Lumityövuorot
Miten teidän taloyhtiössä ne hoidetaan? Onko ollut ongelmia niiden kanssa?
Mua ärsyttää, kun meidän taloyhtiössä asuu melkeinpä pelkästään eläkeläisiä, joilla kaikki maailman aika, ja vahtivat tarkkaan onko lumityöt tehty, eikä edes riitä vaan ne pitää olla tehty heidän mielestään tarpeeksi hyvin. Ja heti tulee lappua postilaatikkoon jos on lumityöt jonain hetkenä tekemättä.
Meillä pienet lapset, ja molemmilla vuorotyö, ja voin sanoa että todella tiukkaa tekee arki muutenkin. Aamuisin jos mies esim pois (tekee paljon yötöitä ja pitkiä epäsäännöllisiä vuoroja), menen töihin klo7.30, jota ennen lapset pitää viedä hoitoon. Koko pihan lumitöihin menee aikaa n. 1h, ja en oikein tiedä miten asian järjestän, kun en viitsi lapsia repiä kukonlaulun aikaan ulos palelemaan, ja sisällekin vähän kyseenalaista jättää pieniä lapsia yksin niin pitkäksi aikaa. Taloyhtiön vanhukset eivät suostu näkemään tätä vaikeutta, vaan heidän mielestään meidän pitäisi vaan hoitaa osuutemme, jonka kyllä teemmekin, mutta vasta sitten esim työpäivän jälkeen.
Mikä neuvoksi? Tästä on siis ihan oikeasti tullut riidan aihe nyt naapureiden välillä, ja mulla alkaa mennä hermot siihen jatkuvaan valitukseen, kun joku hetki ei esim olla huomattu kun lumiaura käy pihan ulkopuolella, pitäisi kuulemma sillä sekunnilla mennä auraamaan sitten lumet pois meidän kulkuväylältä, jotta lumi ei kovetu siihen. Muut siis kotona päivystävät tätä lumiauraa, meillä viikonloppuisinkin paljon menoja, eikä välttämättä olla edes kotona.
Kommentit (66)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko vuoroista sovittaessa sovittu aikaa, mihin mennessä lumityöt pitää olla tehtynä? Jos ei, teette sitten kun pystytte. Jos on, toteatte ettette pysty hoitamaan osuuttanne ja ehdotatte homman siirtämistä huoltoyhtiölle.
Tuskin ap:lta pimitettiin asuntoa ostaessa sitä tietoa, että edullinen yhtiövastike perustuu nimenomaan siihen, että osa lumitöistä tehdään itse.
Toiseksi on olemassa liuta erilaisia lakeja, joiden perusteella on huolehdittava siitä, että piha ei ole vaarallinen ja esimerkiksi hälytysajoneuvot pääsevät esteettä paikalle. Siksi ne lumityöt on tehtävä silloin, kun on lunta eikä esimerkiksi kesällä.
Ap ja mies voivat ostaa omalla viikollaan ulkopuolisen tekemään työt. Ketään ei voi tietenkään pakottaa pihanhoitoon, mutta aika äkkiä käy niin, että lumet on ap:n kulkuväylillä ja auton takana, jolloin töihinlähtö voi olla iloisen lumityön paikka. Lisäksi kesällä voi varautua siihen, että ovikello soi aika tiuhaan ja naapurit ilmoittavat, että ap:n lapset tuottavat häiriötä.
Itse asiassa yhtiövastike on aika suuri, vaikka ihan ihme jutuissa sitten halutaan säästää. Kenties olisi tarkistamisen paikka tämäkin. -ap-
Mutta tiedäthän sinä osakkeenomistajana, mistä se koostuu! Vakuutukset, kiinteistövero jne. ei ole nykypäivänä ihan halpaa iloa.
Mitäs jos ilmoittaisitte, että hoidatte vuorostanne nurmikonajot kesällä, jos teidän ei tarvitse lumitöitä ollenkaan tehdä yhteisiltä piha-alueilta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun kerran kaikki ovat tyytymättömiä siihen, kuinka lumityöt hoidetaan, kannattaa niiden tekijäksi maksaa huoltoyhtiö. Tässä pienkerrostalossa pihatyöt ja käytävän siivoaminen hoidettiin vuoroviikoin, mutta koska käytännössä vain kaksi osakasta koskaan teki mitään, otettiin huoltoyhtiö tekemään kaikki. Ei ole mitään järkeä järjestää tahallisesti ihmisille kyttäyksen ja harmin aihetta.
Taloyhtiösi osakkaat eivät ole sinun lähisukulaisiasi, joten kitinäsi siitä, että on niin vaikea järjestää ja lapsetkin pitää upottaa hankeen ja eläkeläisillä on kaikki maailman aika, on epäreilua vapaa-matkustusoikeuden vaatimista. Tämän mielipiteen olen muodostanut sillä perusteella, että katsot muiden oikein kyttäävän lumiauran liikkeitä ja vaativan teitä kahta aikuista "sillä sekunnilla" töihin.
Siis minulle on ihan sanottu, että sitä lumiauraa pitää kytätä ja kuunnella koska menee, ja heti mennä tekemään lumityöt sen jälkeen. -ap-
Kuulostaa aika natsi-touhulta.
Vierailija kirjoitti:
Toiseksi on olemassa liuta erilaisia lakeja, joiden perusteella on huolehdittava siitä, että piha ei ole vaarallinen ja esimerkiksi hälytysajoneuvot pääsevät esteettä paikalle. Siksi ne lumityöt on tehtävä silloin, kun on lunta eikä esimerkiksi kesällä.
En kyllä usko että löytyis hälytysajoneuvoa jolle yhden vuorokauden lumisade muodostais esteen. Tavan etuvetoinen pikkuautokin puskee kyllä itsensä läpi 10-20 cm vastasataneesta lumesta. Siinäkin mielessä hyvin ennättää töiden jälkeen lumityöt tehdä.
Ollaan kanssa joskus asuttu samanlaisessa rivitalossa. Aina oli sanomista milloin mistäkin työstä. Syksyllä haravan olisi pitänyt heilahtaa heti, kun ensimmäinen lehti leijaili maahan. Ja sitten marttyyrina valittamaan, kuinka "vanhat taas saivat raataa". Kukaan ei heitä käskenyt, mutta pääsiväthän pätemään. Ilmoitin tylysti, että "nyt ei ehditä tekemään sitä tai tätä, syystä X. ei voi mitään". Nyrpeetä naamaa siitä näytettiin, mutta minkäs teet. Muutama lehti, ruohonkorsi tai luminokare e ollut meidän prioriteeteissa ykkösenä.
Onneksi nyt asutaan talossa, jossa huoltoyhtiö hoitaa hommat.
Jokin aika sitten tähän muutti vanhempi pariskunta joka kyllä vihjaili, että halvemmaksi tulisi, jos ite tehtäisiin pihahommat. Sanoin heti, että työssäkäyvinä just sitä varten asutaan kerrostalossa, jotta niiltä vältyttäisiin. Että ei kiitos. Eivät kyselleet toista kertaa.
Ap; Ilmoitatte vaan, että elämäntilanne töineen on nyt sellainen, että lumipäivystykset ei tule kyseeseen. Pitää keksiä jotain muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun kerran kaikki ovat tyytymättömiä siihen, kuinka lumityöt hoidetaan, kannattaa niiden tekijäksi maksaa huoltoyhtiö. Tässä pienkerrostalossa pihatyöt ja käytävän siivoaminen hoidettiin vuoroviikoin, mutta koska käytännössä vain kaksi osakasta koskaan teki mitään, otettiin huoltoyhtiö tekemään kaikki. Ei ole mitään järkeä järjestää tahallisesti ihmisille kyttäyksen ja harmin aihetta.
Taloyhtiösi osakkaat eivät ole sinun lähisukulaisiasi, joten kitinäsi siitä, että on niin vaikea järjestää ja lapsetkin pitää upottaa hankeen ja eläkeläisillä on kaikki maailman aika, on epäreilua vapaa-matkustusoikeuden vaatimista. Tämän mielipiteen olen muodostanut sillä perusteella, että katsot muiden oikein kyttäävän lumiauran liikkeitä ja vaativan teitä kahta aikuista "sillä sekunnilla" töihin.
Siis minulle on ihan sanottu, että sitä lumiauraa pitää kytätä ja kuunnella koska menee, ja heti mennä tekemään lumityöt sen jälkeen. -ap-
Kuulostaa aika natsi-touhulta.
Ei kenelläkään ole oikeutta tulla tuollaisia vaatimuksia esittelemään. Kysymys on niinkin tärkeästä asiasa kuin lumesta. Nämä asia kuuluu talonmiehille sun muille. Eihän ne eläkeläiset omista niitä talonyhtiön rahoja. Vittu mitä Roope Ankkailua taas. Pula-ajan vanhapaskat on just tollasia murheenkryynejä. Arvatkaapa paljonko ne itse kuormittaa yhteiskuntaa kun jäutuvat syömään helvetin kalliita lääkkeitä , ettei peräsuoli repeydy....?
Kakkonen on palstan vakioprovoilija... sen tunnistaa tuosta samasta tyylistään.
Itse olen asunut rivitalossa ja vuorollani tehnyt pihatöitä silloin kun olen muilta hommiltani ehtinyt. Yhdelle vakiomielensäpahoittajalle tämä ei aina käynyt -so what? Se oli hänen ongelmansa, eivät itkunsa minua kiinnostaneet.
Meillä nuoret perheet (4 kpl) ei suostu siihen, että palvelu ostetaan huoltoyhtiöltä, koska se maksaa. Heillä on aina joku hyvä syy, että eivät voi omalla vuorollaan lumitöitä tehdä, joten nyt on otettu tavaksi kasata lumet heidän etupihoilleen. Ensin valittivat ja vetosivat siihen, että se on heidän hallinnassaan, mutta näytettiin yhtiöjärjestyksestä, että eipä olekaan. Kun meillä muilla etupihalla kukkii narsissit, on näillä perheillä lumikasat vielä pihoillaan. Lisäksi lunta kasataan lasten leikkipaikalle, koska siellä on tilaa eikä meillä lumitöitä tekevillä perheillä ole pieniä lapsia.
Pienet yhtiöt on tuollaisia, joissa on eläkeläisiä. Mikään ei saa maksaa mitään ja itse ei kyetä talkoisiin vanhoina.
Minä olin tuollaisessa yhtiössä ainoana miespuolisena ja nuorehkona. Kyllästyin lopulta vittuiluun kun nurmikonleikkuutyön jälki ei kelvannut haahkoille.
Nostin kytkintä isompaan yhtiöön, jossa huoltoyhtiö hoitaa kaiken.
Jonkin verran vapaus maksaa, mutta maksan ja harrastan mieluummin kuin teen apupojan hommia kyylille!
AP vieköön seuraavaan yhtiökokoukseen ehdotuksen kaikkien ulkotöiden ulkoistamiseksi. Voi hyvinkin löytyä muitakin talkoisiin kyllästyneitä ja saatte ehdotuksen läpi.
Vierailija kirjoitti:
Meillä nuoret perheet (4 kpl) ei suostu siihen, että palvelu ostetaan huoltoyhtiöltä, koska se maksaa. Heillä on aina joku hyvä syy, että eivät voi omalla vuorollaan lumitöitä tehdä, joten nyt on otettu tavaksi kasata lumet heidän etupihoilleen. Ensin valittivat ja vetosivat siihen, että se on heidän hallinnassaan, mutta näytettiin yhtiöjärjestyksestä, että eipä olekaan. Kun meillä muilla etupihalla kukkii narsissit, on näillä perheillä lumikasat vielä pihoillaan. Lisäksi lunta kasataan lasten leikkipaikalle, koska siellä on tilaa eikä meillä lumitöitä tekevillä perheillä ole pieniä lapsia.
Kypsän kuuloista touhua! Jännä huomata miten jotkut ihmiset ei vanhetessaan kasva ollenkaan henkisesti.
Mikset sano niille, että hoitavat itse jos kerran niin paljon häiritsee?
Tuollaiset yhtiöt kannattaa kiertää kaukaa. Ja toisekseen, eipä se huoltokaan kerkeä joka paikkaan samalla sekunnilla. Välillä ne auraa ei oota kun käyvät aamusta ja illalla niillä on niin kiire et jos jotakuta häiritsee niin pitää itte kolata. Parkkipaikka on sellainen missä tulee palvelua vain niille joilla auto sattuu olemaan tietyllä hetkellä pois. Yhtä paljon se kaikille maksaa kuitenkin . Teette lumityönne kun teille passaa. Pääasia että teette osuutenne ja kannattaa tuo huolto ottaa puheeksi.

Niin oispa tajunnut kiertää kaukaa. Eipä ihme, että tässä muuten kivassa asunnossa on jokainen edellinen asukas viihtynyt vain muutamia vuosia kerrallaan. Mutta kiitos hyvistä argumenteista. Aion hyvällä omalla tunnolla tehdä lumityöt vastedes vasta iltapäivällä töiden jälkeen, koska siitä ajasta ei tosiaan ole ollut sen tarkemmin mitään puhetta. Jos nyt ylipäänsä suostun enää tekemään niitä ollenkaan, tällä viikolla (tekemisestä huolimatta) on tullut niin monta valitusta, että eipä kyllä huvittaisi yhtään. Ja tuo lumiauran päivystys on ihan hullun hommaa. Kuulemma oli jo puoli tuntia sitten mennyt, ja vihasena siitä minulle huudettiin, että kyllä sen pitäis sisälle kuulla koska menee, kun hekin kerran kuulevat. -ap-
Ihan perus. Ja ne vanhukset valittaa vaikka olisi huoltoyhtiö :)
Vierailija kirjoitti:
Ihan perus. Ja ne vanhukset valittaa vaikka olisi huoltoyhtiö :)
Huooh. Toivottavasti minusta ei tule vanhana sellaista.
Tästä syystä en osta rivitaloasuntoa. Asunto on etsinässä, mutta melkein kaikissa on tämä talkoosysteemi. Täysin mahdotonta meille, jotka reissaamme paljon sekä työn vuoksi, että muutenkin. Rivitalo olisi muuten kiva, mutta vain sellainen kelpaa missä huoltoyhtiö tekee kaikki yhteisten tilojen työt, vaan sellaista ei tunnu löytyvän.
Ei vittu mitä vätyksiä nää nykyajan vanhemmat. Kersat kun on väännetty, niin muuhun ei enää kyetä.
PS: toimittajat, tehkää juttu siitä, että talkootyöt karkottavat ostajat, ehkä noiden "säästäjien" silmät avautuisivat kuinka sillä alentavat asuntojensa arvoa. 37.
Taloyhtiö ei voi velvoittaa osakkaita tekemään lumitöitä tai muitakaan talkootöitä. Meet hallitukseen ja sanot, että ostetan jatkossa lumityöt palveluna huoltoyhtiöltä tai ne tekee kellä on aika.
Siis minulle on ihan sanottu, että sitä lumiauraa pitää kytätä ja kuunnella koska menee, ja heti mennä tekemään lumityöt sen jälkeen. -ap-