Ihan turhaa tämä kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen
Kyllä entiset aukioloajat olivat sellaisia, että hyvin ehti varmasti jokainen ihminen niinä aikoina kauppassa asiointinsa tehdä. Miten joku ei muka ehtisi niillä vanhoilla aukioloajoilla käydä kaupassa? Nämä uuden aukioloajat tuovat kaupan alan työntekijöille vain enemmän stressiä. Olisi vain pysytty vanhoissa aukioloajoissa.
Kommentit (17)
Meidän K-Supermarkettiin ainakin haettiin jo uusia työntekijöitä.
Ehtiihän sitä.
Aikoinani ajelin su-iltana työpaikkakunnalle ja olisihan se ollut näppärä käydä kaupassa siellä perillä. Jos halusi su iltapalaa ja ma aamupalaa, kaupassa oli käytävä joko torstaina (pe lähdin muualle suoraan töistä) tai pe-la siellä toisella paikkakunnalla. Hengissä selvisin.
Mitenkähän tämä nyt oikein toimii. kulutuksen rajaa ihmisten ostovoima, joten ainakaan työvoimaa ei voida palkata lisää. Toisaalta rakennusten käyttöaste kasvaa, mikä pienentää kuluja. Luultavimmin pienet lähiömarketit joutuvat sulkemaan, kun suuret keskuksissa ja teollisuusalueilla sijaitsevat marketit voivat kilpailla samoilla ehdoilla. Pelkäänpä, että meidän lähimarketti sulkee ovensa ja ostoksille on lähdettävä aina autolla,
Ajatus on hyvä mutta kun sillä ei ole mitään käyttöä lamasuomessa kun edes venäläiset turistit eivät enää tule kuten vilkkaimpina vuosina.
Vierailija kirjoitti:
Joo, täysin turhaa. Loppiaisena illansuussa kävin ruokakaupassa. Kauppa oli väkeä täynnä, vaikka perusruokatarvikkeet oli pääsääntöisesti loppu. Vihannekset, leivät, lihat... mitä sitä kaupassa käymään, kun ei ole mitään ostettavaakaan.
No ihan oikeasti jos puhutaan, niin kyllä se on paljon parempi, että kauppias itse saa päättää, milloin kauppaa kannattaa pitää auki. Ketään työntekijää ei yö- ja sunnuntaityöhön pakoteta kuitenkaan.
Miten niin ei pakoteta sunnuntai- tai yötyöhön? Kyllähän työntekijä on velvollinen tekemään niitä vuoroja, joita työnantaja hänelle määrää. Tietysti voi irtisanoutua, jos sitä tarkoitit.
Voi kuule, kun edelleenkään minkään kaupan ei ole pakko laajentaa aukioloaikojaan, vaan ne voivat olla auki ihan samoina aikoina kuin ennenkin. Niin kuin muuten kaikki tämän paikkakunnan kaupat ovatkin.
Mikä helvetin hinku teillä on holhousyhteiskuntaan jossa kaikki määrätään ylhäältä virkamiesten toimesta?
Jos jollain kaupan työntekijällä on lastenhoito-ongelmia niin se on hänen ongelmansa eikä se kiinnosta minua tippaakaan.
Pois kaikki ärsyttävät säännöt ja rajoitukset, loputkin niistä.
En tule koskaan ymmärtämään itkua siitä että kauppa on auki silloin kun itkijä ei itse siellä käy.
Mahdetaanko Suomessa mennä joskus sellaisiin siesta- tyyppisiin aukioloihin, eli että kauppa onkin kiinni keskipäivällä pari tuntia. Ainakin olettaisin sen olevan hiljaisinta kauppa-aikaa, kun ihmiset ovat töissä.
Näin kassan näkökulmasta olen niiiiin samaa mieltä. Teen opiskelujen ohella yhtä vuoroa viikossa, ja nyt ei työvuoro pidentynyt vaan siirtyi myöhemmäksi. "Kiva" olla jokaikinen lauantai töissä niin myöhään, ettei sen jälkeen ehdi enää minnekään.
Pitäisi olla vain yksi kauppaketju: Valtion Kauppa. Sieltä saisi valtion valitsemia tuotteita valtion määräämillä hinnoilla valtion päättämään aukioloaikaan. Olisi niin tasapuolista ja oikeudenmukaista.
Vittuun ap:n kaltaiset narisijat.
Vierailija kirjoitti:
Mahdetaanko Suomessa mennä joskus sellaisiin siesta- tyyppisiin aukioloihin, eli että kauppa onkin kiinni keskipäivällä pari tuntia. Ainakin olettaisin sen olevan hiljaisinta kauppa-aikaa, kun ihmiset ovat töissä.
No ensinnäkään kaikki eivät ole töissä, koska yhteiskunta ei toimi pelkällä päivätyöllä. Ja toiseksi ne päivätyöläiset hakevat siihen aikaan itsekin ruokaa.

Ja kolmanneksi avaaminen ja sulkeminen on aina oma operaationsa, tuskin siihen vain huvin vuoksi ryhdytään.
Vierailija kirjoitti:
Näin kassan näkökulmasta olen niiiiin samaa mieltä. Teen opiskelujen ohella yhtä vuoroa viikossa, ja nyt ei työvuoro pidentynyt vaan siirtyi myöhemmäksi. "Kiva" olla jokaikinen lauantai töissä niin myöhään, ettei sen jälkeen ehdi enää minnekään.
Ja tämän pitäisi kiinnostaa minua syystä että: ............................... ?