Pitäisikö isäni avustaa minua taloudellisesti?

Jos olisin isäsi, niin aivan varmasti auttaisin. Mutta mitään velvoitetta ei ole. Isän oma valinta.

Tottakai pitäisi avustaa, mitä ihmettä? Mihin ihminen niitä rahojaan syytää, jos ei ( vähintään itsensä jälkeen ) lapsiinsa? En pysty ymmärtämään varoissaan olevaa vanhempaa, joka ei tue lapsensa - ja lastenlastensa - elämää, varsinkin opiskeluaikana. Hyi olkoon, mikä tyyppi!? Ja sinähän ne rahat kuitenkin joskus saat - niin mikset saisi osaa jo nyt, kun kerran todella apua tarvitset. Jos isäsi sairastuu, niin käytkö häntä katsomassa, hoidatko häntä? Vai sanotko vaan, että sullahan on rahaa, osta itsellesi apua? No et varmaan. Miksi isäsi ei sitten auta sinua? 

Eihän tuon pidä, mutta hänellä on mahdollisuus olla kiva ja auttaa.

Toisaalta jos muksu on aina lompakkolla inisemässä, niin varmasti alkaa ketuttamaan, eikä halua auttaa... koska pohjaton suo.

Jos muksu hoitaa asiansa, eikä ole vaatimassa rahotusta, niin kyllähän sellaista järkevää kuluttajaa mielellään jo jelppaakin.

Vierailija kirjoitti:

Meillä mutsi sujauttaa viisikymppisen tai satasen aina nähdessämme taskuun tai käteen "silleen huomaamattomasti". Nähdään n. kerran kaksi kuussa.

Hyvät duunit kummallakin ja myös opiskelijoina ei ollut rahaongelmia. Että olen äidilleni noista sanonut, että älä viitti... muttei se ota kuuleviin korviin. Veljelleni käyttäytyy myös samoin. Ollaan laitettu säästöön, nykyään teinien tileille. Niille äiti ei anna rahaa, kun tuo kädenpuristus on "saatte sitten lapsille tarvittavia juttuja.." ja kuitenkin vie heitä shoppailemaan. Erikseen ja pääsevät hienoihin ravintoloihin syömään ja vaatteet on uusinta uutta jne. Syö toisinaan tämmöisen kaltaiseni ituhipin ideologiaa, mutta likka aina toteaa, että äiti relaa, ei se maailma pelastu vaikka kuinka yrität, ollaan turmion tiellä jo. 

Teillä tuo perustuu vapaaehtoisuuteen ja sinulla on rahan käyttö hanskassa, mutta aikuisten lasten äitinä ajattelen, että kyllä teidänkin äiti miettisi rahahanojen kiinni laittamista, jos esittäisit vastikkeettomatonta 150€/kk rahavaatimuksia äidillesi.

Eikä kysymys ole rahasta, vaan joskus on laitettava rajat myös aikuiselle lapselle, tuntui se kuinka pahalta tahansa, jo kasvatussyistä, miten ihminen muuten oppisi rahan käytön.

Tilapäinen ja muut elämäntilanteet ovat erikseen, mutta silloinkaan ei se pitäisi olla aikuiselle lapselle itsestään selvyys.

Kulttuurieroja. En saanut enkä odottanut penniäkään apua vanhemmiltani opiskeluaikana. Tämä oli mulle täysin normaalia ja olin ylpeä, kun sain pienen budjetin riittämään.

Toisin sanoen, sen sijaan että olisin ollut riippuvainen perheestäni, olin riippuvainen yhteiskunnan antamista etuuksista (opintotuki ja asumislisä).

Mieheni on ulkomaalainen ja hänen kulttuurissaan on normi, että vanhempi sukupolvi huolehtii nuoremmasta sukupolvesta. Maassa ei ole yleisiä sosiaalitukia, joten töiden lisäksi opiskelijoiden toimeentulo tulee vanhemmilta. Vanhemmat myös auttavat maksamaan kalliit yliopisto-opinnot.

Mieheni sen sijaan, että maksattaisi opintonsa vanhemmillaan, teki kolmea työtä ja eli äärimmäisen säästäväisesti. Hänellä itsenäisyys tulee selkärangasta, hän myös haluaa olla mahdollisimman "kevyt" läheisilleen.

Välillä pyörittelin silmiäni mieheni veljelle, joka ei halunnut tehdä töitä opintojensa ohella ja selitti, että hänen vanhempiensa velvollisuus on maksaa kaikki hänen kulunsa. Tätä jatkui siihen asti, kunnes hän valmistui yliopistosta 27-vuotiaana.

Lasten synnyttyä mieheni totesi, että haluaa auttaa taloudellisesti lapsiamme: hankkia "sijoitusasunnot" aikuistuville lapsille, antaa rahaa, maksaa opinnot yms. Ensin tyrmäsin idean. Koin, että lapselle tekee hyvää itsenäistyminen ja että oma kasvatukseni auttoi mua kasvamaan vastuuntuntoiseksi ja oma-aloitteiseksi aikuiseksi. Vierastan ajatusta "ilmaisesta rahasta."

Mieheni totesi, että parempaa olisi avun tuleminen omalta perheeltä ja rakastavilta vanhemmilta, kuin yhteiskunnalta. Joka tapauksessa opiskelija tarvitsee ulkopuolista apua tavalla tai toisella ja miksi kasvattaa ihmisestä riippuvaista yhteiskunnan tukia kohtaan.

Nyt ajattelen samalla tavalla kuin mieheni: haluan olla aikuistuvien lastemme tukena ja turvana. En halua heidän kokevan nälkää tai niukkuutta. Itse elin halvassa asunnossa,missä sokeritoukat ja muurahaiset kipitti lattialla, kämppikset olivat meluisia juhlijoita ja mun viikon ruoka oli pellillinen pitsaa, jonka leikkasin kahdeksaan osaan ja laitoin pakkaseen. Kämpässä alkoholi virtasi ja tupakka sauhusi, itse olin/olen absolutisti. Yhtenäkin aamuna lattialla oli 60 tyhjää oluttölkkiä. Yääääk.

Minä olen ollut sairas aikuisiälläni ja jäin kaikkien yhteiskunnantukien ulkopuolella(asumistukea tai toimeentulotukea en saanut sillä osuus jakamattomaan kuolinpesään). Sairauteni vuoksi lopetin työt, lääkäriltä en saanut apua saati että olisin osannut sairaslomaa pyytää vaikka en pystynyt edes kävelemään. Olin niin sairas että en kyllä olisi osannut oikeuksiani perätä tuolloin. Kelakin keksi kiemuroita ettei tarvitse työkkäriä maksaa, en osannut valittaa vaikka jälkikäteen olisi pitänyt.

Olen saanut rahallista avustusta äidiltäni siis. Nyt kun äiti on vanha, maksan takaisin mielelläni olemalla omaishoitaja. Minua moititaan tämän valinnan vuoksi, ei kuulema saisi omaa elämäänsä uhrata tällaiseen.

Minusta se vaan kuuluu asiaan että jos perheenjäsen on avuton niin silloin autetaan, ihan rakkaudesta.

sitä saa, mitä tilaa kirjoitti:

Tottakai pitäisi avustaa, mitä ihmettä? Mihin ihminen niitä rahojaan syytää, jos ei ( vähintään itsensä jälkeen ) lapsiinsa? En pysty ymmärtämään varoissaan olevaa vanhempaa, joka ei tue lapsensa - ja lastenlastensa - elämää, varsinkin opiskeluaikana. Hyi olkoon, mikä tyyppi!? Ja sinähän ne rahat kuitenkin joskus saat - niin mikset saisi osaa jo nyt, kun kerran todella apua tarvitset. Jos isäsi sairastuu, niin käytkö häntä katsomassa, hoidatko häntä? Vai sanotko vaan, että sullahan on rahaa, osta itsellesi apua? No et varmaan. Miksi isäsi ei sitten auta sinua? 

Eihän ap. edes kertonut, onko isällä palkka- ja muita tuloja, vaan hän kertoi varallisuudesta, joka on sijoitettu eli kiinteistön seinistä ei rahaa revitä ja yleensä varallisuuden tuotot lama-aikana on melko pienet esim. sijoitusasunnoissa, kun vuokratulot menevät vastikkeisiin ja remontteihin. Yleensä rahaa tulee vasta siinä vaiheessa kun omaisuus vaihtaa omistajaa ja näin laskusuhdanteen aikana ei omaisuutta kannata myydä.

Mulle ostettiin oma asunto opiskellessani, maksettiin kaikki laskut ja sain isältä rahaakin, kunnes valmistuin. Siihen loppui, asunto jäi pesämunaksi. Näin toimin itse myös oman lapseni kohdalla. Kyllä sen ymmärtää, että rahahana sulkeutuu jossain vaiheessa ja numerot ja näytöt pitää kantaa eteenpäin.

Itse olen saanut opiskeluaikana hyvin toimeentulevilta vanhemmiltani 100 € kuussa avustusta heidän aloitteestaan, mikä on tullut tarpeeseen. En todellakaan odota, että se jatkuu valmistumisen jälkeen.