Lue keskustelun säännöt.
Jotkut menevät lapsiperheellistymisen myötä ihmisinä "pilalle"
08.01.2016 |
Ja muutos näyttäisi olevan pysyvä, jopa ajan myötä paheneva. Ihmisestä tuleekin inhottava tyyppi. Ihminen on saattanut aiemmin olla mukava ja reilu, sellainen omaa päätään omatoimisesti käyttävä, sellainen joka ei liikaa kadehdi muita eikä ole mikään pikkusieluinen muiden kyttääjä ja alasvetäjä, tai ainakin on sitten hienosti pitänyt piilossa niin rumat puolensa, mutta sitten kun tulee lapsia, alkaakin se ihmisen sysiruma sisin puskea esille. Oletteko te muut koskaan huomanneet samaa? Joidenkin koko maailma tuntuu muuttuvan älyttömän naurettavaksi vertailemiseksi ja kilpailemiseksi, muiden ja itsen luokitteluksi ja loputtomaksi pätemiseksi ja itsekeskeiseksikin myös sen laajennetussa mielessä kun itsen sijasta pädetään jatkuvasti sillä omalla lapsella. Minkälainen maailmankuva siinä kasvaakaan lapselle... Jos on lapsestaan ylpeä ja onnellinen, on se eri asia kuin päteminen.
Hämmentävä metamorfoosi joidenkin kohdalla, ei missään tapauksessa kaikkien kohdalla, mutta joidenkin.
Kommentit (25)
Kyllä. Ei mitenkään yleistä mutta jotkut muuttuu tuollaisiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja lapsettomista tulee häiriintyneitä 40 vuotiaina ja jopa aikaisemmin. Levottomia, muissa roikkuvia, ennalta arvaamattomia... Koska lapsettomuus ajaa heidät hulluiksi.
No en ole huomannut, minkälaisissa porukoissa oikein liikut?
Sitä sanotaan hoitamattomaksi synnytyksenjälkeiseksi masennukseksi. Masennus raskausaikana ja synnytyksen jälkeen on alidiagnosoitu ja masennusoireita pidetään helposti joko äitiyteen ja pikkulapsiaikaan kuuluvina tai sitten mökkihöperyytenä josta toipuu kun lähtee takaisin työelämään. Oikeasti kuitenkin pitkäaikainen hoitamaton masennus muuttaa ihmisen kognitiivisia kykyjä, tunne-elämää, itsetuntoa ja vuorovaikutustaitoja. Moni paranee itsestään, mutta moni ei parane. Masentunut ihminen voi yrittää paikata sitä omaa huonommuuden ja riittämättömyyden tunnettaan painamalla muita alas ja olemalla aina tyytymätön. Raskasta seuraa sellainen.
Ja toisaalta taas äidiksi tuleminen on niin intensiivistä ja rasittavaa, että se nostaa naisessa pintaan kaiken sen kuonan mitä hän on yrittänyt siihen asti peitellä tai välttää ajattelemasta. Jos niitä ei osaa käsitellä, ja nainen yrittää kieltää niitä itsessään, hänestä tulee piilovittuilija sellaisella tavalla, ettei itsekään ymmärrä olevansa sellainen, koska yrittää niin kovasti ylläpitää sitä hyvän ihmisen kulissia - itselleen siis.
Joo.
Varmasti monet jotka täällä sanovat ei ovat itse juuri tällaisia.
Lähes poikkeuksetta näin käy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se koskee liki kaikkia, mutta menee monilla myös ohi. Väsymys, stressi, hormonit... sitä joutuu sellaiseen pyöritykseen, ettei itseään enää tunnista. Moni vielä tekee monta lasta putkeen niin, ettei ehdi normalisoitua välissä. Se voi tarkoittaa monen vuoden pudotusta kuiluun ja etääntymistä ystävistä. Viimeinen niitti on palstailla täällä. Itse löysin palstan odottaessani esikoista (googletin parhaita pesuaineita vauvojen vaatteille jne. --> lapsen kanssa pyykinpesustakin voi tehdä ongelman).
Lapsettomuus on paha pala josta tulee katkeraksi juuri kuten ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomuus on paha pala josta tulee katkeraksi juuri kuten ap
En ole lapseton, mistä niin päättelit edes. Ihan omakohtaisten havaintojeni pohjalta minä tämän kirjoitin. Tunnen aika paljon ihmisiä, monenlaisia ihmisiä, ja tämä on selkeästi nähtävissä joistain. Onneksi seuransa voi valita, koska meidän perhe viihtyy kieltämättä paremmin niiden kanssa joilla ei ole kihahtanut hattuun en tiedä edes mikä. Niiden kanssa, joilla ei ole kihahtanut mikään hattuun.
Minä allekirjoitan ap:n kokemukset ihan täysin. Ennen ajattelin, että se johtuu siitä, että aiemmissa sukupolvissa naiset pakottivat itsensä äideiksi jostain kumman syystä, vaikka eivät nauti äitiydestä. Sitä sitten kostetaan katkerana sekä lapsille että muille ihmisille. Nyt kun sama tapahtuu omalle sukupolvelle, en ymmärrä. Meillä on ehkäisy, on kulttuurinen vapaus jäädä lapsettomaksi. Miehiä ei useinkaan haittaa vaikka heillä ei olisi yhtään lasta. On vapaus kouluttautua, valita alansa. Silti ollaan kuin myrkyn nielleitä, nipotetaan pikkuasioista, arvostellaan, ollaan ilkeitä ja ihan kauniisti sanottuna äitiys näyttää syövän joidenkin ihmisten kapasiteetin monella osa-alueella. Miten tähän pisteeseen tultiin? Eikö äitiyden pitäisi lisätä empatiaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko että tuossa ilmiössä olisi kyseessä mikään masennus, jos ihminen on sellainen koko lopun elämäänsä muutoksen kerran alettua. Ja pahenee ajan myötä. Masentunut ei sitä paitsi lähtökohtaisesti ole mikään ilkeä, päinvastoin entistä empaattisempi ja herkempi useimmiten! Tutullani on pian aikuinen lapsi, ja tuttu on vuosi vuodelta piikikkäämpi ja suorastaan alhaisempi käytökseltään. Poissa on se kiva ihminen, joka oli hyvä kaverini vuosia sitten.
Vierailija kirjoitti:
En usko että tuossa ilmiössä olisi kyseessä mikään masennus, jos ihminen on sellainen koko lopun elämäänsä muutoksen kerran alettua. Ja pahenee ajan myötä. Masentunut ei sitä paitsi lähtökohtaisesti ole mikään ilkeä, päinvastoin entistä empaattisempi ja herkempi useimmiten! Tutullani on pian aikuinen lapsi, ja tuttu on vuosi vuodelta piikikkäämpi ja suorastaan alhaisempi käytökseltään. Poissa on se kiva ihminen, joka oli hyvä kaverini vuosia sitten.
Masentunut ei lähtökohtaisesti ole ilkeä, mutta joillakin se oma sietämätön arvottomuuden tunne tulee esille ilkeytenä. Kokemusta on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen huomannut ilmiön. Käsittääkseni kyse on siitä, että jotkut tuossa vaiheessa nielevät perinteiset keskiluokan arvot ja ihanteet karvoineen päineen, silti vaikka ennen olisivat olleet ihan erilaisia ihmisiä. Niistä tulee semmoisia kateellisia pikkuporvareita, jotka halveksii ja kadehtii tuilla loisivia, kilpailevat naapurien ja sukulaisten kanssa esim. asunnon ja auton hienoudesta, valittavat kaikesta vaikka heillä on kaikki varsin hyvin.
Vierailija kirjoitti:
En usko että tuossa ilmiössä olisi kyseessä mikään masennus, jos ihminen on sellainen koko lopun elämäänsä muutoksen kerran alettua. Ja pahenee ajan myötä. Masentunut ei sitä paitsi lähtökohtaisesti ole mikään ilkeä, päinvastoin entistä empaattisempi ja herkempi useimmiten! Tutullani on pian aikuinen lapsi, ja tuttu on vuosi vuodelta piikikkäämpi ja suorastaan alhaisempi käytökseltään. Poissa on se kiva ihminen, joka oli hyvä kaverini vuosia sitten.
Meneekö tossa ikä ja elämä sekaisin lastenteon kanssa? Osa ihmisistä vaan toivoo elämältään muuta kuin saa, se katkeroittaa. Odotukset on isot, halutaan sitä tätä ja tota. En usko, että mitenkään tekemisissä lastensaanin kanssa. Katkeria ja yksinäisiä vanhoja piikoja ja -poikia ollut myös aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En usko että tuossa ilmiössä olisi kyseessä mikään masennus, jos ihminen on sellainen koko lopun elämäänsä muutoksen kerran alettua. Ja pahenee ajan myötä. Masentunut ei sitä paitsi lähtökohtaisesti ole mikään ilkeä, päinvastoin entistä empaattisempi ja herkempi useimmiten! Tutullani on pian aikuinen lapsi, ja tuttu on vuosi vuodelta piikikkäämpi ja suorastaan alhaisempi käytökseltään. Poissa on se kiva ihminen, joka oli hyvä kaverini vuosia sitten.
Luulen, että tuttusi olisi nyt ihan samalainen vaikka ei lapsia olisikaan. Ihmiset nyt tuppaavat muuttumaan vuosien varrella, halusi tai ei.
Meillä oli sukukokous pari vuotta sitten ja siellä näin porukkaa, joita en ollut tavannut pariinkymmeneen vuoteen. Ujosta serkusta oli tullut sosiaalinen juttelija, yksi vitsiniekka oli katkeroitunut ja yksi oli muuten vaan muuttunut mielestään paremmaksi ihmiseksi kuin muut. Täti, joka piilovittuili minulle ollessani teini, teki sitä vieläkin. Toinen täti oli ihan yhtä ihana kuin aiemminkin. Sillä ei ollut merkitystä, oliko henkilöllä lapsia vai ei.
Lasteni ollessa vauvoja olin kyllä erilainen mitä ennen lapsia. Unenpuute ja lasten tarvitsema hoiva lisättynä reippaasti kasvaneeseen kotitöiden määrään sai minut niin uupuneeksi, etten jaksanut välittää ympäröivästä maailmasta mitään.
Ei minun nähdäkseni ole kyse mistään katkeruudesta, ennemminkin elämänviisauden puutteesta. Joillainhan on elämässään riittävästi kaikkea mahdollista, on tätä meidän länsimaista runsauttakin ja kaikkea hyvää, eli olisi suorastaan äärettömästi syitä olla kiitollinen ja etenkin kiltti muita kohtaan, mutta ei, ovat silti tuollaisia ja haluavat vetää muita alas jos vaan jotenkin voivat sen tehdä.
Toisaalta jotkut joilla olisi syitä katkeroitua, tai jotka jopa jossain määrin ovat katkeroituneita, pitävät itsensä silti empaattisina ihmisinä ja kasvavat henkisesti, käsittelevät itse terveellä tavalla pahoja olojaan eivätkä kippaa muiden niskaan vääryydellä. Eivät paina muita alas ja näe elämää kylmänä pelikenttänä ja ihmisiä lokeroissaan muka eriarvoisina pelinappuloina, kuten jotkut kasvavat tekemään.
Jyvät tulevat esille akanoista.
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut ilmiön. Käsittääkseni kyse on siitä, että jotkut tuossa vaiheessa nielevät perinteiset keskiluokan arvot ja ihanteet karvoineen päineen, silti vaikka ennen olisivat olleet ihan erilaisia ihmisiä. Niistä tulee semmoisia kateellisia pikkuporvareita, jotka halveksii ja kadehtii tuilla loisivia, kilpailevat naapurien ja sukulaisten kanssa esim. asunnon ja auton hienoudesta, valittavat kaikesta vaikka heillä on kaikki varsin hyvin.
Hyvä kiteytys.
Hih! Saanko arvata, että aloittaja ei ole ainakaan mennyt pilalle, en minä mutta pojat! Kyllä täällä muutkin tekee noin! En se minä ollut!
Tosi harmi! Onneks mun tuttavapiirissä ei ole tapahtunut noin. Lasten saanti on toki muuttanut ystäviäni, joku on tullut herkemmäksi, joku syvällisemmäksi, jne. mutta kukaan ei ole tullut ilkeäksi. Itseäni lapsen syntymä on muuttanut niin, etten jaksa enää välittää pikkuasioista, vaan keskityn kokonaisuuksiin, en välitä muiden mielipiteistä enää juurikaan, en jaksa suorittaa. Keskityn oleelliseen, en kuluta aikaani huonossa seurassa tai tylsien/turhien asioiden parissa (koska aikaa on vähemmän) jne.
Mä olen lasten saamisen myötä karsinut mm. aellaisia ihmissuhteita jotka on energiasyöppöjä tai muuten yksipuolisia. Aiemmin jaksoin kuunnella, kannustaa ja antaa neuvoja kun kysyttiin, mutta ei ne neuvot silloinkaan sen pidemmälle päätyneet, samat ikuisuusongelmat ja negatiiviset aiheet pyörivät silloin ja pyörivät edelleen ko. henkilön/iden elämässä. Enää en jaksa kuunnella enkä välittää niin syvästi. Olen siis harventanut tapaamisia reilusti. Mulla ei ole energiaa eikä se johda mihinkään. En myöskään jaksa kuunnella ainaista valittamista.
En.