Kysymys heille, jotka ei pidä lapsista

all right..

"mielenkiintoista/outoa/ihastuttavaa/pelottavaa/rumaa ihmistä"

Nyt alankin sit miettiä mikä näistä olen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen aina suuresti täällä kun lapsista tykkäämättömät valittaa että lapset tunkee syliin, en ole juuri koskaan kohdannut lasta, joka tulisi vapaaehtoisesti vieraan syliin,

Mulle tunkee melkein kaikki lapset syliin väkisin ja ne aina haluaa huomiota multa, vieraatkin lapset.

Mutta koirat on mulle samanlaisia, ne on aina kiinnostuneita ja haluaa jonnekin lähelle, ja änkeää väkisin syliin.

 

Tosi outoa, mun omatkaan lapset ei mee koskaan vieraitten syliin, vaikka kaksi kolmesta ei ole ujoja yhtään.

Ärsyttävä lapsi on ärsyttävä olento, eikä mitään väliä mitä sukupuolta sattuu olemaan. Erityisesti vihaan ilkeitä, näsäviisaita ja nokkavia kakaroita, joille vanhemmat eivät ole viitsineet opettaa mitään käytöstapoja.

Vierailija kirjoitti:

Tiedättekö sellaisen lapsen jolla on kuivunutta ruokaa paidalla, nenä valuu räkää joka kiukkuaa niin että kitarisat heiluu suusta ulkona? Sit sitä teatraalista mankuamista ja venkoilua kun se roikkuu äitinsä kädessä kiinni ja reuhtoo että: Äii-tiii-ii-iii. Äii-tiii-ii-iii. Äitiiiiii. Sit se toljottaa sua sillä räkä-itku naamallaan vähän sillein suu auki ja hengittää ällöttävän raskaasti. Kaverini poika on tällainen ja aina jos sattumalta törmään heihin vaikka ruokakaupassa, niin poika uhmakkaasti alkaa tämän shown äitinsä huomiosta. Yleensä äitinsä ei sitten huomioi poikaa kun juttelee minulle ja silloin tämä räkä-ällötys vasta minua uhmakkaana tuijottaakin. Välillä tekisi mieli näyttää kieltä tai tuijottaa jollain yhtä typerällä ilmeellä takaisin. En tietenkään voi, koska olen aikuinen. Ja ehkä siksi koska se äiti näkisi sen. ;D

Luojan kiitos mun kersat ei ole koskaan olleet tuollaisia! Ehkä mun lapset on kuitenki saaneet huomiota sopivasti, ei liikaa 24/7 lässytystä, eikä taas pelkkää välinpitämättömyyttä ja henkistä poissaoloa. Mun lapset tajuaa, että kaupassa käyttäydytään, ja jos minä puhun toisen aikuisen kanssa niin he odottavat vuoroa jos ei ole pää irtoamassa.

Ihan sama kumpaa sukupuolta, en  tykkää.

Joku mietteliäs hiljainen tapaus juuri ja juuri voisi menetellä, ja niitäkin voi olla yhtä lailla kumpaa tahansa sorttia. Kaikki tytöt ei ole pinnallisia bling bling -tapauksia, eikä kaikki pojat levottomia riehujia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on tyttö ja poika. Tyttö on tulinen tuittupää ja useammin jäähyllä kuin poika, joka puolestaan on rauhallinen jästipää. Tyttö siis raivostuu helpommin, mutta tottelee nätimmin. Poika ei raivoa, mutta ei tottelekaan. Tuota raivoamista en oikein jaksa sietää ja sorrun helposti huutamaan takaisin. Pojan jästiyttä jaksan paremmin huumorilla. Mutta rasittavaa on tuo pojan jästipäisyyskin. Esim., jos poika on saanut päähänsä, että haluaa ottaa Legon mukaan HopLopiin ja kun ei sitä saa tehdä, niin meinaa koko reisse mennä pieleen, koska ensin väitellään siitä, että miksi sitä ei saa ottaa ja sitten loppureissu harmittaa poikaa niin vietävästi, kun pakotettiin tottelemaan, ettei kykene pitämään hauskaa siellä perilläkään. Tyttö olisi joko totellut nätisti, tai saanut ensin raivarin, sopeutunut asiaan ja loppureissu olisi mennyt nätisti.

 

Joten en allekirjoita tuota, että pojat ovat siedettävämpiä. Asia ei riipu sukupuolesta vaan yksilöiden luonteen piirteistä.

 

Tässä kysyttiin mielipidettä ihmisiltä, jotka eivät pidä lapsista. Tällaisilla ihmisillä tuskin on omia lapsia. Lapsettoman näkökulma siihen, minkälainen lapsi on vastenmielisin, on tietenkin erilainen kuin vanhemman, joka joutuu sietämään lasta ajallisesti paljon enemmän ja paljon moninaisemmissa tilanteissa. Lapsettomalle lapsisista on haittaa lähinnä kyläillessä ja julkisissa tiloissa.

 

Ap:lla itsellään on 2 lasta, mutta ei pidä toisten lapsista. Joten miksi en myös saisi vastata vaikka minulla on kaksi lasta. Minäkään ei pääsääntöisesti pidä muiden lapsista, enkä osaa hirveästi ihastella muiden vauvoja jne, vaikka omani ihania olivatkin ja aina omia olen halunnut. Joten miksi ei voisi vastata, että mielestäni asia ei lyyty tyttöön/poikaan vaan lapsen luonteeseen.

Sori, mutta kukaan joka todella ei pidä lapsista, ei hanki omaa lasta. Ymmärrän, ettet ole kiinnostunut muiden lapsista ja että ne voivat ärsyttää, mutta tuossa on kyllä kyse eri asiasta. Ihminen, jolle lapset ovat vastenmielisiä, ei hanki lapsia. Ihan niin kuin koiria inhoava ihminen ei hanki omaa koiraa.

Saattaa hankkia jos "täytyy" esim mies haluaa tosi tosi paljon ja sitten ajattelee että ehkä löytää sisäisen äitiyden kun pitelee pientä vauvaansa sylissä!

Ei sukupuolella ole väliä. Käytös ratkaisee. Pienenä se ei ole hyvää kellään.

Nykylapset ovat äärettömän ärsyttäviä. Kaikki juuri tuollaiset räkäpaitaiset, ylipainoiset ja hieman yksinkertaisen oloiset. Ne jotka ei osaa juosta tai tehdä kuperkeikkaa, kun maha röllähtää tielle. (Sitä paitsi niiden äidit ovat yleensä juuri samanlaisia ruumiinrakenteeltaan.) Ja sitten ne kalpeat olmit, jotka pelaa yökaudet jotain pelejä, ja kun ne tulee päivänvaloon sähisemään, että pitäs olla energiajuomaa, niin verisuonet paistaa kalvakkaiden poskien läpi. Ja kaikki puhutaan vanhemmille vaativalla vauvan äänellä, ei-KÄ, en-KÄ, oon-PAS, ei tullu läk-SYY. Sisareni pennut on just tuollasia haisevia ja ärsyttäviä. Ja nuorin on juuri tuollainen luolassaan asuva huonoryhtinen Golum, jolla on jalatkin kääntyneet sisäänpäin, eikä se käy ulkona paitsi kun pääsee pelikauppaan, silloin se on salamannopeasti ensimmäisenä autossa joku ipad naamassa kiinni. Ja ei todellakaan ole omia lapsia!

Mulla ei vaikuta sukupuoli. Eniten puistatuksia aiheuttaa sellainen "maailman napa"-lapsi. Isi kato, äiti kato, kylläpä se oli tosi pojan /tytön teko, kato, kato, kato, kylläpä minä osasin hienosti syödä lusikalla makaronilaatikkoa, minä haluan, minä saan, minä tahdon. Sama pätee myös tosin aikuisiin, en siedä ketään itsekästä ihmistä tai huomiohuoraa.