Vierailija

En ole kehdannut puhua tästä kenenkään kanssa, joten päätin avautua tänne.

Tapasin jokin aika sitten mukavan miehen, johon menin ihastumaan. Tunne tuskin oli molemmin puoleinen ja minulle selvisi myös että tämä on naimisissa.

Tuntuu kun sydäntä revittäisiin irti rinnasta ja tämä hämmentää, koska en ennen ole mennyt rikki yksipuolisen ihastumisen vuoksi. Ihastun muutenkin todella harvoin ja haluan aina tutustua ihmiseen hyvin, ennen kuin alan edes haaveilemaan mistään parisuhteesta.

Aika tähän tietysti auttaa ja onnekseni minun ei tarvitse olla kyseisen ihmisen kanssa missään tekemissä.
Olen koittanut ajatella muuta, mutta välillä väkisin tulee suru puseroon. Onko tämä edes normaalia? Ei me edes niin hyvin tunneta toisiamme, eli tavallaan en edes tiedä mitä olen menettänyt. Järjellä ajateltuna en ole menettänyt mitään, koska sitä ei koskaan ollutkaan. Vaan minun tunteeni häntä kohtaan...

Hmm... Onneksi huomenna saan keskittyä viettämään joulua sukulaisten kanssa. Heidän kanssaan kaikki surut ja murheet unohtuvat. Toivottavasti unohtuu myös tuo ihastus.

Kommentit (13)

Vierailija

Voi, ymmärrän tunteesi. Koin itse juuri saman ja olen hajalla. Tosin vapaa oli mies, mutta ei tuntenut minua kohtaan kuin kaveruutta. Sattuu tämä, sillä olin hyvin ihastunut ja elämä näytti niin hyvältä. Pettynyt olen, kun näin kävi. Ei auta kuin unohtaa ja suunnata tulevaan. Nautitaan joulusta, mikä osataan ja jos itkettää välillä, niin antaa kyynelten viedä tuskaa pois.

Vierailija

Voi, tunnen niin hyvin tilanteesi! Itselläni kävi juuri samalla lailla ihastuessani mieheen, joka ei selvästikään ollut ihastunut minuun. Jos joku on kipua, niin se on tämä sydämensuru.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Yritetään jaksaa ja unohtaa, kyllä aurinko meillekin paistaa jossain vaiheessa. Muutama päivä aikaa suhteen loppumisesta ja välillä silmä kyyneltyy. Ehkä jotain parempaa sitten joskus ja täytyy ajatella, ettei ollut oikea mies.

Vierailija

Tuo on se inhottavin tunne koko maailmassa. Ehkä siitä ihastumisesta vielä joskus pääsee eroon jollain ihmeellisellä keinolla ja elämä tuntuisi taas edes hieman mukavammalta.

Terveisin Naispelko22

Vierailija

Ihastumisen tunne on upea, kun kutkuttaa vatsassa ja askel lentää, kaikki on ihanaa. Yksipuolisen ihastuksen tiedostaminen on aivan kamalaa, mikään ei kiinnosta. Etenkin kun mies liehitteli ja sai pitämään itsestään ja sitten olikin finito, kun itse jo täysin ihastuksen vallassa. Laittaa kyllä miettimään, uskaltaako enää koskaan kiintyä keneenkään. Jos taas käy niin päin, että minusta kiinnostutaan ja itsellä ei tunteita, en lähde vähääkään rohkaisemaan myönteiseen suuntaan.

Vierailija

Samassa tilanteessa täällä. Aluksi ihastus molemminpuolista, sitten mies jotenkin etääntyi. Ei tapailtu enää, sovittiin, ettei ole meidän juttu. Itse edelleen ihastunut ja välillä vaikeaa olla. Joskus vaihdellaan kuulumisia ja se pahentaa taas oloani. Ja en ole enää edes mikään nuori, vaan keski-iässä. Kun tunteilla vahvasti kiinni, ei voi noin vaan unohtaa.

Vierailija

 Tuntui, että tapasin ihmisen, jonka kanssa sain jaettua kaiken ja meillä oli oikeasti hauskaa.Jokainen viesti nosti pilviin ja olin kaikkiaan elämässä kiinni ja minusta näkyi ilo elää. Vähitellen miehen kiinnostus laantui. Hänellä ei ollut tunteita minuun. Itse olin syvästi ihastunut.Mulla meni into työhön ja oikeastaan kaikkeen. En ole toipunut vieläkään, kuukausi mennyt.  Kun olisi joku keino päästä irti.

Vierailija

Sydänsurua täälläkin. En tiedä mitä tapahtui, kun ihastuin tyyppiin, johon en uskonut ihastuvani, enkä edes tunne tätä ihmistä kovin hyvin. En tiedä, onko tällä henkilöllä tunteita minua kohtaan tai onko missään vaiheessa ollutkaan. Pahinta onkin, kun on 99 % varmaa, ettemme enää tapaa, mutta se 1 % kuitenkin huutaa jatkuvasti tuolla takaraivossa, että "odota vaan, kyllä hän ottaa yhteyttä". Ihan koko ajan.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
En ole kehdannut puhua tästä kenenkään kanssa, joten päätin avautua tänne.

Tapasin jokin aika sitten mukavan miehen, johon menin ihastumaan. Tunne tuskin oli molemmin puoleinen ja minulle selvisi myös että tämä on naimisissa.

Tuntuu kun sydäntä revittäisiin irti rinnasta ja tämä hämmentää, koska en ennen ole mennyt rikki yksipuolisen ihastumisen vuoksi. Ihastun muutenkin todella harvoin ja haluan aina tutustua ihmiseen hyvin, ennen kuin alan edes haaveilemaan mistään parisuhteesta.

Aika tähän tietysti auttaa ja onnekseni minun ei tarvitse olla kyseisen ihmisen kanssa missään tekemissä.
Olen koittanut ajatella muuta, mutta välillä väkisin tulee suru puseroon. Onko tämä edes normaalia? Ei me edes niin hyvin tunneta toisiamme, eli tavallaan en edes tiedä mitä olen menettänyt. Järjellä ajateltuna en ole menettänyt mitään, koska sitä ei koskaan ollutkaan. Vaan minun tunteeni häntä kohtaan...

Hmm... Onneksi huomenna saan keskittyä viettämään joulua sukulaisten kanssa. Heidän kanssaan kaikki surut ja murheet unohtuvat. Toivottavasti unohtuu myös tuo ihastus.

Tämähän on kuin ote omasta elämästäni, sillä erotuksella, että itse olen se varattu mies.

Tapasin jonkin aikaa sitten ihastuttavan naisen. Sydämeni riemuitsi aina hänet tavatessani, hänkin oli minua kohtaan huomaavainen. Juttelimme kuitenkin vain pari kertaa kohdattuamme, muutoin tervehtien nähdessämme. Ajan kuluessa havaitsin naisen välttelevän minua, ei osoittanut huomaavaansa minua ja piti katsensa kaukana silmistäni. Ajan kuluessa ovat myös omat sisäiset tuntemukseni muuttuivat, olen tuntenut henkeni salpaantuvan ja pulssini kohoavan aina hänet nähdessäni. Pohdin epätoivoivoisesti milloin hänet kohtaisin uudestaan. En kuitenkaan ole ilmaissut häntä kohtaan merkkejä kiinnostuksestani, tähän rohkeuteni saati elämäntilanteeni ei ole antanut mahdollisuutta.

Tällä hetkellä koen olevani umpikujassa asian suhteen. Koen oman avioliittoni estävän minua kertomasta hänelle tuntemuksiani, mutta häntä kohtaan tunnen jotain täysin ennenkokematonta. Hän on mielessäni koko ajan -päivin ja öin- ja hänen olemassaolonsa jossain lähellä minua saa minut epätoivon partaalle. Minunkaan mielestä tämä ei ole normaalia? Koskea häneen en uskalla, sillä pelkään, etten tämän voisi käsiäni enää hänestä koskaan irroittaa. Toisaalta juuri tätä minä juuri tällä hetkellä eniten haluaisin.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla