Lue keskustelun säännöt.
Sisarusten perhehelvetti
04.01.2016 |
Onko kukaan koskaan onnistuneesti puuttunut sisarustensa lastenkasvatukseen, vai tietääkö se aina suurta perheriitaa?
Minun sisarus puolisoineen terrorisoi lapsiaan, kaikkien sukulaisten mielestä. Kukaan vaan ei uskalla puuttua. Perusasiat on kyllä kunnossa, vaatteet, ruoka, siisteys, ei väkivaltaa.
Lapsille puhutaan kuitenkin vain huutamalla ja suorastaan vittuilemalla. Lapsille on tehty selväksi, että he ovat vain tiellä ja hankaloittavat elämää. Lapsille hoetaan, että he ovat huonoja ja tyhmiä. Rankaistaan kaikesta mahdollisesta, niin lasin kaatumisesta kuin jonkun asian unohtamisestakin, huutojen kera tietenkin.
Kouluikäisetkin ovat koko ajan varpaillaan ja pelokkaita ja toistavat vanhempiensa sanoja "en voi tehdä / mennä/ tietää koska olen niin tyhmä". Ja kaikki neljä ovat ihan normaaleja lapsia ja kenelläkään ei ole ongelmia koulussa tai muualla. Vielä. Välillä saattaa joku heistä sanoa, että ei halua olla kotona, kun pitää olla vain omassa huoneessa.
Vanhimmat lapset reagoivat jo selvästi, mutta rehellisesti sanottuna meiltä sukulaisilta puuttuu rohkeus puuttua. Todennäköisesti emme enää näkisi lapsia. Kokemuksia kenelläkään?
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tulee vaan mieleen, että taidatte itsekin pelätä näitä vanhempia. Itse yrittäisin kyllä sanoa jotakin vanhemmille, mutta jos se ei auttaisi tekisin lapsille ainakin selväksi, ettei ole oikein, että vanhemmat huutavat heille jatkuvasti ja jos jotakin todella pahaa tapahtuu aina voi kääntyä "minun puoleeni".
No voi että! Kuinka me kaikki muut voisimme olka kuten sinä?
Epäreilua että sinä saat olls noin erinomainen ja me kaikki muut joudumme olemaan näin neuvottomia.
:(No otitko sä tuosta onkeesi vai jäikö tekstin sanoma taas vain vihantunteesi alle?
Jäi. Sinä ihmeellisen erinomainen ihminen näet kyllä kaiken niin selvästi.
Olet varmasti jumala, tai ainakin siitä heti seuraava.
En ole, mutta ilmeisesti paljon seesteisempi kuin sinä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa kauhealta! Ja ihan omalta lapsuudeltani. :( Isäni otti minut silmätikukseen ja purki oman pahan olonsa, väsymyksensä ja turhautumisensa minuun, pieneen lapseen siitä lähtien kuin itse mitään muistan. Veljeäni hän taas kehui ja käytti (täysin ilman perustetta) "hyvänä esimerkkinä" johon minua "huonoa, osaamatonta, laiskaa, tyhmää lasta" vertailtiin.
Henkinen väkivalta (ja fyysisen väkivallan uhka) oli jatkuvaa, koko ajan haukuttiin, huudettiin, vähäteltiin, v*ttuiltiin. Kaikista "virheistä" ja "erheistä" (jotka oikeasti olivat ihan vähäpätöisiä, mitättömiä asioita) tehtiin huutamalla kauhea numero, johon palattiin vielä vuosienkin jälkeen. Kasvoin kuullen joka päivä, miten huono olin, miten en osaa ikinä yhtään mitään, minusta ei ikinä tule mitään, miten muut ovat aina parempia, veljenikin on parempi ihminen.
Voi miten kovasti olisin kaivannut, että joku aikuinen olisi edes joskus puolustanut minua. Sanonut jotakin positiivista, puuttunut isäni despoottiseen henkiseen väkivaltaan. Mutta kaikki vaikenivat, hymähtelivät, katselivat eri suuntaan. Kukaan ei "uskaltanut" sanoa mitään poikkipuolista sairaalle isälleni, joka yleisestikin tunnettiin "omituisena".
Mitä minusta tuli? Katkeroitunut ja isääni vihaava, myönnetään. Mutta jo lapsena päätin, etten IKINÄ tulisi päätymään samaan sisällöttömään, näköalattomaan elämään kuin vanhempani. Halusin jotakin enemmän. Ja tästäkin minua on aina syytetty ja haukuttu, kun "en tyydy siihen mitä on". Heti lukion jälkeen aloitin oman elämän, opiskelin korkeakoulututkinnon. Kaiken mitä olen saavuttanut, olen saavuttanut ilman vanhempieni apua tai tukea.
Kiitos neuvoista! Sukulaiset ovat lasten kanssa tekemisissä säännöllisesti ja vanhin lapsi juttelee paljon vanhimmille tädille. Täti on sanonut, että hänelle voi puhua ja jutut jäävät heidän välisekseen. Isovanhemmat eivät halua sanoa, siellä lapset ovat eniten ja pelkäävät etteivät näe enää lapsia.
Muutamia viestejä kyllä ihmettelen, vaikkei kaikkea tiedäkään, niin miksi heti epäillään, että lapset ovat itse niin hankalia, että aiheuttavat tämän? Tai ehkä ärsyttää vain sen takia, että juuri noin tuntuu heidän vanhempansakin ajattelevan. Lapset ei käytökseltään ole sen hankalempia kuin muutkaan lapset! Ap
Vierailija kirjoitti:
Kiitos neuvoista! Sukulaiset ovat lasten kanssa tekemisissä säännöllisesti ja vanhin lapsi juttelee paljon vanhimmille tädille. Täti on sanonut, että hänelle voi puhua ja jutut jäävät heidän välisekseen. Isovanhemmat eivät halua sanoa, siellä lapset ovat eniten ja pelkäävät etteivät näe enää lapsia.
Muutamia viestejä kyllä ihmettelen, vaikkei kaikkea tiedäkään, niin miksi heti epäillään, että lapset ovat itse niin hankalia, että aiheuttavat tämän? Tai ehkä ärsyttää vain sen takia, että juuri noin tuntuu heidän vanhempansakin ajattelevan. Lapset ei käytökseltään ole sen hankalempia kuin muutkaan lapset! Ap
Aika järkevästi olette mielestäni toimineet. Vanhemmat tuskin sanomisesta ymmärtävät muuttaa käytöstään, ainoastaan eristävät lapset niistä muista turvallisista aikuisista jos suuttuvat. Surullisen yleistä tuo on. Jotenkin lapset koetaan omaksi omaisuudeksi joihin saa vapaasti purkaa omaa huonoa oloaan. Juuri juttelin yhden aikuisen miehen kanssa joka kertoi ettei isänsä koskaan ole kannustanut häntä, aina epäillyt ettei onnistu ("ei sinusta siihen ole") ja ollut peittelemättömän kateellinen poikansa menestyksestä. Itse tunnen hieman huonoa omaatuntoa kun näin yhden sukulaisnaisen mollaavan monesti lastaan, ei osannut mitään tehdä kunnolla kun äiti tiesi aina parhaiten. Nyt lapsi on 30, alkaa päästä jaloilleen pitkän masennuksen jälkeen ja hankkii itselleen ammattia. Eihän tuo suoraan äidistä ole johtunut, mutta ehkä hieman kannustavampi suhtautuminen lapsena olisi auttanut kestämään paremmin elämän kolhut?
Jos ei lasu maistu niin miten olis makaroonilaatikko?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo.Tämä on tosi paha tilanne ja yleinen myös.Lasu ei valitettavasti varmaan auta.Se mitä voit tehdä on käyttäytyä itse hyvin ja turvallisesti lapsia kohtaan.Yksikin kunnon aikuinen lasten elämässä voi riittää siihen,että kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi.Tämä vaikka vanhemmat olisi noin kauheita,jotkut valitettavasti kun on.Ole sinä se ihminen ja kannusta muuta sukua samaan.
T.ammattikasvattaja
Ammattikasvattajuuskaan kun ei ole mikään tae hyvälle hoidolle.
Onhan näistä sellaisistakin tapauksista tullut luettua..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo.Tämä on tosi paha tilanne ja yleinen myös.Lasu ei valitettavasti varmaan auta.Se mitä voit tehdä on käyttäytyä itse hyvin ja turvallisesti lapsia kohtaan.Yksikin kunnon aikuinen lasten elämässä voi riittää siihen,että kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi.Tämä vaikka vanhemmat olisi noin kauheita,jotkut valitettavasti kun on.Ole sinä se ihminen ja kannusta muuta sukua samaan.
T.ammattikasvattaja
Vieläkö tavarat lentää, kun suutut? Olethan niin kovin turvallinen aikuinen. Niin turvallinen, ettei sulle aikuinenkaan uskalla mitään sanoa kasvotusten..
No ei ammattikasvattajuus ole tae millekään yksistään.Varmaan pitää olla myös hyvä tyyppi.Oma kasvatustyöni ei tapahdu pienten lasten kanssa,mutta ajattelin nyt vaan ap:tä tsempata jatkamaan omaa läsnäoloaan näiden lasten elämässä.Vaikuttaa hyvältä tyypiltä.Valitettavasti lastensuojelussa ei voida pelastaa kaikkia ja siksi läheisillä aikuisilla on merkitystä tällaisten lasten elämässä.
Mitä tulee tavaroiden heittämiseen,niin olen heitellyt niitä suutuksissa,mutta en yksin tai toisen aikuisen kanssa.Ei se varmaan tähän liity.
T.se ammattikasvattaja (tätä ei vissiin olis pitänyt mainita).
Tsemppiä ap:lle ja jaksamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hah haa...siis tavaroita en heitellyt lasten edessä.Kaikki varmaan joskus jotain tavaroita paiskoo suutuksissaan.
En mä väittänyt itseäni erityisesti turvalliseksi,vaan sanoin että ap:n on hyvä olla sitä noiden lasten elämässä.
Vierailija kirjoitti:
No ei ammattikasvattajuus ole tae millekään yksistään.Varmaan pitää olla myös hyvä tyyppi.Oma kasvatustyöni ei tapahdu pienten lasten kanssa,mutta ajattelin nyt vaan ap:tä tsempata jatkamaan omaa läsnäoloaan näiden lasten elämässä.Vaikuttaa hyvältä tyypiltä.Valitettavasti lastensuojelussa ei voida pelastaa kaikkia ja siksi läheisillä aikuisilla on merkitystä tällaisten lasten elämässä.
Mitä tulee tavaroiden heittämiseen,niin olen heitellyt niitä suutuksissa,mutta en yksin tai toisen aikuisen kanssa.Ei se varmaan tähän liity.
T.se ammattikasvattaja (tätä ei vissiin olis pitänyt mainita).
Tsemppiä ap:lle ja jaksamista.
Valheita valheita..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hah haa...siis tavaroita en heitellyt lasten edessä.Kaikki varmaan joskus jotain tavaroita paiskoo suutuksissaan.
En mä väittänyt itseäni erityisesti turvalliseksi,vaan sanoin että ap:n on hyvä olla sitä noiden lasten elämässä.
Eli "älä tee kuin minä, vaan miten minä neuvon"?
Sä et oo noilla tiedoilla kyllä mikään neuvomaan ketään..
Olkaa te niitä hyviä, turvallisia aikuisia kasvavan lapsen elämässä!
Jos/kun kotona litistetään ja puhutaan rumasti, kannustakaa, kehukaa ja sanokaa hyviä sanoja lapsille. Nostakaa herkän, haavoittuvan lapsen itse- ja omanarvontuntoa. Tarjotkaa jotakin muuta ja tsempatkaa. Kertokaa miten hyvä hän on, ja ettei kaikkien aikuisten rumista sanoista kannata välittää.
Yksikin positiivinen, kannustava sana voi jäädä kaikumaan lapsen mieleen koko loppuelämän ajaksi. Kuten kaikki ne negatiiviset lannistuksetkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hah haa...siis tavaroita en heitellyt lasten edessä.Kaikki varmaan joskus jotain tavaroita paiskoo suutuksissaan.
En mä väittänyt itseäni erityisesti turvalliseksi,vaan sanoin että ap:n on hyvä olla sitä noiden lasten elämässä.
Eli "älä tee kuin minä, vaan miten minä neuvon"?
Sä et oo noilla tiedoilla kyllä mikään neuvomaan ketään..
En nyt tiedä mitä ajat takaa,mutta mun pointti oli ihan yksinkertainen.Yksikin turvallinen aikuinen voi riittää siihen,että kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi.
Se suutunko mä joskus,ei mitenkään liity tähän tai turvallisuuteen.Jos on ihminen,niin suuttuu joskus.Eikä siinä sen ihmeempää.
Yksi keino voisi olla, että ihmettelet niille vanhemmille, että miksi lapsilla on niin huono itseluottamus, kun ihan normaaleja lapsia ovat. Ei siis mitenkään syyllistäen, muuten menevät vain puolustuskannalle. Ja sitten siihen perään että, "olisko vaikka koulussa sanottu jotain pahasti; teidän kannattaa varmaan kehua nyt vähän enemmän, etteivät jää siihen ajatukseen kiinni". Tämä kaikki siis siten, etteivät lapset kuule. Jos alkavat nillittämään, että lapset ovat niin huonoja kaikessa, niin siihen sanot että "minusta ovat aivan normaaleja, ja osaavathan he tämän ja tämänkin asian hyvin. Ja voittehan ne niitä opettaa ja kannustaa niissä asioissa, jotka eivät vielä suju!"
Tuloksia ei todennäköisesti tule hetkessä, mutta pistää vanhemmat varmasti ajattelemaan.
Aha, no jos ei siellä niin ei kait sitten missään.
Urpo.[/quote
Turbo..