Jotenkin helpottavaa, tajusin eilen olevani todella temperamenttisen ja jaarapaisen 1,5v tyton aiti enka vaan heikkohermoinen ja herkkanahkainen. Olisiko vinkkeja temperamenttieroi

Sysäät vastuuta lapsen niskaan!



Sä oot vaan huono kasvattaan... Lapsihan ei tottele koska on jääräpää, sun metodeissa on toivomisen varaa.



Mut miten vaan, jos toi helpottaa sua niin antaa mennä!

En osaa antaa sinulle mitään konkreettisia neuvoja kun ei ole henkilökohtaista kokemusta asiasta mutta aiheesta on kirjoitettu hyviä kirjoja



" Raising your spirited child" en muista kuka kirjoitti mutta eiköhän tuolla löydy (tätä on ystäväni etenkin kehunut)



ja



" Temperamentti" Liisa Keltikangas-Järvinen



Eiköhän se hyvin suju kun tiedostat tilanteen mutta paljon kärsivällisyyttä se varmasti vaatii.

Vierailija:

Sysäät vastuuta lapsen niskaan!

Sä oot vaan huono kasvattaan... Lapsihan ei tottele koska on jääräpää, sun metodeissa on toivomisen varaa.

Mut miten vaan, jos toi helpottaa sua niin antaa mennä!

Ap ei voi olla kovin huono kasvattaja, kun kerran apuakin pyytää. Huono kasvattaja selittelee, että rajojen asettaminen on turhaa, koska lapsi on " kovapäinen" . Lapsilla on tempperamenttieroja jopa saman perheen sisällä. Tuskin tuli sinullekaan yllätyksenä?

Haastavan lapsen kasvattaminen vie voimia, ihan fyysisestikin. Vanhempana sinä kuitenkin päätät ja pidät huolen, että viet kauppareissun läpi vastustelusta huolimatta, mummilta lähdetään, vaikka lapsi roikkuisi ovenkarmeissa. Nukkumaan mennään, kun se aika on. Jonakin päivänä lapsi alkaa ymmärtää, että hänellä on oikeus tunteisiinsa, mutta velvollisuus niiden hallintaan. On olemassa tietyt säännöt, joita noudatetaan. Periksi antaminen on karhunpalvelus lapselle.

Neuvolasta saat varmasti vinkkejä ihan käytännön ongelmiin, kuinka toimia jossakin tilanteessa. Lisäksi terveydenhoitaja osaa suositella aiheesta kirjallisuutta.

Itselläni on kolme lasta, joista keskimmäisen tempperamentti on ihan omaa luokkaansa. Aluksi kamppailin saman ajatuksen kanssa, että olen huono kasvattaja, kun samat asiat pitää sanoa tuhansia kertoja ja siitä huolimatta lapsi tekee niin kuin itse haluaa. Nyt 8 vuotiaana jo ymmärtää, että maailma ei pyöri vastapäivään, vaikka kuinka hän niin tahtoisi. Emme kuitenkaan ole alistaneet tai nujertaneet hänen tahtoaan, joten tempperamenttia riittää yhä vain... =D

Lasten isä pärjää paremmin tyttäremme kanssa, koska tämä on tullut luonteeltaan häneen. Samanlainen perusrauhallinen ja harkitseva tyyppi kuin isänsä. Minä taas pärjään paremmin pojan kanssa, koska poika on perinyt äitinsä kiivaan temperamentin. Lasten isä on aina helisemässä meidän pikku-ukon kanssa...

nyt jo 4-vuotias. Uhmaa ollut tasaisesti koko elämän, mutta jotta totuus ei unohtuisi, kuukausi on menty sellaisissa purkauksissa, että alta pois. Ja oikeasti alta pois, meillä lentää tavarat, huudetaan mitä hurjempia juttuja. Ja raivo syntyy mistä vaan ja koska vaan... Jäähypenkki (-matto) käytössä, siinä huutaa kevyesti 1,5 h, ennenkuin rauhoittuu.



Ei pahalla uhmasta valittavia vanhempia kohtaan, mutta aika kesyltä tuntuu, jos lapsen " kova uhma" on sitä, ettei totella muutamasta käskystä ja sitten huudetaan 15 minuuttia:)



Meillä on rauhallinenkin lapsi, enkä tosissaan voisi kuvitellkaan tällaista tempperanttia, jos en siihen joutuisi törmäämään päivittäin. Toisaalta olen ylpeä pienestä pippurista, häntä ei maailma ihan helpolla nujerra. Toisaalta tällainen luonne saattaa viedä moniin vaikeuksiin ja siinä meidän vanhempien on yritettävä ohjata oikeaan suuntaan.



Mutta voin vakuuttaa itsekin todella nopeatempoisena ja räjähtävänä ihmisenä, että mikään ei kasvata kärsivällisyyttä kuin oma raivoava lapsi:) Enpä olisi 3v. sitten uskonut, että saatan ihan tyynesti seurata yli tunnin kestävää raivoamista, syyttelyä ja lyömistä (maan hakkaamista siis), koko ajan varmistaen, ettei lapsi satuta itseään ja kehottaen rauhoittumaan. Lopuksi jutellaan, halataan ja sylitellään. Oikeasti se on hieno tunne,kun näkee, että lapsi todella rauhoittuu, vähitellen, aste asteelta. Lopulta on iloinen oma itsensä ja kun oma maltti on säilynyt, saa olla ylpeä itsestään:) Myönnettäköön, aina se ei säily...



Jaksamista kaikille vanhemmille!