Lue keskustelun säännöt.
Te naiset, jotka saatte miehiltä lahjoja
08.01.2016 |
Onko teillä joku salainen ase siihen, että miehet antavat teille lahjoja ja huomioivat vaikkapa merkkipäivinä? Tai miten toimitte, että joku mies tarjoaa teille vaikka illallisen treffi-iltana tai vie syömään tms?
Haluaisin oikeasti tietää. Yksi tuttuni on saanut mieheltään jopa lahjaksi auton, toinen on päässyt monelle ulkomaanmatkalle miehen tarjoamana. Yleistä näyttää olevan se, että jos mies pyytää naista treffeille, hän maksaa naisen ruuankin. Minulle kukaan mies ei ole koskaan tarjonnut mitään, ei edes oma mies.
Taas tulee kohta Valentinen päivä ja pelkään, että joudun pettymään, niin kuin viime vuonnakin. Ja sen jälkeen on kohta syntymäpäiväni. En saanut lahjaa joulunakaan. Itse olen antanut miehelle lahjoja kuitenkin. En nyt kaipaa niitä vastauksia, että arjessa huomioiminen on tärkeää, koska minusta ne ovat ihan eri asioita. Tuntuu, että en olisi kovin arvokas nainen, ikäänkuin en ansaitsisi sellaista huomiota, mitä muut naiset saavat miehiltään.
En elä miehen kustannuksella vaan päinvastoin olen raha-asioissa itsenäinen ja työssäkäyvä mieheni asuu puoli-ilmaiseksi minun luonani. Teen kotityöt ja seksiä on joka päivä ja monipuolisesti, miten mies haluaa. Yritän pysyä kauniina jne. En ymmärrä, mitä muuta voisin tehdä, että olisin yhtä arvokas nainen kuin nuo, jotka saavat huomionosoituksia miehiltä. Toivoisin oikeasti vinkkejä.
Kommentit (125)
Vastasin tuossa toisessa ketjussa. Selviää seurusteluvaiheessa ja riippuu siitä miten mies on kasvatettu/anoppilassa toimitaan. Jälkikäteen tapojen muuttaminen voi onnistua mutta ei varmaankaan ole helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä miehellä ei ole rahaa? Jos kerta elää puoli-ilmaiseksi sinun siivelläsi?
Mä sain ihan spontaaneja lahjoja suhteen alkuaikoina. Enää pelkästään synttäri- ja joululahjat.
Jos on ensimmäiset treffit, maksan ihan mielelläni itse syömiseni ja juomiseni. Olen ollut aika kauan parisuhteessa, joten tuollaisista treffeistä on jo aikaa. Pääsääntöisesti olin aina sitä mieltä, että kumpikin maksaa omat menonsa, mutta varmaan joskus on mieskin maksanut - mun kokemus on enemmän sellainen, että miehille on tärkeää saada maksaa ja minusta on tyhmää myöskään alkaa asiasta nostamaan kauheeta riitaa.
Nyt parisuhteessa saan lahjoja tai lahjan esim. syntymäpäivänä tai jouluna. Olen kyllä sanonut, että pakko ei ole lahjoa, varsinkaan millään turhalla, en halua ylimääräistä turhaa tavaraa säilytettäväksi. Jouluna sain kaulakorun ja siitä pidän. Mitään ulkomaanmatkoja ei ole kukaan mies mulle maksellut, paitsi nyt avioliitossa, jossa rahat on yhteiset ja jossa en näe enää merkityksellisenä sitä, kenen tililtä mitäkin maksetaan. Sinkkuna en varmaan olisi edes lähtenyt miehen maksamalle matkalle muuta kuin siinä tapauksessa, että olisimme seurustelleet todella pitkään ja vakavasti. Kun nykyisen mieheni kanssa asuimme vielä erillään ja seurustelimme, maksoimme kumpikin omat matkamme. Ravintola laskutkin suunnilleen puoliksi niin, että jos sä maksoit nyt tän jutun, niin maksan puolestani ton.
Miksi sallit työssäkäyvän miehen asua puoli-ilmaiseksi sinun luona? Antaa myös hieman oudon kuvan miehestä, että ei automaattisesti maksa osuuttaan, jos kerran työssäkin käy.
Lahjoista voisi ehkä joskus nätisti sanoa, että sinusta olisi kiva saada joskus jotain häneltä. Miehille ehkä kannattaa myös aika suoraan sanoa, mitä haluaa. Sano ennen joulua, että toivot sellaista ja sellaista korua, se olisi sinusta kaunis. Jos mies ei koskaan anna lahjoja, niin miksi sinäkään sitten annat hänelle?
Sun pitää sanoa asiasta. Äläkä tee kotitöitä yksinäsi. Vaadi miestä osallistumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä miehesi kokee ettei hänen tarvitse yrittää miellyttää sinua. Sinähän teet muutenkin kaiken minkä hän toivoo.
Kannattaa varmaan kysellä mieheltäsi, miten hän on saanut sinut tekemään noin. Mieshän on samassa asemassa kuin nuo tutut naiset joista kerroit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se kauneus, se kauneus... Olen hyvin arkipäiväisen näköinen nainen enkä ole juuri saanut miehiltä lahjoja tai palveluksia. Havahduin asiaan kesällä, kun puhuin jotain miesystäväni kanssa siitä että tulen silloin-ja-silloin (bussilla) ja hänen ystävänsä, joka sattui olemaan paikalla, tokaisi että hänen vaimonsa ei ikinä suostuisi kulkemaan julkisilla. Ja tämä siis sisälsi tiedon siitä, että hän kuskaa vaimoaan joka paikkaan. Jäin muistelemaan, että tuollaisiahan kaikki aiemmatkin suhteeni ovat olleet. En ole niin arvokas, että minua kuskattaisiin, vaan jos en tule julkisilla niin voin olla tulematta.
Ei se nyt käytännössä noin karkeaa ole, tietenkään, mutta ymmärrän hyvin mistä aloittaja puhut. Jotkut naiset tuntuvat olevan sellaisia, että heitä liehitellään lahjoilla ja palveluksilla ja sitten on meitä, joita kohdellaan kuin suomenhevosia: ihan hyviä kumppaneita arjessa mutta ei tarvitse kohdella kuin kukkaa kämmenellä.
Olen aina ollut tuollainen paljon lahjoja saava tyttökaveri tai puoliso, ihan 17-kesäisestä alkaen. Ihan suhteen alussa nyk. aviomies toi niitä lahjoja ihan vain siksi, että oli niin järjettömän rakastunut. Sain ekaksi synttäilahjaksi timanttisormuksen. Ekana seurustelukesänä shoppailupäivän ostaa itselleni vaatteita, huonekaluja, puhelimen... Ties mitä. Ehkä vain olen seurustellut ihmisten kanssa, joiden tapoihin ja kasvatukseen kuuluu huomaavaisuus. Ehkä se on vain osa persoonaa, johon kuluu muutenkin puolison huomioiminen ja kunnioitus.
Suhteen alussa on myös puhuttu paljon siitä mikä kummallekin on tärkeää. Silloin olen ihan maininnutkin, että olen juhlapäivien suhteen "lapsenmielinen", tykkään oikeasti saada joululahjani ja synttärilahjani. Mies puhunut omista ajatuksistaan.
Tietysti hän on nähnyt senkin miten itse panostan juhlien järjestämiseen muille. Tykkään itsekin ostaa lahjoja! Olisiko tässäkin paikallaan sanoa "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen sellainen nainen, joka ilahtuu niin suunnattomasti lahjoista, että miehet tykkää niitä ostella. Olen kai myös jokseenkin vaativan sorttinen. En koe olevani mikään huippuvaimo, saati kovin kauniskaan. Ainakaan enää kahden lapsen jälkeen. Silti mieheni edelleen muistaa minua lahjoilla kaikkina mahdollisina merkkipäivinä ensitapaamisen muistopäivästä lähtien. Itse ostan lahjoja vähemmän. Koskaan en mitään vaadi ja toppuuttelenkin välillä. Jos annan kaksi vaihtoehtoa, mitä voisin toivoa lahjaksi, ostaa molemmat. Suunnittelee jo nyt lahjoja minulle 4 kuukauden päähän.
Eka poikaystäväni oli samanlainen.
Salainen ase... Mieheni on alusta alkaen ollut tuollainen. On muistanut erilaisilla lahjoilla. Jopa sillä autolla. Ja on siis huomioinut ja muistanut lahjoilla ja kukilla muutenkin, kuin merkkipäivinä.
Tekee tai vie ihanalle illalliselle, tuo kukkia, koruja, ostaa matkoja lahjaksi, alusasuja yms. Mulla meni oikeesti parisen vuotta suhteemme alussa tottua tuohon muistamiseen. Ihanaa se on sitä en kiellä.
En ole opettanut miestäni. Ennemmin hän on opettanut minua. Luulen, että pohjimmiltaan tuo tulee mieheni taustasta. Halu olla erilainen, kuin mitä omat vanhempansa. Halu tms pitää oma parisuhde toisenlaisena. Halu yllättää toinen ja tehdä molemmista iloisia. On muten ihana yllättää toinen sanoin, teoin, lahjoin, ruolla ja nähdä se onni ja ilo.
Minäkin osaan nykyään yllättää ja hemmotella mistäni aivan toisella tapaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se kauneus, se kauneus... Olen hyvin arkipäiväisen näköinen nainen enkä ole juuri saanut miehiltä lahjoja tai palveluksia. Havahduin asiaan kesällä, kun puhuin jotain miesystäväni kanssa siitä että tulen silloin-ja-silloin (bussilla) ja hänen ystävänsä, joka sattui olemaan paikalla, tokaisi että hänen vaimonsa ei ikinä suostuisi kulkemaan julkisilla. Ja tämä siis sisälsi tiedon siitä, että hän kuskaa vaimoaan joka paikkaan. Jäin muistelemaan, että tuollaisiahan kaikki aiemmatkin suhteeni ovat olleet. En ole niin arvokas, että minua kuskattaisiin, vaan jos en tule julkisilla niin voin olla tulematta.
Ei se nyt käytännössä noin karkeaa ole, tietenkään, mutta ymmärrän hyvin mistä aloittaja puhut. Jotkut naiset tuntuvat olevan sellaisia, että heitä liehitellään lahjoilla ja palveluksilla ja sitten on meitä, joita kohdellaan kuin suomenhevosia: ihan hyviä kumppaneita arjessa mutta ei tarvitse kohdella kuin kukkaa kämmenellä.
Höpö, höpö, kysymys ei ole naisen kauneudesta vaan lahjoja antavasta miehestä. Mikään kauneus, toisen eteen uhrautuminen tai miehen hukuttaminen lahjoihin ja hellyydenosoituksiin ei saa pihiä tai itsekästä miestä antamaan yhtäkään lahjaa.
Vastavuoroisuus on lahjojen antamisessakin paras tie. Molemmat hemmottelevat toisiaan ja lempi kukoistaa.
Jep, sitä taikatemppua kutsutaan keskinäiseksi viestinnäksi.
Saatuja "lahjoja": minua viedään niin ulkomaille kuin bändikeikoille, olen löytänyt korvakorut tyynyn alta, käsintehtyjä konvehteja laukustani... Eikä kaikessa ole vain rahasta kiinni, myös siivousvuoroni on käytetty, pakastin sulatettu ja sänky sijattu.
Pyykkikoneeseen tai autoon mies ei koske. Ei ole lupaa sen jälkeen kun pyykkäsi alusvaatteeni harmaiksi "sekapyykissä" ja autojen kanssa... No, parempi ettei koske.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se kauneus, se kauneus... Olen hyvin arkipäiväisen näköinen nainen enkä ole juuri saanut miehiltä lahjoja tai palveluksia. Havahduin asiaan kesällä, kun puhuin jotain miesystäväni kanssa siitä että tulen silloin-ja-silloin (bussilla) ja hänen ystävänsä, joka sattui olemaan paikalla, tokaisi että hänen vaimonsa ei ikinä suostuisi kulkemaan julkisilla. Ja tämä siis sisälsi tiedon siitä, että hän kuskaa vaimoaan joka paikkaan. Jäin muistelemaan, että tuollaisiahan kaikki aiemmatkin suhteeni ovat olleet. En ole niin arvokas, että minua kuskattaisiin, vaan jos en tule julkisilla niin voin olla tulematta.
Ei se nyt käytännössä noin karkeaa ole, tietenkään, mutta ymmärrän hyvin mistä aloittaja puhut. Jotkut naiset tuntuvat olevan sellaisia, että heitä liehitellään lahjoilla ja palveluksilla ja sitten on meitä, joita kohdellaan kuin suomenhevosia: ihan hyviä kumppaneita arjessa mutta ei tarvitse kohdella kuin kukkaa kämmenellä.
Juuri näin. En minäkään kaipaa mitään taloudellista etuoa ja yötymistä toisen kustannuksella. Enkä kaipaa kalliita lahjoja. Vaikka yksi ruusu tai suklaapaketti ei maksa paljon. Toivoisin saada kokea tuon tunteen, että mies arvostaa ja tavoittelee, pitää sen arvoisena naisena, että on huomioimisen tai lahjan arvoinen.
Kun menimme naimisiin, niin mies ei edes silloin kosinut. Kihlauduimme lähinnä minun ehdotuksestani ja keskustelun seurauksena. On jäänyt siis aivan kaikki romanttisuuteen liittyvä kokematta, se, että mies edes sen verran huomioisi, että viitsisi kosia ja pyytää vaimokseen. Sormuksenkin maksoin puoliksi itse. Ehkä syynä on sitten se, etten ole miehelle niin arvokas. Muiden mielestä olen kyllä kaunis, mutta tämä oma mieheni ei kai pidä kovin ihmeellisenä. Hän on aika kriittinenkin. Olisi vain ihanaa joskus saada tuntea olevansa sellainen nainen, joka ansaitsee lahjan ja huomioimista.
sp
Vierailija kirjoitti:
Se kauneus, se kauneus... Olen hyvin arkipäiväisen näköinen nainen enkä ole juuri saanut miehiltä lahjoja tai palveluksia. Havahduin asiaan kesällä, kun puhuin jotain miesystäväni kanssa siitä että tulen silloin-ja-silloin (bussilla) ja hänen ystävänsä, joka sattui olemaan paikalla, tokaisi että hänen vaimonsa ei ikinä suostuisi kulkemaan julkisilla. Ja tämä siis sisälsi tiedon siitä, että hän kuskaa vaimoaan joka paikkaan. Jäin muistelemaan, että tuollaisiahan kaikki aiemmatkin suhteeni ovat olleet. En ole niin arvokas, että minua kuskattaisiin, vaan jos en tule julkisilla niin voin olla tulematta.
Ei se nyt käytännössä noin karkeaa ole, tietenkään, mutta ymmärrän hyvin mistä aloittaja puhut. Jotkut naiset tuntuvat olevan sellaisia, että heitä liehitellään lahjoilla ja palveluksilla ja sitten on meitä, joita kohdellaan kuin suomenhevosia: ihan hyviä kumppaneita arjessa mutta ei tarvitse kohdella kuin kukkaa kämmenellä.
Ei kyse ole kauneudesta, vaan siitä miten vaativainen ihminen on. Ja kyllä, tavallisen näköisetkin osaavat vaatia. Oletko itse kokeillut kieltäytyä käyttämästä bussia?
Toki miehetkin sitten suhtautuvat vaatimuksiin eri tavalla. Joku arvostaa naista joka on hänestä riippuvainen, joku arvostaa itsenäisempää.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen sellainen nainen, joka ilahtuu niin suunnattomasti lahjoista, että miehet tykkää niitä ostella. Olen kai myös jokseenkin vaativan sorttinen. En koe olevani mikään huippuvaimo, saati kovin kauniskaan. Ainakaan enää kahden lapsen jälkeen. Silti mieheni edelleen muistaa minua lahjoilla kaikkina mahdollisina merkkipäivinä ensitapaamisen muistopäivästä lähtien. Itse ostan lahjoja vähemmän. Koskaan en mitään vaadi ja toppuuttelenkin välillä. Jos annan kaksi vaihtoehtoa, mitä voisin toivoa lahjaksi, ostaa molemmat. Suunnittelee jo nyt lahjoja minulle 4 kuukauden päähän.
Eka poikaystäväni oli samanlainen.
Millä tavoilla olet vaativan oloinen? Miten se toteutuu ja miten voisin ottaa oppia tavastasi toimia? Minä olen luonnostaan huonoitsetuntoinen ja alistuva, haluaisin oppia enemmän tuollaisemmaksi, joka osaa vaatia tuollaista kohtelua. Anna käytännön neuvoja!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se kauneus, se kauneus... Olen hyvin arkipäiväisen näköinen nainen enkä ole juuri saanut miehiltä lahjoja tai palveluksia. Havahduin asiaan kesällä, kun puhuin jotain miesystäväni kanssa siitä että tulen silloin-ja-silloin (bussilla) ja hänen ystävänsä, joka sattui olemaan paikalla, tokaisi että hänen vaimonsa ei ikinä suostuisi kulkemaan julkisilla. Ja tämä siis sisälsi tiedon siitä, että hän kuskaa vaimoaan joka paikkaan. Jäin muistelemaan, että tuollaisiahan kaikki aiemmatkin suhteeni ovat olleet. En ole niin arvokas, että minua kuskattaisiin, vaan jos en tule julkisilla niin voin olla tulematta.
Ei se nyt käytännössä noin karkeaa ole, tietenkään, mutta ymmärrän hyvin mistä aloittaja puhut. Jotkut naiset tuntuvat olevan sellaisia, että heitä liehitellään lahjoilla ja palveluksilla ja sitten on meitä, joita kohdellaan kuin suomenhevosia: ihan hyviä kumppaneita arjessa mutta ei tarvitse kohdella kuin kukkaa kämmenellä.
Ei kyse ole kauneudesta, vaan siitä miten vaativainen ihminen on. Ja kyllä, tavallisen näköisetkin osaavat vaatia. Oletko itse kokeillut kieltäytyä käyttämästä bussia?
Toki miehetkin sitten suhtautuvat vaatimuksiin eri tavalla. Joku arvostaa naista joka on hänestä riippuvainen, joku arvostaa itsenäisempää.
Olen, ja silloin miesystävä kyllä haki minut, mutta sain kuulla siitä vielä samana viikonloppuna. Jos alkaisin vaatia, että minut on joka kerta haettava ja vietävä, niin taitaisi mennä tapaamiset harvoiksi. Enkä puhu vain tästä suhteesta vaan samanlainen suhtautuminen on ollut aiemmissakin. Olen se reilu, kunnollinen, luotettava naisystävä/puoliso, jonka kanssa rakennetaan arkea. En sellainen, jolle ostellaan lahjoja tai tehdään palveluksia.
Minä saan mieheltäni lahjoja. Olen saanut auton, merkkilaukkuja, koruja, arvokellon, vaatteita, matkoja, kukkia ym. kaikkea mitä nyt vaan voi saada. Viimeksi jouluna sain merkkilaukun ja kellon. Olemme olleet yhdessä liki 20v. Kinailemme usein keskenämme tulisesti ja minä olen meistä huomattavasti äkkipikaisempi. Uskon, että juuri se tulisuus minussa miestä viehättääkin. En ole ikinä ollut kynnysmatto, vaikka olen naisellinen ja osaan hemmotella miestä halutessani.
Uskon, että kyse on täysin miesvalinnasta. Jos on jo alunperin valinnut pieleen, niin miestä ei voi muuttaa. En muuten itse olisi ikinä suostunut maksamaan sormusta puoliksi, vaikka olin meistä se, joka ehdotti naimisiinmenoa.
Mun mies on vain luonteeltaan huomaavainen ja kohtelias. Ottaa muut ihmiset (ei vain minua) huomioon. Näkee vaivaakin. Mutta en mä mitään ulkomaanmatkoja saa, koska ei olla varakkaita, mutta saan esimerkiksi 100€ lahjakortin rintaliiviliikkeeseen, tai jotai pientä, mikä ei ole kallista, mutta hän tietää minun siitä pitävän esim. heliumilmapallo.
Miten olisi keskustelu aiheesta miehen kanssa?