Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Tukihenkilötoiminta meni päin persettä, en kyennyt hoitamaan asiaa aikuismaisesti, kamala tilanne

Vierailija
13.01.2016 |

Äh, tästä tulee pitkä vuodatus, mutta pakko purkautua jonnekin. :/

Aloin kesällä tukihenkilöksi pahasti kiusatulle ja yksinäiselle tytölle. Tytön perheessä oli vaikeuksia, äidillä oli ilmeisesti jonkinlaista mielenterveysongelmaa ynnämuuta. Äiti oli alusta asti hyvin vahva persoona, joka päsmäröi pitkälti alkutapaamisia.
Niin päsmäröi sitten tapaamisiammekin. Oli pilkuntarkkaa, milloin tapaaminen onnistui. Äiti saneli, milloin käy ja milloin ei. Yleensä nämä ajat olivat täysin järjettömiä, esimerkiksi kello 5-7 aamulla, jonka jälkeen lapsi menee kouluun. Jotenkin tilanne aina selvisi, mutta sitten äiti alkoikin perumaan ja lisäilemään tapaamisiaan oman mielensä mukaan. Kun menin paikalle, saattoikin olla että lapsi ei ollut paikalla, koska äiti oli perunut tapaamisen omin päin, tai sitten äiti soitti esim. kesken työpäivän että tunnin päästä tapaaminen. Näihin en tietenkään voinut suostua, josta "kostoksi" äiti perui seuraavan tapaamisemme ja haukkui minut.

Sosiaalityöntekijälle kun puhuin tästä, hän vetosi siihen että perheessä on nyt vaikeaa ja pitää odottaa että tilanne tasaantuu, olihan tukihenkilösuhde ollut vasta vähän aikaa.
Itse lapsi oli ihana, avautui hiljalleen kuorestaan. Juttelimme paljon, lapsi tykkäsi lähteä kahvilaan juttelemaan ja piirtelemään. Joskus olimme kotonani ja maalailimme yhdessä jutellen. Kävimme uimassa, kävelyillä. Oli todella surullista huomata, kuinka lapsi painautui taas kuoreensa kotiin palatessaan ja kuinka hän masentui, jos äiti peruikin tapaamisen viime hetkellä. Meistä tuli oikeastikin vähän kuin ystävyksiä, hän usein halusi kuulla myös minun kuulumisiani.
Kun äiti kuuli että saan rahaa tapaamisimme, hän vaati että ostaisin lapselle uudet talvivaatteet. Kerroin, ettei se raha todellakaan riittänyt sellaisiin ja oli tarkoitettu yhteiseen tekemiseen, esim. uimahallimaksuihin, leffalippuihin ym, äiti syytti että pidän rahat itselläni. Hän kirjoitti tästä pitkän vuodatuksen Facebookiin, varustettuna koko nimelläni.

Taaskaan sosiaalityöntekijät ja tukihenkilökouluttaja eivät saaneet mitään aikaan. He puhuivat äidille, mutta äidin käytös ei juurikaan muuttunut. Äiti vaati että tapaamisiin pääsisi mukaan myös tytön pikkuveli. Lupauduimme tytön kanssa, että veli saa tulla mukaan uimaan. Äiti ei suostunut maksamaan uimahallimaksua itse. Kävimme kävelyllä, mutta lopullisesti en voi ottaa mukaani perheen toistakin lasta, tukihenkilö on yhdelle lapselle tarkoitettu.
Äiti jatkoi veivaamistaan tapaamisten kanssa. Saattoi soitella myös keskellä yötä, kun halusi vaihtaa tapaamisaikaa tai muuten halusi vain tylyttää minua. Jouduin lopulta blokkaamaan äidin soitot yöksi, siitäkös tämä tulistui ja jatkoi venkulointiaan entisestään.

Aloin olla aika turtana. Lähdin välillä tapaamisiin kesken oman työpäiväni, jotta äiti ei kostoksi peruisi tapaamisiamme. Tuntui, että tytöllekin tapaamisista alkoi olla enemmän haittaa kuin hyötyä, sillä äiti perui ja muutti niitä mielensä mukaan. Tyttö odotti tapaamisia, joita ei tullutkaan.
Lopulta tukihenkilötoiminta vaihdettiin tukiperhetoiminnaksi. Hakisin lapsen joka toinen perjantai luokseni ja palauttaisin äidille sunnuntaina. Viikonloput olivat ehkä parempia, sillä meillä oli aina mukavaa ja lapsi sai olla kolme päivää ilman äidin raivoamista tai koulukiusaamista. Tapasimme toisinaan myös muuten. Saatoin käyttää tyttöön omiakin rahojani (pieniä summia), jos hän esimerkiksi oli pitkään haaveillut jostain vaatteesta. Jälkeenpäin sain kuulla, että äiti oli mm. leikannut rikki osan näistä vaatteista.

Ja sitä huvia kesti kovin vähän aikaa. Äiti saattoi lähettää tytön taas isälleen minulle ilmoittamatta. Jostain hän sai selville myös osoitteeni (liekö kiristänyt tyttöä, sillä sosiaalityöntekijä lupasi ettei osoitettani anneta äidille) ja haki lapsen pois useita kertoja kesken viikonlopun. Se oli aina valtava pettymys, lapsi usein itki ettei halua lähteä. Se oli minullekin älyttömän raskasta. Viimeinen niitti oli, kun lapsi alkoi ilmestyä ovelleni ilmoittamatta. Tulin eräänä perjantai-iltana kotiin myöhään töiden takia ja lapsi seisoi ovellani odottamassa. Tämän äiti oli tuonut lapsen luokseni ei-tapaamisviikonloppuna. Lapsi oli odottanut oven takana tunteja ja tunteja, kello oli jo 22 kun tulin töistä. Ei auttanut kuin ottaa lapsi luokse, äidin sekoilu ei tietenkään ole hänen vikansa. Olisi ollut kohtuutonta laittaa käyntiin jokin sosiaalitoimisekoilu. Sunnuntaina äiti haki tytön pois. Seuraavana keskiviikkona taas sama juttu. Tällä kertaa otin tytön luokseni, mutta soitin samoin tein sosiaalipäivystykseen. Lapsi haettiin pois luotani. Se oli sydäntäraastavaa.

Näitä yllätysvierailuja tuli vielä kahdesti (tällöin äiti kyllä ilmoitti että tyttö tulee sinne nyt). Olin kummallakin kerralla viettämässä iltaa kumppanini kanssa. Onneksi hän tiesi tilanteesta, vaikka kurjaa se oli kummallekin, puhumattakaan tytöstä joka tulee keskelle illanviettoa. Otimme tytön kuitenkin luoksemme ja toivotimme tervetulleeksi. Vietimme viikonlopun kolmistaan.
Vasta tällöin sosiaalitoimi heräsi. Tapaamista tilanteen purkamiseksi alettiin järjestellä, mutta äidille ei sopinut taaskaan mikään. Muutaman kerran saimme päivän sovituksi, mutta äiti perui tai jätti saapumatta paikalle. Tyttö ilmestyi taas muutamia kertoja ovelleni, jolloin minun oli pakko soittaa sosiaalipäivystykseen.
Kirjoitin eilen pitkän viestin tukihenkilötoimitsijalle, johon vuodatin oikeastaan kaiken tämän yksityiskohtaisesti, päivämäärineen. Ilmoitin myös, etten aio enää vastata perheen yhteydenottoihin tai olla tekemisissä heidän kanssaan. Surettaa ihan älyttömästi tytön puolesta. Olen niin romuna, että hain tänään viikon sairasloman. Tuntuu, että olen surkein ihminen ikinä, jätän pienen lapsen kärsimään koska en itse kestä enää. Ahdistaa ajatella, kuinka huonosti lapsella kotona menee. Hän pyörii päässäni koko ajan. Mietin, kuinka lapsi taatusti kokee syyllisyyttä tilanteesta. Taatusti ajattelee, että vika on hänessä, kun en halua tavata häntä enää.

En jaksa.

Kommentit (49)

Vierailija
41/49 |
15.01.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Noi hankalan äidin kanssa tulkihenkilö tai tukiperhekkään ei ole riittävä. On hyvä, että raportoit sosiaaliviranomaisille. Selväähän on, että äiti on täysin kykenemätön vastaamaan lapsesta.

Tukihenkilön TÄYTYY raportoida sosiaalitoimeen huolestaan. AINA.

Vierailija
42/49 |
15.01.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä se tilanne on ollut sossussa tiedossa, mutta eivät saa mitään aikaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/49 |
15.01.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä mä uskon ap.n kertomukseen. Mun vanhempani olivat tuollaisia. Etenkin tuo äiti muistuttaa äitiäni jolla oli pahoja mielenterveydellisiä ongelmia koko elämänsä. Kävi hän terapiassa ja söi lääkkeitä mutta eivät ne mitään auttaneet. Meillä kävi aina säännöllisesti kodinhoitaja ja terveydenhoitaja silti äiti sai kaikenlaisia päähänpistoja esim syytti että mulla ja isällä oli silmäpeliä, kun selvisi jalkavammani ajoi terveydenhoitajan pois koska hänen lapsensa ei voi olla vammainen eikä terkka käynyt meillä enää sen jälkeen koskaan. Haukkui vammaiseksi yms ja isä oli tossun allla ei sanonut mitään.

Ja kaikki tiesivät äidin tempauksista siis sosiaalijohtaja,koulutoimenjohtaja,terveydenhoitaja yms ja äiti pyysikin että pääsisin sijaiskotiin kun olin 13v mutta ei kukaan huostaanottanut minua.

Lähdin pois kotoa 16v ja asuin poikaystävän luona josta en yhtään pitänyt. Sitten vasta 18v sain oman asunnon. Toki olin jo 16v laittanut asuntohakemuksia moneen kuntaa mutta ei ne alaikäistä asumaan huolineet.

Mitä jäi käteen. Masennus,syrjäytyneisyys enkä ikinä ole pärjännyt elämässä.

Vierailija
44/49 |
15.01.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei perhetyö siellä huvikseen hengaile

Vierailija
45/49 |
21.01.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitäs ap:lle kuuluu?

Vierailija
46/49 |
21.01.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saksi vaatteet? Tulee mieleen Eerika.

Todella pelottavaa ja hälyttävää käytöstä huoltajalta.

Sieltähän se ap on idean tarinaansa saanutkin. Tarina ei ole tosi vaan sepitetty. Vähän liikaa tuollaisia meheviä yksityiskohtia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/49 |
21.01.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomessa pelaa kyllä hienosti tuo lastensuojelu... Ihan omaa kokemusta löytyy omasta perhehelvetistä tyranni-alkoholistiäidin rellestäessä sosiaalitätien nenien alla. Sossun työntekijät tulivat kylään ja äitini oli kaljoissa, hyvin pieniä lapsia talossa (minä ja muut sisarukseni) eikä selvää aikuista paikalla ---> eikä minkäänlaisia toimenpiteitä sossun puolelta. Ei myöskään mitään seurauksia kun kotiin jouduttiin soittamaan poliisit äitini ja hänen juoppoukkonsa käytyä nyrkkitappeluun. Ihan uskomatonta millaisessa helvetissä lapset joutuvat elämään eikä kukaan tee mitään vaikka selkeästi nähdään että kaikki ei ole kunnossa.

Vierailija
48/49 |
22.01.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aloittaja täällä.

Koko tapaus taisi olla minulle kovempi paukku kuin uskoinkaan. En ole vieläkään päässyt takaisin töihin, vaan jouduin ottamaan lisää sairaslomaa ja hakeutumaan avun piiriin asian osalta. Päivät ovat menneet aika sumussa, rehellisesti sanoen en ole kyennyt huolehtimaan itsestäni kovin hyvin. Vaatteet ovat likaiset, ruokaa en ole jaksanut laittaa. Useampi päivä on mennyt kattoa tuijotellen. Mutta ehkä hyvä näin, sillä tukihenkilönä toimimiseen tarvitaan tietynlaista voimaa jota minulla ei ollutkaan.

Lapsesta en ole kuullut sen koommin. Sosiaalityöntekijät ilmeisesti ovat jälleen liikkeellä sillä asenteella, että kun lapsi saa ruokaa, puhtaat vaatteet ja siisti koti. Varsinaista väkivallantekoa ei lasta kohtaan ole, mutta äidin sairas käytös vieraita ihmisiä kohtaan on kyllä hälyttävää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/49 |
21.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitähän tälle lapselle kuuluu nykyään, kun on parikymppinen jo.