Minkälaisista syistä olet vähentänyt yhteydenpitoa kavereihisi?

Vierailija kirjoitti:

Tämä kaveri halusi nähdä päivittäin. Koko ajan puhelin soi ja täyttyi tekstiviesteistä. Hän koitti aina "varata" minut jo puoli vuotta etukäteen viettämään kaikki juhlapäivät kanssaan, jolloin siis minulla ei olisi koskaan ollut mahdollisuutta nähdä muita kavereitani. Lopulta hän alkoi tulla soittelemaan ovikelloa kun tiesi, että minulla on vapaailta (jonka olisin halunnut viettää mieheni kanssa kotona kahdestaan).

Tässä tämä!

Mä panttasin kauan puh.numeroa, kun en ole "kännyihmisiä". Ystäväni (ex, kun en jaksanut olla sylkykuppina) taas on toimittaja, joka halusi kertoa vain OMIA kuulumisiaan puhelimessa silloin kun hänelle sopi, viis siitä missä olin tai mitä tein.

Sitten hölmöyttäni annoin numeron ja heti alkoi armoton soittelu. Pitkään kuitenkin kirjoiteltiin myös kirjeitä (ihan oikeesti :D) ja vihdoin sovittiin, että hän tulee käymään (toiselta puolelta Suomea).

No mitäs, muija tsättäili koko yön (silloin meni puhelinlaskuun) ja lipitti viiniä. Mä menin nukkumaan aikaisemmin, kun väsytti.

Aamulla alkoi vähättely; Eiks sulla ole rakuunaa, tutustu ihmeessä, se on hyvä mauste...(oli loppunut) Kauheeta kun karhea pyyhe, sun kantsii opetella käyttämään huuhteluainetta...(sekin oli loppunut, enkä huomannut ostaa) Sun kantsii nyt tehdä niin ja näin ja lähteä opiskelemaan sitä ja tätä blaablaablaa...Voi en mä syö lihaa, enkä kalaa, enkä, enkä.....en ole vielä koskaan tuntenut itseäni niin mitättömäksi maan matoseksi....

Lapsuudenystäväni on ollut aina hankala luonne, mutta ajan myötä ikävät piirteet korostuivat. Hän on ilkeä, kateellinen, toisia tuomitseva, ahdasmielinen, kaikkia manipuloiva, takertuva ja huomionkipeä. Hän kertoi asioitani muille kavereilleen ja joskus hauskuutti ravintolassa istuessamme muita seurueen jäseniä (miehiä) kertomalla minusta noloja juttuja. Yritti pokata paria poikaystävääni, jotka kertoivat mulle kaverini yrityksistä. Hän kai piti itseään jonakin maailman kuningattarena, sillä kehua rehvasteli kaikesta, mutta jos joku oli häntä parempi missä tahansa hänelle tärkeässä asiassa, alkoi sotatila. En uskaltanut kertoa hänelle mistään onnistumisistani ja saavutuksistani törkeän vähättelyn ja vittuilun vuoksi. Ahdistuin suunnattomasti, kun hän jatkuvasti hoki, miten meidän pitää pysyä ikuisesti ystävinä jne. Hänellä ei ollut kovin montaa kaveria, ja siksi kai piti kovasti kiinni ihmisistä, joita käytti likasankoinaan. Viimeisinä vuosina meillä ei ollut yhtään mitään yhteistä.

Pistin välit poikki yhden ryöpytyksen jälkeen. Nyt kun ns. ystävyydestä on pitempi aika, olen tuntenut sääliäkin lapsuudenystävääni kohtaan, ja olen ymmärtänyt että hän on jotenkin psyykkisesti sairas. En vain halua olla missään tekemisissä hänen kanssaan.

Jostain syystä useimpien kavereiden kohdalla minä olen se, joka pitää yhteyttä aktiivisemmin. Olen vaihtanut paikkakuntaa työn takia 4 kertaa, joten vanhat kaverit ovat aina jääneet uusien myötä, sillä kapasiteetti ei vain kestä olla kaikille se, joka pitää yhteyttä. Muutama kaveri on säilynyt läpi vuosien, mutta heidän kanssaan yhteydenpito on vastavuoroista.

Vierailija kirjoitti:

Katkaisin välit, kun seurani kelpasi vain maksamaan jotain tai lainaamaan rahaa (jota koskaan ei aikonutkaan maksaa takaisin).

No miltä elämä maistunut kun pääsit eroon ostariröökaajaaporukasta?

Katkaisin välit ihmiseen joka otti ja otti, antamatta mitään .haukkui vielä selän takana.. kun katkaisin vuosien yksipuolisen ystävyyden jälkeen välit, tuntui että pystyi taas hengittämään !

Ja en ole muuten ainut tähän henkilöön välit katkaissut.

Kyllästyin katsomaan huumeiden käyttöä ja sekoilua. On helvetin säälittävää, kun aikuinen ihminen pitää kokaiinin käyttöä siistinä. Tämä oli n. 2 vuotta sitten. Ei oo ikävä.

Vierailija kirjoitti:

Lopetin yhteydenotot henkilöön, jota luulin hyväksi ystäväkseni. Olimme ennen parhaat ystävät. Hän alkoi perumaan sovittuja tapaamisia samana päivänä, ei vastannut puhelimeen, tekstareihin, sähköposteihin. Jos hän vastasi, hän laittoi että soitan sulle illalla. Ei soittanut, jos soitin hänelle hän ei vastannut. Enkä ollut siis mikään päivittäisstalkkeri, vaan yritin ottaa yhteyttä 1-2 krt/kk.

Yksi kerta sitten soiteltuani ja hänen vastattua että ottaa myöhemmin yhteyttä ja jne päätin, että nyt hän saa oikeasti olla se joka ottaa seuraavaksi yhteyttä. Nyt en enää.

Neljä vuotta on kulunut. Sydäntäni särkee, mutta hän ei selvästikään halua olla yhteyksissä.

Mulla on tällaisia kokemuksia. 19 vuotta sitten päätin, etten ota enää itse yksipuolisesti yhteyttä lukioaikaisiin kahteen kaveriini, odotan, koska he ottavat yhteyden. Kas, eivät ole vieläkään ottaneet minuun yhteyttä.

Sitten lukion jälkeinen opiskeluni, sieltä yks tyttö, koko ajan otin yksipuolisesti yhteyttä. Tein hänen kanssaan saman tempun. Eli jäin odottamaan hänen yhteydenottoaan. 15 vuotta siitäkin on jo kulunut.

Yksi tapaus oli että huomasin ettei kaveruus kauan kanna äärimmäisen negatiivisen paskanjauhajan kanssa.  Sitten on noita perus että minä oon se joka ottaa yhteyttä aina ja lopetinpa sen sitten kokonaan. Sitten ihan äskettäin päätin lopettaa suhteen ihmiseen jolle on vaan kaikki niin vaikeaa, pitää aina mennä HÄNEN suunnitelmien mukaan tasan tarkkaan, ja koskaan ei voi esim. oman lapsen sairauden takia peruuttaa jotain turhaakin turhampaa kahvittelua, ilman että neiti vetää sellaset hemapat nenäänsä (en ole feidaaja, missään nimessä kerrottakoon se jo nyt, harvoin näitä on tapahtunut että onkin joutunut perumaan joko edellisenä päivänä tai hyvin ajoissa sinä päivänä) ettei mitään rajaa :/ Sitten lisättäköön tästä että hän on suhteessa ja minä sinkku niin sai sellaisia mustasukkaisuuskohtauksia jos minä  flirttailin miehille kun oltiin viihtymässä pitkästä aikaa, eikä tämä prinsessa ollutkaan huomionkeskipisteenä. Tollasia rasittavia ja raskaita tapauksia on ollut pakko jättää elämästä pois, en ite jaksa mitään draamaa vääntää joka asiasta. :)  

Olimme noin kaksi vuotta parhaat kaverit, tutustuimme koulussa nuorina aikuisina. Ystäväni oli parhaimmillaan tosi kiva tyyppi, mutta loppujen lopuksi kyllästyin todella moniin asioihin hänessä. Hän oli jotenkin todella epätasapainoinen tyyppi, saattoi välillä itkeä, raivota ja sekoilla ihan mitättömistä asioista. Hän vaikutti myös minuun "epätasapainottavasti". Hän poltti myös pilveä säännöllisesti.

Toinen asia johon ystävyytemme varsinaisesti kaatui, oli kaverini armoton juoruilunhimo. Ymmärrän, että ystävien kesken myös juoruillaan joskus, mutta tämä kaverini kertoi silmät kiiluen kaikki arkaluontoisimmat salaisuudet yksityiskohtineen minulle. Uskon, että hän puhui minusta ihan samalla tavalla silloin, kun minä en ollut paikalla, muutama todiste tästä olikin.

Emme ole olleet kahteen vuoteen tekemisissä keskenämme minun aloitteestani. En halua, että koko maailma tietää kaikki yksityisasiani ja elämäni on ikään kuin vapaata riistaa kaikille. Hän ei juoruilunhimossaan pystynyt pitämään mitään asioita kahden ihmisen välisenä.

M, jos tunnistat itsesi tästä, toivon elämääsi kaikkea hyvää. Valitettavasti ystävyytemme ei kestänyt kovinkaan paljon stressiä ja se katkesi erilaisiin luonteisiin ja piirteisiin, mitä kumpikaan ei voinut toinentoisessa hyväksyä.

Ei antanut minun tutustua lainkaan uusiin ihmisiin ilman häntä. Esim. bileissä jos sanoin lauseenkin uudelle tuttavuudelle, vaati hän hihasta nykien minua esittelemään itsensä. Mikäli hän halusi lähteä baarista klo 23 - puoli tuntia sisäänpääsyn jälkeen - seurasi nurkassamökötystä mikäli ehdotin jospa hän menisi yksinään kotiin kun haluaisin vielä jäädä. Seuraavana aamuna puhelin täyttyi "no oliko sen arvoista"-yms viesteistä. Heti kun siis isommassa porukassa tylsistyi, vaati minun lähtevän myös pitämään hänelle kahdenkesken seuraa.

Masennusvaiheessa en jaksanut, mutta ei ne toisetkaan ole perään kyselleet. Osan kanssa on sitten ollut liian pitkä aika välissä, että nyt on niin eri tilanne kuin aikanaan, ettei enää kannata edes yrittää.

Vierailija kirjoitti:

Olin masentunut.

Mulla kävi niin, että kun olin itse pahasti masentunut ja jouduin työttömäksi, kaverit katosivat. Nyt kun voin paremmin ja olen töissä, kelpaisin jälleen näille kavereilleni, mutta he eivät kelpaa enää minulle.

Muutamia syitä:

-En halua tulla vähätellyksi tai lytätyksi. On ollut pari kaveria jotka ei osaa olla onnellisia kaverin puolesta ja toisen hyvää oloa pitää lytätä haukkumalla ja vertailemalla.

-Liika riippuvuus. Oon sosiaalinen ja pidän ystävien kanssa paljon yhteyttä. Yksi tapaus vei sen kuitenkin ihan toiselle tasolle: suuttui jos en kutsunut häntä joka paikkaan mukaan. Suuttui jos juttelin jollekin toiselle kaverille hänen aikaansa jne. Aivan kamala suhde, ja kuten arvata saattaa, ei ottanut hyvällä kun sanoin et mulle riittää.

-Roskakoriksi joutuminen. Se että AINA puhutaan vaan itsestään ja valitetaan kaikesta. Mikään ei mene hyvin. Sitten kun koittaa antaa neuvoja ja vinkkejä mennään suuttumaan aivan tuhottomasti. Esim: "Yhyy, oon kauheen läski". Koitan tsempata: "Ootko kokeillu vaikka xxxx dieettiä. Ite tykkäsin kauheesti." "Mä en oo niin vahva kun sä! Helppo sun sanoa kun oot täydellinen!". Ihan uskomatonta draamaa ja nokkiinsa ottamista. Kyllä mun mielestä pitää pystyä kuuntelemaan mitä sillä toisellakin on sanottavaa.

Minulle tuli vain hyväksikäytetty olo. Aikoinaan kun tutustuin ex-ystävääni, hän ei voinut kovin hyvin: oli masennusta, lievää itsetuhoisuutta ja muuta ongelmaa. Kuitenkin päällisin puolin siis hyvin "normaali" ihminen, opiskelut sujuivat jne. Autoin häntä tavallaan löytämään uuden ystäväpiirin ja molemmat vietettiin todella paljon aikaa yhdessä sekä ystäväporukassamme että kahdestaan. Oli bileiltoja, mökkireissuja, ulkomaanreissuja jne. Ystäväporukkamme alkoi hajoilemaan muuttojen vuoksi (ihmiset muuttivat toisille paikkakunnille). Minä ja ystäväni jäimme samalle paikkakunnalle. Tästä alkoi sitten kuitenkin se vieraantuminen ja ystäväni kohdalla totaalinen elämänmuutos: hänen mielipiteensä ja arvonsa  ja elämäntapansa muuttuivat aivan täysin. Kuvaan tuli uusia tuttuja ja kavereita, joita minä en tavannut kuin ohimennen ja hän alkoi viettää yhä enemmän aikaansa näiden uusien kavereiden kanssa. Tottakai jos tarvitsi apua/tukea/olkapäätä, niin silloin otti minuun yhä yhteyttä. Muuten ei tuntunut enää aikaa löytyvän minulle. No, siitä se sitten hiipui vain loputtomiin. Enää ei olla oltu muutamaan vuosiin missään yhteyksissä. Yhteisten kavereiden kautta joskus kuulen jotakin hänen kuulumisiaan, mutta suoraan sanottuna eipä paljoa enää edes kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Olen ikävä kyllä kurja kaveri ja lopettanut yvteydenpidon kaveriin, jonka ongelmia en enää jaksa. Häpeän itseäni, sillä nyt hän elää lapsettomuushoitojen keskellä ja tarvitsisi tukea,mutta olen aivan puhki hänestä.

Toivottavasti entisellä kaverillasi on oikeitakin ystäviä vaikean elämänvaiheen keskellä. :( On nimittäin raskasta jäädä yksin vaikeassa elämäntilanteessa. Mutta niin ne erottuvat jyvät akanoista...

Kaverini oli "energiasyöppö" ja läheisriippuvainen, en halunnut olla kenenkään tavoitettavissa 24/7 ja tehdä jatkuvasti tiliä omasta yksityiselämästäni. Koko touhu otti liikaa voimille. En vaan jaksanut ja lopetin yhteydenpidon.

Energiasyöppö ystävä myös. Negatiivinen, kaikilla on aina jtn pahaa sanottavaa (muka) hänestä. Ei voi mennä juhliin yksin vaan pitää aikatauluttaa meno niin, ettei tarvitse mennä yksin. Ymmärtäisin jos ei oltais 35. Toisen kanssa viileni välit, kun äitinsä oli käynyt kännipäissään kesäiltana terassilla haukkumassa minut vanhemmilleni. Ei ystäväni vika, mutta oli kertonut arkija asioita elämästäni äidilleen, joka oli haukkunut minut luuseriksi, mitättömyydeksi, kertonut kuinka kaikki nauravat minulle jne. Olen siis ihan nirmaali kaksi tutkintoa suorittanut nuori nainen, mutta hieman boheemi.

Kaveri pääsi vihdoin opiskelemaan sinne, minne itsekin olisin halunnut. En kestänyt kateuden määrää. Vähensin yhteydenpitoa pikkuhiljaa.

2 kaveriin olen vähentänyt yhteydenpitoa.

Ensimmäinen tapaus on serkkuni, olin ajatellut meidän olevan hyviä kavereita.  Itse ei koskaan kerro omista asioistaan mitään, mutta on hirveän utelias mitä tulee muihin ihmisiin. On facebookissa, siellä hänellä ei ole muuta kuin profiili- ja kansikuvavaihdot (tai sitten on estänyt lähes kaikki ihmiset) mutta sukujuhlissa saattaa alkaa kyselemään jostain vuoden vanhasta päivityksestäni ja siihen tulleista kavereiden kommenteista. Ottaa yhteyttä vain uteliaana, esim. vuoteen ei kuulunut mitään mutta annas olla kun saimme rakennettua talomme ja muutettua sisään, otti yhteyttä ja halusi tulla katsomaan. Yhteydenottoa vähensin siinä vaiheessa kun tajusin että kertoi kaikki minun ja perheeni asiat eteenpäin, tietysti runsaasti "väritettynä". Osa jutuista muuttui hänen kauttaan kulkiessaan niin paljon, etten ollut tunnistaa niitä meidän perhettä koskeviksi. Mutta pakkohan se oli uskoa kun sukulaiset tulivat kertomaan että "X kertoi teidän perheestä...."

Toiseen kaveriin vähensin yhteydenottoa kun tajusin että lyttää aina muita ihmisiä. Muut oli aina rumia, läskejä, köyhiä jne. Harrasti tätä myös päin naamaa ko. ihmiselle. Minulle sanoi mm. että oot käyny kampaajalla, eikä uskonut kun sanoin että itse laitoin hiukset. Sanoi ihan suoraan että et sinä osaa laittaa hiuksiasi noin hyvin. Kun aloin seurustelemaan mieheni kanssa, kaveri sanoi ettei olisi ikinä uskonut niin komean miehen pieraisevankaan minun näköiseen naiseen päin. Viimeisen kerran kun tavattiin, haukkui miehensä veljen perheen talonrakennuksen, se kun on "vain" pakettitalo, eikä uniikki arkkitehdin piirtämä niinkuin heillä (oikeasti on niitä 13 tusinassa valkoisia kivitaloja mitä Espoo on täynnä). Silloin totesin mielessäni että eiköhän tämä ollut tässä.

Kun minusta tuli vain ystävä, kun hän halusi jotain. Lastenhoitoapua, rahaa ja tukea. Muutoin ei todellakaan soitellut. No, ihmisiä tulee ja menee.