Hulluin/erikoisin sääntö, jonka tiedät jossain perheessä olevan?
Tästä oli keskustelu demi.fi:ssä joskus vuonna nakki ja kivi ja siellä sai hyvät naurut joten ajatettelin tehdä tännekin :)
Tämä ei ole omani mutta joku kirjoitti sinne että hänen tuttavaperheessään oli sellainen sääntö etteivät tytöt (teinejä) saaneet käyttää mitään hajusteita, siis edes deodoranttia. Syystä että vanhemmat eivät halunneet että he tutustuvat poikiin ja hyväntuoksuisena se onnistuisi helpommin :D
Kommentit (3002)
Ei ole kyse Shy-Dragerin oireyhtymästä. Siis aivan 100-prosenttisella varmuudella, koska kummallakaan esimerkkihenkilöllä ei ole mitään tautiin kuuluvia oireita ja molemmat ovat hengissä, vaikka tapauksista on jo yli 10 vuotta.
Totta kai se tajunnan menettäminen seisaaltaan pissatessa voi johtua jostain muusta kuin verensokerin äkillisestä laskusta, mutta ihan todellinen kaatumisen vaara on kyseessä ja sitä kannattaa vältellä. Ihan sama mistä johtuu tai mikä sen nimi on.
Tulipa luettua koko pitkä ketju. Voi surku millaisia kaikkia järjettömyyksiä ihmiset ovat joutuneet kokemaan. ):
Omasta lapsuudenkodistani muistan ainakin elokuvien ja television ikärajoihin liittyvän jutun. Vanhempani pitivät mielellään kiinni ikärajoista, mikä tarkoitti, etteivät katsoneet kovin hyvällä jos ennen viittätoista ikävuotta halusin katsoa jonkin sentasoisen elokuvan. Muun muassa LOST oli aikoinaan vähän niin ja näin, sainko katsoa, vaikkeivät sinänsä ihan natseja asian suhteen olleetkaan.
Puhtaan poikkeuksen tekivät kuitenkin ainakin James Bond-elokuvat, joita muistan katselleeni jo ala-asteikäisenä ihan luvan kanssa, monesti vanhempien kanssakin. Jostain syystä Bondien tiiraaminen oli ihan ok, ehkä siksi, koska olivat ns. klassikkoelokuvia. Tiedä mikä logiikka siinäkin sitten oli, onhan niissäkin kaikenlaista väkivaltaa ja muuta mukavaa. :D
Jostain syystä autossa ei saanut avata ikkunaa ajon aikana ainakaan enempää kuin tyyliin sentin pari. Siihen aikaan ei ollut ilmastointeja, joten kesähelteellä ajelut koko perheen voimin olivat pienimuotoista tuskaa. Mitä varten autoissa on auki rullattava ikkuna, jos kyseistä ominaisuutta ei saisi hyödyntää..?
Lapsuudenkaverini ei saanut katsoa pokemonia pienempänä. Eivät olleet uskiksia tai mitään sellaista, mutta kuulemma isänsä ei oikein tykännyt, kun siinä tapeltiin jne. Senaikaiselle pokemonhullulle itselleni moisen säännön käsittäminen oli ihan kamalan surullista. Itse olisin moisen kiellon edessä itkenyt suureen ääneen. :D
Ei voi muuta sanoa tämän ketjun lukeneena, kuin että Suomi on täynnä kajahtanutta porukkaa. Huh huh.
Itse inhoan joutavaa niuhottamista.
Lapsena kun meni yhdelle kaverille yökylään, niin siellä annettiin valmiiks lautaselle annosteltuna ruoka, joka piti syödä kaikki, ennen ei saanut nousta pöydästä, vaikka koko ilta siinä piti istua. Sama juttu koulussa, ruokaa piti ottaa reilusti ja kaikki syödä, ennen ei ollu menemistä minnekkään, seuraava oppituntikin saattoi vierähtää siinä istuessa. (80-luvulla) Kerran muistan sanoneeni opettajalle, etten todella pysty syömään silakkalaatikkoa, mutta ei... Ajattelin pakottaa itseni syömään, ja suurimman osan sain jotenkin syötyä, kunnes oksensin kaiken syömäni ruuan... kotona kerroin tästä ja vanhempien vihaisen puhelun jälkeen opettajalle, ainoana koulussa sain jättää lautaselleni ruokaa, jos olin sitä maistanut, enkä todella halunnut syödä. Kovin montaa inhokki ruokaa en muista, hernekeitto tulee ekana mieleen ja tietysti silakkalaatikkoa tai muutenkaan silakoita en tänäkään päivänä pysty syömään.
Omasta kodistani muistan vain lempeitä ja kivoja "sääntöjä". Meillä esimerkiksi syötiin aina yhdessä. Käytiin sanomassa /huutelemassa "syömään" ja odotettiin, että kaikki oli pöydässä. Tämä oli kuitenkin lempeä ja lämmin juttu, ei ahdistavaa tai kontrollia - ystävällisyyttä, perhettä.
.
Isän veli oli ehdottomampi kurissa. Naapurissa luki vessassa iso lappu, että "kaksi palaa riittää" ja serkut vahti meitä, jos käytiin vessassa siellä, että otettiin vain 2 palaa paperia. En usein käynytkään, kun tuo sääntö ja se vahtiminen ahdisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että vessapaperia ei saa käyttää kuin kaksi palaa per vessareissu. Mahtaa olla koko perheellä melkoiset jarruraidat alushousuissa.
Ei hitsi, tämä on näköjään yleisempikin sääntö. ;-)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset eivät saa koristella joulukuusta, äiti haluaa sen koristella yksin. Eikä kyseessä ole edes sellainen tapa, että äiti koristelisi sen myöhään illalla/yöllä ja kun lapset heräävät, se olisi heille valmiina yllärinä. Vaan lapset istuvat sohvalla ja katsovat kun äiti koristelee.
Äidillä sisustusblogi? Kuusesta otetuissa kuvissa pitää olla täydellinen harmonia?
Tiedän 2 tällaista naista myös. Toisella tosiaan on kerran jouluna esitelty sisustuslehdessä heidän joulunsa - kuusi ja muu sisustus. Hänellä on erivärisiä jouluja, on vihreä joulu, punainen, kultainen, hopeinen, purppura, sininen jne. Kaikki yhtä väriä - kun niitä koristeita on niin paljon.
Toinen tuntemani perheenäiti, joka ei anna lasten kuuseen sattua, ei ole noin tiukka tai "sisustava", mutta hänenkin mielestään lapsen sotkee ja sekaa.
Meillä kotona se taas oli nimenomaan lasten homma. Kissa lisäksi kaatoi kuusen joka joulu yleensä. Joskus isä pisti kuusen kattoon kiinni. ;-)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parhaan kaverin äidillä oli kumma sääntö, en tiedä onko enää: lemmikille ei saanut antaa ihmisen nimeä. En viittinyt sanoa, että meidän koiralla on ihmisen nimi, samoin sen aikaisilla kissoilla oli ihmisten nimet, toisella jopa sama nimi kuin parhaan kaverini isoveljellä :D
Kun olin lapsi, meidän naapurin mies antoi koiralleen saman nimen, kuin meidän äidillä on. Nyt jälkikäteen ajatellen tuo oli todella törkeää. Mitä muuta se voi olla, kuin tahallista loukkaamista, kun maailmassa kuitenkin riittäisi niitä ihmistenkin nimiä vaikka kuinka, jos semmoisen haluaa koiralleen antaa :O Äiti on maailman ystävällisin ihminen, joten oliko tuo mies sitten ärsyyntynyt meidän isään, tiedä häntä, mutta ei olisi silti tarvinnut antaa äidin nimeä sille koiralle.
Noloa. Meillä taas naapuri antoi lapselleen meidän kissan nimen. Kissa oli jo ainakin 10 v tuossa vaiheessa. Mitä tästä nyt sitten pitäisi ajatella?
Meillä oli aina kiertävät "palvelusviikot", joka viikko yksi pojista oli ulkopalveluksessa ja yksi tytöistä sisäpalveluksessa. Ulkopalveluksessa oleva oli isän apulainen, jonka tehtävänä oli hoitaa ulkona kaikkia erilaisia töitä, osaa yksin ja osaa yhdessä isän kanssa. Näitä töitä maatilalla riitti. Sisäpalveluksessa olleelle tytölle taasen kuului äidin auttaminen kotitöissä eli käytännössä apukokkina toimiminen, tiskaaminen, pyykkääminen, silittäminen ja siivouksessa auttaminen sekä ruoan tarjoilu muille perheenjäsenille.
Palvelusviikolla käytännössä lähes kaikki vapaa-aika kului noissa töissä ja apua ei saanut muilta lapsilta pyytää, vaikka olisi ollut fiksumpaa hoitaa ne yhdessä. Jos työtehtävässä epäonnstui, pojat saivat selkäänsä ja tytöt joutuivat nurkkaan ajaksi, joka oli 3*ikävuodet. Luonnollisesti tuo nurkkaan joutuminen pidensi päivää illasta, koska nukkumaan ei päässyt ennenkuin annetut työt oli tehty.
Kun näitä on lukenut, niin on huomannut, että kun lapsena/nuorena luuli että on tosi ankaria sääntöjä itsellä ja että kenenkään muun ei tarvii esim jotain kotitöitä tehdä joskus, niin ei ne niin pahoja tainneet ollakaan. Tietysti oon iän myötä jo muutenkin ymmärtänyt, miksi oli joku sääntö jota silloin ei tajunnut, mut näitä lukiessa on todella tajunnut että on ollut aika rento ja reilu lapsuus.
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä autossa ei saanut avata ikkunaa ajon aikana ainakaan enempää kuin tyyliin sentin pari. Siihen aikaan ei ollut ilmastointeja, joten kesähelteellä ajelut koko perheen voimin olivat pienimuotoista tuskaa. Mitä varten autoissa on auki rullattava ikkuna, jos kyseistä ominaisuutta ei saisi hyödyntää..?
Minulla on korvissa vikaa. Paineen vaihtelut: sukeltaminen, lentokoneen nousut ja laskut, ja myös esim. auton ikkunan avaaminen kesken ajon tuottavat kipua. Vaikea varmaan sellaisen ymmärtää, joka ei kärsi samasta vaivasta.
Mitä vittua? kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naapurissa saatetaan ottaa vettä juomavedeksi tai ruuanlaittoon vessan hanasta mikä on minusta todella ällöttävää.
Samaa vetthän se on kuin keittiönhanasta tulevakin
Ehkä samaa vettä mutta hana täynnä kakka ja persebakteereita jotka tarttuvat siihen veteenkin.
Hinkkaatsä persettä siihen hanaan?
Ottaako koku sitten hammaspesuun veden keittiöstä, jos vessan hana muka jotenkin saastunut. No, meillä siis tapana pestä hampaat vessassa ja vesi sieltä hanasta otetaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntemassani perheessä miespuoliset henkilöt (isä ja kaksi poikaa) eivät saa pissata seisaaltaan, koska äiti pelkää roiskeita... Jos jää kiinni moisesta aktista, seuraa rangaistus.
o.O
Höh, onko olemassa perheitä joissa EI ole tuota sääntöä? Mahtaa olla vessan lattia haisevassa kunnossa.
Veikkaan että n 99% perheissä miesten ei tarvitse pissata istuallaan.Että semmosta.
Pissiköön vaikka päällään seisten, kunhan siivoavat myös vessan. Kummasti istuvat, kun ei vessan siivous kiinnosta.
Seisaaltaan kyllä kusen ja siivoan kyllä itse tarvittaessa. Joskus puoliso, joskus itse. Ei se tähtääminen mitenkään vaikeaa ole..
Olin 14 ja menin kaverille juuri kun heidän perheensä oli käymässä syömään, joten minutkin kutsuttiin pöytään ruokailemaan. Ihmettelin kun perheen äiti palveli kaikille ruoat lautasille. Meidän perheessä aina ollut itsepalvelusysteemi.
Kuka on mennyt konkurssiin vessapaperin takia? Mikä saatana siinä paperin kyttäämisessä on? Ymmärrän, että lapset opetetaan kohtuullisuuteen (ei puolta rullaa kerralla, ettei putket tukkiudu), mutta sormillani pitäisi pyyhkiä?
Vierailija kirjoitti:
Kuka on mennyt konkurssiin vessapaperin takia? Mikä saatana siinä paperin kyttäämisessä on? Ymmärrän, että lapset opetetaan kohtuullisuuteen (ei puolta rullaa kerralla, ettei putket tukkiudu), mutta sormillani pitäisi pyyhkiä?
Taitaa tuo putkien tukkeutuminen olla pääsyynä. Tai ollut vaikka omassa kodissaan lapsena/ nuorena, eikä ole ymmärretty miksi ja tapa jäänyt päälle. Yksinkertaisia tapauksia, kun eivät osaa kyseenalaistaa mitään.
Mutta oudoista säännöistä. Tuttavaperheessä ei saa lukea vauva.fi -foorumia.
Silloin kun olin teini ja isä oli lähtenyt käymään jossain, en saanut olla vessassa hänen palatessaan. Olin siis pari kertaa ollut vessassa juuri hänen saapuessaan kotiin, josta alkoikin jatkossa hirveä huuto, miten minä olen muka koko ajan siellä! Muistan edelleenkin ne kerrat kun isä oli ollut jo jonkin aikaa poissa ja oli hirveä pissahätä, mutta en uskaltanut mennä vessaan kun pelkäsin, että isä tulee juuri silloin kotiin.