En sopeudu parisuhteeseen
Saan nyt varmaan melkoisen kakkamyrskyn niskaan, mutta kerronpa silti.Olen nyt 30 vuotias nainen ja rakastunut. Seurustelin ensirakkautensa kanssa aikoinaan kolmisen vuotta jonka jälkeen olin vuosia sinkku. Olin tyytyväinen sinkku enkä kaivannut juuri parisuhdetta. Minulla on paljon ystäviä, harrastuksia, hyvä ura ja useita miessuhteita. Miessuhteet ovat laadultaan ystävyyttä ja seksiä. Olen toki ollut ihastunut, mutta en ole kaivannut muuta. Tapasin kuitenkin miehen vajaa vuosi sitten, joka vei jalat alta ja rakastuin. Nyt olisi aika sitten seurustella. En kuitenkaan sopeudu. Sinkkuna nimittäin harrastin hyvin paljon pääasiassa naimisissa olevia miehiä. Vaikka olen perusnätti enkä edes mitenkään erityisen hyväkroppainen (vaikkakin normaalipainoinen), en ole koskaan törmännyt suhteessa olevaan mieheen, joka ei olisi kanssani suostunut seksiin. En pidä miehiä millään tavalla yksiavioisina enkä sitä tältä rakkaudeltanikaan vaadi. MUTTA, miten ihmeessä sopeudun "aidan tälle puolelle"? Se mikä mäissä suhteessa olevissa miehissä vaivasi, oli se että se kotona oleva nainen oli arkinen, ei erityisen jännittävä, kiihoittava... Kaikki tämä normaalia pitkässä suhteessa. Huomaan jo nyt samoja piirteitä itsessäni tässä suhteessa. Arki puskee päälle, paljaat rintani eivät enää herätä suunnatonta kiihkoa jne. Miten te kestätte tämän tunteen? Miten sopeudutte?
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika harvoin se alun huuma tuntuu kestävän. Kaipaan sitä, että pelkkä paljas iho sai aikaan himon ja seksiä oli viisi kertaa päivässä...tätä hain numero 35
No meillä on seksiä joka yö, edelleen. En tämän enempää kaipaa vaikka tykkäänkin seksistä yli kaiken. Olen mieheen niin hulluna etten halua ketään muuta. Eikä se edes tuntuisui miltään.
Monta lasta ja kuinka monta vuotta yhdessä? Ihan puhtaasti pelkän mielenkiinnon vuoksi kysyn.
Minulla oli aikoinaan samankaltaisia ajatuksia kuin ainulla ap. Aina lähdin suhteesta alkuhuuman katoamisen jälkeen, mikä on vaihdellut miehestä riippuen parista viikosta kuukausiin tai pisimmillään pariin vuoteen. Nykyisen miehen, jonka kanssa olen ollut jo vuosia, kävikin niin, että alkuhuuman intohimo muuttui erilaiseksi rakkaudeksi, joka on ehkä enemmän sitä kiintymystä ja yhteenkuulumisen tunnetta kuin sellaista intohimoa, että tekee mieli repiä toiselta vaatteet päältä. Ja pidän tästä ihan yhtä paljon kuin alkuhuuman tunteesta, eikä minulla ole tarvetta lähteä hakemaan mitään muuta. Näin jälkeenpäin ajatellen siis olen tullut siihen tulokseen, että olen menneinä vuosina ihastunut helposti, mutta tunne ei ole kantanut mihinkään pidemmälle. Ja ensimmäisen kerran kunnolla rakastunut vasta päälle 30 vuotiaana, joten ap ehkä sinulle vaan ei ole sattunut kohdalle sellaista, jonka kanssa TODELLA viihtyisit ja haluaisit olla. :) Eläkä pahoita mieltä varattujen miesten kanssa peuhaamisesta, sillä pettäminen on aina oireilua jostain vakavammasta parisuhteen ongelmasta, mikä ei varmasti johdu sinusta. Ihminen on vapaa tekemään niin kuin omalle kohdalle hyvältä tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ehtinyt eilen enää vastailla tähän ketjuun. Mistä moinen reaktio ihmisillä asiaan ? Toivoisin neuvoja itse ongelmaan, enkä kiistaa siitä, mikä kullekin ihmiselle on tärkeää. En ole kokenut tehneeni mitään väärää, koska en pidä seksiä vääränä asiana. Se on vain seksiä eikä liity kenenkään avioliittoon eikä rakkauteen. Jos jotain rakastaa niin tätä ihmistä varmasti rakastaa kokonaisuutena seksihaluineen päivineen? Kunnioitan hyvin paljon muiden suhteita, mutta en ymmärrä miten minun seksinharrastamiset siihen liittyy. Etenkin numero kakkoselta olisin hyvin mielelläni kuullut, miten hän sitten on sopeutunut tähän arkeen suhteessa ja arkiseen naiseuteen. Kysehän ei tässä ongelmassa suinkaan ole se, että pelkään että mies pettää. Mies saa harrastaa seksiä muiden kanssa jos tahtoo ja jos mies minua rakastaa niin on varmasti kanssani ja pitää minut silti ykkössijalla. Ja jos ei niin sitten varmaan lähtee. Ei ketään voi sen enempää sitouttaa tai vangita. Mutta miten muilla on totuttu siihen, että intohimo loppuu?
Ihmiset reagoivat voimakkaasti siihen, jos joku kieltää oman vastuunsa, vaikka käytöksellään aiheuttaisi tuskaa ja murhetta monelle ihmiselle. Vaikka sinusta seksi parisuhteen ulkopuolisten kanssa ei olekaan iso asia, suurin osa ihmisistä ajattelee toisin. Siksi sinun tulisi huomioida muiden tunteet, ja käytökselläsi huolehtia siitä, ettet omalta osaltasi aiheuttaisi pahaa muille ihmisille. Jos saat niin helposti miehen kuin kerroit, mikset sitten harrasta seksiä vain sinkkujen kanssa? Vai onko kenties niin, että kaipaat niin kovasti miesten huomiota, että haluat harrastaa mieluiten seksiä miesten kanssa, jotka ovat kyllästyneet vaimoihinsa, minkä vuoksi palvovat sinua antaumuksella?
Ei intohimo kokonaan lopu. Jotkut säilyttävät sen toisia paremmin. Toisaalta ihan varmasti se ainakin jonkin verran hiipuu ja muuttaa muotoaan. Itse vain pidän siitä, että enää ei tarvitse olla jatkuvasti petipuuhissa ja nautin myös siitä tuttuuden tunteesta. Elämääni on tullut muita asioita, jotka ovat intohimoa tärkeämpiä. Itse pidän elämänkumppanuutta ja luotettavuutta huomattavasti tärkeämpänä.
Kuulostat siltä, että seksi on sinulle todella tärkeää. Voithan aloittaa suhteen miehen kanssa ja jos tuntuu, että intohimo loppuu, niin sitten vain eroat ja jatkat sinkkuna. Minusta on kuitenkin reilua kertoa miehelle, miten tärkeänä koet seksin ja intohimon, jotta hänellä on mahdollisuus halutessaan vastata tarpeisiisi.
Mammat voisivat syytellä niitä omia miehiään pettämisestä, eikä naisia joiden kanssa mies on pettänyt. Ei se toisen naisen syyttely teidän avioliittoanne pelasta, koska olette selvästi tylsiä ja arkisia jo ihan sen vuoksi että miehenne on suunnitellut lähtevänsä pettämään toisen naisen kanssa ja on pettänyt. Laittaisitte sen oman miehenne vastuulliseksi ja miettisitte myös itse mikä teidän suhteessanne on vikana että mies pettää.
Ei kaikki miehet petä, vaikka sä oletkin tavannut paljon pettäjiä. No mutta kyllähän parisuhteeseen mennessään ottaa sen riskin, että tulee petetyksi tai jätetyksi, vaikka itse en ole ajatellut asiaa koskaan tuolla lailla. En oikein kuitenkaan ymmärrä, miksi kannattaisi jättää suhde kokonaan väliin tuon pelossa, jos on rakastunut. Olisiko terapiasta apua?
En sanonut, että tarvitsee ruveta tenttaamaan, mutta jos asia tulee jollain lailla selvästi ilmi, niin sinun vastuulla on tehdä oma osasi ja kieltäytyä seksistä. Mies on päävastuussa, mutta itse en ainakaan haluaisi olla osallisena tapahtumassa, joka voi loukata tosi monia ihmisiä hirveällä tavalla. Ja kyllä luulen, että jos paljon harrastaa irtosuhteita, alkaa jo tulla tietty vaisto sen suhteen, onko mies naimisissa vai ei. Voithan kysyä, että ethän vain ole naimisissa tai jotenkin muuten nopeasti.