Keneen otan yhteyttä kun haluan antaa lapsen pois

Soita lastensuojeluun, mutta älä sosiaaliohjaajalle, kuten joku tuolla alkupäässä neuvoi. Sosiaaliohjaajat eivät hoida sijoituksia ;) Sosiaalityöntekijä sijottaa lapses sijaisperheeseen.

Vierailija kirjoitti:

Mitä helvettiä mää oikein luin täällä. Teistä on siis oikein luopua OMASTA LAPSESTA, koska on itse väsynyt ja oma puoliso kuollut?! Tuo ei oikeuta mitenkään lupua lapsesta! Hankkiudu hoitoon ja järjestä elämäsi kuntoon. Älä pilaa lapsesi elämää tämän enempää.

No kai ymmärrät, ettei kukaan mieti tuollaisia ilman todella vakavaa tilannetta? Ajattelen nimenomaan sitä lasta, kuten sellaista pohtiva vanhempikin.

Ja jos joku ajatteleekin kevyesti, niin eiköhän ole menetetty tapaus, että paljonko se nyt sitten auttaa täältä ruudun takaa sanoa vaikka, että menepä hetkeksi maate pitkällesi lepäämään tmv?

Kun minä jäin yksin pienen vauvan kanssa vuodeksi (ei kontakteja kehenkään) jouduin soittamaan lastensuojeluun itse ja pyysin heitä heti kotiini viemään lapsen johonkin, jossa sillä olisi hyvä olla. Itkun sekainen puhelu, mutta tuli kaksi ihanaa soskua ja ymmärsivät heti, etten vain jaksanut enää - vaikka rakastin älyttömästi. Joskus se rakkaus yksin ei riitä.

Vietiin yhdessä (minä itkien) lapsi sellaiseen vastaanottokotiin tms ja siellä hän oli huikeat 2 vuorokautta. Näes kun palasin kotiin, ja koti oli tyhjä, tajusin etten voisi elää ilman lasta. Samaan aikaan avautui mieleni sille, etten ollut oma itseni ja, että realiteetit ottaen huomioon ei ihme, että tilanteeni oli henkisesti mikä oli. Varasin akuuttiajan lääkäriin, kerroin itkien sinne kaiken. Sain lääkityksen (jota tarvitsin seuraavat n. puoli vuotta, nyt jo vuosia ilman).

Minulle se, että lapsen joku muu otti vastuulleen oli jotain todella silmiä avaavaa. Tajusin vasta silloin, että minä en joudu olemaan äiti ja lapsi ei olekkaan taakka vaan minä olin sairastunut ahdistukseen/masennukseen ja siksi koin kaiken niin synkkänä. Pidin itseänikin älyttömän huonona äitinä, vaikka olin ollut ihan hyvä äiti vaikkakin masentunut.

Ja ennen kaikkea tajusin ihan konkreettisesti, että minä haluan olla lapselleni äiti, ei olisi ollut pakko jaksaa, mutta voi niitä onnen kyyneleitä kun yksinäni omassa tyhjässä kodissa rakkauden ilosta itkin, että kyllähän minä haluan sen lapsen kotiin ja, että olen oikeesti ihan hyvä äiti. Ahdistunut mieli vaan oli saanut kaiken näyttämään niin synkältä, jokaisen tunnin jokaisesta päivästä.

No, tuossa oli terapiaa yms, mutta pitkään kunnossa olen ollut ja nykyään koen jopa olevani oikein hyvä äiti, en ihan hyvä.

Ihan normaali oikein hyvä äiti :).

Btw, soittaessani soskuun tosiaan luulin, etten enää ikinä tulisi lastani näkemään ja toivoin hänelle mahdollisimman hyvää kotia ja maalailin jo mielessäni kuinka joutuisin muuttamaan ulkomaille pystyäkseni edes elämään tekoni jälkeen. En todellakaan ajatellut minkään yhden yön muuttavan yhtään mitään.. Jep. Hurjaa, mutta masennus/ahdistus muuttaa ihmistä.

Joten AP hoi! Soita lastensuojelun kriisipäivystykseen ja soita myös lääkärille pikimmiten.

Sain vielä viikoittaista lapsenhoitoapua 3h 1-2 kertaa viikossa silloin jatkoon, että sain vain olla tai tehdä mitä haluan. Siivota, nukkua, syödä, shoppailla.. Lähtivät ulos jos halusin olla kotona ja jos taas halusin jossain käydä, niin joskus jäivät tytyn kanssa kotiin.

 Voi tuntua vähältä 3h, mutta kyllä sitä päivää silloin alkuun aina odotteli kun hoitotäti tuli <3. Kyllä olen kiitollinen kaikesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et taida rakastaa lastasi.

Kuinka niin? En ole ap, mutta jos ei rakastaisi, antaisi elää siinä sivussa, kun äiti ei jaksa mitään. Miksei lapselle saa toivoa parempaa kotia? Tai oloja?

Ihan sama kun aina sanotaan, että erotkaa, jos on huono liitto. Huono liitto antaa lapsille väärän kuvan kaikesta palstan mukaan. Aivan saman tekee äiti, joka ei jaksa välittää lapsestaan. Parempi rakastaa edes sen verran, että antaa pois, eikä esim. valehtele itselleen, että on hyvä äiti.

No minä sain ap:n viestistä sellaisen kuvan, että lapsi on taakka hänelle josta haluaa päästä eroon. Äidinä en voisi ikinä, koskaan antaa lastani pois oli elämäntilanteeni millainen tahansa. Jos ap oikeasti rakastaa lastaan, niin eikö hän lapsensa vuoksi yrittäisi saada elämäänsä kuntoon? Jos oikeasti rakastaa, niin silloin ei luovuta vaan taistelee rakkaansa puolesta että myös itsensä!

Joo, no jos sen tietää jo, etten saa itseäni haluamaan hoitaa lasta? Jokin sisuksissa kirraa niin hirveästi hanttiin? Ja itse vastaajana ajattelen, että eiköhän siellä vastaanottopäässä ole ammattilaiset. Jos mä menisin sinne sanomaan mitä ap, niin kuvittelisin, että siinä ensin kartoitetaan, voisiko jokin apu olla vielä avuksi. Ja haastatellaan vaikkapa lastakin, jos on jo vaikka joku 12-vuotias. Vaikka rakastaisi lastaan, niin se ei aina vain tee jokaisesta omien ongelmiensa ratkojaa. En tiedä, mikä aloittajalla on hätänä, mutta jo HUOLI siitä, että on paska vanhempi on niin ahdistavaa, että tilanteesta haluaa pois ja eroon ettei ole sitten syypää, jos lapsi vaikkapa tekee itsemurhan, kun minä en ole tukenut.

Ota yhteyttä perheneuvolaan ja kerro että sinusta tuntuu tuolta. Tarvitset kiireellistä apua. Myös sosiaalipäivystys auttaa.

Eihän tässä siitä ole kyse, että se lapsi sitten seuraavana päivänä tullaan hakemaan pois, "parempaan perheeseen". Vaan siitä, että voimasi ovat lopussa ja apua tarvitaan. Ja sitä sinulla on täysi oikeus ja oikeastaan velvollisuuskin hakea.

Olet varmasti paras mahdollinen äiti lapsellesi. Mutta ilman apua ei tarvitse jaksaa. Tsemppiä.

Tukiperhe voisi olla myös ratkaisu. Ei tarvitse luopua lapsesta.

Ilmeisesti nyt kysymyksessä äiti joka tuntee voimansa että ne ei nyt yksinkertaisesti riitä. Eli voi tapahtua kauheita. Lapsi sijaisperheeseen ja itse yritä saada hoitoa. Eikö lapsen isästä ole hoitajaksi ja ottamaan vastuun? Tässä ajatellaan nyt lapsen parasta. Pitää kai ottaa yhteyttä lastensuojeluun ja sitä myöten alkaa asiat rullaamaan. 

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti nyt kysymyksessä äiti joka tuntee voimansa että ne ei nyt yksinkertaisesti riitä. Eli voi tapahtua kauheita. Lapsi sijaisperheeseen ja itse yritä saada hoitoa. Eikö lapsen isästä ole hoitajaksi ja ottamaan vastuun? Tässä ajatellaan nyt lapsen parasta. Pitää kai ottaa yhteyttä lastensuojeluun ja sitä myöten alkaa asiat rullaamaan. 

Luitko aloituksen? Vaikka aina tietysti miestä on vaadittava hoitamaan vastuunsa, on kuolleelta isältä kuitenkin aika kohtuutonta semmoista vaatia...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti nyt kysymyksessä äiti joka tuntee voimansa että ne ei nyt yksinkertaisesti riitä. Eli voi tapahtua kauheita. Lapsi sijaisperheeseen ja itse yritä saada hoitoa. Eikö lapsen isästä ole hoitajaksi ja ottamaan vastuun? Tässä ajatellaan nyt lapsen parasta. Pitää kai ottaa yhteyttä lastensuojeluun ja sitä myöten alkaa asiat rullaamaan. 

Luitko aloituksen? Vaikka aina tietysti miestä on vaadittava hoitamaan vastuunsa, on kuolleelta isältä kuitenkin aika kohtuutonta semmoista vaatia...

 

Muista, että täällä kirjoittelee myös paljon harhaisia ihmisiä.

Tuokin, että "pitää kai". Öö, ihan kuin tuntis aloittajan. :D

Anteeksi, mutta mielestäni tämä ap muistuttaa kovasti ammattivalittajaa….

Eli ap on tehnyt lapsen vain kahlitakseen sen miehen itselleen lapsen avulla. Nyt, kun mies on kuollut, lasta ei enää tarvita.

Vierailija kirjoitti:

Suurinta rakkautta on päästää irti..

Helpointa rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurinta rakkautta on päästää irti..

Helpointa rakkautta.

Ja jatkan heti, että ymmärrän että voi olla kaikenlaisia ongelmia mutta suomessa on apua tarjolla niin monelta taholta että sitä pitää vain hakea. On vapaaehtoisia kahvipiirejä ja kaikkea. On mahdollista saada ilmaiseksi vapaita viikonloppuja (oliko se tukiperhetoiminta). Suurinta rakkautta on kantaa vastuu ja tehdä elämästä itselleen ja lapselleen tarpeeksi hyvää. Jos siitä lapsesta luopuu ei ole missään todellakaan sanottu että lapsi voi sen jälkeen paremmin.