Unohdetut julkkikset - kuka on jäänyt mieleen?
Mietin aina välillä, mitä mahtaa kuulua Hyvät, pahat ja rumat -ohjelman Simo Rantalaiselle. Sarasvuon juontajapari oli ohjelman aikaan skarppi, mutta ilmeisesti kiinnostui sittemmin liikaa päihteistä ja hävisi jonnekin. Mitähän hänen elämäänsä kuuluu nykyään?
Samoin muistelen välillä upeaäänistä Janitaa, laulajaa, joka varhaisteininä keikkui listojen kärjissä, mutta katosi sitten otsikoista. Vieläköhän hän tekee musiikkia?
Kenen julkisuudesta kadonneen kuulumiset sinua kiinnostaisivat? Kuka on jäänyt mieleen?
Kommentit (2639)
Sonja Lumme. Tuntuu että euroviisukuvioittensa takia olisi ollut paljon suurempi tähti mutta eihän se ole levyttänytkään juuri lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Suomalainen pornotähti Sabina ysärin lopulta. Haastatteluja oli tuolloin välillä (muissakin kuin alan) lehdissä.
Oli mulle (heteronainen) jonkunlainen girl crush. Itse olin jotain 18v ja hän vain muutamaa vuotta vanhempi.
Näin kuvia ja jutun ainakin city-lehdessä ja hänellä oli mielestäni niin sievät kasvot, hienosti tehty meikki ja ihania vaatteita että tykästyin. Vaatteet ei siis olleet pornahtavia vaan sen ajan trendien mukaisia mutta astetta hienompia, näyttävämpiä ja kalliimpia kuin mihin taviksella olisi varaa. Pornosta tai pornotähteydestä en välittänyt.
Vähän myöhemmin näin sitten niitä nakukuviakin poikaystävän porskilehdes, ja petyin täysin kun hänellä olikin niissä suttumeikki ja joissain kuvissa joku 80-luvun räikeä tiukka mekko. Tiesin toki että Jallu ei ole mikään Vogue, mutta närkästyin kun hänelle ei oltu voitu laittaa yhtä nättiä lookia kuin siviilissä. Tivasin poikkikseltakin ärsyyntyneenä että onko tolla naisella sun mielestä hieno mekko ja meikit!?!? Ja poikkis vastasi että ei, en tiedä mahtoiko olla minua miellyttääkseen :D
Vierailija kirjoitti:
Viktor Kalborek
Eeki Mantere (jonka hahmo tuo Kalborrek oli) kuoli 2007, joten voipi olla, ettei sen takia enää ole esiintynyt julkisuudessa.
1. Perintöprinsessa Nina Autio hävisi julkisuudesta. Netin mukaan nykyään bisnesnainen ja 1 tytön äiti. Oli kaunein missi koskaan. Löysin googlella vain 2 kuvaa hänestä missiajoilta 90 luvun alusta ja nykyisen kasvokuvan firman sivuilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Markku Laamanen.
Gulliver ei ollut yhtye, vaan Laamanen esiintyi sillä nimellä aikoinaan. Myöhemmin hän piti jotain musiikkiliikettä ja keikkaili jonkun verran, mutta ei ollut mikään suuri julkkis. Olisi kyllä ansainnut talent-voiton, mutta raadin mielestä joku melko olematon miimikko ja pikkutyttö menivät edelle.
Laamasen aikuisen, ison ja muhevan miehen karismaa olisi kannattanut hyödyntää paremmin silloin, kun hänet opittiin tuntemaan talent-ohjelman kautta.
Gulliver oli yhtye, erään LP:n (vuodelta 1976) nimi oli sama. Siinä oli mm. kappale "Ai ai alli". Kappaleen oli säveltänyt Toivo Kärki. Wikipedia sanoo Laamasen aiemmin esiintyneen nimellä "Gulliver". LP:n kannessa olevan tarinan mukaan aiempi taiteilijanimi oli Laamasella kuitenkin "Geeveri". Jutussa "Gulliver" kuvataan jyhtyeenä.
Max Möller, Coitus Int -yhtyeen kitaristi.
Vierailija kirjoitti:
Tämmöinen toimittaja kun Sanna Kyyhkynen. Kuinkahan moni muistaa. Oli kakkosen juontajia. Juonsi esim. sellaista lyhytikäistä musiikkiohjelmaa kun Tuuliviiri Lasse Norreksen kanssa 90-luvun puolivälissä ja taisi jotain muitakin juontohommia tosiaan tehdä ja joskus teki pieniä avustajan rooleja Kummeleissa. Noiden vuosien jälkeen kadonnut, missähän lie nyt vaikuttaa?
Teen nyt niin, että lainaan itseäni kun löytyi vastaus. Sukunimi vaan on Hautamäki nykyään eli Costello Hautamäen puoliso ja on näköjään edelleenkin Ylellä, mutta taustajoukoissa ja tuottajan hommia tekee.
Molli-Olli
Tarja Smura
Jussi Ahde
Sanna Suutari
Marjo Matikainen
Tatu ja Eeka
Taru Valkeapää
Satu Lappi
Arto Muna
Tommy Rundgren
Vierailija kirjoitti:
Sonja Lumme. Tuntuu että euroviisukuvioittensa takia olisi ollut paljon suurempi tähti mutta eihän se ole levyttänytkään juuri lainkaan.
Sonja Lumme piti/pitää jotain puutarhapalstaa, kolumnia jossain puutarhalehdessä, Viherpiha tai vastaava, joskus lukenut näitä.
En osaa sanoa unohdetuista mitään mutta tänhetkisen julkisuuden mukaan olisi montakin jotka voisi painua unhonyöhön. Lopullisesti.
Helen Hoffner, jolla oli Summer of Love -hitti ysärillä.
Toinen on Therapy? -yhtyeen Diane-biisin videossa esiintynyt jumalaisen kaunis nainen. Ei ollut mikään varsinainen julkkis, mutta jäänyt mieleen.
fggfh kirjoitti:
Helen Hoffner, jolla oli Summer of Love -hitti ysärillä.
Toinen on Therapy? -yhtyeen Diane-biisin videossa esiintynyt jumalaisen kaunis nainen. Ei ollut mikään varsinainen julkkis, mutta jäänyt mieleen.
Pienen googlettelun jälkeen sain tietää, että Dianen videolla esiintynyt nainen asuu nykyisin Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viktor Kalborek
Eeki Mantere (jonka hahmo tuo Kalborrek oli) kuoli 2007, joten voipi olla, ettei sen takia enää ole esiintynyt julkisuudessa.
Ei helvetti... elänyt tähän asti elämäni ja luullut että Viktor Klimenko = Eeki Mantere, sehän onkin joku ihan oikea ihminen...
Mimi ja Kuku