Muita, jotka eivät pidä vanhuksista?
Itse olen huomannut, että välttelen vanhusten seuraa, milloin vain mahdollista. En pidä vanhusten hitaudesta, jaarittelusta, hajusta, luutuneista asenteista, homssuisesta olemuksesta, takertuvuudesta ja seurankipeydestä tai vuosi vuodelta syvenevästä itsekkyydestä ja suoranaisesta ilkeydestä. Toki välillä tapaa vaikkapa erittäin charmantteja vanhempia herrasmiehiä, joilla järki leikkaa ja jalka nousee. Nämä ovat kuitenkin poikkeuksia.
Onko muita, jotka eivät välitä vanhuksista?
Kommentit (49)
Vältteletkö myös vanhempiasi ja isovanhempiasi?
En pidä. Yksi isovanhempani on elossa. Käyn kylässä kerran vuodessa... Ja sekin on hyvin vastenmielinen hetki. Siellä haisee kuselle, on likaista ja muori jaarittaa samaa vanhaa paskaa vuodesta toiseen.
Kai osaan omiin vanhempiini suhtautua jotenkin toisin sitten kun ovat vanhoja, itse toivon tai edesautan sitä, että minusta ei tule vanhusta.
Ihan järjetön kysymys. Ja ikärasistinen. Vähän empatiaa kehiin nyt - vanhuus on osa ihmisyyttä ja yksi elämänkaaren vaihe.
Useimmat joutuvat käymään sen vanhuuden läpi päästäkseen siihen elämän loppupisteeseen, kuolemaan. AP muiden mukana, sillä tilastojen mukaan tyhmimmät ja pintapuoliset, lapsenomaiset ihmiset elävät pisimpään.
Vierailija kirjoitti:
Vältteletkö myös vanhempiasi ja isovanhempiasi?
Isovanhemmistani on elossa enää yksi, jota en juuri tapaa. Vanhempani eivät mielestäni oel vanhuksia vielä, mutta ikävästi heissäkin alkaa näkyä vanhuuden epämiellyttäviä piirteitä, esimerkiksi tuota itsepäisyyttä ja äkkipikaisuutta. -ap
Sinusta tulee todennäköisesti vittumaisin koskaan elänyt vanha kääkkä.
Vierailija kirjoitti:
Ihan järjetön kysymys. Ja ikärasistinen. Vähän empatiaa kehiin nyt - vanhuus on osa ihmisyyttä ja yksi elämänkaaren vaihe.
Miksi? Eihän kaikki voi pitää kaikesta. Sitäpaitsi lapsista saa olla pitämättä ihan rauhassa, miksi ei vanhuksista? Ohis
Vierailija kirjoitti:
Ihan järjetön kysymys. Ja ikärasistinen. Vähän empatiaa kehiin nyt - vanhuus on osa ihmisyyttä ja yksi elämänkaaren vaihe.
Niin on pikkulapsivaihekin, mutta silti läheskään kaikki eivät pidä pienistä lapsista. Se, että jokin asia on luonnollinen, ei tarkoita, että siitä tarvitsisi pitää. -ap
Vierailija kirjoitti:
En pidä. Yksi isovanhempani on elossa. Käyn kylässä kerran vuodessa... Ja sekin on hyvin vastenmielinen hetki. Siellä haisee kuselle, on likaista ja muori jaarittaa samaa vanhaa paskaa vuodesta toiseen.
Kai osaan omiin vanhempiini suhtautua jotenkin toisin sitten kun ovat vanhoja, itse toivon tai edesautan sitä, että minusta ei tule vanhusta.
Pitäisiköhän sinun tai vanhempiesi käydä useammin? Ja siivota/hankkia siivouspalvelua. Jos isoätisi tila(nne) on noin kurja.
Vierailija kirjoitti:
Sinusta tulee todennäköisesti vittumaisin koskaan elänyt vanha kääkkä.
Enemmän olen huolissani siitä, että jossakin vaiheessa ystävistäni suurin osa on vanhuksia. Jos siis itse edes elän vanhaksi. Mieluummin lähtisin pois saappaat jalassa kuin jäisin tänne voivottelemaan lukuisia elämänlaatua haittaavia vaivojani. -ap
Lapsista pitämättömyys on ihan yhtä järjetön asia. Lapsia ollaan oltu kaikki. Ei minkään elämänvaiheen ihmisiä tarvitse erityisesti rakastaa, mutta sietää, arvostaa, kunnioittaa tasa-arvoisesti niin kuin kaikkia ihmisiä.

Öh, miksi ihmisessä kaikkia ihmisiä pitäisi sietää, arvostaa ja kunnioittaa saman verran? Eihän kukaan toimi näin. On ihan luonnollista, että joitakin ihmisiä sietää huonommin kuin toisia tai että joku herättää enemmän arvostusta kuin toinen. On tekopyhää väittää muuta. -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vältteletkö myös vanhempiasi ja isovanhempiasi?
Isovanhemmistani on elossa enää yksi, jota en juuri tapaa. Vanhempani eivät mielestäni oel vanhuksia vielä, mutta ikävästi heissäkin alkaa näkyä vanhuuden epämiellyttäviä piirteitä, esimerkiksi tuota itsepäisyyttä ja äkkipikaisuutta. -ap
:D
Trolliansa.
Omista vanhemmista ja isovanhemmista on velvollisuus välittää vanhanakin ja käydä kylässä. Monelle vanhukselle ainoa ilon aihe on seurata lastenlasten kuulumisia. Ainahan ne vanhukset puhuvat lapsenlapsistaan (kyllästymisiin asti).
Toivottavasti ap suhtautuu vanhuksiin silti neutraalin asiallisesti arkielämässä, varsinkin jos on asiakaspalvelutyössä. Eivä he voi hitaudelleen mitään. Sananmuodostus saattaa helpostikin takuta.
Vierailija kirjoitti:
Omista vanhemmista ja isovanhemmista on velvollisuus välittää vanhanakin ja käydä kylässä.
Ei kyllä ole. Vanhemmilla on velvollisuus pitää huolta lapsistaan, kun he ovat lapsia herran päättäneet tehdä. Lasten ei tarvitse huolehtia vanhemmistaan, koska he eivät ole päättäneet syntyä. Tietenkin useimmat huolehtivat, koska siitä tulee heille hyvä mieli, mutta tämä on ihan vapaaehtoista, ei moraaliseen velvollisuuteen perustuva asia. -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsista pitämättömyys on ihan yhtä järjetön asia. Lapsia ollaan oltu kaikki. Ei minkään elämänvaiheen ihmisiä tarvitse erityisesti rakastaa, mutta sietää, arvostaa, kunnioittaa tasa-arvoisesti niin kuin kaikkia ihmisiä.
Öh, miksi ihmisessä kaikkia ihmisiä pitäisi sietää, arvostaa ja kunnioittaa saman verran? Eihän kukaan toimi näin. On ihan luonnollista, että joitakin ihmisiä sietää huonommin kuin toisia tai että joku herättää enemmän arvostusta kuin toinen. On tekopyhää väittää muuta. -ap
Joka tapauksessa kaikkia tulee kohdella tasa-arvoisesti ja kunnioittavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan järjetön kysymys. Ja ikärasistinen. Vähän empatiaa kehiin nyt - vanhuus on osa ihmisyyttä ja yksi elämänkaaren vaihe.
Miksi? Eihän kaikki voi pitää kaikesta. Sitäpaitsi lapsista saa olla pitämättä ihan rauhassa, miksi ei vanhuksista? Ohis
Voi olla pitämättä, joo. Mutta kirjoittaa nyt tällaisia typeryyksiä itsestään. Mä pitäisin kyllä omana tietonani, jos tällainen nolo juttu olis. Tuo lausuntosi paljastaa sinusta ikäviä ominaisuuksia. Et ole parasta A-ryhmää. Sama koskee lastenvihaajia. Se on aika lähellä rasismia.
Täällä yks. Ihmettelen, miten kaikista ihmisistä muka tulee vanhuksina pyhimyksiä, joista pitäisi nyt kaikkien kantaa huolta ja joita kaikkien pitäisi kunnioittaa. Saatan arvostaa jotakuta ihmistä enemmän kuin toista, mutta en pelkän iän perusteella; vanheneminen ei ole mikään saavutus, tapahtuu kaikille ihan itsestään. Vanhainkodit ovat täynnä vittumaisia ihmisiä, joita kohtaan en tunne yhtään sääliä ja sympatiaa siksi että ovat nyt vanhoja. Ja kun suuret ikäluokat kuormittavat vanhainkodit, niin laatu saa olla samaa kuin peruskoulu aikoinaan heidän lapsilleen: ovettomat vessat ja samat safkat ja kiusaaminen ja nöyryyttäminen ok sekä muiden asukkien että henkilökunnan taholta. Lapsiin ja nuoriin pitää panostaa, ja jokaisen vanhuksen taas tulee tajuta lähteä siinä vaiheessa kun on ympäristölleen pelkkä taakka. Jos yksinään nysvää paskoissaan, niin tietää että aika on tullut.
Millainen ikäkriisi onkaan päällä, kun huomaat itse tulleesi vanhaksi. Vai aiotko kuolla nuorena.