Miksi ihmeessä lapsettomat viettävät joulua?
Mietin vaan, kun eikö joulu ole nimenomaan lasten juhla, miksi lapsettomat hössöttävät siitä? Jos halutaan juhlia perhejuhlia, niin miksi ei sitten hankita sitä perhettä, vaan hehkutetaan kun ollaan niin vapaaehtoisesti lapsettomia.
Kommentit (64)
Mä en vietäkään. Yksi suuri ilo perheettömyydessä on juuri se, ettei tarvi lasten takia viettää mitään jouluja, pääsiäisiä sun muita juhlia. Mulle nuo kaikki on ihan normi vapaapäiviä ilman erityisiä juhlallisuuksia.
Vuoden typerys, tai sitten provo :-DDD
Lapsettomillakin on perhe ja perinteet. Joskus se perhe käsittää monta henkilöä, joskus vain yhden. Minä olen vapaaehtoisesti lapseton, ja silti juhlin joulua perheineni, johon kuuluu monta siskoa, siskojen lapset, vanhemmat, parhaimmat ystävät.
Ikävää, jos sinulla ei olisi ketään ilman lapsia. Kuulostaa karulta.
jeesus syntyi jouluna ja sitä juhlitaan. oli lapsia tai ei. on jeesuksen syndet.
Joululoman kunniaksi näitä ponnettomia porvoolaisia riittää. Yrittäkää vähän enemmän!
Ennen lapsia vietettiin joulua omien vanhempien luona ja nyt kun on lapsia, mennään edelleen mummolaan viettämään joulua. Ei ainakaan vielä ole joulunvietto perinteet meidän perheessä muuttuneet, vaikka lapsia onkin.
Mitä hittoa mä just luin? Siis ainoa perhekö on omat lapset? Ja mistä asti joulu on ollut pelkästään lasten juhla? Pitää sitten vissiin perua junaliput ja jäädä kotiin, kun en voikaan nyt mennä vanhemmilleni jouluksi sisarusten ja heidän lastensa kanssa, kun ei ole perhettä. :(
Jouluhan on vanha pakanajuhla. Tämä pakana ainakin ottaa siitä kaiken ilon irti. Ihan ilman lapsia. :D
Ah näitä jouluprovoja. Kyllä pääsee tunnelmaan.
Voisin kuvitella että jos olisimme lapsettomia niin ostaisimme toisillemme kalliit lahjat ja jos olisimme kotona niin joulupöydän ruuat olisi varmasti erikoisempia kun olisi aikaa värkätä. Mutta luultavasti ilman lapsia olisimme etelän lämmössä koko joulun ja uuden vuoden.
Joulu on kyllä kaikkien juhla jos sitä yl. haluaa juhlia...
Vierailija kirjoitti:
jeesus syntyi jouluna ja sitä juhlitaan. oli lapsia tai ei. on jeesuksen syndet.
No höpö höpö. Joululla ei ole mitään tekemistän minkään Jeesuksen kanssa.
En olekaan katsonut itseäni arvolliseksi juhlimaan joulua. Kun kävi selväksi kolmekymppisenä, ettei kukaan minua huoli ja jään lapsettomaksi vanhaksipiiaksi, niin poistin joulun kalentaristani.
Makaan yksin tämänkin juhlan yli omassa vuokrakämpässäni ja syön lohturuokia, kun en kehtaa tällaisena epäonnistujana häiritä perhettäni ja sukuani.
Tavallaan olen kyllä samaa mieltä. Jotenkin tosi väkinäiseltä näyttää aina velojen joulupuuhat. Ihan kuin siinä käsiteltäisiin jotakin kipeää asiaa... Hmmm?
Lapseton kuokkii lapsiperheiden kanssa joulujuhlassa. Poimii rusinat pullasta: menee valmiisiin pöytiin ja ihastelee penskojen lahjojenavaamisesta sen muutaman päivän tai pari tuntia. Taantuu itse lapseksi. No, kuluuhan se aikuisuus noinkin....
Vierailija kirjoitti:
En olekaan katsonut itseäni arvolliseksi juhlimaan joulua. Kun kävi selväksi kolmekymppisenä, ettei kukaan minua huoli ja jään lapsettomaksi vanhaksipiiaksi, niin poistin joulun kalentaristani.
Makaan yksin tämänkin juhlan yli omassa vuokrakämpässäni ja syön lohturuokia, kun en kehtaa tällaisena epäonnistujana häiritä perhettäni ja sukuani.
Siinä teit aivan oikein. Joulu on syntymäjuhla ja lasten juhla ennen kaikkea. Aikuinen ja lapsi on eri asia. Hyvä, että lapsiperheet saavat viettää joulunsa niin kuin haluavat.
Joillakin ihmisillä ajatusmaaila kaventuu ihan pieneen putkeen, kun on pieniä lapsia. Koko se oma maailma pyörii vain sen lapsiasian ympärillä. Ajetaan ihmisten päälle vaunuilla (eilen kaupassa viimeksi) ym.
Mutta odota ap, kunhan omat lapsesi ovat isompia... sitten rippikouluiässä... sitten kirjoittavat ylioppilaaksi... muuttavat kotoa, alkavat opiskella. Ette lopeta joulun viettoa, vaikkei niitä ns. LAPSIA enää olekaan! Hups vaan ja joulupöydässänne istuu pelkkiä eri ikäisiä aikuisia :)
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan olen kyllä samaa mieltä. Jotenkin tosi väkinäiseltä näyttää aina velojen joulupuuhat. Ihan kuin siinä käsiteltäisiin jotakin kipeää asiaa... Hmmm?
Tää oli hyvä 😁
Kohta riemu ratkeaa...
En ole tarkistanut, mutta luultavasti ihan wikipediastakin hakusanalla "joulu" löytyy taustaa siitä, miksi joulua vietetään. Muutenkin kuin siis kristillisessä merkityksessä.