Mitä kertoo ihmisestä, että lempileivonnainen on runebergintorttu?

Vierailija kirjoitti:

Kertoo sen että se tyykkää Runebergintortusta.

Mutta mitä se kertoo ihmisestä että kysyy kysymyksen:

"Mitä kertoo ihmisestä, että lempileivonnainen on runebergintorttu?"

Sitä, että halusi vaihteeksi lukea juttuja jostain kepeästä eikä vaan valitusta maahanmuutosta, miehistä, nyxän existä tai lastenhoitomaksuista?

Vierailija kirjoitti:

Entiselle alkoholistille tuo leivosen alkoholi on ihan oikeasti salakavalaa.

Totta. Salatuissa elämissäkin se Maarit Salin (Ismon sanojen mukaan "vanha juoppo, jonka minä löysin katuojasta repaleiset sukkahousut jaloissaan) retkahtaa Ullan leipomaan pontikalla kostutettuun kakkuun. ;(

Onpas tällä foorumilla paljon puhetta leivonnaisista, leivoksista ja kakuista... Paikoin jopa aggressiivisen oloista puhetta... :D

Koska olin eilen yksi niistä, joka vastasi "runebergintorttu" siihen "Lempileivoksesi?" -ketjuun, tartun aloittajan haasteeseen ja koetan rakentaa persoonallisuusanalyysiä sellaisesta, jonka lempileivos on runebergintorttu :)

Runebergintortun valitsee sellainen ihminen, joka arvostaa "varmaa valintaa". Joku voi nähdä sen sovinnaisuutena ja seikkailunhaluttomuutena, ja ehkä se on sitäkin, mutta itse näen sen kykynä tyytyä ja arvostaa niitä asioita, jotka on jo löytänyt.

Runebergintortun ystävä saa esteettistä nautintoa voimakkaista värikontrasteista: tummanruskea taikinan pinta, vitivalkoinen tomusokerikuorrutus, hehkuvan punainen vadelmahillo... Ai ai, harvoin näkee sellaista yhdistelmää. Myös tortun vaatimaton, rustiikkinen (= talonpoikainen) muoto on vetoava; se ei yritä olla esteettisesti jotain hämmästyttävää, vaan sanoo: "Kaikki minussa on aitoa, tiedät mitä saat, kun valitset minut." Kuitenkin sen kapea, korkea muoto on kiistatta majesteettinen, ylväs. Edelleen silmiä hivelee muotin siloittama, symmetrisesti kulmista pyöristetty pinta, joka lähempää katsottuna paljastaa taikinan rouhean rakenteen...

Runebergintortun ystävä saa nautintoa pähkinäisestä, kuohkeasta taikinasta, joka ei ole liian makea, mutta johon saa makeutta ottamalla suulliseen mukaan hieman vadelma-tomusokerikuorrutetta, jota ei ole kohtuuttomia määriä yhdessä tortussa. Lämmin maitokahvi imeytyy suussa rouheaan taikinaan, ja kostean ja kuohkean yhteensulautuminen luo mielikuvia harmoniasta, sovinnosta; tämäkin kertonee jotain runebergintortun ystävästä – hän on hiljainen idealisti? Edes rinnuksille putoilevat muruset eivät haittaa, mistä voisi päätellä, ettei runebergintortun valitseva ihminen ole persoonaltaan neuroottinen?

Runebergintortun sisaret maailmalla – hienoissa kahviloissa ja ravintoloissa – koreilevat yrtti- ja orkideakoristeillaan sekä hämmästyttävän taidokkaasti kuumasta sokerista muotoilluilla koristelastuillaan; kun sellaista rakennelmaa kopauttaa jälkiruokahaarukalla, se sortuu omaan mahdottomuuteensa. Runebergintortussa ei tätä vaaraa ole eikä siitä myöskään tarvitse nyppiä mitään pois ennen syömistä. Kieliikö tämä siitä, että runebergintortun ystävän arvomaailma painottuu pragmatismiin ja funktionalismiin; hän arvostaa kestäviä ratkaisuja?

:)