menenkö "hukkaan" jos menen amikseen, vaikka olisin riittävän älykäs yliopistoon?

Nooh, eiköhän kyllin älykkäitä jo piisaa joka alalla.

Jos hyödynnät tuon analyyttisen ajattelun amiksessa, pääset helposti pitkälle. Sinunlaisia joilla on käytäntö hallussa ja analyyttinen ajattelukyky, tarvitaan työnjohtajiksi ja kun homman hoitaa hyvin pääsee nopeasti ylenemään. Ellei sellaiseen firmaan päädy töihin jossa on aina tehty tietyllä tavalla ja tehdään jatkossakin ja uudistuksia ehdottavat savustetaan pois.

Ammattikouluun mennään jos on kiinnostusta tietylle alalle ja jos on sillä tarvittavia ominaisuuksia. Ei se älykkyydestä tai sen puutteesta ole kiinni. Ajattelukykyä tarvitaan myös ammatillisessa. Älykäs opiskelija suorittaa tutkinnon nopeammin ja tehokkaammin. Saa siitä erityisen paljon irti. :) Korkeakoulutus on hukkaan heitettyä jos tietää jo mitä haluaa tehdä. Pelkällä yliopiston tutkintotodistuksella ei suoraan kouluttaudu johonkin ammattiin. Korkeakouluun voit jatkaa ammattikoulun jälkeenkin, jos siltä vielä tuntuu.

Vaikea muodostaa mielipidettä kun et yhtään kerro mitä elämältäsi haluat ja millaista työtä haluat tehdä. Opinnothan ovat vain välivaihe. Hakeudu siihen koulutukseen joka johtaa siihen, mitä haluat tehdä. Älä hukkaa elämääsi! :)

Ei se koulutus ole koskaan taannut töitä. Eli jos joku menee yliopistoon, on typerä kuin saapas ja ei ole kiinnostunut panostamaan opintoihin niin ei niitä töitä sen enempää tule yliopistoa käymällä. Eli jokainen on oman onnensa seppä. Ole hyvä siinä mitä teet, koulun kanssa tai ilman, ja menestys seuraa. 

Mainaatko nyt amista vai amkkia? Eri tasoiset koulutukset kyseessä.

Ja hae sinne mikä vastaa tulevaisuuden työhalujasi.

Ei mene. Toisaalta se älykkyys voi mennä hukkaan vaikka valitsisi yliopistonkin. Itse olen maisteri ja teen alani työtä, mutta eipä tämä juuri älyä vaadi, tylsää rutiinia joka vaatii lähinnä istumalihaksia ja pitkästyttävyyden sietokykyä. 

Siinä mielessä kyllä, että amiksen ei odoteta luovan uutta vaan tekevän suorittavan tason työtä, joten se koulutus on räätälöity sitä silmällä pitäen. Yliopistossa, poikkitieteellisessä ilmapiirissä, tapaat todennäköisemmin myös mielenkiintoisempia ihmisiä.

Kaikkia elämän valintoja pitäisi ohjata sen oman sisäisen motivaation, ei sen miltä asiat muiden silmissä näyttävät. Jos sinulla on tiedossa ala joka kiinnostaa, niin sinulla on myöhemminkin paljon mahdollisuuksia kehittyä ja saada lisäkoulutusta. 

Menet. Teet aikasi työtä jota tiedät tekeväsi minimivaivalla ja toisaalta samalla tiedät että kykenisit paljon enempäänkin. Ehkä kolmekymppiä ylitettyäsi pyrit yliopistoon kun kyllästyt siihen että edessä olisi vielä 30+ vuotta sitä tylsää suorittamista.

Näin käy aika monelle joka nuorempana on vakuuttunut siitä että ei ole lukumiehiä/naisia ja että ei edes pystyisi opiskelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Menet. Teet aikasi työtä jota tiedät tekeväsi minimivaivalla ja toisaalta samalla tiedät että kykenisit paljon enempäänkin. Ehkä kolmekymppiä ylitettyäsi pyrit yliopistoon kun kyllästyt siihen että edessä olisi vielä 30+ vuotta sitä tylsää suorittamista.

Näin käy aika monelle joka nuorempana on vakuuttunut siitä että ei ole lukumiehiä/naisia ja että ei edes pystyisi opiskelemaan.

Pakko kompata tätä. Munkin elämänkokemus vahvistaa tämän, tunnen monta tuollaista normaaliduunissa kyllästynyttä, jotka ovat myöhemmin sitten lähteneet yliopistoon. Jopa tohtoriksi asti on sitten menty.

Kyllä. Mene lukioon koska nyt koulutetaan liikaa amisväkeä eikä niillä riitä töitä vaikkei niitä nytkään ole. 

Amisduuneihin pääset aina mutta ilman papereita et pääse johtajatöihin 

Minun kohdalla meni. Amis oli aivan naurettavan helppoa pelleilyä ja minimaalisella vaivannäöllä sai toki parhaat arvosanat, mutta tuntui kyllä niin kertakaikkisen jonninjoutavalta ja typerältä. En olisi voinut olla enempää eri aallonpituudella luokkakavereidenkin kanssa, vaikka ihania ihmisiä ovatkin.

Ei. Amisviikset :)

Padossa on jo rakoja. Hiukan tihkuu jo vettä. Hetkenä minä hyvänsä tulee se postaus, joka räjäyttää padon. Viattomat silminnäkijät jo odottavat kauhuissaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menet. Teet aikasi työtä jota tiedät tekeväsi minimivaivalla ja toisaalta samalla tiedät että kykenisit paljon enempäänkin. Ehkä kolmekymppiä ylitettyäsi pyrit yliopistoon kun kyllästyt siihen että edessä olisi vielä 30+ vuotta sitä tylsää suorittamista.

Näin käy aika monelle joka nuorempana on vakuuttunut siitä että ei ole lukumiehiä/naisia ja että ei edes pystyisi opiskelemaan.

Pakko kompata tätä. Munkin elämänkokemus vahvistaa tämän, tunnen monta tuollaista normaaliduunissa kyllästynyttä, jotka ovat myöhemmin sitten lähteneet yliopistoon. Jopa tohtoriksi asti on sitten menty.

Kannattaa mennä lääkikseen, se takaa varmuudella ansiot,lääkäreitä tarvitaan aina. Filosofian tohtoruutta mielivän kannattaa miettiä valmistuuko työttömäksi.Yli 30 vuotiaana yliopistoon menneille ei hevin paikkoja aukene, kun nuorempanakin valmistuneita työttömiä tohtoreita on jo pilvin pimein.Mutta toisaalta perustulo pelastaa, joten älyllistä intohimoaan voi toteuttaa läpi elämän, lukemalla ja tutkimalla kotona, ilman varsinaista työpaikkaa.Jos on katto pään päällä ja pötyä pöytään mitä muuta ihminen tarvitsee?Hyvät ihmissuhteet!     

Menet. Mä hain lukion jälkeen amikseen kun oli kaksi kiinnostavaa alaa ja toista pystyi opiskeleen amiksessa ja lukiopohjaisella se oli 2 vuotinen perustutkinto. Se oli ihan pelleilyä koko homma, vaivaa ei tarvinnut nähdä juuri yhtään minkään eteen ja kolmosia sateli, ei mitään haastetta ja järkeä ei juuri tarvinnut käyttää kun opet tarkisti jokaisen työvaiheen ja kertoi mitä seuraavaksi. Alasta tykkään yhä (vaatetusala), mutta kouluna amis oli ihan lastentarha. Nyt opiskelen sitä toista kiinnostavaa yliopistossa ja tää on ihanaa, kun saa oikeasti käyttää aivojaan ja on sopivasti haastettanäissä opinnoissa. Todella palkitsevaa. Opiskelen luokanopettajaksi ja luultavasti otan sivuaineeksi vielä vähän käsityötä niin saan sen amistutkinnonkin hyödynnettyä kässänopen pätevyyteen sitten.

onko valinta nyt siis amiksen ja lukion välillä?

No oli niin tai näin, niin et mene hukkaan. Yliopiston (ja lukionkin) voi hyvin suorittaa vielä myöhemminkin, jos siltä sitten aikanaan tuntuu.

Miksi menisi? Eikö tärkeintä pitäisi olla, että ylipäätään pääsee työelämään kiinni ja pitää työstään? Sitä paitsi, eivät ne amisduunitkaan niin yksinkertaisia ole kuin mitä monet tuntuvat ajattelevan, kyllä nekin todellista ammattitaitoa vaativat.