Lue keskustelun säännöt.
Kun perhe-elämä ja aamut lähinnä vaan ärsyttää! Jo koululaisia.
08.01.2016 |
Kun lomat on ohi ja jokainen aamu taas vaan ärsyttää. Koululaiset eivät löydä tavaroitaan ( jotka siis jo illalla on laitettu/katsottu/käsketty katsoa valmiiksi). Hanskat hukassa (joo, on muitakin, mutta nää uudet siis teillä tietämättömillä). Ulkona kylmää ja pimeää. Miehen herätyskello soi 6.45, kun kenelläkään perheestä ei vielä silloin ole aikomuskaan nousta ylös. Mies nousee sängystä 7.15. Lapset sai tänäaamuna nukkua puol 8iin ja minä menen vasta kympiksi. Mutta siis kukkunut hereillä 6.45:stä.
Ekaluokkalainen tuli meidän sänkyyn kl 3 yöllä, käänsi, väänsi ja puhisi. Eli koko yö mennyt harakoille. Työpaikalla vituttaa jo valmiiksi muutamat naamat. Lasten joululoman aikana ei mitään tällaista ollut. Sai itse rauhassa lähteä töihin, ne ärsyttävät oli lomalla, lasten varusteita ja aikaisia lähtöjä ei tarvinnut stressata. Ja miten toi ukkokin voi olla aamupirteä, kun ensin herättää minut ja sit jää puoleksi tunniksi vielä kuorsaamaan. Aamuisin mulla ei olis mitään halua ja tarvetta nähdä tai edes kuulla perhettäni. Vessajonot (2 WC:stä huolimatta)... Ärsyttää. Aamupalan rippeet ja roskat ja murut...ärsyttää. Voisinpa olla erakkona jossain lämpimässä paikassa ja herätä silloin, kun se mun omaan rytmiin sopii!
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja minkä takia sinä et käske äijää siirtämään herätystä siihen 7:15, jos tuo aiempi herätys kerta herättää vain (turhaan) sinut ja mies jatkaa unia??
Anna penskojen etsiä itse hanskansa ja kärsiä itse myöhästymisensä. Eiköhän siinä jälki-istunnossa istuessa ala tulla motivaatiota olla koulussa ajoissa, vaikka väärissä hanskoissa. Teet nyt itse suurimman osan stressistäsi.
Voi luuletko tosiaan, etten ole herätyskellosta sanonut ja käskenyt. Nyt vaan Päätin etten asiasta enää nalkuta, kun ei tajua niin ei tajua. Hänestä kun on kiva herätä vähitellen " koko perhe yhdessä" ja mua kun se ei vois enempää ärsyttää.
Lapset taas saavat koulukyydin, mikä tarkoittaa sitä, että jos eivät ole valmiina, niin eivät sinä päivänä mene kouluun ollenkaan. Ellen heitä itse sinne vie.Ap
Et ole sanonut tarpeeksi lujaa, kun ei kerran mies tottele.
Lapset menee sitten koulukyytiin vaikka yöpaidoissa jos eivät ehdi ajoissa.
Veikkaan, että sä olet mennyt siihen tyypilliseen "kitisee mutta ei käske, ei haluaisi mutta hoitaa silti kaiken itse" -moodiin. Nalkutat miehelle kun sun pitäisi vaan sanoa että nyt se herätys myöhemmäksi tai seuraavan kerran puhelin lentää ikkunasta ulos jos herättää liian aikaisin (ja myös toteuttaa se tarvittaessa), ja lapsille että jos on hanskat hukassa ja ei varahanskat kelpaa niin siinäpä palelet päivän.
Ihan itse omalla lepsuudella aiheutettu ongelma.
Millaisessa parisuhteessa käsketään, komennetaan ja uhkaillaan heittää toisen puhelin ikkunasta pihalle? Enpä ole ärsyyntyneenäkään vielä siihen alentunut.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeesti kaikki äänet aamuisin, kysymykset "missä mun", takkuisten hiusten repiminen ja letittäminen... Pistää mun kiukun kuohahtamaan, joka aamu, siis oikeesti.
Mun pitäisi saada herätä rauhassa, käynnistää aamu hiljaisuudessa. Ja mitä hel... tälle voi tehdä. Tätä on jatkunut niin kauan, kun meillä on lapsia ollut. Paitsi lomilla, kun saan rauhassa herätä 9-10 maissa.
Ap
(Ja lapsia 3 alakoululaista)Mulla on aivan samat fiilikset ap. Oon varmaan erityisherkkä, ehkä säkin oot? Siinä ei melkein auta, vaikka aamuseurana ois enkeleitä, koska kun häiriintyy toisista, niin sitä häiriintyy toisista, olivatpa he millaisia melkeinpä tahansa.
Toisaalta tunnistan itsessäni myös aimo kasan syyllisyyttä. Se saa tuntemaan juuri noin. "On loppupeleissä aina mun syy, jos aamut ei suju". Tää koko ketjukin koittaa syöttää sulle sitä. Inhottavat "realistit", sitä saattaa tuntea itsensä niin vajaaksi ja epävarmaksi, että se sisäinen tunne vain ei parane, tulipa mitä korjausehdotuksia tahansa, koska niidenkin noudattamisen (tai edes yrittämisen) jälkeen asioissa on epätäydellisyyttä ja vikoja ja jos on taipuvainen uskomaan olevansa syyllinen, niin edelleen voi uskoa.
Jos ei ajateltaisikaan syyllisyyttä, vaan pelkkää syytä. Syy siihen, että ap:n ja sinun aamut ovat kurjia on se, että teillä on aamuäreyttä. Ette varmaan voi sille paljonkaan, eikä varsinkaan kukaan muu voi sille, että teille aamut on hankalia. Kun keskittyy syyllisen hakemiseen ja osoittamiseen, ei tarvitse miettiä syytä. Jos taas miettii asiaa siltä kantilta, että minua ärsyttää aamuisin ihan kaikki, pystyy olemaan armollisempi niin itselleen kuin muillekin.
juuri tuon takia itse herään aina tuntia aiemmin kuin lapset,,, ihanan itsekästä viettää aikaa "yksin" aamulla ja herätä rauhassa. Viis siitä unet olis lyhyet mutta se aamu :)
No, pahemminkin voisi olla. Lapsistani toinen on tolkuttoman aamu-uninen, saan ihan oikeasti kammeta hänet ylös sängystä, ei kykene syömäänkään mitään (jaksaa toisaalta sitten koulussa ihan hyvin lounaaseen), eikä todellakaan kyselisi minulta missä tämä ja tuo tavara on. Laitan kaikki hänelle valmiiksi ja toivon, ettei nukahda koulumatkalla seisaalleen. Juu, ei pelaa mitään väkivaltapelejä aamuyöhön tms., nämä kortit ovat vaan jaossa tulleet... Päivällä on sitten ihan ok virkeä. Viime talvena oli kaiken maailman vaikeuksia, lintsasikin, ja nyt olen vain kiitollinen, että ylipäänsä menee kouluun. Kaikki on suhteellista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeesti kaikki äänet aamuisin, kysymykset "missä mun", takkuisten hiusten repiminen ja letittäminen... Pistää mun kiukun kuohahtamaan, joka aamu, siis oikeesti.
Mun pitäisi saada herätä rauhassa, käynnistää aamu hiljaisuudessa. Ja mitä hel... tälle voi tehdä. Tätä on jatkunut niin kauan, kun meillä on lapsia ollut. Paitsi lomilla, kun saan rauhassa herätä 9-10 maissa.
Ap
(Ja lapsia 3 alakoululaista)Ei enää hirveästi ole tehtävissä, tuollaistahan se lapsiperhe-elämä on. Sun olisi pitänyt tajuta ennen ehkäisyn poisjättöä että jos haluat rauhalliset, hiljaiset aamut, ei lapsia parane hankkia. Nyt on maito lattialla ja lapset siinä, ja ihan turha haaveilla niistä lapsettoman elämän aamuista. Voit vain yrittää tehdä tuosta elämästä parhaan mahdollisen, jonka voi lapsiperheenä tehdä.
Ps: niille lapsille voi ihan hyvin vastata "en tiedä, etsi itse".
No, mitenkäs ratkaiset sen, jos lapsi ei sitten ehdi koulutaksiin? Meillä sama asia sen suhteen ja syyllisyys olis minulla, jos lapsi ei sinne ehdi? Veikkaanpa, etten saa tähän vastausta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikein tajua mikä tässä on ongelma
Nukutaan pitkään. Seitsemältä herääminen ei ole aikaisin.
Ihmisiä on useampi. Kai siitä ääntä ja sotkua tulee
Asia korjaantuu vain omaa asennetta muuttamalla. Aloittaka näyttää pilaavan kaiken aamun
Aamuäreys on osittain fyysiologista ja liittyy verensokerin laskemiseen nukkuessa. Syöthän heti jotain kun heräät? Syö vaikkei maistuisikaan. Tai juo lasi tuoremehua.
Ja nukuthan keskimäärin tarpeeksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, voisitko hetken miettiä mitä sinä voisit tehdä aamuisin toisin, että ne olisivat sinulle miellyttävämpiä. Osaat kyllä luetella, mitä muiden pitäisi tehdä, mutta voisitko sinäkin tehdä jotain asian eteen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeesti kaikki äänet aamuisin, kysymykset "missä mun", takkuisten hiusten repiminen ja letittäminen... Pistää mun kiukun kuohahtamaan, joka aamu, siis oikeesti.
Mun pitäisi saada herätä rauhassa, käynnistää aamu hiljaisuudessa. Ja mitä hel... tälle voi tehdä. Tätä on jatkunut niin kauan, kun meillä on lapsia ollut. Paitsi lomilla, kun saan rauhassa herätä 9-10 maissa.
Ap
(Ja lapsia 3 alakoululaista)Mulla on aivan samat fiilikset ap. Oon varmaan erityisherkkä, ehkä säkin oot? Siinä ei melkein auta, vaikka aamuseurana ois enkeleitä, koska kun häiriintyy toisista, niin sitä häiriintyy toisista, olivatpa he millaisia melkeinpä tahansa.
Toisaalta tunnistan itsessäni myös aimo kasan syyllisyyttä. Se saa tuntemaan juuri noin. "On loppupeleissä aina mun syy, jos aamut ei suju". Tää koko ketjukin koittaa syöttää sulle sitä. Inhottavat "realistit", sitä saattaa tuntea itsensä niin vajaaksi ja epävarmaksi, että se sisäinen tunne vain ei parane, tulipa mitä korjausehdotuksia tahansa, koska niidenkin noudattamisen (tai edes yrittämisen) jälkeen asioissa on epätäydellisyyttä ja vikoja ja jos on taipuvainen uskomaan olevansa syyllinen, niin edelleen voi uskoa.Jos ei ajateltaisikaan syyllisyyttä, vaan pelkkää syytä. Syy siihen, että ap:n ja sinun aamut ovat kurjia on se, että teillä on aamuäreyttä. Ette varmaan voi sille paljonkaan, eikä varsinkaan kukaan muu voi sille, että teille aamut on hankalia. Kun keskittyy syyllisen hakemiseen ja osoittamiseen, ei tarvitse miettiä syytä. Jos taas miettii asiaa siltä kantilta, että minua ärsyttää aamuisin ihan kaikki, pystyy olemaan armollisempi niin itselleen kuin muillekin.
No miten niin pystyy olemaan? Jos sen äreyden takia käyttäydyn huonosti, eli huudan ja suutun, niin miksi antaisin jotain armoa siihen itselleni?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En oikein tajua mikä tässä on ongelma
Nukutaan pitkään. Seitsemältä herääminen ei ole aikaisin.
Ihmisiä on useampi. Kai siitä ääntä ja sotkua tuleeAsia korjaantuu vain omaa asennetta muuttamalla. Aloittaka näyttää pilaavan kaiken aamun
Ihmisiä on erilaisia. Aloittaja vain sattuu olemaan hitaasti käynnistyvää sorttia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein tajua mikä tässä on ongelma
Nukutaan pitkään. Seitsemältä herääminen ei ole aikaisin.
Ihmisiä on useampi. Kai siitä ääntä ja sotkua tuleeAsia korjaantuu vain omaa asennetta muuttamalla. Aloittaka näyttää pilaavan kaiken aamun
Ihmisiä on erilaisia. Aloittaja vain sattuu olemaan hitaasti käynnistyvää sorttia.
Niin, siksi hänen ei kannattaisi olla jo valmiiksi sitä mieltä, että kaikki on pilalla, olla jo illalla vittuuntunut, kun aamu menee taas pilalle. Sen ymmärrän, että hän on joutunut kierteeseen, mutta sen voi katkaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja minkä takia sinä et käske äijää siirtämään herätystä siihen 7:15, jos tuo aiempi herätys kerta herättää vain (turhaan) sinut ja mies jatkaa unia??
Anna penskojen etsiä itse hanskansa ja kärsiä itse myöhästymisensä. Eiköhän siinä jälki-istunnossa istuessa ala tulla motivaatiota olla koulussa ajoissa, vaikka väärissä hanskoissa. Teet nyt itse suurimman osan stressistäsi.
Voi luuletko tosiaan, etten ole herätyskellosta sanonut ja käskenyt. Nyt vaan Päätin etten asiasta enää nalkuta, kun ei tajua niin ei tajua. Hänestä kun on kiva herätä vähitellen " koko perhe yhdessä" ja mua kun se ei vois enempää ärsyttää.
Lapset taas saavat koulukyydin, mikä tarkoittaa sitä, että jos eivät ole valmiina, niin eivät sinä päivänä mene kouluun ollenkaan. Ellen heitä itse sinne vie.Ap
Et ole sanonut tarpeeksi lujaa, kun ei kerran mies tottele.
Lapset menee sitten koulukyytiin vaikka yöpaidoissa jos eivät ehdi ajoissa.
Veikkaan, että sä olet mennyt siihen tyypilliseen "kitisee mutta ei käske, ei haluaisi mutta hoitaa silti kaiken itse" -moodiin. Nalkutat miehelle kun sun pitäisi vaan sanoa että nyt se herätys myöhemmäksi tai seuraavan kerran puhelin lentää ikkunasta ulos jos herättää liian aikaisin (ja myös toteuttaa se tarvittaessa), ja lapsille että jos on hanskat hukassa ja ei varahanskat kelpaa niin siinäpä palelet päivän.
Ihan itse omalla lepsuudella aiheutettu ongelma.
Millaisessa parisuhteessa käsketään, komennetaan ja uhkaillaan heittää toisen puhelin ikkunasta pihalle? Enpä ole ärsyyntyneenäkään vielä siihen alentunut.
Ap
Sellaisessa, jossa toinen on niin ajattelematon että herättää toisen turhaan puoli tuntia liian aikaisin joka ikinen aamu???? Toisen unen häirintä on jo laskettavissa väkivallaksi, hereillä pitäminen on ihan kuule kidutuskeino. Jos toinen lukuisista pyynnöistä huolimatta herättää sinua turhaan, on se jo sen verran törkeää piittaamattomuutta että silloin voi ihan hyvällä omalla tunnolla ottaa itsekin järeämmät aseet käyttöön kuin piipittää "mutta kultsi kun mä niin ehkä haluaisin kuitenkin hei nukkua vähän pidempään, mutta ei tietenkään oo pakko jos et haluu piip piip".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeesti kaikki äänet aamuisin, kysymykset "missä mun", takkuisten hiusten repiminen ja letittäminen... Pistää mun kiukun kuohahtamaan, joka aamu, siis oikeesti.
Mun pitäisi saada herätä rauhassa, käynnistää aamu hiljaisuudessa. Ja mitä hel... tälle voi tehdä. Tätä on jatkunut niin kauan, kun meillä on lapsia ollut. Paitsi lomilla, kun saan rauhassa herätä 9-10 maissa.
Ap
(Ja lapsia 3 alakoululaista)Ei enää hirveästi ole tehtävissä, tuollaistahan se lapsiperhe-elämä on. Sun olisi pitänyt tajuta ennen ehkäisyn poisjättöä että jos haluat rauhalliset, hiljaiset aamut, ei lapsia parane hankkia. Nyt on maito lattialla ja lapset siinä, ja ihan turha haaveilla niistä lapsettoman elämän aamuista. Voit vain yrittää tehdä tuosta elämästä parhaan mahdollisen, jonka voi lapsiperheenä tehdä.
Ps: niille lapsille voi ihan hyvin vastata "en tiedä, etsi itse".
Luuletko oikeasti, että jos vastaan että en tiedä, etsi itse niin mun ärtyisyys on tipotiessään? Se kysymys jo sinällään vituttaa. Eli eikö ne oikeasti tajua tehdä mitään itse, ilman että koko ajan tarvii ohjata!
Apse ärtyisyys on tipotiessään sitten, kun aidosti sisäistät että vastuu on jo (lähes kokonaan) lapsilla itsellään, ei sinulla. Niin kauan kuin ajattelet että sun pitäisi etsiä ne tavarat, sinua vituttaa. Mutta sitten kun ymmärrät ja sisäistät että kouluikäisen kuuluu etsiä ne itse (etenkin kun asiasta on illalla muistutettu), siirtyy tavaroiden löytämättömyys lastesi ongelmaksi eikä enää ärsytä sinua.
Ei, ei ne tajua tosiaan tehdä mitään itse niin kauan, kun ovat tottuneet siihen että äiti lopulta kuitenkin etsii kun tarpeeksi rankuu! Siinä nimenomaan on se pointti. SINÄ olet aiheuttanut sen että ne eivät tajua, ja SINÄ voit sen asian korjata muuttamalla OMAA käytöstäsi (ja pohjimmiltaan omaa asennettasi sen suhteen, mikä on sun vastuulla ja mikä ei).
Kyllä mun mielestä ekaluokkalainen vielä tarvii apua tavaroittensa kanssa. Ei voi tietää, mihin paksuimmat hanskat on viime keväänä pakattu. Mielestäni ekaluokkalainen on vielä pieni ottamaan vastuuta siitä, että on katsottava kuinka monta astetta on pakkasta ja valittava vaatetusta sen mukaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeesti kaikki äänet aamuisin, kysymykset "missä mun", takkuisten hiusten repiminen ja letittäminen... Pistää mun kiukun kuohahtamaan, joka aamu, siis oikeesti.
Mun pitäisi saada herätä rauhassa, käynnistää aamu hiljaisuudessa. Ja mitä hel... tälle voi tehdä. Tätä on jatkunut niin kauan, kun meillä on lapsia ollut. Paitsi lomilla, kun saan rauhassa herätä 9-10 maissa.
Ap
(Ja lapsia 3 alakoululaista)Ei enää hirveästi ole tehtävissä, tuollaistahan se lapsiperhe-elämä on. Sun olisi pitänyt tajuta ennen ehkäisyn poisjättöä että jos haluat rauhalliset, hiljaiset aamut, ei lapsia parane hankkia. Nyt on maito lattialla ja lapset siinä, ja ihan turha haaveilla niistä lapsettoman elämän aamuista. Voit vain yrittää tehdä tuosta elämästä parhaan mahdollisen, jonka voi lapsiperheenä tehdä.
Ps: niille lapsille voi ihan hyvin vastata "en tiedä, etsi itse".
No, mitenkäs ratkaiset sen, jos lapsi ei sitten ehdi koulutaksiin? Meillä sama asia sen suhteen ja syyllisyys olis minulla, jos lapsi ei sinne ehdi? Veikkaanpa, etten saa tähän vastausta.
Sanoin jo, että silloin työnnetään lapsi taksiin siinä kunnossa kuin hän taksin saapuessa on. Itse vastaa sitten seurauksista jos on koulussa yöpaidassa ja ilman kirjoja. Varmasti seuraavana aamuna ne tavarat ja vaatteet alkavat löytyä.
Mutta veikkaampa, ettei teistä mammoista ole tähän, koska se saattaisi aiheuttaa hetkellisesti mamin pikku mussukoille epämukavuutta, ja sitähän ei voi mami sallia, mami mieluummin kärsii ja valittaa ja on marttyyri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeesti kaikki äänet aamuisin, kysymykset "missä mun", takkuisten hiusten repiminen ja letittäminen... Pistää mun kiukun kuohahtamaan, joka aamu, siis oikeesti.
Mun pitäisi saada herätä rauhassa, käynnistää aamu hiljaisuudessa. Ja mitä hel... tälle voi tehdä. Tätä on jatkunut niin kauan, kun meillä on lapsia ollut. Paitsi lomilla, kun saan rauhassa herätä 9-10 maissa.
Ap
(Ja lapsia 3 alakoululaista)Ei enää hirveästi ole tehtävissä, tuollaistahan se lapsiperhe-elämä on. Sun olisi pitänyt tajuta ennen ehkäisyn poisjättöä että jos haluat rauhalliset, hiljaiset aamut, ei lapsia parane hankkia. Nyt on maito lattialla ja lapset siinä, ja ihan turha haaveilla niistä lapsettoman elämän aamuista. Voit vain yrittää tehdä tuosta elämästä parhaan mahdollisen, jonka voi lapsiperheenä tehdä.
Ps: niille lapsille voi ihan hyvin vastata "en tiedä, etsi itse".
Luuletko oikeasti, että jos vastaan että en tiedä, etsi itse niin mun ärtyisyys on tipotiessään? Se kysymys jo sinällään vituttaa. Eli eikö ne oikeasti tajua tehdä mitään itse, ilman että koko ajan tarvii ohjata!
Apse ärtyisyys on tipotiessään sitten, kun aidosti sisäistät että vastuu on jo (lähes kokonaan) lapsilla itsellään, ei sinulla. Niin kauan kuin ajattelet että sun pitäisi etsiä ne tavarat, sinua vituttaa. Mutta sitten kun ymmärrät ja sisäistät että kouluikäisen kuuluu etsiä ne itse (etenkin kun asiasta on illalla muistutettu), siirtyy tavaroiden löytämättömyys lastesi ongelmaksi eikä enää ärsytä sinua.
Ei, ei ne tajua tosiaan tehdä mitään itse niin kauan, kun ovat tottuneet siihen että äiti lopulta kuitenkin etsii kun tarpeeksi rankuu! Siinä nimenomaan on se pointti. SINÄ olet aiheuttanut sen että ne eivät tajua, ja SINÄ voit sen asian korjata muuttamalla OMAA käytöstäsi (ja pohjimmiltaan omaa asennettasi sen suhteen, mikä on sun vastuulla ja mikä ei).
Kyllä mun mielestä ekaluokkalainen vielä tarvii apua tavaroittensa kanssa. Ei voi tietää, mihin paksuimmat hanskat on viime keväänä pakattu. Mielestäni ekaluokkalainen on vielä pieni ottamaan vastuuta siitä, että on katsottava kuinka monta astetta on pakkasta ja valittava vaatetusta sen mukaan.
Ap
Eikö se tässä tapauksessa olisi ollut sitten sinun asiasi etsiä ne jonnekin pakatut hanskat ajoissa edellisenä iltana (sääennuste kertoo kyllä kuinka kylmä on aamulla)?? Oletko siis pohjimmiltasi ärtynyt ITSEESI, kun et osannutkaan ennakoida että aamulla tarvitaan niitä hanskoja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeesti kaikki äänet aamuisin, kysymykset "missä mun", takkuisten hiusten repiminen ja letittäminen... Pistää mun kiukun kuohahtamaan, joka aamu, siis oikeesti.
Mun pitäisi saada herätä rauhassa, käynnistää aamu hiljaisuudessa. Ja mitä hel... tälle voi tehdä. Tätä on jatkunut niin kauan, kun meillä on lapsia ollut. Paitsi lomilla, kun saan rauhassa herätä 9-10 maissa.
Ap
(Ja lapsia 3 alakoululaista)Mulla on aivan samat fiilikset ap. Oon varmaan erityisherkkä, ehkä säkin oot? Siinä ei melkein auta, vaikka aamuseurana ois enkeleitä, koska kun häiriintyy toisista, niin sitä häiriintyy toisista, olivatpa he millaisia melkeinpä tahansa.
Toisaalta tunnistan itsessäni myös aimo kasan syyllisyyttä. Se saa tuntemaan juuri noin. "On loppupeleissä aina mun syy, jos aamut ei suju". Tää koko ketjukin koittaa syöttää sulle sitä. Inhottavat "realistit", sitä saattaa tuntea itsensä niin vajaaksi ja epävarmaksi, että se sisäinen tunne vain ei parane, tulipa mitä korjausehdotuksia tahansa, koska niidenkin noudattamisen (tai edes yrittämisen) jälkeen asioissa on epätäydellisyyttä ja vikoja ja jos on taipuvainen uskomaan olevansa syyllinen, niin edelleen voi uskoa.Jos ei ajateltaisikaan syyllisyyttä, vaan pelkkää syytä. Syy siihen, että ap:n ja sinun aamut ovat kurjia on se, että teillä on aamuäreyttä. Ette varmaan voi sille paljonkaan, eikä varsinkaan kukaan muu voi sille, että teille aamut on hankalia. Kun keskittyy syyllisen hakemiseen ja osoittamiseen, ei tarvitse miettiä syytä. Jos taas miettii asiaa siltä kantilta, että minua ärsyttää aamuisin ihan kaikki, pystyy olemaan armollisempi niin itselleen kuin muillekin.
No miten niin pystyy olemaan? Jos sen äreyden takia käyttäydyn huonosti, eli huudan ja suutun, niin miksi antaisin jotain armoa siihen itselleni?
En huuda tai suutu tai muutenkaan " käyttäydy huonosti" . Olen ärsyyntynyt, vituttaa. Mutta en mä muille huuda.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeesti kaikki äänet aamuisin, kysymykset "missä mun", takkuisten hiusten repiminen ja letittäminen... Pistää mun kiukun kuohahtamaan, joka aamu, siis oikeesti.
Mun pitäisi saada herätä rauhassa, käynnistää aamu hiljaisuudessa. Ja mitä hel... tälle voi tehdä. Tätä on jatkunut niin kauan, kun meillä on lapsia ollut. Paitsi lomilla, kun saan rauhassa herätä 9-10 maissa.
Ap
(Ja lapsia 3 alakoululaista)Mulla on aivan samat fiilikset ap. Oon varmaan erityisherkkä, ehkä säkin oot? Siinä ei melkein auta, vaikka aamuseurana ois enkeleitä, koska kun häiriintyy toisista, niin sitä häiriintyy toisista, olivatpa he millaisia melkeinpä tahansa.
Toisaalta tunnistan itsessäni myös aimo kasan syyllisyyttä. Se saa tuntemaan juuri noin. "On loppupeleissä aina mun syy, jos aamut ei suju". Tää koko ketjukin koittaa syöttää sulle sitä. Inhottavat "realistit", sitä saattaa tuntea itsensä niin vajaaksi ja epävarmaksi, että se sisäinen tunne vain ei parane, tulipa mitä korjausehdotuksia tahansa, koska niidenkin noudattamisen (tai edes yrittämisen) jälkeen asioissa on epätäydellisyyttä ja vikoja ja jos on taipuvainen uskomaan olevansa syyllinen, niin edelleen voi uskoa.Jos ei ajateltaisikaan syyllisyyttä, vaan pelkkää syytä. Syy siihen, että ap:n ja sinun aamut ovat kurjia on se, että teillä on aamuäreyttä. Ette varmaan voi sille paljonkaan, eikä varsinkaan kukaan muu voi sille, että teille aamut on hankalia. Kun keskittyy syyllisen hakemiseen ja osoittamiseen, ei tarvitse miettiä syytä. Jos taas miettii asiaa siltä kantilta, että minua ärsyttää aamuisin ihan kaikki, pystyy olemaan armollisempi niin itselleen kuin muillekin.
No miten niin pystyy olemaan? Jos sen äreyden takia käyttäydyn huonosti, eli huudan ja suutun, niin miksi antaisin jotain armoa siihen itselleni?
No sen takia, että se kuuluu sinun luonteeseesi, se ei ole sinun vikasi, muttei se varsinkaan ole toisten ihmisten vika. Nyt et ota vastuuta siitä, että luonteesi ja rytmisi on tuollainen kuin on, vaan haet syyllisiä muista ihmisistä ja otat myös itsellesi syyllisyyttä siitä, mikä ei ole sinun vastuullasi. Mieti sitä mistä asiat johtuu, ei sitä mikä on kenenkin syytä. Siinä on eroa.
Esimerkkinä tästä käy oman alani jutut, johon liittyy onnettomuustutkintaa, jos jotain vakavaa sattuu. Siinä ei haeta syyllistä, vaan syytä. Sitä miksi näin tapahtui, mitä voidaan tehdä, ettei tapahdu enää. Ja tärkeä osa on se, että ihminen, se joka on tehnyt virheen, myö itse raportoi asiasta. Hän tunnistaa, että nyt tässä kohtaa mentiin syystä tai toisesta vikaan ja tapahtui tämä onnettomuus tai virhe. Aikaisemmin keskityttiin syyllisen etsimiseen, eikä kukaan ollut halukas kertomaan työssä tekemistään virheistä, jos niistä saattoi olla kertomatta, jos ei "jäänyt kiinni". Nyt asiat on paremmin, jokainen tutkinta auttaa porsaanreikien ja virheenpaikkojen tunnistamisessa ja jatkossa välttämisessä. Tämä toimii ihan yksityiselämässäkin, mietitään mitä tapahtui ja miksi, mietitään, mitä tehdään, jos tämä tapahtuu uudelleen ja miten voi välttää, ettei sitä tapahtuisi. Ja myös positiivisiin asioihin. Mietitään, miten onnistuttiin, miten sen voi toistaa.
Ymmärrän ap. tuskasi.
Nyt joululoman jälkeen, tämä arki tuntuu aivan helvetilliseltä. Talviaika ainakin itsellä pahentaa vain asiaa. Pimeää, kylmää, väsyttää, palelee ja lapset purnaa vaatteiden kanssa ja kaikki hanskat ja pipot on hukassa, vaikka ne kuinka olisi edellisenä iltana viikattu nätisti siihen paikalleen. Ja kun sitä vaattetta saa topata päälle niin paljon, että niitä hukkaan meneviä vaatteita riittää.
Meillä on yksi lapsista vielä erityisen vaikea aamuihminen. Saa raivareita vaatteiden kanssa yhtenään (jos vaatteissa nyppy, painava sauma, tai ihan mitä tahansa). Usein onkin sitten niin, että viittä vaille kun pitäisi kaikkien olla jossakin, katson epätoivoisena naama punaisena parkuvaa lasta, jolla on toinen kenkä jalassa ja muut vaatteet riisuttuna seitsemännen kerran päältä pois.
Ja kyllä olen yrittänyt hänen kanssaan kaiken, pakottamisesta lahjomiseen ja tarratauluihin. Ei toimi, ei.
(lapsi saa apua näihin ongelmiin, mutta aamuraivarit täytyy vain sietää siihen asti, että löydämme toimivia keinoja sen välttämiseen).
En tiedä miksi, mutta jotenkin nyt tuntuu erityisen vaikealta. Itse myös stressaan muutenkin lasten kouluaikana. Tuntuu, että nykyaikana vanhemmat vastuutetaan ihan kaikesta ja Wilma piippaa jatkuvasti viestiä kaikenmaailman kissanristiäisistä ja huomenna pitää olla sitä ja tätä mukana, jne. Lomien jälkeen koulu vielä tahtoo olla sellainen virusbakteerilois- pesäke, että on pieni ihme, jos sieltä ei jotakin kivaa vatsatautia pyörähdä kyläilemään.
Rakastan lapsiani, enkä tätä elämääni mihinkään vaihtaisi, mutta arkiaamut (ja arkikin) on välillä lähes sietämättömiä.
Kesälomaa odotellessa ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeesti kaikki äänet aamuisin, kysymykset "missä mun", takkuisten hiusten repiminen ja letittäminen... Pistää mun kiukun kuohahtamaan, joka aamu, siis oikeesti.
Mun pitäisi saada herätä rauhassa, käynnistää aamu hiljaisuudessa. Ja mitä hel... tälle voi tehdä. Tätä on jatkunut niin kauan, kun meillä on lapsia ollut. Paitsi lomilla, kun saan rauhassa herätä 9-10 maissa.
Ap
(Ja lapsia 3 alakoululaista)Ei enää hirveästi ole tehtävissä, tuollaistahan se lapsiperhe-elämä on. Sun olisi pitänyt tajuta ennen ehkäisyn poisjättöä että jos haluat rauhalliset, hiljaiset aamut, ei lapsia parane hankkia. Nyt on maito lattialla ja lapset siinä, ja ihan turha haaveilla niistä lapsettoman elämän aamuista. Voit vain yrittää tehdä tuosta elämästä parhaan mahdollisen, jonka voi lapsiperheenä tehdä.
Ps: niille lapsille voi ihan hyvin vastata "en tiedä, etsi itse".
No, mitenkäs ratkaiset sen, jos lapsi ei sitten ehdi koulutaksiin? Meillä sama asia sen suhteen ja syyllisyys olis minulla, jos lapsi ei sinne ehdi? Veikkaanpa, etten saa tähän vastausta.
Sanoin jo, että silloin työnnetään lapsi taksiin siinä kunnossa kuin hän taksin saapuessa on. Itse vastaa sitten seurauksista jos on koulussa yöpaidassa ja ilman kirjoja. Varmasti seuraavana aamuna ne tavarat ja vaatteet alkavat löytyä.
Mutta veikkaampa, ettei teistä mammoista ole tähän, koska se saattaisi aiheuttaa hetkellisesti mamin pikku mussukoille epämukavuutta, ja sitähän ei voi mami sallia, mami mieluummin kärsii ja valittaa ja on marttyyri.
Ei epämukavuutta, vaan paleltumisia, jos ei ole pipoja, hanskoja, toppahousuja. Ja se alkaa mennä heittejätön puolelle jos siinä samassa pyjamassa ulkoillaan välitunnilla ja/tai kävellään koulutaksilta kotiin pakkasen ollessa -20.
Ap
Toi on varmaan totta että sun pitää laskea odotustasoa. Olen itsekin yh ja aamu-uninen. Arkiaamujen ainoa tavoite on olla myöhästymättä. Mitään hyvää hetkeäkään en siltä odota, kun se on yhtä juoksemista ja muistuttamista. Töissä olenkin sitten kuin juoksukisasta tullut..