ajan. Nuo henkilöt eivät moiti itseään, vaan pikemminkin näkevät itsensä aina oikeutettuina kohtelemaan muita miten haluavat, saavuttaakseen omat tavoitteensa.
Toisaalta en tunne tarvetta raivota noille henkilöille. Tai no, tuolle yhdelle kyllä - viestini ei vain koskaan mennyt perille ja tästä syystä lopulta lähdin ihmissuhteesta. Varmaan oikeaan suuntaan olen menossa, mutta pelkään että katkeroidun lopullisesti itselleni ja muita kohtaan. ap
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän. Samaa mietin mitään lääkettä en ole keksinyt. Yritän useimmiten unohtaa. Ehkä olet oikeaan suuntaan menossa... Vihan käsittelyssä tuossa varmaan on kyse? Viha on välttämätön irti päästämiseksi. Itselläni on ollut vaikeuksia sallia itselleni vihan tunteita. Ja vihaamaton viha sitten synnyttää masennusta, lamaannusta, itseinhoa...
Kyllä minusta tuntuu että se vihattava vihakin aiheuttaa masennusta ja itsevihaa. Vihaan monia ihmisiä mutta haluaisin hakata itseäni veitsellä. Onhan muilla oikeus kohdella ja loukata mua ihan miten tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Tuttu tunne. Jotenkin ajattelin, että kun katkaisen välit minua huonosti kohdelleeseen ihmiseen, tilanne helppttuisi. Mutta eipä se tietenkään helpottunut. Tuo tunne on pahin: miten olen antanut jonkun tehdä minulle näin? Tämä on kaikki omaa syytäni jne.
Jotenkin pitäisi kai osata olla myötätuntoinen itseä kohtaan. Kaikki tekevät virheitä, sinulla oli syysi toimia kuten toimit silloin. Nyt toimisit toisin, olet oppinut jotakin.
Sepä se. Oletko sitä mieltä, että välien katkaisu ei helpottanut tilannettasi lainkaan? Jos miettii miten suhtautuisin vieraaseen, saman kokeneeseen ihmiseen olisin järkyttynyt ja tuntisin positiivisia tunteita, että hän lopulta käsitti miten "kuuluu" toimia. Omassa lähipiirissä kun on näitäkin esimerkkejä, jotka eivät koskaan muuttuneet vaan jäivät myrkyllisiin ihmissuhteisiin :/
Helpottaa mitä enemmän keksii itselleen tekemistä ja näkee uusia ihmisiä, mutta silti asia pyörii aika paljon mielessä. Tosin näistä välien katkaisuista ei ole vielä kauaakaan aikaa, mutta sekin ärsyttää itsessäni miksi pyörittelen mielessäni näitä juttuja. Näen painajaisia öitä putkeen noista ihmisistä, jne. Kai joku prosessi on alitajunnassa käynnissä, kunhan ei vain jäisi päälle mitä pelkään eniten. ap
1 jatkaa... yritän kääntää vihan voimavaraksi, välillä onnistuu ja välillä taas ei. Nyt huonompi vaihe. Suojelen itseäni muilta lähinnä vetäytymällä. Olen liian avoin ja auki. En tunne tarpeeksi omia rajojani joten en osaa asettaa niitä muillekaan. Itsearvostuksen puutetta varmaan... Pitäisi opetella tunnistamaan omat rajani ja pitää niistä kiinni ja lakata keskittymästä toisten rajattomuuteen suhteessa minuun. Onko sinulla sisaruksia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän. Samaa mietin mitään lääkettä en ole keksinyt. Yritän useimmiten unohtaa. Ehkä olet oikeaan suuntaan menossa... Vihan käsittelyssä tuossa varmaan on kyse? Viha on välttämätön irti päästämiseksi. Itselläni on ollut vaikeuksia sallia itselleni vihan tunteita. Ja vihaamaton viha sitten synnyttää masennusta, lamaannusta, itseinhoa...
Kyllä minusta tuntuu että se vihattava vihakin aiheuttaa masennusta ja itsevihaa. Vihaan monia ihmisiä mutta haluaisin hakata itseäni veitsellä. Onhan muilla oikeus kohdella ja loukata mua ihan miten tahansa.
Samastun. Tuntuu pahalta lukea toisen kirjoittamana tätä, koska ulkopuolisena aina tietää, että kukaan ei ansaitse huonoa kohtelua ja loukkaamista. Ei edes syystä, mielestäni. En tiedä olenko sitten naiivi, mutta olen aina lähtenyt pois tilanteesta tai ihmissuhteesta jos en pitänyt ihmisestä. Se pitämättömyys ei koskaan ole oman moraalikäsitykseni mukaan oikeuttanut siis sitä, että saisin kohdella toisia miten sattuu. Tämä ei nyt vaan toimi toiseen suuntaan. ap
Vierailija kirjoitti:
1 jatkaa... yritän kääntää vihan voimavaraksi, välillä onnistuu ja välillä taas ei. Nyt huonompi vaihe. Suojelen itseäni muilta lähinnä vetäytymällä. Olen liian avoin ja auki. En tunne tarpeeksi omia rajojani joten en osaa asettaa niitä muillekaan. Itsearvostuksen puutetta varmaan... Pitäisi opetella tunnistamaan omat rajani ja pitää niistä kiinni ja lakata keskittymästä toisten rajattomuuteen suhteessa minuun. Onko sinulla sisaruksia?
Hei, suosittelen täydestä sydämestäni tätä blogia: http://www.baggagereclaim.co.uk/category/boundaries/
Minulle avautui koko uusi maailma näiden blogipostausten ansiosta, sillä en ollut koskaan aiemmin kuullut ihmissuhteissa olleista rajoista. Lähisuhteissa on ollut läheisriippuvuutta ja narsismia, minä olen suvun henkisesti häiriintyneimpien tulos pitkässä ketjussa, suoraan sanoen. Pari tyrannia, jotka ovat murskanneet muiden, alunperin normaaleiden läheisten itsetunnon ja mielenterveyden. Osaltaan tuon blogin avaama näkemys avusti minua siinä päätöksessä, että katkaisen välit ihmisiin, jotka toistuvasti loukkaavat minua. Olen pitänyt sitä lapsuudesta asti normaalina. Olen ainoa lapsi. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei onnistu lainaaminen. Veikkaan että vaikeus johtuu siitä että olet hakenut näiltä ihmisiltä hyväksyntää ja tunteet kääntyy siksi sisään päin, kun et sitä ole saanut. Ehkä sinä et myöskään puhu tästä muiden kanssa? Kuten sanot, puhuminen auttaisi asioiden saattamiseen perspektiiviin. Sinun tunteet ei tule näkyviksi vaan ne patoutuu sisälle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän. Samaa mietin mitään lääkettä en ole keksinyt. Yritän useimmiten unohtaa. Ehkä olet oikeaan suuntaan menossa... Vihan käsittelyssä tuossa varmaan on kyse? Viha on välttämätön irti päästämiseksi. Itselläni on ollut vaikeuksia sallia itselleni vihan tunteita. Ja vihaamaton viha sitten synnyttää masennusta, lamaannusta, itseinhoa...
Kyllä minusta tuntuu että se vihattava vihakin aiheuttaa masennusta ja itsevihaa. Vihaan monia ihmisiä mutta haluaisin hakata itseäni veitsellä. Onhan muilla oikeus kohdella ja loukata mua ihan miten tahansa.
Vaikea sanoa. Surematon suru voi olla joskus vihan takana. Kuulostaa, että rankaiset itseäsi vihasta, et pysty päästämään irti. Tekemään sovintoa itsesi kanssa. Kuten sanottu samassa veneessä keikun. Spekulaatiota siis. T. 1
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en ole osannut laittaa välejä vanhempiini poikki ja joskus ajattelen, että mitähän tunnen kun he kuolevat. Tunnen ehkä, että olen tullut huijatuksi ja sen lisäksi suurta helpotusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1 jatkaa... yritän kääntää vihan voimavaraksi, välillä onnistuu ja välillä taas ei. Nyt huonompi vaihe. Suojelen itseäni muilta lähinnä vetäytymällä. Olen liian avoin ja auki. En tunne tarpeeksi omia rajojani joten en osaa asettaa niitä muillekaan. Itsearvostuksen puutetta varmaan... Pitäisi opetella tunnistamaan omat rajani ja pitää niistä kiinni ja lakata keskittymästä toisten rajattomuuteen suhteessa minuun. Onko sinulla sisaruksia?
Hei, suosittelen täydestä sydämestäni tätä blogia: http://www.baggagereclaim.co.uk/category/boundaries/
Minulle avautui koko uusi maailma näiden blogipostausten ansiosta, sillä en ollut koskaan aiemmin kuullut ihmissuhteissa olleista rajoista. Lähisuhteissa on ollut läheisriippuvuutta ja narsismia, minä olen suvun henkisesti häiriintyneimpien tulos pitkässä ketjussa, suoraan sanoen. Pari tyrannia, jotka ovat murskanneet muiden, alunperin normaaleiden läheisten itsetunnon ja mielenterveyden. Osaltaan tuon blogin avaama näkemys avusti minua siinä päätöksessä, että katkaisen välit ihmisiin, jotka toistuvasti loukkaavat minua. Olen pitänyt sitä lapsuudesta asti normaalina. Olen ainoa lapsi. ap
Yleensä noita rajoja kai opetellaan sisarusten kanssa, mutta kokemuksesta tiedän, että samassa perheessä voi lapset olla hyvin eri asemassa. Minulla on sisaruksia ja he kyllä tuntevat minun rajat ja minä heidän. Olen persoonallisuushäiriöisen äidin tytär. Isä on ollut toisaalta todella alistunut, mutta kohdistanut fyysistä väkivaltaa (silmitöntä) minuun.
T.1
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei onnistu lainaaminen. Veikkaan että vaikeus johtuu siitä että olet hakenut näiltä ihmisiltä hyväksyntää ja tunteet kääntyy siksi sisään päin, kun et sitä ole saanut. Ehkä sinä et myöskään puhu tästä muiden kanssa? Kuten sanot, puhuminen auttaisi asioiden saattamiseen perspektiiviin. Sinun tunteet ei tule näkyviksi vaan ne patoutuu sisälle?
Ei minulla ole ketään kelle puhua tästä. Tuntuu liian henkilökohtaiselta ja asiat liian kipeiltä jaettavaksi, ellei jotain terapeuttia lasketa. Siihen ei vain ole mahdollisuutta tällä hetkellä. Olen aina hakenut paljon hyväksyntää muilta (osittain kasvatuksen ansiosta), mutta noille mikään ei koskaan riittänyt. Ulkonäköni, kiinnostuksenkohteeni, miesvalintani, tulevaisuudensuunnitelmani ja ihan pienistäkin asioista löytyi naljailtavaa ja kyseenalaistettavaa. Tuntuu, että aina olin silti liian tyhmä, ruma ja sellainen nainen, joka ei esim. hyvää parisuhdetta ansaitse. Nyt yritän kelvata itse itselleni ja tuntuu isolta urakalta kun en tyydy mihinkään koska olo on aina riittämätön. Sisäisesti ja ulkoisesti.
Olen suunnannut energiaa todella paljon mm. liikuntaan, koska fyysinen rasitus auttaa paljon henkisesti. Samaten se, että antaa itsensä nauttia kunnolla niistä asioista mistä pitää ja panostan itseeni rahallisesti, ajallisesti ja muutoinkin eri tavalla mitä aiemmin. ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1 jatkaa... yritän kääntää vihan voimavaraksi, välillä onnistuu ja välillä taas ei. Nyt huonompi vaihe. Suojelen itseäni muilta lähinnä vetäytymällä. Olen liian avoin ja auki. En tunne tarpeeksi omia rajojani joten en osaa asettaa niitä muillekaan. Itsearvostuksen puutetta varmaan... Pitäisi opetella tunnistamaan omat rajani ja pitää niistä kiinni ja lakata keskittymästä toisten rajattomuuteen suhteessa minuun. Onko sinulla sisaruksia?
Hei, suosittelen täydestä sydämestäni tätä blogia: http://www.baggagereclaim.co.uk/category/boundaries/
Minulle avautui koko uusi maailma näiden blogipostausten ansiosta, sillä en ollut koskaan aiemmin kuullut ihmissuhteissa olleista rajoista. Lähisuhteissa on ollut läheisriippuvuutta ja narsismia, minä olen suvun henkisesti häiriintyneimpien tulos pitkässä ketjussa, suoraan sanoen. Pari tyrannia, jotka ovat murskanneet muiden, alunperin normaaleiden läheisten itsetunnon ja mielenterveyden. Osaltaan tuon blogin avaama näkemys avusti minua siinä päätöksessä, että katkaisen välit ihmisiin, jotka toistuvasti loukkaavat minua. Olen pitänyt sitä lapsuudesta asti normaalina. Olen ainoa lapsi. ap
Yleensä noita rajoja kai opetellaan sisarusten kanssa, mutta kokemuksesta tiedän, että samassa perheessä voi lapset olla hyvin eri asemassa. Minulla on sisaruksia ja he kyllä tuntevat minun rajat ja minä heidän. Olen persoonallisuushäiriöisen äidin tytär. Isä on ollut toisaalta todella alistunut, mutta kohdistanut fyysistä väkivaltaa (silmitöntä) minuun.
T.1
Niin, dynamiikat on aina niin erilaisia. Itse en näe, että ainoana lapsena oleminen olisi ollut iso syy tähän tilanteeseen, koska esim. lapsuuteni ei ollut yksinäinen vaan aina löytyi leikkikavereita. Ja narsisteilla nyt on tapana jakaa muutoinkin lähipiiri niihin kultaisiin lapsiin tai sylkykuppeihin, joten tilanteesta olisi voinut kehittyä vaikka millainen sisaruksista huolimatta. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän. Samaa mietin mitään lääkettä en ole keksinyt. Yritän useimmiten unohtaa. Ehkä olet oikeaan suuntaan menossa... Vihan käsittelyssä tuossa varmaan on kyse? Viha on välttämätön irti päästämiseksi. Itselläni on ollut vaikeuksia sallia itselleni vihan tunteita. Ja vihaamaton viha sitten synnyttää masennusta, lamaannusta, itseinhoa...
Minulla on vihan kanssa ongelmia ja masennustaustaa varmastikin osittain siitä johtuen. Olen tukahduttanut vihaa pitkään (kuten varmasti kaikki kynnysmatot), mutta voisiko joku neuvoa miten ja mihin sitä vihaa voisi purkaa? Nyt tuntuu, että kohdistan sen itseeni... Koska moitin itseäni koko ajan. Nuo henkilöt eivät moiti itseään, vaan pikemminkin näkevät itsensä aina oikeutettuina kohtelemaan muita miten haluavat, saavuttaakseen omat tavoitteensa.
Toisaalta en tunne tarvetta raivota noille henkilöille. Tai no, tuolle yhdelle kyllä - viestini ei vain koskaan mennyt perille ja tästä syystä lopulta lähdin ihmissuhteesta. Varmaan oikeaan suuntaan olen menossa, mutta pelkään että katkeroidun lopullisesti itselleni ja muita kohtaan. ap
Ehkä yrität vielä kieltää tapahtuneen? Ts.haluaisit kieltää? Itse olen tullut siihen tulokseen, että vihaa tulee vain sietää. Siten se menee ohi aikanaan. Paha sanoa... Edelleen samassa veneessä. T. 1
Ruma, tyhmä, omanarvontunnoton nainen "olen" minäkin...
T.1
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän. Samaa mietin mitään lääkettä en ole keksinyt. Yritän useimmiten unohtaa. Ehkä olet oikeaan suuntaan menossa... Vihan käsittelyssä tuossa varmaan on kyse? Viha on välttämätön irti päästämiseksi. Itselläni on ollut vaikeuksia sallia itselleni vihan tunteita. Ja vihaamaton viha sitten synnyttää masennusta, lamaannusta, itseinhoa...
Minulla on vihan kanssa ongelmia ja masennustaustaa varmastikin osittain siitä johtuen. Olen tukahduttanut vihaa pitkään (kuten varmasti kaikki kynnysmatot), mutta voisiko joku neuvoa miten ja mihin sitä vihaa voisi purkaa? Nyt tuntuu, että kohdistan sen itseeni... Koska moitin itseäni koko ajan. Nuo henkilöt eivät moiti itseään, vaan pikemminkin näkevät itsensä aina oikeutettuina kohtelemaan muita miten haluavat, saavuttaakseen omat tavoitteensa.
Toisaalta en tunne tarvetta raivota noille henkilöille. Tai no, tuolle yhdelle kyllä - viestini ei vain koskaan mennyt perille ja tästä syystä lopulta lähdin ihmissuhteesta. Varmaan oikeaan suuntaan olen menossa, mutta pelkään että katkeroidun lopullisesti itselleni ja muita kohtaan. ap
Ehkä yrität vielä kieltää tapahtuneen? Ts.haluaisit kieltää? Itse olen tullut siihen tulokseen, että vihaa tulee vain sietää. Siten se menee ohi aikanaan. Paha sanoa... Edelleen samassa veneessä. T. 1
Vihaa on pidetty lapsuudessani aina pahana asiana. Ei saa olla vihainen edes syystä ja sitä ei saisi näyttää. Koska siinä olisi jotain pahaa... On helpompaa olla olematta ja näyttämättä muille vihaa ja olla hiljaa, kritisoida ja inhota itseään. Mutta kyllä minä olen vihainen, tai minussa ainakin on vihaa, tällä hetkellä.
Miten kannattaisi suhtautua näihin ajatuksiin? Esimerkiksi jos vaikka tiskaan, voi mieleeni tulla nuo henkilöt ja automaattinen reaktio on "ei helvetti, miten huono ja tyhmä ihminen minä olen". Ja sitten ajatus siirtyy muualle, vaikka useimmiten jään mielessäni jankkaamaan liian pitkäksi aikaa noita ajatuksia. Nämä ajatukset ei ole hyödyllisiä yhtään. ap
Olet siis antanut heille anteeksi, mutta et itsellesi. Sitä sanotaankin, että kun kykenee antamaan itselleen tai Jumalalle (joku jolla on ylin valta) anteeksi, vasta sitten asia on selvä.
Yritä löytää myötätunto itseäsi kohtaan. Toimit silloin niillä tiedoilla, mitä sinulla silloin oli. Ethän lastakaan rankaise sen takia, ettei hän muuta osaa.
18 jatkaa. Itsevihasta/itsesäälistä pääsee eroon vain vihaamisen kautta. Eli suuntaa viha itsestäsi ulospäin. Älä kuitenkaan toimi sen mukaan, vaan kirjoita säti, pura viha.
Usko pois - se loppuu. Voi mennä viikkoja, mutta sinun pitää saada se ulos. Ja varo, ettet luiskahda takaisin itsevihaan.
Vierailija kirjoitti:
Ruma, tyhmä, omanarvontunnoton nainen "olen" minäkin...
T.1
Niin, eikö olekin ihmeellistä miten voi antaa muiden määritellä itsensä?
Minä olen yliopiston käynyt, nätti, liikunnallinen, positiivinen ja mukava nainen (useasti minulle kerrottu muiden taholta), mutta nuo kritisoijat ovat saaneet minulle sellaisen olon etten kelpaa yhtään kellekään koskaan, eritoten miehille. Että kuulemma minun tulisi kehittää itseäni, koska en omana itsenäni voisi tällä hetkellä miehille kelvata. Se "tavoite" on vaan jäänyt hämäräksi, että mikä se lopulta olisi kun aina löytyi moitetta. Nuo kritisoijat itse ovat olleet ikisinkkuja ja alemmin koulutettuja (toinen tästä katkera). ap
Ymmärrän. Samaa mietin mitään lääkettä en ole keksinyt. Yritän useimmiten unohtaa. Ehkä olet oikeaan suuntaan menossa... Vihan käsittelyssä tuossa varmaan on kyse? Viha on välttämätön irti päästämiseksi. Itselläni on ollut vaikeuksia sallia itselleni vihan tunteita. Ja vihaamaton viha sitten synnyttää masennusta, lamaannusta, itseinhoa...