Erityisherkän sekä temperamenttisen persoonan parisuhde?

Meillä on avomieheni kanssa paljon yhteistä ja pääosin suhde sujuu hyvin, kumpikin olemme luonteeltamme pääosin positiivisia, sosiaalisia, melko pedantteja, luotettavia, tunnollisia, empaattisia ja huumorintajuisia. Meillä on paljon yhteisiä intressejä ja arki sujuu loistavasti, kuten seksikin. Olemme samallatoistemme parhaita ystäviä, ja rakastajia. <3

Mutta huonoina päivinä ei oikein suju. Miehellä on tunnollisena, ja perfektionismiin taipuvaisena luonteena taipumus stressaantumiseen, hänellä on vaativa työ. Hän on silloin tällöin pahantuulinen ja saattaa silloin tiuskia, vaikken olisikaan tehnyt mitään väärää. Joskus saattaa myös räjähtää ihan raivaritasolle, kuten jos vaikka tietokone temppuilee, tai ihan mitä vaan. Ei ole koskaan käynyt käsiksi, huutaa ja suorastaan murisee vaan. Se menee suht nopesti ohi, ja anteeksi muistaa aina pyytää, ja sanoa ettei se ollut minun vikani. Sanoo ettei ikimaailmassa kävisi käsiksi minuun, enkä ole kyllä sellaista koskaan tosissani ole edes pelännyt.

Itselläni on ns. lasinen lapsuus, virtahepo olohuoneessa, olen lapsena kokenut paljon ruumiillista ja henkistä väkivaltaa . Nyt aikuisena olen erittäin herkkä ja tunteellinen, (saatan olla ns. erityisherkkä, termi joka on ollut mediassa paljon esillä viimeisten 3-4 vuoden aikana) avulias ja empaattinen, olen ollut joskus jopa liian kiltti, suoranainen kynnysmatto, mutta oppinut aikuisena pakon edessä pitämään puoleni, ja jopa sanomaan tarvittaessa napakasti. Pelkään ja kammoan vihaisia ihmisiä ja kaihdan riitelyä, enkä edes osaa riidellä, koska alan heti itkemään ja haluan vain sopia. Mieluiten hoitaisin kaikki erimielisyydet puhumalla. Miehen lapsuudenkodissa sen sijaan on huudettu paljon, eikä siitä ole kukaan sen ihmeemmin loukkaantunut. Siksi miehellä on joskus jäänyt suoranaisesti suu auki reaktioistani.

Meillä on siis noilta osin erilaisia näkemyksiä, vaikka rakastamme toisiamme hyvin paljon. Olemme olleet ensin ystäviä 2,5 vuotta, nyt 2 v1 kk olemme olleet yhdessä, 1 v 1 kk asuneet yhdessä.

Itse otan miehen kiukunpuuskat, varsinkin raivoamiset hyvin raskaasti, olen joutunut joskus olemaan töistä päivän poissakin, kun vain itkettää. Tunnen silloin voimakasta ahdistusta, joka menee ohi kun juttelemme- onneksi pystymme keskustelemaan todella avoimesti ja ymmärtämään toistemme persoonia syvällisellä tasolla.

Mietin, olisikohan hyötyä, jos kävisimme pariterapiassa vaikka ihan muutaman kerran, ikäänkuin hakemassa lisätueksemme keinoja ymmärtää toisiamme vaikeissa tilanteissa, miehen siis ymmärtää herkkyyttäni ja minun ymmärtää miehen kiukunpuuskia, jotka eivät juuri koskaan liity suoranaisesti minun tekemisiini tai sanomisiini, mutta kuitenkin kohdistuvat minuun, kun läheisin olen. Lisäksi toivoisimme minulle hieman vähemmän herkkyyttä ja enemmän paksunahkaisuutta, ja miehelle vihanhallinnan oppimista, niin että terapeutti auttaisi ainakin alkuun.

Eroa emme ole ajatelleet, päinvastoin, kihlaus ja häät mielessä, jossain vaiheessa. Lapsia emme aio hankkia, minulla on jo yksi ja se riittää, lisäksi mies ei halua omia lapsia, minun lapseni on joka toinen viikko meillä, ja se riittää hänelle. Vielä sen lisäksi, varsinkin minulla alkaa olla jo ikääkin. (43)

Toivoisin omia kokemuksia asiasta, sekä asiallisia kommentteja, kiitos.

ap