työkaverilla on syömishäiriö - miten toimia?

En tiedä miksi ap saa alapeukkuja ja mollausta. Olen itse sairastanut anoreksian, ja todella kiitollinen niille jotka välittivät. Esim. kahden kesken ilmaistu lämmin huolenilmaus herätti miettimään omaa tilaa. Kiitos ap, että on myös kaltaisiasi ihmisiä, jotka reagoivat muiden pahaan oloon. Ei sairaalloinen laihuus ole tervettä, eikä asiasta huolestuminen "läskien kateutta".

Ao oot varmaan vanhempana ihmisenä niitä jotka syövät suositusten mukaisesti 3-4 tunnin välein?

Mä pärjään 8 tunnin työpäivän pelkällä aamukahvilla, vesipulloa tosin kannan mukana. Joskus saatan syödä jotain pientä, mussutan salaattia tai tonnikalaa suoraan purkista tai pelkän kuivan näkkärin ja menoks. Saattaa näyttää muille että mulla on joku ongelma mutta mulle on luontaista vetää isommat ateriat vasta illalla ja sitä ruokaa kuluu sit tosi isot ateriat.

Hyvä että huolehdit mutta ihmiset on erilaisia.

Kaikkien vatsa ei kestä lounasmättöä kiireen keskellä. Silloin pitää syödä sitä, mistä on vähiten haittavaikutuksia.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä miksi ap saa alapeukkuja ja mollausta. Olen itse sairastanut anoreksian, ja todella kiitollinen niille jotka välittivät. Esim. kahden kesken ilmaistu lämmin huolenilmaus herätti miettimään omaa tilaa. Kiitos ap, että on myös kaltaisiasi ihmisiä, jotka reagoivat muiden pahaan oloon. Ei sairaalloinen laihuus ole tervettä, eikä asiasta huolestuminen "läskien kateutta".

Ihan hyvä jos sulle tuo huolehtiminen on ollut ok. Oma kokemus anorektikkona on se, että "olen vain äidillinen huolehtija" -kaakattajat lähinnä saavat enemmän vahinkoa aikaiseksi. Samoin ruoan tuputus tai sosiaalinen pakottaminen syömään. Kyllähän sitä syö pakon edessä navan täyteen -- mutta sitten vastaavasti ottaa kyllä reilusti takaisin päin vähentämällä sitten kokonaiskuvassa sitä ruoan määrää. Asiaa ei auta, jos ruoasta lähin muistikuva on oksettava ähky.

AP, lopeta toisten asioihin puuttuminen ja kauhistelu. Hae sosiaalipornosi muualta.

Itsellä monta vuotta anoreksiaa takana ja ehdin jo välissä olla ns. tervekin, mutta noin vuosi sitten relapsasin oikein kunnolla ja nyt melkein toivoisin, että joku ulkopuolinen vaan nostaisi asian esille, koska siten ois jotenkin ehkä helpompi hakea apua. Itsekästä tiedän. En vaan saa itseäni kammettua ylös tästä suosta.

Meillä on anorektikko töissä, mutta eipä se asia meille muille kuulu. Voi mennä vielä välit työkaveriin.  Varmasti asiasta keskustellaan työterveydessä. Yli kymmenen vuotta on ollut jo kuin luuranko.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä miksi ap saa alapeukkuja ja mollausta. Olen itse sairastanut anoreksian, ja todella kiitollinen niille jotka välittivät. Esim. kahden kesken ilmaistu lämmin huolenilmaus herätti miettimään omaa tilaa. Kiitos ap, että on myös kaltaisiasi ihmisiä, jotka reagoivat muiden pahaan oloon. Ei sairaalloinen laihuus ole tervettä, eikä asiasta huolestuminen "läskien kateutta".

Työkaveriin ei ole niin läheiset välit, että tuollaisiin asioihin alkaisi puuttua, varsinkin kun tietää työkaverilla olevan läheisiä, joiden olisi varmaan helpompi auttaa. Lisäksi meillä pitää käydä lääkärintarkastuksessa kerran vuodessa, joten luulisi työterveyslääkärin puuttuvan asiaan myös. 

Mä syön töissä leivän/kylmän lihapiirakan/hampurilaisen+banaanin kaks kertaa päivässä. Onko mulla syömishäiriö?

Eiköhän aikuinen ihminen itse tiedä, millä pärjää. Mistä tiedät, ettei hän vedä jotain british breakfastia joka aamu?

Ei tuo ole merkki syömishäiriöstä, voi luoja :D

Mutta jos työkaveri syö pizzan, suklaalevyn ja litran jäätelöä lounastauolla joka päivä, siihen ei saa puuttua. Ollaan KEHOPOSITIIVISIA!

Miksi katsot että jos ihminen ei mässää, sinun pyhä velvollisuutesi on sekaantua asiaan? 

Ohis, mutta nämä ihmisten kertomukset täällä omista syömisistään työpäivän aikana: ei herran tähden, miten jotkut voivat syödä tuolla tavalla. Ei ihme, että terveys pettää jossain vaiheessa. Ja sitten vielä metelöidään siitä, miten ravitsemussuositukset ovat surkeat ja lihottavat ihmisiä. Tässä on nyt kaksi sivua malliesimerkkiä siitä, että 90 % suomalaisista ei syö edes vähää alusta terveellisesti saati suositusten mukaisesti. Että johtuisikohan se, että Finriski-tutkimuksen mukaan 2/3 naisista ja 3/4 miehistä on vähintään ylipainoisia ja noin 20 % lihavia siitä, että ihmiset syövät ihan päin honkia, kuten ylpeänä tässä ketjussa ihan itse hehkuttavat.

Asiaan sen verran, että riippuu ihan ihmisestä, miten mahdolliseen syömishäiriöön puuttuminen vaikuttaa. Omasta lähipiiristä on yksi kokemus, jossa äitini aikanaan hyvin hienovaraisesti jutteli työkaverinsa ihan selkeästä ja pitkään jatkuneesta anoreksiasta, ei painostaen ja neuvoen, vaan sanoi, että on huomannut ja on huolissaan ja totesi, että työkaveri voisi halutessaan vaikka jutella työterveyshuollon kanssa ja jos haluaa jotain tukea tai apua, äitini on käytettävissä. Mitään ei tapahtunut ensialkuun, mutta äitini jo jäätyä eläkkeelle pari vuotta myöhemmin, olin itse paikalla, kun törmäsimme sattumalta tähän työkaveriin kaupungilla. Tuli kyyneleet silmissä äitini luo, halasi ja kertoi, että on ollut nyt pari vuotta hoidossa ja kaikki näyttäisi olevan hyvin ja hän on jo paljon terveempi. Kiitti äitiäni, että oli ottanut asian ainoana puheeksi hänen kanssaan ja osoittanut, että joku välittää. Kuulemma se oli ollut tärkeä alkusysäys sille, että oli tajunnut tarvitsevansa apua.

Vierailija kirjoitti:

Ohis, mutta nämä ihmisten kertomukset täällä omista syömisistään työpäivän aikana: ei herran tähden, miten jotkut voivat syödä tuolla tavalla. Ei ihme, että terveys pettää jossain vaiheessa. Ja sitten vielä metelöidään siitä, miten ravitsemussuositukset ovat surkeat ja lihottavat ihmisiä. Tässä on nyt kaksi sivua malliesimerkkiä siitä, että 90 % suomalaisista ei syö edes vähää alusta terveellisesti saati suositusten mukaisesti. Että johtuisikohan se, että Finriski-tutkimuksen mukaan 2/3 naisista ja 3/4 miehistä on vähintään ylipainoisia ja noin 20 % lihavia siitä, että ihmiset syövät ihan päin honkia, kuten ylpeänä tässä ketjussa ihan itse hehkuttavat.

Asiaan sen verran, että riippuu ihan ihmisestä, miten mahdolliseen syömishäiriöön puuttuminen vaikuttaa. Omasta lähipiiristä on yksi kokemus, jossa äitini aikanaan hyvin hienovaraisesti jutteli työkaverinsa ihan selkeästä ja pitkään jatkuneesta anoreksiasta, ei painostaen ja neuvoen, vaan sanoi, että on huomannut ja on huolissaan ja totesi, että työkaveri voisi halutessaan vaikka jutella työterveyshuollon kanssa ja jos haluaa jotain tukea tai apua, äitini on käytettävissä. Mitään ei tapahtunut ensialkuun, mutta äitini jo jäätyä eläkkeelle pari vuotta myöhemmin, olin itse paikalla, kun törmäsimme sattumalta tähän työkaveriin kaupungilla. Tuli kyyneleet silmissä äitini luo, halasi ja kertoi, että on ollut nyt pari vuotta hoidossa ja kaikki näyttäisi olevan hyvin ja hän on jo paljon terveempi. Kiitti äitiäni, että oli ottanut asian ainoana puheeksi hänen kanssaan ja osoittanut, että joku välittää. Kuulemma se oli ollut tärkeä alkusysäys sille, että oli tajunnut tarvitsevansa apua.

Juuri tällä tavalla tämän asian voisi ottaa työkaverin tai alaisen kanssa puheeksi. Olen itse sitä mieltä, että mieluummin osoittaa välittävänsä ja pelastaa parhaimmillaan toisen hengen kuin ettei puutu ollenkaan, koska "ei sillä kuitenkaan mitään ole/ei kuulu mulle": Ainahan sitä voi kysyä ihan vain, että mitä toiselle kuuluu/onko kaikki hyvin ja edetä sen mukaan, miten toinen reagoi.

Mutta ihana tarina tämä, kaikkea hyvää sinulle ja äidillesi! Maailma tarvitsisi enemmän tällaisia ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Ohis, mutta nämä ihmisten kertomukset täällä omista syömisistään työpäivän aikana: ei herran tähden, miten jotkut voivat syödä tuolla tavalla. Ei ihme, että terveys pettää jossain vaiheessa. Ja sitten vielä metelöidään siitä, miten ravitsemussuositukset ovat surkeat ja lihottavat ihmisiä. Tässä on nyt kaksi sivua malliesimerkkiä siitä, että 90 % suomalaisista ei syö edes vähää alusta terveellisesti saati suositusten mukaisesti. Että johtuisikohan se, että Finriski-tutkimuksen mukaan 2/3 naisista ja 3/4 miehistä on vähintään ylipainoisia ja noin 20 % lihavia siitä, että ihmiset syövät ihan päin honkia, kuten ylpeänä tässä ketjussa ihan itse hehkuttavat.

Asiaan sen verran, että riippuu ihan ihmisestä, miten mahdolliseen syömishäiriöön puuttuminen vaikuttaa. Omasta lähipiiristä on yksi kokemus, jossa äitini aikanaan hyvin hienovaraisesti jutteli työkaverinsa ihan selkeästä ja pitkään jatkuneesta anoreksiasta, ei painostaen ja neuvoen, vaan sanoi, että on huomannut ja on huolissaan ja totesi, että työkaveri voisi halutessaan vaikka jutella työterveyshuollon kanssa ja jos haluaa jotain tukea tai apua, äitini on käytettävissä. Mitään ei tapahtunut ensialkuun, mutta äitini jo jäätyä eläkkeelle pari vuotta myöhemmin, olin itse paikalla, kun törmäsimme sattumalta tähän työkaveriin kaupungilla. Tuli kyyneleet silmissä äitini luo, halasi ja kertoi, että on ollut nyt pari vuotta hoidossa ja kaikki näyttäisi olevan hyvin ja hän on jo paljon terveempi. Kiitti äitiäni, että oli ottanut asian ainoana puheeksi hänen kanssaan ja osoittanut, että joku välittää. Kuulemma se oli ollut tärkeä alkusysäys sille, että oli tajunnut tarvitsevansa apua.

Ihana tämä <3!