Lue keskustelun säännöt.
Olen tuo väsynyt vaimo-ketjun ap, oivalsin eilen jotain.
17.01.2016 |
Moikka kaikki,
Olen siis tuon väsynyt vaimo-ketjun ap. Tulin katsomaan, onko aloittamani keskustelu vielä hengissä ja pääsisin lukemaan teidän kokemuksianne. Suu loksahti auki, kun löysin yli tuhat peukkua. Oikeasti aika järkyttävää. Tajusin, että mä en ihan oikeasti ole yksin näiden tunteideni kanssa, en ole ainoa jolla on toivoton olo.Luin tekstini uudelleen ja sekin vaivasi. Valtavasti kirjoitusvirheitä, suttuista tekstiä, nimikin meni väärin. Olin kyllä todella tunnekuohussa.. Nyt ketju on lukittu syystä jota en tiedä, ilmeisesti täällä ei saa mainita nimiä ketjuissa, rikoin jotain palstan sääntöä vastaan (?). Viestejä on niin paljon, etten millään kerkeä lukemaan niitä mutta aion todellakin.
Halusin vain tulla kertomaan tänne, että perjantaina oikeasti itkin väsymykstä ja pahasta olosta ennen nukkumaanmenoa. Se on todella harvinaista, en yleensä "itke tunteitani." Lauantaina sitten pidettiin tyttöjen kanssa sairaspäivää ja meillä oli tyttöjen kurjasta olosta huolimatta todella mukavaa. Oli kivaa ja rentoa, käytiin jopa mäkkärin luukulla ja pienempi oli onnensa kukkuloilla. Tuleekohan sitä koskaan enää riemuitsemaan niin puhtaasti mistään kun tyttöni oli siitä purilaisesta :D Lapset on kyllä niin rakkaita.
Kuitenkin niin.. Tähän tilanteeseen palaten.
Olen kokenut syvää uupumusta n. vuoden. Sitä ennenkin tietysti, mutta erityisesti tänä syksynä asia on jotenkin konkretisoitunut. Tuntuu, että teen aina, menen aina, suoritan aina. Hoidan, järjestän, korjaan, siivoan. Työ ei lopu ikinä eikä tilanne parane ikinä. Miehellä on ollut töissä rankempaa tänä syksynä, mutta hänellä on silti useana päivänä lyhyemmät työajat kuin minulla. Meillä on hyvin erillainen työnkuva ja koulutus (minä korkeammin koulutettu) ja välillä tuntuu, että hän väheksyy jopa työtäni. Mies valittaa hyvin usein väsymystä töistä päästyään. Tämä näkyy esim. siinä, että tekee harvemmin kuin minä ruoat koko perheelle kotiin päästyään. Ja vaikka tekisi, tiedän kaaoksen olevan vastassa kun pääsen kotiin. Jostain syystä onnistuu sotkemaan ihan tolkuttoman paljon, jättäen kaiken levälleen ihan kaapinovista lähtien kun itse kokkaa.Kuitenkin huomattavasti useammin se on minun työni käydä töiden jälkeen kaupassa ja tehdä ruoka, vaikka menisikin pidempään. Tällöin mies vaan antaa lapsille hirveästi välipalaa pitääkseen heidät käynnissä mun tuloa odotellessa. Homma ei siis mene niin, että me sovittaisiin kokkausvuorot ja tilanne pyörisi sen mukaan. Yritettiin sitä, mies valitti niin paljon, etten jaksanut. Useimmiten mies vaan ilmoittaa viestillä, että tänään kokkaan hän kokkaa, muina päivinä se on itsestään selvyytenä minun osani.
Se on aina selkeästi palvelus. Iso palvelus, josta pitää kiittää ja tehdä numero. Mies myös selkeästi vaatii kiitosta ruoast, saatttaa kysellä ärsyttävän lapsellisella tavalla onko hyvää ja ei todellakaan ikinä putsaisi jälkiään, koska on niin hirveän uupunut.
Tässä ei nyt ole kyse pelkästään tosta kokkaamisesta, vaan koko kuvasta. Tavallaan homma menee niin, että minä olen se ns. itsestään selvä kokkaaja. Se pääkokkaaja ja pääsiivoaja ja ja päälastenhoitaja ja pääkodinhoitaja ja sitten miehen tehdessä satunnaisia kotitöitä hän tekee minulle "palveluksen" koska "osallistuu."
Tuntuu, että olen äiti, jolle mieheni sitten suorittaa näitä asioita välillä kiukutellen ja koko ajan kehuja odottaen. Vaikka hän itse syö ja elää perheessämme, on silti vastuu minulla näiden asioiden pyörimisestä. Imuroiminen saattaa olla niin iso numero, että oikeasti voisi luulla miehen odottavan viikkorahaa palkkioksi (vaikka siis minä olisin hoitanut KAIKEN muun koko päivän ajan. Teen muutenkin leijonanosan kaikesta siivoamisesta.). Hänellä itsellään ei tunnu olevan mitään paloa hypätä avukseni tähän rooliin. Olen yrittänyt keskustella, homma pyörii täydellistä kehää, useimmiten keskutelun jälkeen mulla on pahempi olo kuin ennen sitä. Hommat menee aina, siis AINA samaa kaavaa. Tässä on ne pääpiirteittäin, yrittää asiaa lähestyä miltä kantilta tahansa:
-.sullahan toi homma pyörii niin hyvin, sä oot parempi tässä ja tässä (ilmeisesti esim. pyykkikoneen täyttämisessä tai kaatuneen maitolasin siivoamisessa voi olla isoja tasoeroja. Tämä oli mulle uutta ennenkuin mieheni tapasin) niin hoida sä tää, sulta sujuu niin hyvin toi (lisää kotityö tähän) ja suunnittelu, etten viitstinyt tunkea väliin sotkemaanja blaa blaa (eli siis kehumalla tehtävien sysimistä minulle.)
-Mies laiskottelemalla ja hutaisemalla työntää tehtävät minulle. Siis tekee tahalleen niin puolitiehen, että tietää mun tulevan perässä ja hoitavan loppuun koska se asia on vaan pakko tehdä. Joskus en jaksa edes pyytää jonkun tehtävän tekemistä, vaikka sitä imurointia, kun tiedän, että makuuhuone on täynnä villakoiria senkin jälkeen (esim. sängyn alta ei yksinkertaisesti voi siirtää paria matkalaukkua, että sen oikeasti voisi imuroida, liinavaatteita ei voi vaan tunkea valtavassa, viikkaamattomassa kasassa sinne kaappiin jos haluaa ottaa seuraavalla kerralla vetämättä kaikkea alas). Tästä puhuttaessa mies on pari kertaa myöntänyt tekevänsä niin tarkoituksella. Usein kuitenkin näistä asioista puhuessa syyttää minua nipottamisesta, liian tarkan jäljen vaatimisesta eli juuri siitä "täydellisyyden tavoittelusta". Omituista on se, että pystyy tähän täydellisyyteen tarvittaessa. Esim. jos pyydän silittämään jonkun työvaatteeni aamulla hänen vaatteidensa mukana, tulee minun vaatteeni lähes alkuperäisessä kunnossa takaisin, hänen työvaatteensa ovat moitteettomat. Eli usein teen sen uudestaan itse.
-Tai sitten on kolmas ja tuntuu, että yleisin vaihtoehto, eli jättää vaan tekemättä.
Jättää vaan pukematta, jättää vaan pesemättä, jättää vaan sopimatta. Jos odotan miehen sopivan lapselle ajan johonkin palveluun, odotan loppuelämäni. Pyykit on vaan helppo ja mukava jättää viikkokausiksi pyörimään ja kasaantumaan. Asia tai tavara jonka on luvannut hoitaa jaa vaan pyörimään määrittelemättömäksi ajaksi. Jos huomautan asiasta, nalkutan. En anna hänen tehdä omalla tavallaan. Ilmeisesti esim. se, että kasaa pyykkikoriin kuukauden ajan petivaatteita, muttei vain yksinkertaisesti pese niitä on omalla tavalla hoitamista. Mulle on vaan helpompi ottaa itse se puhelin käteen ja tehdä asia. On kuitenkin oikeasti surullista, miten tiedän, etten voi luottaa miehen sanaan. Hän kyllä sanoo joojoo. Toi joojookin loukkaa mua. Mies on taas teini, joka huutaa törpölle mutsilleen et joojoo ihan kohta. Mut mä vaan oon se äiti, eikä murrosikä tule ikinä menemään ohi.
-kaiken tämän taustalla on se, että kotitöistä puhuessa mies aina tuo esiin sen, kuinka minun pitäisi olla "kiitollinen", että mulla on se osallistuva aviomies. Miten "se ei oo mikään itsestään selvyys, että mä kokkaan ja teen tätä ja tuota", miten hänen lapsuudenkodissaan ja miehen kavereiden kotona asiat on ihan toisin ja hän on selkeästi tekevin ja osallistuvin koko porukasta. Just tuota kiitosta ja ihailua kaipaa kovasti työstään (erona artikkeliin, että osaa kyllä vaatia. Itse kokee sen olevan niin, että puurtaa ilman kiitosta). Musta tuntuu helvetin vaikealta antaa sitä kiitosta, kun mulle kiitosta ei tarjoilla. Kukaan ei kiitä siitä, että hei kiitti kun pidät koko meidän perheen pystyssä. Muutenkin tuntuu, että mies vähän naureskelee tai vähättelee tekemääni työtä. Tai, että liiottellen.
Sitten kun mies tuli viikolla keskeyttämään mun hampaiden pesun ja näyttämään sitä väestöliiton parisuhdeterapeutin artikkelia, naama vakavana ja ääni asiallisena, tuntui että voisin oikeasti huutaa ääneen. En huutanut kylläkään, osasin sano vaan typerästi, että "oikeasti, oletko tossisasi?". Siinä oli kaikki ne mitä mies kokee saavansa, eli vähättelyä, en "anna tehdä omalla tavallaan", nipotan ja vaadin täydellisyyksiä, olen kireä jne.
Oon miettinyt nyt tän viikonlopun asiaa. Olen yrittänyt ajatella asiaa miehen kannalta, asettua hänen rooliinsa, nähdä oman käytökseni hänen silmillään. Onko ongelman ydin sitten kuitenkin minussa? Onko kodin rauhan ja miehen hyvän mielen avain kuitenkin minun asenteeni? Ratkeaisiko kaikki tämä, jos vain muuttaisin asennettani? Pitäisikö minun vaan joustaa ja sinnitellä? Pitäisikö mun vaan hyväksyä, että naiset nyt vaan hoitaa kodin ja sukupuolierot eivät muutu, vaikka tienaisinkin enemmän kuin mieheni? Että naisille nyt kotityöt vaan on mukavempia ja helpompia tehdä syystä x, ja se näkyy esim siinä, miten yh-isät kärsii kokee kaikista perhemuodoista itsensä tyytymättömimpinä tai miksi yksin jäävät miesvanhukset ovat niin kädettömiä ja hukassa.
Asiaa siis pohdiskelin ja päädyin eilen siihen päätökseen, että jos annan itselleni ja meille kaksi vuotta aikaa muuttua. Jos tilanne ei muutu eikä oloni helpotu, otan avioeron.
Yksi syy siihen, miksi koen niin oli se, kuinka mukava ja helppo olo mulla oli esim. eilen kun oltiin vaan kolmistaan. Toinen oli se, miten ehdottoman pitelemättä mies hyppäsi siihen kaltoinkohdellun ja kärsivän aviomiehen osaan. Hän ei sanonut edes, että mitä mieltä olet tästä, katsos tätä jne. Vaan aloitti keskustelun: "Tässä ois vähän näist mitä mä oon aina sanonu, mitä mieltä oot?" Mä näin oikeasti punasta, kun ajattelin asiaa.
Mä en tiedä. Olen umpikujassa. Ajattelin, että alan pitämään listaa tekemästäni ja miehen tekemästä. Ehkä, jos sen näkee selkeästi silmiensä alla niin asia jotenkin konkretisoituisi ja kirkastuisi hänelle.
Anteeksi superpitkä avautuminen. Mies on pian tulossa kotiin ja ei yhtään huvittaisi edes nähdä häntä. Katsotaan miten asia etenee. Kaksi asiaa kuitenkin tiedän. Ensimmäinen on se, että teen nyt kahta työtä. En tule jaksamaan tätä loputtomiin. Mennään oikeasti mun kapasiteetin rajoilla.
Toinen on se, että hyvä ystäväni sanoi avioliitostaan näin: "Me ollaan joukkue, joka tähtää yhdessä voittoon. Me ei olla kilpailussa keskenämme, vaan toistemme suurimmat tukijat."
Tulin surulliseksi, koska en koe yhtään noin. Koen, että olen juuri se äitihahmo joka hoitaa pesuettaan. Nyt pitää mennä, sori jos on liian pitkä viesti. Luen mielelläni teidän kokemuksianne, saattaa vastailu vaan kestää kun pääsen vaihtelevasti.
Kommentit (395)
Vierailija kirjoitti:
Ja miesvihapaskanjauhamisketju ei poistu niin millään?
Miesvihapuheista on tehty jo tutkintapyyntö poliisille.
Hitto mä haluaisin olla näkemässä poliisin ilmeen kun se lukee näistä viesteistä tehdyn ilmoituksen :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ihan yllättävää lukea näitä mielipiteitä, kun samaa aikaa lehtien kautta tiedossa on, että poikia arvostetaan kodeissa enemmän, heidän harrastukset nähdään hienompina ja rahaakin saavat enemmän käteen kuin tytöt.
Joka tapauksessa ihan piristävää.
Kiitos tasta ja kiitos siita aloituksesta. Olen aviomies ja 4 lapsen isä. Olen yrittäjä, vaimoni hoitaa kodin, lapset, ostokset, pyykit ja kaiken muunkin, auttaa minuakin yritykseni kanssa. Teen välillä todella pitkää päivää, mutta vaimoni tekee yleensä viela pidempää. Luitte aivan oikein. Vaimoni tekee yleensa pidempaa päivää. Siita huolimatta etta han ei kay toissa kodin ulkopuolella. Edelleen luitte aivan oikein. Olen ollut avioliiton alusta lahtien taysi kusipaa suoraan sanottuna, mutta en ole enää. Vaimoni meinasi lähteä, mutta hän rukoili ja Jeesus antoi voimaa ja jaksamista. Nyt olen muuttunut, olen vieläkin hankala mutta en enaa kusipaa.
Kuitenkin kirjoituksesi avasi lisää silmiäni ja arvostan entista enemmän vaimoani. Kiitos sinulle kirjoituksestasi ja voimia ja jaksamista sinulle kaikille väsyneille äideille. Turvatkaa Jeesukseen, hänessä on kaikki mitä elämään ja Jumalisuuteen tarvitaan.
Ystävällisin terveisin
Kustaa Viertola
Meillä oli aika samanlaista, ja on vieläkin.
Molempien tilanne helpottui, ja kodin ilmapiiri parani, kun muutin asennettani. Näin todella tuon avioeron vaihtoehtona, joten ryhdyin ajattelemaan, että olen yksinhuoltaja. Olen yksinhuoltaja, joka hoitaa yksin kodin ja kaikki lapset. En enää pyydä miestäni "apuun".
Kaikki mitä mieheni tekee on nyt plussaa, ja sitä plussaa on meillä paljon. Verrattuna yksinhuoltajuuteen, joku vie lapseni aamuisin hoitoon, joku pelastaa pitkät työpäiväni (joita on satunnaisesti), joku toisinaan viihdyttää jotain lapsista niin, että voin keskittyä loppuihin. Joku toisinaan auttaa lasten arkiaskareissa (esim-ruokailuissa tai pukemisissa). Joku antaa minulle hyvää seksiä, toisinaan lämmittää saunan ja takan. Joku täysin luotettava henkilö tekee näitä asioita. Aika luksusta!
Suosittelen kokeilemaan (mutta ilman marttyyriasennetta).
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli aika samanlaista, ja on vieläkin.
Molempien tilanne helpottui, ja kodin ilmapiiri parani, kun muutin asennettani. Näin todella tuon avioeron vaihtoehtona, joten ryhdyin ajattelemaan, että olen yksinhuoltaja. Olen yksinhuoltaja, joka hoitaa yksin kodin ja kaikki lapset. En enää pyydä miestäni "apuun".
Kaikki mitä mieheni tekee on nyt plussaa, ja sitä plussaa on meillä paljon. Verrattuna yksinhuoltajuuteen, joku vie lapseni aamuisin hoitoon, joku pelastaa pitkät työpäiväni (joita on satunnaisesti), joku toisinaan viihdyttää jotain lapsista niin, että voin keskittyä loppuihin. Joku toisinaan auttaa lasten arkiaskareissa (esim-ruokailuissa tai pukemisissa). Joku antaa minulle hyvää seksiä, toisinaan lämmittää saunan ja takan. Joku täysin luotettava henkilö tekee näitä asioita. Aika luksusta!
Suosittelen kokeilemaan (mutta ilman marttyyriasennetta).
Tuota, mites se mies sitten, hoidatko sille sapuskat, puhtaat vaatteet ja ympäristön niin kuin osana kodin hoitamista? Lasketko miehen yhdeksi yksinhuoltajan lapseksi? Tietty mikä kellekin sopii, jos vain olet tyytyväinen. Itse kyllä ajattelisin että kun on yhdessä miehen kanssa päätetty perhe perustaa, niin hän on siinä kumppani, ei yksi huollettavista. Jos miettii yksinhuoltajuutta vaihtoehtona tuohon skenaarioon, niin todellisessa yksinhuoltajuudessa olisi se etu, ettei tarvitse sitä miestä hyysätä. Luettelemasi satunnaiset "auttamiset" saisi ihan samoin miesystävältä. Kyllä lasten isän kanssa yhdessä eläessä odottaisi todellakin enemmän kuin satunnaista apuria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
77 vastaa
Tämä on harvinaisen mielenkiintoinen keskustelu, että minäkin jäin koukkuun tähän.
Minusta on harvinaisen mielenkiintoista lukea, että näin nopeasti luettuna ns. Miestentöitä ei lueta työksi. Meillä työt jakautuvat. Joku ihmetteli, eikö mies osaa käyttää pesukonetta. Voi olla, etyä osaisikin, mutta minä olen pessyt pyykit viimeiset parikymmentä vuotta. Meillä on omakotitalo, jota korjaamme, joten kaikki mikä liittyy sähköön, lämmitykseen, remonttiin, autoon ym kuuluvat miehen hommiin. Minä en ole vaihtanut kertaakaan autoon renkaita. Osaan kyllä tehdä sen tarpeen tullen. Mies vie illalla koirat kävelyllä, joten hän laittaa samalla autot lämmitykseen ja ajastukset kohdalleen. Muksujen kuljetukset ja kaupassa käynnit tehdään sopimuksen mukaan. Jos meillä olisi likakaivo, niin minä en siihen koskisi.. Asuntoautolla lomaillessa minä siivosin auton joka päivä ja mies kemiallisen vessa ja kumpikin oli voittajia. Töistä ja tehtävistä voidaan tapella, mutta parempi etsiä kultainen keskitie.
Tällä palstalla tuntuu olevan paljon väsyneitä äitejä. Ja varmasti ovat väsyneitä. Ja paljon passivoituneita miehiä. Ikävä kyllä minulla ei ole keinoa saada miestä aktiivisemmaksi, mutta tulevaisuutta ajatellen lapset kannattaa opettaa tekemään kotitöitä pienestä pitäen.
Joku ihmetteli, miten imurointi kestää toista tuntia. Kyllä se kestää, jos neliöitä on yli 200 & haluaa imuroida hyvin. Mutta meillä on vuorojärjestelmä, eli välillä mies ja välillä lapset.
mietin vain kirjoitti:
77 vastaa
Tämä on harvinaisen mielenkiintoinen keskustelu, että minäkin jäin koukkuun tähän.
Minusta on harvinaisen mielenkiintoista lukea, että näin nopeasti luettuna ns. Miestentöitä ei lueta työksi. Meillä työt jakautuvat. Joku ihmetteli, eikö mies osaa käyttää pesukonetta. Voi olla, etyä osaisikin, mutta minä olen pessyt pyykit viimeiset parikymmentä vuotta. Meillä on omakotitalo, jota korjaamme, joten kaikki mikä liittyy sähköön, lämmitykseen, remonttiin, autoon ym kuuluvat miehen hommiin. Minä en ole vaihtanut kertaakaan autoon renkaita. Osaan kyllä tehdä sen tarpeen tullen. Mies vie illalla koirat kävelyllä, joten hän laittaa samalla autot lämmitykseen ja ajastukset kohdalleen. Muksujen kuljetukset ja kaupassa käynnit tehdään sopimuksen mukaan. Jos meillä olisi likakaivo, niin minä en siihen koskisi.. Asuntoautolla lomaillessa minä siivosin auton joka päivä ja mies kemiallisen vessa ja kumpikin oli voittajia. Töistä ja tehtävistä voidaan tapella, mutta parempi etsiä kultainen keskitie.Tällä palstalla tuntuu olevan paljon väsyneitä äitejä. Ja varmasti ovat väsyneitä. Ja paljon passivoituneita miehiä. Ikävä kyllä minulla ei ole keinoa saada miestä aktiivisemmaksi, mutta tulevaisuutta ajatellen lapset kannattaa opettaa tekemään kotitöitä pienestä pitäen.
Joku ihmetteli, miten imurointi kestää toista tuntia. Kyllä se kestää, jos neliöitä on yli 200 & haluaa imuroida hyvin. Mutta meillä on vuorojärjestelmä, eli välillä mies ja välillä lapset.
Tämä töiden jakautuminen sukupuolisidonnaisesti riippuu ihan siitä, miten ja missä asuminen tapahtuu. Ongelma on siinä, että nykyisessä kaupunkiympäristössä ns. perinteiset miestentyöt ovat hävinneet ja ns. naistentyöt eivät. Kyllähän sitä kumppanuutta tuntee ihan eri tavalla sellaista miestä kohtaan, jolla on koko ajan jotain remppahommaa vanhassa omakotitalossa, kuin sellaista, joka vain makaa sohvalla ja nalkuttaa että löysää vähän vannetta. Kun kumpikin tekee oman osuutensa, niin silloin tehdään yhdessä perheen hyväksi töitä, ollaan kumppaneita. Kumpikin haluaa toimia perheen hyväksi ja arvostaa toisen työpanosta. Sillä että kerran vuodessa huollattaa ja katsastuttaa auton ja mahdollisesti ruuvaa yhden hyllykön seinään, ei mielestäni vielä voi lunastaa kumppanuutta parisuhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikeita tilanteita...Homma muuttuu vasta siinä vaiheessa kun nainen on ns. nalkissa. Kun ei se yksinhuoltajaksi lähteminenkään ole tietenkään helppoa, ei todellakaan. Ainoaksi ratkaisuksi näkisin pitkän tähtäimen asennekasvatuksen kotona. Poikalapset tekemään yhtä paljon kotitöitä kuin tyttölapset heti siitä 1v iästä lähtien. Ja ne tuoreet isät kotiin! Äiti töihin kun lapsi on 3-6kk ikäinen ja isä siinä vaiheessa hoitamaan lasta ja kotihommia vähintään puoleksi vuodeksi. Lapset rohkeasti isän vastuulle! Ei pidä ajatella vain rahaa (iskä tienaa enemmän joten siksi äiti jää kotiin), kyllä perheen säilyminen perheenä on arvokkaampaa kuin se muutama tonni/muutama kymppitonni mikä rahassa hävitään.
Joo eihän sillä muutamalla tonnilla/kymppitonnilla mitään kun koti menisi alta! Mun työttömyyspvrahasta ei pahemmin makseltaisi lainoja omakotitalosta pois. Lapsille olisi parempi kun isä kotona ja koti menee alta? Harmi, ettei tajuttu tätä!
Jouduin työttömäksi raskausaikana, joten olisin sen 6kk ollut kotona työttömänä ja mies olisi ollut vanhempain/hoitovapaalla. Mikä järki? Yhdessä päätimme, että lapsi on kotona, kunnes täyttää 2v. Tosin lapset ovat läheisiä isänsä kanssa muutenkin, ei tarvitse olla pelkästään kotona tullakseen läheiseksi lastensa kanssa.
Ystävälläni mies oli kotona. Kämppä sekainen kuin mikä AINA. Lapsi katsoi koko päivän telkkaria, mies teki omiaan. Eli makasi sohvalla. Lounas sentään ei ollut eineksiä, se oli ystäväni tekemää kotiruokaa, joka jäi edelliseltä päivältä. Miksi siis automaattisesti odotetaan, että mies on jotenkin parempi mies ja erilainen kun on ollut lapsen kanssa kotona?
Niin ja asuvat siis ihan naapurissa, kävin monesti heidän lastaan pyytämässä meille leikkimään omani kanssa, että voisi tehdä muutakin kuin katsoa tv:tä.
Kyllä mies vain on parempi mies jos osallistuu kodin pyörittämiseen, on se sen verran harvinaista. Ei tuo sohvalla makaaminen ole sitä tietenkään. Eikä läheskään kaikilla ole tilanne se, että nainen on työttömänä, kyllä se jakaminen on ihan mahdollista aika monelle.
Niin, en väittänytkään, ettei mies olisi parempi, jos osallistuisi. Sanoin ehkä hieman epäselvästi. Tarkoitin sanoa, että miksi oletetaan, että mies, joka on kotona lasten kanssa olisi automaattisesti parempi ja ottaisi vastuuta? Itse uskon, että mies joko ottaa vastuuta tai ei, ei vaikuta onko ollut koti-isänä. Ja siis tämä vain omista kokemuksistani johtuen. Jos se auttaa joitain miehiä, niin mikäs siinä! Sen vain ei pitäisi olla automaatio, että miehen kuuluisi jäädä kotiin, kuten ei senkään, että nainen jää! Jokainen tyylillään, ilman kenenkään syyllistämisiä tai mitään automaattisia 6-6-6 systeemejä. Eiköhän monet miehet jo jää kotiin, jotka sitä haluaa. Toki enemmänkin voisi kannustaa, mutta ei pakottaa.
Minä taas olen sitä mieltä, että kun miehet eivät selvästikään suostu vapaaehtoisesti hoitamaan omia lapsiaan, niin tasa-arvo on sitten pakko toteuttaa lakimuutoksilla. Kun ihmiset saavat vapaasti päättää, jostain omituisesta syystä 90 % päättää vapaasti että nainen jää kotiin. Tästä seuraa se, että naiset eivät saa kunnon vakituisia työpaikkoja eivätkä etene urallaan. Edes lapsettomia ei päästetä töihin, koska työnantaja pelkää naisen jäävän kohta lapsia hoitamaan. Ja 90 %:ssa tapauksista on oikeassa.
Eihän tuo 6+6+6 malli pakota miehiä jäämään kotiin. Ei, ne miehet jotka eivät jää kotiin eivät jää. Lapsi vaan menee silloin pienenä hoitoon. Vai miten sä ajattelit ne miehet pakottaa koti-isiksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli aika samanlaista, ja on vieläkin.
Molempien tilanne helpottui, ja kodin ilmapiiri parani, kun muutin asennettani. Näin todella tuon avioeron vaihtoehtona, joten ryhdyin ajattelemaan, että olen yksinhuoltaja. Olen yksinhuoltaja, joka hoitaa yksin kodin ja kaikki lapset. En enää pyydä miestäni "apuun".
Kaikki mitä mieheni tekee on nyt plussaa, ja sitä plussaa on meillä paljon. Verrattuna yksinhuoltajuuteen, joku vie lapseni aamuisin hoitoon, joku pelastaa pitkät työpäiväni (joita on satunnaisesti), joku toisinaan viihdyttää jotain lapsista niin, että voin keskittyä loppuihin. Joku toisinaan auttaa lasten arkiaskareissa (esim-ruokailuissa tai pukemisissa). Joku antaa minulle hyvää seksiä, toisinaan lämmittää saunan ja takan. Joku täysin luotettava henkilö tekee näitä asioita. Aika luksusta!
Suosittelen kokeilemaan (mutta ilman marttyyriasennetta).
Tuota, mites se mies sitten, hoidatko sille sapuskat, puhtaat vaatteet ja ympäristön niin kuin osana kodin hoitamista? Lasketko miehen yhdeksi yksinhuoltajan lapseksi? Tietty mikä kellekin sopii, jos vain olet tyytyväinen. Itse kyllä ajattelisin että kun on yhdessä miehen kanssa päätetty perhe perustaa, niin hän on siinä kumppani, ei yksi huollettavista. Jos miettii yksinhuoltajuutta vaihtoehtona tuohon skenaarioon, niin todellisessa yksinhuoltajuudessa olisi se etu, ettei tarvitse sitä miestä hyysätä. Luettelemasi satunnaiset "auttamiset" saisi ihan samoin miesystävältä. Kyllä lasten isän kanssa yhdessä eläessä odottaisi todellakin enemmän kuin satunnaista apuria. [/quote
No, kyllä minä laitan ruuat ja huolehdin kaiken muun. Mies vaihtaa autonrenkaita yms (aivan pienellä kyselyllä). Kyse onkin juuri siitä, että voimme paremmin tällä asenteella. 10-v marmatus ja töiden laskeminen vain tekivät minusta väsyneen. En minä miestä passaa, lapset vaativat arjen pyörimään ilman miestäkin. Kyllä olisi jumalaton vaiva etsiä aina mummi tai kummi lastenvahdiksi muille, kun yhdellä olisi soittotunti tms
Tämä on siis niksini. Kukin tehköön kuten parhaaksi kokee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin jää edelleen mua mietityttään nuo miehen työt ja naisten työt... Miksi edes eritell? Voitaisiin vaan puhua kotitöistä ja laskea kaikki samaan nippuun... Ja siitä lähteä erittelemään. Kuka vaihtoi renkaan - mies - aikaa meni 1t - tehdään kaksi kertaa vuodessa. Kuka kokkas päivän ruuat - nainen - aikaa menee ... Noh aamupala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala... Heitetään nyt vaikka se pari tuntia yhteensä, +- heittää riippuen ruuista... Ja jos on pieniä, niin syöttäminen, mut ei lasketa siitä vaikka sitä 45min joka on kyl taas alakanttiin... - tehdään joka päivä, jos ei käydä syömässä ulkona...
Jospa lopetettaisiin erittely, tasa-arvon nimessä ja ruvetaanko oikeesti laskemaan miten paljon puolisot laittavat yhteisiin töihin aikaansa, niin sitten päästään lähemmäksi sitä oikeaa tasa-arvoa.
Ja sit se metatyö pitää mukaan. Ei niin et mähän vein ne lapset luisteleen... Niin toisen etsiessä luistimet varastossa, varmistaessa ettei ne oo ihan tylsät, pakata ne ja muut tarvikkeet kassiin, pukea lapset sään mukaisesti ja kun tulee takaisin, auttaa riisumisessa, kuivaa luistimet ettei ne ruostu ja laittaa märät vaatteet kuivumaan. Tää ny on yksi esimerkki, mutta jos todella miettii, niin kumpi pääsi vähemmällä? Eikä ny eritellä kumpi oli nainen ja kumpi mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on IHAN SAMANLAISTA!!!!
Ainoa ero toki on, että minä olen viimeisilläni raskaana, kaksi ja nelivuotiaidenkanssa kotona. Odotan perheen viidettä lasta.
Suurin osa kotitöistä on automaattisesti minun hoidettavanani. Myös viikonloppuisin. Olen antanut aika paljon periksi siksi, että mies on arkena päivät koulussa, ja minä enemmän kotonaolevana ehdin tehdä enemmän. Joihinkin asioihin haluaisin silti tasapuolisuutta ja apua, niin eiköhän mies sitten mieluusti TEE HOMMAT NIIN HUONOSTI KUIN VOI, että minä tympääntyisin ja käskisin olla tekemättä.
Tässäpä yksi pitkähkö esimerkki.
Perheessämme on kaksi koiraa, joista toinen on kiinanharjakoira, eli alaston ja hyvin herkästi kylmettyvä. Sisällä ollessa koiralla on koko ajan pitkälahkeinen aluspuku ja pitkälahkeinen villapuku, mutta ulos mennessä näillä pakkasilla sille pitää vielä LISÄKSI pukea toppahaalari, ihan niin kuin lapselle. Raskausmahani on jo sen verran iso, että en oikein hyvin taivu koiraa pukemaan joten olemme kahden isomman lapsen kanssa tehneet koirankäyttötaulukon, jossa on minulle, miehelleni ja isoille lapsille aikataulut, jolloin kukakin käyttää koirat lenkillä, ettei minun aina tarvisi yksinäni koiria hoitaa kodin muiden askareiden lisäksi. Mies on tietysti sitä vastaan, koska hänen mielestään koirien vastuu ei ole hänen töitään. (kuulema siksi, koska toinen (se pieni ja kalju) koirista on hänen mielestään tyhmä!!) Sanoin että näin nyt kuitenkin tehdään, koska minä tarvitsen tukea tässä asiassa, ja sillä selvä.
NO! Koittipa sitten sunnuntaina sellainen aamu, jolloin minä olisin vuorostani halunnut/saanut nukkua pitkään... (lauantai-aamuna annoin miehen nukkua klo 11.30 asti) Sainkin siihen tavallaan mahdollisuuden, kun patistelin miehen nousemaan kuopuksen huudahdelessa sängystään kahdeksan aikoihin, vetoamalla siihen että hänellä on koirankäyttövuoro. Jonkun etiäisen havahduttamana päätin kuitenkin nousta katsomaan että mies pukee varmasti pienemmälle koiralle vaattet ulkoilutukseen. Kun kävelen eteiseen, on mies hihnojen ja koirien kanssa valmiina astumassa ovesta ulos, ja koiralla ei TOSIAANKAAN ole ulkovaatteet päällä. Hämmästyneentä kysyn, että aiotko oikeasti mennä sen kanssa ulos noin?!?!?!, niin mies toteaa kokeilevansa, että tarkeneeko se. Lähdin kohti lämpömittaria tarkistaakseni pakkastilanteen, jolloin mies häipyi koirineen pihalle. Pakkasta oli reippaasti yli -20astetta... Soitin miehen perään pää punaisena ja rääyin puhelimeen että mikä helevetti sen ongelma oikein on, kun tekee tuollaisia temppuja!! No mies puhuu joitain takaisin, mutta en tietenkään huudoltani kuule mitä sanoo, ennen kuin lyö minulle luurin korvaan. Tuli kuitenkin takaisin ja puki koiran. Ja, kun kysyin mieheltä, että mikäs oli hänen mielestään eläinkokeen lopputulos, vastasi hän nuivasti että se, että minä huudan..
Että joo. JOPA viattomat luontokappaleet ovat tulilinjalla, kun mies kekkuloi ja venkoilee kotitöiden tekemättömyyden saavuttaakseen. Voitte kuvitella, ettei nukkumisesta tullut enää mitään, ja kaikki loputkin lapset heräsivät valitettavasti huutooni. :(
Viime viikolla mieheni tosiaan myös käski minun lukea sen saman jutun ja oli oikeinkin uhriutuva. Hänen mielestää oli kuulema hyvä juttu joka kannattaa lukea.
Jonkin aikaa teksitin luettuani mietiskelin asiaa ja annoin kyllä niin isolla mitalla takaisin miehelleni aiheesta, ettei mielipiteeni varmasti jäänyt epäselväksi.
Minusta tuntuu, että miehet ovat useimmissa suomalaisissa perheissä saaneet tietyt roolimallit päähänsä vaikuttamaan, ja usein malli on ollut juuri se, että ÄITI tekee kaiken KOTONA, isä taasen töissä. (saman roolimallin ovat saaneet he omilta vanhemmiltaan) Harmi vain, että nykyäidit ovat lähes yhtä usein töissä niiden kotitödensä lisäksi!! Mutta saavutetusta etuoikeudesta ei silti hevillä luovuta. Naiset joutuvat nalkuttamaan miehille siksi, koska tasa-arvoa suhteissa EI LUONNOSTAAN OLE. Jos suhde olisi tasa-arvoinen, ei kenenkään tarvitsisi patistella ja pyydellä toista. Eihän minunkaan mieheni joudu koskaan pyytelemään minulta, että voisinko MINÄ tehdä jonkun kotityön. Kumma kyllä toisin päin homma on ihan eri..
Ja siitä päätäntävallasta.
Meidän perheessämme minä olen ainoa, joka koskaan ehdottaa mitään tekemistä, muutosta tai toimintaa. (no lapset kyllä ehdottaa vaikka mitä kivaa toimintaa aina) Mies ei koskaan. Ja AINA kun kysyn miehen mielipidettä milloin mihinkin asiaan, on vastaus sama: En tiiä. En osaa sanoa.
Olipa kyse sitten matkasta, huonekalusta, vaateostoksesta, ulkoilusta, tms. isommasta tai pienemmästä asiasta . Joten minun on aina pakko päättää yksin.
Että MITEN sitä päätäntävaltaa oikein saisi siihen mieheen siirrettyä, kun kirveelläkään ei saa vastausta ei siihen eikä tähän ihan arkiseenkaan kysymykseen?!?!?
Nyt olen päättänyt tehdä pienen ihmiskokeen. Viikkoon en aio pyytää tai kysyä mieheltä yhtään mitään. Odotan ja oletan hänen toimivan kuin vastuullinen aikuinen ainakin, ja hoitavan oman osansa meidän perheen askareista ihan pyytämättä ja käskemättä. Sen mitä hän jättää tekemättä, jää tekemättä. JOS mies ei käytä koiria vuorollaan, koira tpaskantakoon sisälle. Jos mies ei siivoa paskoja, lapsi leikkiköön niillä ja sotkekoon joka paikan. Jos ei siivoa sitäkään, selvä. Olkoon sekin sitten. (lapsen voin kuitenkin pestä, jos ei sitäkään mies älyä tehdä)
Ettäpä. Nalkuttaminen seis, mutta mies myös nauttikoon tekemättömyyksiensä seuraukset. Katsotaan sitten viikon päästä miten homma on edennyt.
UGH! Olen puhunut.
Miksi sä olet tehnyt tollasen miehen kanssa NOIN monta lasta??? Mä oisin ottanut eron jo monta lasta sitten.
Eh.. Uusioperhe.
Miehelle tämä tuleva vauva on toinen biologisesti oma. Yhteistä taivalta takana nyt viisi vuotta. Ja pikkuhiljaahan nämä asetelmat jokaiseen suhteeseen hiipii. Ainakin useimmiten ja ainakin meille.
Pieni väliaikatieto ihmiskokeesta:
Eilen en pyytänyt mieheltäni mitään. Ilmoitin aamulla miehelle päätökseni, etten aio kysyä enkä pyytää häneltä yhtään mitään viikkoon. Toimikoon niin aktiivisesti tai epäaktiivisesti kuin tahtoo. Valitti muutamalla sanalla, ettei minun aina tarttisi heittäytyä marttyyriksi, ja lähti sitten kouluunsa.
Koko päivänä en sitten pyytänyt apua enkä tukea, vaikka oli toiseksi vanhimman lapsen kaverisynttärit järjestetävänä, toiseksi nuorimman vienti biologiselle isälleen tapaamiseen, ja illalla vielä minun ja isompien lasten yhteiseen harrastukseen meno. En pyytänyt, vaatinut enkä ehdottanut tekemistä miehelle, mutta ihmeekseni asioita silti tapahtui! Mies siivosi oma-alotteisesti vähän apunani juhlien jälkiä, vei toiseksi nuorimman tapaamiseensa, käytti koirat lenkillä (puettuna) ja hoiti nuorimmaisen iltapuuhat harrastukseni aikana ihan mukisematta. Illalla sitten kyllä valitti, että toinen koira ei ollut lenkillä suostunut tekemään mitään tarpeitaan ulos, vaan oli pissannut sisälle. Siihenkin ilmoitin vain viileästi, etten valitettavasti mahda asialle mitään, jos koira ei lenkillä pissaa tai kakkaa. No, oli mies vissiin sen pissan siivonnut, kun en minä ainakaa mitään huomannut.
Ehkä pieni saavutus, mutta saavutus kuitenkin! Ja miten helppoa minulla onkaan hengittää, kun annan itselleni luvan jättää asioita vähän retuperälle. Ja että kaikesta ei tarvi olla miehen apua pyytelemässä. Katsotaan miten tämä jatkuu.. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli aika samanlaista, ja on vieläkin.
Molempien tilanne helpottui, ja kodin ilmapiiri parani, kun muutin asennettani. Näin todella tuon avioeron vaihtoehtona, joten ryhdyin ajattelemaan, että olen yksinhuoltaja. Olen yksinhuoltaja, joka hoitaa yksin kodin ja kaikki lapset. En enää pyydä miestäni "apuun".
Kaikki mitä mieheni tekee on nyt plussaa, ja sitä plussaa on meillä paljon. Verrattuna yksinhuoltajuuteen, joku vie lapseni aamuisin hoitoon, joku pelastaa pitkät työpäiväni (joita on satunnaisesti), joku toisinaan viihdyttää jotain lapsista niin, että voin keskittyä loppuihin. Joku toisinaan auttaa lasten arkiaskareissa (esim-ruokailuissa tai pukemisissa). Joku antaa minulle hyvää seksiä, toisinaan lämmittää saunan ja takan. Joku täysin luotettava henkilö tekee näitä asioita. Aika luksusta!
Suosittelen kokeilemaan (mutta ilman marttyyriasennetta).
Tuota, mites se mies sitten, hoidatko sille sapuskat, puhtaat vaatteet ja ympäristön niin kuin osana kodin hoitamista? Lasketko miehen yhdeksi yksinhuoltajan lapseksi? Tietty mikä kellekin sopii, jos vain olet tyytyväinen. Itse kyllä ajattelisin että kun on yhdessä miehen kanssa päätetty perhe perustaa, niin hän on siinä kumppani, ei yksi huollettavista. Jos miettii yksinhuoltajuutta vaihtoehtona tuohon skenaarioon, niin todellisessa yksinhuoltajuudessa olisi se etu, ettei tarvitse sitä miestä hyysätä. Luettelemasi satunnaiset "auttamiset" saisi ihan samoin miesystävältä. Kyllä lasten isän kanssa yhdessä eläessä odottaisi todellakin enemmän kuin satunnaista apuria. [/quote
No, kyllä minä laitan ruuat ja huolehdin kaiken muun. Mies vaihtaa autonrenkaita yms (aivan pienellä kyselyllä). Kyse onkin juuri siitä, että voimme paremmin tällä asenteella. 10-v marmatus ja töiden laskeminen vain tekivät minusta väsyneen. En minä miestä passaa, lapset vaativat arjen pyörimään ilman miestäkin. Kyllä olisi jumalaton vaiva etsiä aina mummi tai kummi lastenvahdiksi muille, kun yhdellä olisi soittotunti tms
Tämä on siis niksini. Kukin tehköön kuten parhaaksi kokee.
Hienoa että sinä olet tyytyväinen valitsemasi elämään. On silti yksi masentavimmista tarinoista mitä olen palstalla lukenut. 'Olo paranee kun lopettaa kaiken toivon rakastavasta parisuhteesta ja tasa-arvosta.' Oikeaa rakkautta, ihan lämmittää näin pakkasella.
Kerro ihmeessa miehelle mitä oikeasti ajattelet hänestä. Olisi kiva tietää vaikuttaisiko mihinkään vai olisiko vastaus vain olan kohautus ja kyljen vaihto sohvalla.
...ja nyt menen kertomaan omalle miehelle että rakastan ja arvostan. Tiesin että on hyvä mies kun lapsia päätettiin hankkia mutta näitä tarinoita lukiessa huomaa että hyvä ei ole tarpeeksi iso sana miehestä joka oikeasti haluaa että perhe on ryhmätyö ja vaimon onnellisuus ja jaksaminen on tärkeämpää kuin oma hetkellinen mukavuus.
Hei kaikki, ap tässä.
Teidän kokemusten lukeminen on ollut ihan parasta. Yritin perustaa uuden ketjun eilen, missä olisin halunnut keskustella yleisesti ottaen siitä miten naiset tekevät tutkimusten mukaan valtavasti enemmän kotitöitä kun miehet (vaikka molemmat olisivat töissä ja työmäärässä ei olisi kuin n. tunnin etu miehelle). En myöskään ehkä jaksaisi lähteä ruotimaan/miettimään omaa parisuhdettani, vaan pitämään keskustelun yleisenä tästä asiasta. Minä oikeasti koen, että tässä on hirveän montaa suomalaista parisuhdetta hiertävä ongelma. Pahinta on se, ettei asiasta puhuta, sille ei anneta huomiota, naisia ei hehkuteta työtaakkansa alla taistelusta. Heistä ei kukaan Vaarasen kaltainen asiantuntija tee isoja otsikoita, joka vaatisi miesten käytökseen muutosta. Tämä ketju sitten poistettiin kun olin äsken katsomassa (pääsy kielletty luki). Olen myös nähnyt jotain ketjuja, missä kerrotaan ensimmäisen ketjuni poistuneen hetkeksi. Osaako joku ihan oikeasti kertoa, miksi näitä poistetaan? Olen todella hämmentynyt. Onko kyse siitä, ettei vauvalla saa mainita nimeä Heli Vaaranen (ei edes vaikka kopioisi hänen omia sanomisiaan, vääristelemättä) ja pohtia sanomisen aiheellisuutta? Vai kotitöistä ei saa keskustella? Mistä on kyse? Vai ei saa laittaa linkkiä tutkimuksiin? Tai puhua väestöliitosta?
Kirjoitin ketjuun myös siitä, kuinka kaikkein syvimmältä asiaa kun kaivelee, niin kyse ei edes ole kotitöistä tai niiden hoitamisesta. Kyse on arvostuksen puutteesta. Siitä se on.
Laitan nyt uudestaan tiivistettynä eilistä pohdintaani. Saattaa ilmeisesti lähteä tääkin ketju? Olisi todella mukava jos vaivauduttaisiin kertomaan, mistä oikein hiertää. Omituista on se, etten solvaa Heli Vaarasta. Näen täällä jatkuvasti todella rumia ketjuja ties kenestä bloggaajasta ja Teemu Selänteestä. Enkö saa keskustella mielipiteestäni häneen edes asiallisesti? Mutta yritän kuitenkin.
http://vaestoliitto-fi-bin.directo.fi/@Bin/61fe3a8827b2ebf53b58689ca646…
kohta viisi, sivu 40, taulukko 1. Katsokaa sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä on 37 vuotta avioerojuristina toiminut suomalaisnainen. http://www.studio55.fi/tastapuhutaan/article/asianajaja-avioliitto-kest…;
Hänen mukaansa:
"Työstä saamansa tuntuman perusteella Kiukkonen sanoo, että naiset hakevat avioeroja enemmän kuin miehet.
Asianajaja Marjo Kiukkonen.
– Kodin asiat ovat edelleen enemmän naisen harteilla. Perhe pysyy koossa niin pitkään kuin nainen jaksaa. Kun hänen mittansa tulee täyteen, erotaan, Kiukkonen sanoo.
– Joskus se on toiselle osapuolelle aika kova paikka. Ei ymmärretä, miksi puoliso lähti, vaan ihmetellään: "luulin, että rakastimme toisiamme"."
Tässä on väestöliiton Heli Vaarasen näkemys siihen, miksi naiset hakevat niin paljon enemmän eroa kun miehet: http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhteen_k…
"Naiset löysivät erosyitä miehiä enemmän, mikä tukee sitä havaintoa, että erohakemuksista länsimaissa noin 70–80 prosenttia jättää nainen. Vaaranen selittää suurta prosentuaalista eroa.
– Naiset ovat aktiivisempia. Heille henkilökohtainen onnellisuus merkitsee paljon. Monille miehille taas perheen koossa pysyminen on keskeinen arvo epäonnenkin hinnalla."
Vaaranen on siis sitä mieltä, että miehet vain vähemmän itsekkäinä uhrautuvat useammin perheen hyväksi. Ristiriitaista tässä on se, että useiden tutkimusten mukaan miehille tulee koko ero yllätyksenä. Tässä(kään) Vaaranen ei vaivaudu pohtimaan, mitä ne naisten löytämät erosyyt saattaisivat olla.
tiivistettynä:
1) Naiset tekevät selkeästi eniten kotitöitä
2) Naiset hakevat selkeästi useammin avioeroa kuin miehet
3) Naiset listaavat toiseksi suurimmaksi syykseen Suomessa hakea eroa arvostuksen puutteen.
Onko näitä asioita mahdoton laskea yksi plus yksi? Miksi väestöliiton parisuhdeterapeutti antaa julkisuuteen lausuntoja, missä kertoo olevansa huolissaan miesten hiljaisesta puurtamisesta ja kiitoksetta jättämisestä ja väheksymisestä? Miksi Vaaranen osoittelee sormella koulutettujen naisten suuntaan? Miksi sen syypään on oltava nainen?
Uskon kyllö hyvin, että Vaaranen on oikeassa siinä, että (koulutettujen) naisten puolisot kokevat olevansa hiljaisia puurtajia (mitä koulutetumpi nainen, sitä useammin vaatii miestä tekemöän osansa elämässään huushollissa. Itse uskon tämän liittyvän vahvasti itsetuntoon), mutta kaikkien tutkimusten valossa miehet eivät tee lähellekkään samaa kuin naiset.
Olisiko siis mahdollista, että yksinkertaisesti Vaarasen miehet saavat maistaa naiseutta ensimmäisinä miehinä historiassa? Erona siis se, että heistä huolestutaan kovin ja Suomen suurimman ja arvostetuimman perhe-elämää tutkivan laitoksen arvostettu parisuhdeterapeutti antaa lausunnon missä kertoo "olevansa huolissaan miehiä (sinkku-ja parisuhteessa olevia) väheksyvästä ilmapiiristä."
Todella hyvin sanottu. Toisaalta tuo neuvo, joka kehyttää vaan venymään pidemmälle on ammoisista ajoista käytössä ollut. Tutkin eilen asiaan liittyviä tutkimuksia, ja "joustavuuden" todetaan olleen usein suurin syy kestävään avioliittoon. Eiköhän kaikki tässä vaiheessa arvaa, kumman sukupuolen joustavuus. Ihana lukea, että koet olosi onnelliseksi ja voit hyvin suhteessasi. Hymyillytti kun luin tekstiäsi. Eli lämmittää ihan oikeasti näin pakkasilla ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli aika samanlaista, ja on vieläkin.
Molempien tilanne helpottui, ja kodin ilmapiiri parani, kun muutin asennettani. Näin todella tuon avioeron vaihtoehtona, joten ryhdyin ajattelemaan, että olen yksinhuoltaja. Olen yksinhuoltaja, joka hoitaa yksin kodin ja kaikki lapset. En enää pyydä miestäni "apuun".
Kaikki mitä mieheni tekee on nyt plussaa, ja sitä plussaa on meillä paljon. Verrattuna yksinhuoltajuuteen, joku vie lapseni aamuisin hoitoon, joku pelastaa pitkät työpäiväni (joita on satunnaisesti), joku toisinaan viihdyttää jotain lapsista niin, että voin keskittyä loppuihin. Joku toisinaan auttaa lasten arkiaskareissa (esim-ruokailuissa tai pukemisissa). Joku antaa minulle hyvää seksiä, toisinaan lämmittää saunan ja takan. Joku täysin luotettava henkilö tekee näitä asioita. Aika luksusta!
Suosittelen kokeilemaan (mutta ilman marttyyriasennetta).
Tuota, mites se mies sitten, hoidatko sille sapuskat, puhtaat vaatteet ja ympäristön niin kuin osana kodin hoitamista? Lasketko miehen yhdeksi yksinhuoltajan lapseksi? Tietty mikä kellekin sopii, jos vain olet tyytyväinen. Itse kyllä ajattelisin että kun on yhdessä miehen kanssa päätetty perhe perustaa, niin hän on siinä kumppani, ei yksi huollettavista. Jos miettii yksinhuoltajuutta vaihtoehtona tuohon skenaarioon, niin todellisessa yksinhuoltajuudessa olisi se etu, ettei tarvitse sitä miestä hyysätä. Luettelemasi satunnaiset "auttamiset" saisi ihan samoin miesystävältä. Kyllä lasten isän kanssa yhdessä eläessä odottaisi todellakin enemmän kuin satunnaista apuria. [/quote
No, kyllä minä laitan ruuat ja huolehdin kaiken muun. Mies vaihtaa autonrenkaita yms (aivan pienellä kyselyllä). Kyse onkin juuri siitä, että voimme paremmin tällä asenteella. 10-v marmatus ja töiden laskeminen vain tekivät minusta väsyneen. En minä miestä passaa, lapset vaativat arjen pyörimään ilman miestäkin. Kyllä olisi jumalaton vaiva etsiä aina mummi tai kummi lastenvahdiksi muille, kun yhdellä olisi soittotunti tms
Tämä on siis niksini. Kukin tehköön kuten parhaaksi kokee.
Hienoa että sinä olet tyytyväinen valitsemasi elämään. On silti yksi masentavimmista tarinoista mitä olen palstalla lukenut. 'Olo paranee kun lopettaa kaiken toivon rakastavasta parisuhteesta ja tasa-arvosta.' Oikeaa rakkautta, ihan lämmittää näin pakkasella.
Kerro ihmeessa miehelle mitä oikeasti ajattelet hänestä. Olisi kiva tietää vaikuttaisiko mihinkään vai olisiko vastaus vain olan kohautus ja kyljen vaihto sohvalla.
...ja nyt menen kertomaan omalle miehelle että rakastan ja arvostan. Tiesin että on hyvä mies kun lapsia päätettiin hankkia mutta näitä tarinoita lukiessa huomaa että hyvä ei ole tarpeeksi iso sana miehestä joka oikeasti haluaa että perhe on ryhmätyö ja vaimon onnellisuus ja jaksaminen on tärkeämpää kuin oma hetkellinen mukavuus.
Vähän ohiksena,
pohdin näitä muutaman miehen joulukorttijankkauksia lukiessani, että niissä kiteytyy kyvyttömyys naisen kanssa kommunikaatioon. Ytimekkäästä mutta pitkästä aloituksesta poimitaan vain joulukortit ja ei ymmärretä naista taas ollenkaan. No ei varmaan, kun ei viitsitä prkl edes lukea/kuunnella, mitä toinen tarkoittaa! (emmä tiiä, jotain se nalkutti...)
Vierailija kirjoitti:
Vähän ohiksena,
pohdin näitä muutaman miehen joulukorttijankkauksia lukiessani, että niissä kiteytyy kyvyttömyys naisen kanssa kommunikaatioon. Ytimekkäästä mutta pitkästä aloituksesta poimitaan vain joulukortit ja ei ymmärretä naista taas ollenkaan. No ei varmaan, kun ei viitsitä prkl edes lukea/kuunnella, mitä toinen tarkoittaa! (emmä tiiä, jotain se nalkutti...)
Joo, siinä kiteytyy aika hyvin se arvostuksen puute. Asialle naureskellaan, tarjotaan marttyyriroolia, "onko sulla kaikki ihan hyvin jos kaikki kaatuu yhtien korttien postitukseen?". Monet pitivät joulukortteja naurettavina ja turhina, toiset ovat kertoneet miten oma mies (joka on saattanut tehdä ylläolevaa) suuttuu kun omille sukulaisille ei ole laitettu.
Eli siihen pätee sama kuin kaikkeen muuhunkin "naisten hömpötykseen". Viesti on: se on turhaa ja typerää, en arvosta sitä, mutta tee se silti valittamatta. Olet pelle jos valitat. Muistaakseni ainutkaan mies ei kommentoinut "hei, mähän voisin ostaa/suunitella joulukortit tänä vuonna. Ja myös kirjoittaa ja postittaa ne kaikki."
Vierailija kirjoitti:
Siis mä niin ymmärrän sinua. Meillä ihan sama tilanne kodin pyörittämisen suhteen. Pahinta ei edes ole se väsymys, vaan se pohjaton pettymys. Pettymys siihen että ihan mukavasta, toisia huomioivasta ja oman osuutensa kotitöistä tekevästä miehestä kuoriutui tuollainen epäkumppani. En olisi ikinä uskonut. Meillä lapsiluku jäi yhteen ihan tämän takia, itsellä vaativa työ ja mies luistaa oman osuutensa kotitöistä ja vastuusta.
Veit sanat suustani, täysin identtinen tilanne meillä. LAPSILUKU TODELLAKIN JÄÄ YHTEEN TÄMÄN ONGELMAN TAKIA. Mies haluaisi lisää lapsia, ja kehtaa kertoa kuinka olen itsekäs (buaah) kun en tarjoa lapsellemme sisarusta (voimani eivät riitä enempään!!). Että kehtaakin, itse ei ole luopunut MISTÄÄN, minun pitäisi vaan luopua KAIKESTA jotta en olisi "itsekäs". Asiantuntijatyön, kodin ja pikkulapsen hoidon triangelissa pyörin aivan jaksamiseni äärirajoilla, tiedoksi Väestöliitolle ja Heli Vaaraselle. AP:lle ja tuhansille kommentoijille pitäisi jakaa MITALLIt että jaksatte pitää aihetta esillä!
Minä olen jättänyt tekemättä, jos oon liian väsy.Kun tiskivuori kasvaa ja puhtaat astiat loppuvat ymmärtää mies, että hälläkin on osuutensa.50/50 kotityöt jo 25 vuotta.Olemme onnellinen pari.