Lue keskustelun säännöt.
On alkanut tuntua että koko elämä on minuuttiaikataulua
18.12.2015 |
Joka päivä pitää rynnätä töihin hirveellä kiireellä ja pitää ehtiä tosi aikaisin leimaamaan kellokortti että ehtii pois ajoissa, Ensun juostaan bussiin jota ei tule ja sitten töihin ja töistä lähtien pitäisi juosta harrastuksiin.
Olen jotenkin todennut että on mahdoton kombo yhdistää viikolla vaikka ystävien näkeminen. , milläs lähdet kesken päivän jos on päivätyö niin sieltä yhtäkkiä johohonkin,
kaikki vapaa ajan jutut pitää tehdä viikonloppuna ellei halua tuli hännän alla juosta neljän jälkeen johonkin.
Ja aina kun tästä johonkin valitan niin vastaus on että niin kaikki muutkin joutuvat tekemään.
No minulla ei aika vain repeä kaikkeen toimintaan, jos vaikka pitäisin alkaa remontoimaan taloa niin yömyöhälläkö sitä teen
Kommentit (3)
Mä tekisin näin kun tuolta tuntuu: valitse yksi harrastus eli kivoin noista ja pidä vain se. Ottaisin lisäksi tavaksi käydä lenkeillä yksin ulkona. Jossain metsässä, jossa stressi vähän lievittyy.
Sinun täytyy priorisoida. Miettiä, mikä on tärkeää ja mikä ei niin tärkeää. Viikonloput ovat myös rauhoittumisen aikaa (silloinkin: muista metsälenkit) eli ihan tietoista rauhoittumista eikä minuuttiaikataulua. Ystäviä voit tavata vuoroviikonlopppuna, ei vähän väliä. Harvat voivat tavata ystäviä joka viikko monta kertaa.
Eli hiljennä tahtia! Älä menetä sisintäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minuuttiaikataulua, kyllä!!! Ero ap:n tilanteeseen on se, että itse en ehdi harrastamaan mitään (eikös omat harrastukset tuota nautintoa?). Aamulla töihin (tätäkin kirjoitan lähijunassa), ip kiireellä kotiin. Hullunkiireellä ruokaa sille jälkikasvulle, joka kotona sattuu olemaan ja sit kuskausrumba. Siivoamaan ja pyykkiä ehtii pesemään viikonloppuisin, jos ei oo hirveesti kisoja jne. Ystäviä ei ehdi tapaamaan ikinä, mut "onneksi" useimmilla on sama tilanne, niin ymmärtävät.
Olen monet kerrat sanonut, että varmasti tulen kaipaamaan tämän ikäisiä lapsiani, mutta tätä minuuttiaikataulua ei tuu ikävä!! Monet sanoo, et oma valinta ja varmasti myös niin, mutta ei musta ole lapsilleni sanomaan, että ei saa harrastaa enkä tue. Mua ei koskaan tuettu ja haluan olla toisenlainen.
harrastukset eivät ole pakollisia.