Onko Helsingin yliopistoon vaikea päästä?
Hei! Olen 19-vuotias, juuri valmistunut tänä syksynä, ja välivuotta pitelen. Onko Helsingin yliopistoon vaikeaa päästä sisään? Olisin hakemassa matematiikkaa ja fysiikkaa lukemaan, molemmista olen kirjoittanut eximiat. Vanhemmat sun muut varoittelevat, etten pääsisi sisään. Onko mahiksia?
Kommentit (6)
Katso yliopiston sivuilta pääsyvaatimuksista. Nykyisin HY:lle pyritään matematiikkaa ja fysiikkaa lukemaan pelkillä papereilla, jos on ylioppilas. Pääsykokeisiin ei edes voi osallistua. Luulen, että matematiikan ja fysiikan eximialla pääsee sisään, mutta myös muiden aineiden arvosanoilla voi olla merkitystä.
Matematiikkaa ja fysiikkaa pääsee opiskelemaan helposti, noilla papereilla suoraan sisään.
Varoituksen sanana kuitenkin, että matikalta ja fyysikalta pääseekin huonommin sitten pois, siellä matematiikka ja fysiikka on ihan mielettömän paljon haastavampaa. Pitää oikeasti keskittyä ja tehdä sitä duunia siellä. Osasyy että miksi sinne niin helposti sisään pääseekin.
Esim. viime vuonna olisit päässyt matematiikkaan jo pelkästään näistä kahdesta kokeesta saaduilla pisteillä ja fysiikkaan siinä tapauksessa, että sinulla on noiden kahden E:n lisäksi vähintään A esimerkiksi äidinkielestä ja pitkästä vieraasta kielestä. Ovatko vanhempasi ja sukulaisesi vähän koulutettuja, kun he kuvittelevat, että noilla papereilla olisi vaikea päästä?
Yleensä matemaattis-luonnontieteelliseen on helppo päästä, koska suurin osa parhaista oppilaista matematiikassa ja fysiikassa pyrkii joko teknillisiin yliopistoihin tai lääkkikseen.
Metrolla kaisaniemeen ja sitten katua pitkin pääovelle ja siitä sisään. Ei kovinkaan vaikea jos vaan katsoo suunnat ensin.
Otsikkosi on harhaanjohtava, ihan kuin joka tiedekuntaan ja joka ainetta pääsisi opiskelemaan yhtä helposti tai vaikeasti.
Googleta edellisten vuosien tietoja sisäänpääsystä. Ne ovat siinä mielessä suuntaa-antavia, että näet, millaisilla papereilla on ennen päästy. Voit silti pärjätä tosi hyvin valintakokeissa. Vanhemmillesi terveisiä, että heidän tehtävänsä on kannustaa, ei lannistaa.