Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voiko kaunis nainen olla yksinäinen?
23.01.2016 |
Olen tässä miettinyt, että voiko kaunis nainen todella joutua olemaan pitkään yksinäinen.
Yksinäisyydellä tarkoitan tässä nimenomaan oikeaa yksinäisyyttä, jossa hän viettää lähes kaiken aikansa yksin eikä hänellä myöskään ole parisuhdetta tai edes satunnaisia yhden_yön-seksisuhteita.
(Jos hän on töissä/opiskelee, hän ei voi tietenkään olla kokoajan täysin yksin, mutta tällöin hänen sosiaalinen kanssakäymisensä rajoittuu välttämättömimpään. Tällöinkään hänellä ei siis ole työ- opiskelu-paikassaan varsinaisia ystäviä, joiden kanssa kaveerata kahvi- luento- yms. -tauoilla.)
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Ap on ehkä koululainen? Ei ulkonäkö ja ystävyyssuhteet liity aikuisilla toisiinsa.
Jostain syystä ei kuitenkaan kauniiden naisten ystävissä ole koskaan aknenaamaista 150kg verkkarimammaa, vaikka varmasti heissäkin olisi hyviä tyyppejä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Esim. mt-ongelmat voivat aiheuttaa tuollaista elämää.
Yksinäisyyttä voi olla ilman mt-ongelmiakin. Syvällisten, vapaa-aikaan ulottuvien ihmissuhteiden hankkiminen ei Suomessa ole mitenkään helppoa, jos ei jo valmiiksi ole piireissä. Ja niistä voi aina joutua ulos. Mikään ei ole niin epävarmaa kuin kaveruus.
Onko jollain oikeasti tätä ongelmaa vielä yläasteen jälkeen? Mitkä ihmeen piirit? Ehkä pikkupaikkakuntien ongelma? Itse koen olevani introvertti ja joskus suorastaan epäsosiaalinen, en edes mikään ystävällisyyden huipentuma, mutta kaikesta huolimatta olen aina onnistunut saamaan hyviä ystäviä. Monet pysyneet elämässä yli kymmenen, jopa kaksikymmentä vuotta.
Parisuhde on jo monimutkaisempi juttu koska siihen vaaditaan muutakin kuin henkinen yhteenkuuluvuus.
Kaveruuteen ei tosiaan riitä pelkkä henkinen yhteenkuuluvuus. Itse asiassa sitä ei tarvita välttämättä ollenkaan.
Ja kyllä vaan tarvitaan taustalle sosiaaliset verkostot jo valmiiksi, jos uusia kavereita haluaa saada. Ei ole mikään pikkupaikkakuntien ilmiö...
Miten niin ei riitä? Mitä muuta muka tarvitaan? Minulla ainakin on paljon kavereita ja ystäviä, joiden kanssa ei välttämättä edes kiinnostuksenkohteet ole kovinkaan samoja, mutta arvomaailma ja sitä kautta henkinen yhteenkuuluvuus kyllä.
Niitä sosiaalisia verkostoja voi ruveta rakentamaan. Olen minäkin tässä elämässä ehtinyt muuttaa enkä koskaan ole jäänyt yksin. Työttömänäkin onnistuu.
Edellytys täysin samanlaisesta arvomaailmasta rajaa potentiaaliset kaverit 0,001% väestöstä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Esim. mt-ongelmat voivat aiheuttaa tuollaista elämää.
Yksinäisyyttä voi olla ilman mt-ongelmiakin. Syvällisten, vapaa-aikaan ulottuvien ihmissuhteiden hankkiminen ei Suomessa ole mitenkään helppoa, jos ei jo valmiiksi ole piireissä. Ja niistä voi aina joutua ulos. Mikään ei ole niin epävarmaa kuin kaveruus.
Onko jollain oikeasti tätä ongelmaa vielä yläasteen jälkeen? Mitkä ihmeen piirit? Ehkä pikkupaikkakuntien ongelma? Itse koen olevani introvertti ja joskus suorastaan epäsosiaalinen, en edes mikään ystävällisyyden huipentuma, mutta kaikesta huolimatta olen aina onnistunut saamaan hyviä ystäviä. Monet pysyneet elämässä yli kymmenen, jopa kaksikymmentä vuotta.
Parisuhde on jo monimutkaisempi juttu koska siihen vaaditaan muutakin kuin henkinen yhteenkuuluvuus.
Kaveruuteen ei tosiaan riitä pelkkä henkinen yhteenkuuluvuus. Itse asiassa sitä ei tarvita välttämättä ollenkaan.
Ja kyllä vaan tarvitaan taustalle sosiaaliset verkostot jo valmiiksi, jos uusia kavereita haluaa saada. Ei ole mikään pikkupaikkakuntien ilmiö...
Miten niin ei riitä? Mitä muuta muka tarvitaan? Minulla ainakin on paljon kavereita ja ystäviä, joiden kanssa ei välttämättä edes kiinnostuksenkohteet ole kovinkaan samoja, mutta arvomaailma ja sitä kautta henkinen yhteenkuuluvuus kyllä.
Niitä sosiaalisia verkostoja voi ruveta rakentamaan. Olen minäkin tässä elämässä ehtinyt muuttaa enkä koskaan ole jäänyt yksin. Työttömänäkin onnistuu.
Edellytys täysin samanlaisesta arvomaailmasta rajaa potentiaaliset kaverit 0,001% väestöstä.
Ahaa, et siis anna tilaa keskustelulle etkä mielipide-eroille. No sitten en yhtään ihmettele, ettei sinusta kukaan pidä.
Ihmiset hengaavat yleensä keskenään samanlaisten ihmisten kanssa, joten siinä mielessä voin ymmärtää kauniiden naisten yksinäisyyden. Heitä on prosentuaalisesti ainakin Suomessa melko vähän. Jos näen sellaisen superharvinaisuuden, että kaunis ja hoikka nainen kaveeraa ruman ja lihavan naisen kanssa, niin vedän yleensä hätäisen johtopäätöksen, että he ovat hyviä tyyppejä, kun eivät vihaa toisiaan eroistaan huolimatta. Ensisilmäyksellä ei tietenkään voi oikeasti päätellä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Esim. mt-ongelmat voivat aiheuttaa tuollaista elämää.
Yksinäisyyttä voi olla ilman mt-ongelmiakin. Syvällisten, vapaa-aikaan ulottuvien ihmissuhteiden hankkiminen ei Suomessa ole mitenkään helppoa, jos ei jo valmiiksi ole piireissä. Ja niistä voi aina joutua ulos. Mikään ei ole niin epävarmaa kuin kaveruus.
Onko jollain oikeasti tätä ongelmaa vielä yläasteen jälkeen? Mitkä ihmeen piirit? Ehkä pikkupaikkakuntien ongelma? Itse koen olevani introvertti ja joskus suorastaan epäsosiaalinen, en edes mikään ystävällisyyden huipentuma, mutta kaikesta huolimatta olen aina onnistunut saamaan hyviä ystäviä. Monet pysyneet elämässä yli kymmenen, jopa kaksikymmentä vuotta.
Parisuhde on jo monimutkaisempi juttu koska siihen vaaditaan muutakin kuin henkinen yhteenkuuluvuus.
Kaveruuteen ei tosiaan riitä pelkkä henkinen yhteenkuuluvuus. Itse asiassa sitä ei tarvita välttämättä ollenkaan.
Ja kyllä vaan tarvitaan taustalle sosiaaliset verkostot jo valmiiksi, jos uusia kavereita haluaa saada. Ei ole mikään pikkupaikkakuntien ilmiö...
Miten niin ei riitä? Mitä muuta muka tarvitaan? Minulla ainakin on paljon kavereita ja ystäviä, joiden kanssa ei välttämättä edes kiinnostuksenkohteet ole kovinkaan samoja, mutta arvomaailma ja sitä kautta henkinen yhteenkuuluvuus kyllä.
Niitä sosiaalisia verkostoja voi ruveta rakentamaan. Olen minäkin tässä elämässä ehtinyt muuttaa enkä koskaan ole jäänyt yksin. Työttömänäkin onnistuu.
Edellytys täysin samanlaisesta arvomaailmasta rajaa potentiaaliset kaverit 0,001% väestöstä.
Ahaa, et siis anna tilaa keskustelulle etkä mielipide-eroille. No sitten en yhtään ihmettele, ettei sinusta kukaan pidä.
Tämähän oli nimenomaan oma väitteesi. Ja musta kyllä pidetään pinnallisella tasolla paljonkin - itse sen sijaan pidän muita tavalla tai toisella vääränlaisina. Syvempiä ihmissuhteita en heihin sen vuoksi halua. Siinä sinulle ihmettelemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on ehkä koululainen? Ei ulkonäkö ja ystävyyssuhteet liity aikuisilla toisiinsa.
Jostain syystä ei kuitenkaan kauniiden naisten ystävissä ole koskaan aknenaamaista 150kg verkkarimammaa, vaikka varmasti heissäkin olisi hyviä tyyppejä...
Niinpä, en minäkään itse kauniina halua katsella rumia naamoja tai vartaloita ystävilläni. Yksi kaverini lihoi ja sai aknen masennuslääkityksen takia enkä ole voinut enää näyttäytyä missään baarissa tms paikassa hänen seurassaan. Myös mieheni on vähän pulskistunut, joudun jatkuvasti huomattelemaan hänelle ettei lihoisi.
Elämä on vaikeaa kauniina ja turhamaisena :D olen muutenkin todella visuaalinen ihminen, en siedä rumia esineitä, huonekaluja tai esimerkiksi sotkua. Olen jo 29, eli tuskin tämä tästä muuttuu. Tästä tekstistä voisi ajetella, että olen jotenkin tyhmä, mutta olen akteeminen, eli en siinä merkityksessä tyhmä.
Kiintoisaa, että tämäkin kysymys on herättänyt keskustelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, täsä mä olen! Mutta ootte te mun ystäviä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Miten niin ei riitä? Mitä muuta muka tarvitaan? Minulla ainakin on paljon kavereita ja ystäviä, joiden kanssa ei välttämättä edes kiinnostuksenkohteet ole kovinkaan samoja, mutta arvomaailma ja sitä kautta henkinen yhteenkuuluvuus kyllä.
Niitä sosiaalisia verkostoja voi ruveta rakentamaan. Olen minäkin tässä elämässä ehtinyt muuttaa enkä koskaan ole jäänyt yksin. Työttömänäkin onnistuu.