Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En sopeudu parisuhteeseen
17.12.2015 |
Saan nyt varmaan melkoisen kakkamyrskyn niskaan, mutta kerronpa silti.Olen nyt 30 vuotias nainen ja rakastunut. Seurustelin ensirakkautensa kanssa aikoinaan kolmisen vuotta jonka jälkeen olin vuosia sinkku. Olin tyytyväinen sinkku enkä kaivannut juuri parisuhdetta. Minulla on paljon ystäviä, harrastuksia, hyvä ura ja useita miessuhteita. Miessuhteet ovat laadultaan ystävyyttä ja seksiä. Olen toki ollut ihastunut, mutta en ole kaivannut muuta. Tapasin kuitenkin miehen vajaa vuosi sitten, joka vei jalat alta ja rakastuin. Nyt olisi aika sitten seurustella. En kuitenkaan sopeudu. Sinkkuna nimittäin harrastin hyvin paljon pääasiassa naimisissa olevia miehiä. Vaikka olen perusnätti enkä edes mitenkään erityisen hyväkroppainen (vaikkakin normaalipainoinen), en ole koskaan törmännyt suhteessa olevaan mieheen, joka ei olisi kanssani suostunut seksiin. En pidä miehiä millään tavalla yksiavioisina enkä sitä tältä rakkaudeltanikaan vaadi. MUTTA, miten ihmeessä sopeudun "aidan tälle puolelle"? Se mikä mäissä suhteessa olevissa miehissä vaivasi, oli se että se kotona oleva nainen oli arkinen, ei erityisen jännittävä, kiihoittava... Kaikki tämä normaalia pitkässä suhteessa. Huomaan jo nyt samoja piirteitä itsessäni tässä suhteessa. Arki puskee päälle, paljaat rintani eivät enää herätä suunnatonta kiihkoa jne. Miten te kestätte tämän tunteen? Miten sopeudutte?
Kommentit (45)
Oot vittumainen paskahuora ja voit vetää itsesi jojoon. Siinä on sulle soputumista. Ei vaiskaan. Onneksi ei itsellä ole ollut sentään tuollaisia ongelmia, vaikka kaikenlaista onkin ollut :O
Kehut itseäsi vähän liikaa ollaksesi mitä itsestäsi oikein kuvittelet. Sun täytyy "olla jotain" ollaksesi jotain. Me muut vaan ollaan ja se riittää meille. Tukehdu kateuteesi, tai opettele nöyryyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Et vaan ole löytänyt sitä oikeaa.
No eikä löydäkään, jos on noin kummallinen nainen. Ongelma on aloittajan päänsisäinen, eikä se, millaisia miehet ihmisinä ovat. Haloo.
2
Sun korvienvälin kuuluu nostattaa miehessä se kiihko, ei rintojesi. Silloin voit mennä parisuhteeseen.
2
On olemassa sellaisiakin miehiä, joille oma tuttu ja turvallinen vaimo on mieluisin seksikumppani juuri siksi, että hänen kanssaan ei tule paineita ja saa olla oma itsensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole löytänyt oikeaa tai arvosi eivät ole nyt tässä elämänvaiheessa sillä mallilla, että jaksaisit sitoutua.
Yhdessäkään pitkässä suhteessa paljaat rintasi eivät aiheuta aina esillä ollessaan kiihkon purkauksia. Get used to it tai ole sinkku.
Jos olet riippuvainen miehen hurmiollisesta ihastuksesta, joka on vain seksuaalista tai muuten salattua, jatka ukkomiesten deittailua
En kyllä koe kehuneeni itseäni? Kerroin, että olen omasta mielestäni nätti, en omaa mitään fitness kroppaa ja uraani olen hyvin tyytyväinen. Ei siis mitään erikoista, joten en ymmärrä, minkä asian suhteen tulisi olla nöyrempi? Pitäisikö olla tyytymätön ulkonäköön ja uraan? Mutta en koe, että kyse on siitä, etten ole löytänyt oikeaa miestä. Kai se alkuhuuma laskee oikeankin miehen kanssa ja suhde arkipäiväistyy?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle sopisi juuri apn kaltainen nainen.
T vesimies.
Vierailija kirjoitti:
On olemassa sellaisiakin miehiä, joille oma tuttu ja turvallinen vaimo on mieluisin seksikumppani juuri siksi, että hänen kanssaan ei tule paineita ja saa olla oma itsensä.
Voitko ap uskoa?
2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On olemassa sellaisiakin miehiä, joille oma tuttu ja turvallinen vaimo on mieluisin seksikumppani juuri siksi, että hänen kanssaan ei tule paineita ja saa olla oma itsensä.
En kyllä ole kokenut että miehillä olisi ollut suorituspaineita. Mutta numero 7 oli juuri asian ytimessä ja tähän halusin apua: miten tähän sopeutuu? Miten tähän "tyytyy"? Tuoko tämä tuttuus ja turvallisuus jotain etua, mitä ei sinkkuna olisi? Koin oloni sinkkuna varsin turvalliseksi. Enemmän työtä tämä suhde on, vaikka olenkin mieheen hyvin tyytyväinen.
Miten olis terapia, kun kerta koet asian ongelmaksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On olemassa sellaisiakin miehiä, joille oma tuttu ja turvallinen vaimo on mieluisin seksikumppani juuri siksi, että hänen kanssaan ei tule paineita ja saa olla oma itsensä.
Voitko ap uskoa?
2
Onhan niitä kaikenlaisia miehiä ja naisia. Ystäväni miehellä on juuri ongelma, että jännittää seksiä niin paljon, ettei aina seiso edes oman kanssa - saati varmaan muiden.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä koe kehuneeni itseäni? Kerroin, että olen omasta mielestäni nätti, en omaa mitään fitness kroppaa ja uraani olen hyvin tyytyväinen. Ei siis mitään erikoista, joten en ymmärrä, minkä asian suhteen tulisi olla nöyrempi? Pitäisikö olla tyytymätön ulkonäköön ja uraan? Mutta en koe, että kyse on siitä, etten ole löytänyt oikeaa miestä. Kai se alkuhuuma laskee oikeankin miehen kanssa ja suhde arkipäiväistyy?
No aika ylimielisesti kerroit mitä olet tehnyt vailla tunnontuskia ukkomiesten kanssa. Sinun pitäisi tuntea siitä häpeää. Vaikka et itse pettänytkään, niin tiedät, että seksi varatun kanssa on väärin. Juuri siksi, että teitkin sen vääryyden itsellesi ja nyt se iskee vasten kasvojasi. Sun pitäisi olla nöyrempi, eikä luulla, että teoillasi ei ole seurauksia. Okei, väität ehkä, että tekosi oli seurausta jostakin, mutta se ei silti poista sitä tosiasiaa, että nyt teoillasi on seurauksia, vaikka olisit tehnyt ne siksi, ettei sinuakaan kunnioitettu tms.
2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On olemassa sellaisiakin miehiä, joille oma tuttu ja turvallinen vaimo on mieluisin seksikumppani juuri siksi, että hänen kanssaan ei tule paineita ja saa olla oma itsensä.
En kyllä ole kokenut että miehillä olisi ollut suorituspaineita. Mutta numero 7 oli juuri asian ytimessä ja tähän halusin apua: miten tähän sopeutuu? Miten tähän "tyytyy"? Tuoko tämä tuttuus ja turvallisuus jotain etua, mitä ei sinkkuna olisi? Koin oloni sinkkuna varsin turvalliseksi. Enemmän työtä tämä suhde on, vaikka olenkin mieheen hyvin tyytyväinen.
"Tuoko tämä tuttuus ja turvallisuus jotain etua, mitä ei sinkkuna olisi?" Sanoisin, että ei tuo. Itse olen ainakin parisuhteessa mm. kasvaakseni henkisesti ja saadakseni tukea mieheltäni - ja näitä olen saanutkin. Mutta jos sinä et tarvitse toista ihmistä, et tarvitse parisuhdettakaan.
2
Mitä moralisointia yllä, heh.
Ap nyt vaan on sellainen, että elää vaihtelusta ja intohimosta. Harvassa suhteessa tuollainen liekki säilyy kovinkaan pitkään. Noin 2-3 vuotta enimmillään, jos sitä on ollutkaan. Sen jälkeen pitäisi suhteen seestyä sellaiseksi aikuiseksi hillitymmäksi rakkaudeksi, jossa korostuu läheisyys, ystävyys ja kumppanuus. Toisille tuo seestyminen sopii ja sitä kutsutaan "oikeaksi aviorakkaudeksi". Monet suhteet eivät koskaan kehity tuolle tasolle, joten joko jäädään puutteelliseen suhteeseen, tai sitten hankitaan salarakkaita suhteen ohelle, tai erotaan ja etsitään uutta matoa koukkuun.
Ja toisille ihmisille, kuten ap, tuollainen seesteinen meno ei vaan riitä. Heillä on ystäviä ja kumppaneita ja läheisyyttä muualla, joten parisuhteesta kaivataan sitä intohimoisempaa antia. Ilman sitä parisuhde ei vaan tyydytä.
Ihmiset ovat erilaisia.
No pitäähän sitä nt vähän moralisoida, ettei lapset kuvittele voivansa elää kuin pellossa :D Otetaan parisuhteesta vain kuin rusinat pullasta. Silloin on parasta olla vain ilman!
2
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä koe kehuneeni itseäni? Kerroin, että olen omasta mielestäni nätti, en omaa mitään fitness kroppaa ja uraani olen hyvin tyytyväinen. Ei siis mitään erikoista, joten en ymmärrä, minkä asian suhteen tulisi olla nöyrempi? Pitäisikö olla tyytymätön ulkonäköön ja uraan? Mutta en koe, että kyse on siitä, etten ole löytänyt oikeaa miestä. Kai se alkuhuuma laskee oikeankin miehen kanssa ja suhde arkipäiväistyy?
No aika ylimielisesti kerroit mitä olet tehnyt vailla tunnontuskia ukkomiesten kanssa. Sinun pitäisi tuntea siitä häpeää. Vaikka et itse pettänytkään, niin tiedät, että seksi varatun kanssa on väärin. Juuri siksi, että teitkin sen vääryyden itsellesi ja nyt se iskee vasten kasvojasi. Sun pitäisi olla nöyrempi, eikä luulla, että teoillasi ei ole seurauksia. Okei, väität ehkä, että tekosi oli seurausta jostakin, mutta se ei silti poista sitä tosiasiaa, että nyt teoillasi on seurauksia, vaikka olisit tehnyt ne siksi, ettei sinuakaan kunnioitettu tms.
2
Meillä on jokaisella erilainen arvomaailma ja omassa arvomaailmassani seksi ei ole vain kahden ihmisen välinen asia, koska se on biologiaa. En koskaan ole miehiltä kysynyt, että onko heillä yksiavioinen vai avoin suhde. Ovat itse kertoneen ja kumpaakin on mukaan mahtunut.
En ole koskaan sanonut, ettei "teoillani ole seurauksia". kaikilla elämänvalinnoilla on, mutta en tiedä, mitä seurauksia minun tulisi nyt juuri tässä asiassa kokea. En ole onneton nytkään, mutta mietin, että sopeudunko tähän parisuhteeseen vai en - olenko pidemmän päälle onnellinen?
Vierailija kirjoitti:
Mitä moralisointia yllä, heh.
Ap nyt vaan on sellainen, että elää vaihtelusta ja intohimosta. Harvassa suhteessa tuollainen liekki säilyy kovinkaan pitkään. Noin 2-3 vuotta enimmillään, jos sitä on ollutkaan. Sen jälkeen pitäisi suhteen seestyä sellaiseksi aikuiseksi hillitymmäksi rakkaudeksi, jossa korostuu läheisyys, ystävyys ja kumppanuus. Toisille tuo seestyminen sopii ja sitä kutsutaan "oikeaksi aviorakkaudeksi". Monet suhteet eivät koskaan kehity tuolle tasolle, joten joko jäädään puutteelliseen suhteeseen, tai sitten hankitaan salarakkaita suhteen ohelle, tai erotaan ja etsitään uutta matoa koukkuun.
Ja toisille ihmisille, kuten ap, tuollainen seesteinen meno ei vaan riitä. Heillä on ystäviä ja kumppaneita ja läheisyyttä muualla, joten parisuhteesta kaivataan sitä intohimoisempaa antia. Ilman sitä parisuhde ei vaan tyydytä.
Ihmiset ovat erilaisia.
Tätäpä juuri. Ehkei seesteisyys sovi minulle yksinkertaisesti eikä ole minua itseäni.
Ap
Mutta numero 2 voisi moralisoinnin sijaan antaa vaikka niitä nevoja, kun tässä niitä kerran kysyttiin?
Alue: Aihe vapaa
Sanottakoon nyt vielä, että emme asu yhdessä. Lapsia ehkä haluan joskus, mutta koko ajatus hirvittää. Silloinhan tämä tilanne vain pahenee?