**SyysYstävysten MAANANTAI**
Kommentit (29)
Linkki viikonloppuun:
http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=6427738&p=1&mpage=4&tmode…
Toivottavasti ei levinnyt.
Meillä remppa eteni viikonloppuna siihen malliin että keittiön ja ruokailutilan seinät saivat tapettia päällensä. Myös näyteikkunaelämä päättyi kun ikkunaan saatiin sälekaihdin. Verhotankoa odottelen vielä. Ehdittiin myös koko perheen voimin jäälle hiihtämään, käytiin mökkilaiturilla popsimassa eväät. Lilli-pupunen oli osan matkasta pulkassa isin perässä käärittynä villaan ja osan matkasta liinassa äidin takin sisällä. Eikä ollut ihan umpijäässä retken jälkeen.
Tänään sitten siis työhaastatteluun. Lastenvahti järjestyi lopulta monen, monen vesiperän jälkeen MLL:lta. Kiitos tsempeistä. Ihmeen levollinen olo haastattelun suhteen itsellä vielä, muutaman tunnin päästä voi olla jo eri tilanne.
Ayapille ja Pyörskylle positiivista sairaalakeikkaa!
Viisaita olette viikonloppuna keskustelleet. En ehdi nyt paneutua aiheeseen, ehkä myöhemmin. Tahtomiseen ja tahdon voimaan uskon.
Tealle onnittelut hyvistä öistä!
Kukkuulle mukavaa ultrausta *niisk*.
T. Ankkis ja [color=red]♥Lilli♥
Onnenpotkuja haastatteluun! Pidän peukut ja isovarpaat pystyssä. =)
Yritän palata myöhemmin ja turinoida lisää.
-Mimmuli kera Nöösän
Viikonloppu meni töissä ja anoppilassa. Nyt pitäisi laittaa ruokaa ja siivoilla paikkoja mutta päätinkin tulla käväisemään täällä. Illalla lueskelin pikaisesti viimepäivien kirjoituksia. Niin paljon oli viestejä että millään en muista, mitä kaikkea olisin halunnut kommentoida. Tässä kuitenkin muutamalle:
Lila: Voimia viimeisinn viikkoihin ja jaksamista hormoonimyrskyissä! Naisen elämässä ei taida juuri sellaista vaihetta olla, etteikö joku hormooni sekoittaisi päätä...(Sen jälkeen kun menkat n.12v iässä alkavat).
Ayap:lle ja Väkkärälle hyvää sairaalassa käyntiä!
Mimmulille voimahalauksia!! Nähdäänhän pian! Nöösälle parempia unia toivomme!! O lähettää pusun ----->*muiskis*--------------->>>
Kukkuulle: Iihanaa että näet pikkuisen ihmevauvan UÄ:ssä : )))
T@hti: Etuseinässä oleva istukka voi todella aiheutta sen että et tunne vauvan liikkeitä. Myös vauvan asento voi vaikuttaa. Jos vauva on selkä vatsaan päin (eteen päin) ja raajat selkärankaan päin, eivät liikkeet tunnu hyvin. Kyllä kaikki on varmasti hyvin!
Meidän kuulumisa:
O on ollut muutaman päivän ihan terve! Hieman vuotaa nokka, mutta onneksi se ei ole haitannut unia. O puuhailee kovasti omia juttuja ja katselisi mielellään telkkaria (yritämme rajoittaa). Poika osaa laittaa itse telkkarin päälle ja se on välillä aika raivostuttavaa... Nukahtaminen unille sujuu hienosti. Uskomatonta että niin on, kun ensimmäinen vuosi unille käyminen oli aivan hirveätä taistelua!!
O tykkää ulkoilla. Pulkassa jaksaisi istua vaikka kuinka kauan.
Anteeksi, nyt en muista mitä galluppia oli!!
Minulla olisi sellainen kysymys, että oletteko siirtäneet lasta nukkumaan " isojen" sänkyyn? Minua huolestuttaa että O tipahtaa pinnasängystä, kun ylettyy roikkumaan niin pitkälle pinniksen reunan yli. Entä missä vaiheessa lapselle pitäisi hankkia pieni tyyny?
Nyt ruoan laittoon että saadaan lounas ajoissa valmiiksi!
@iti
Täällä ollaan siis jälleen. Perjantaina herättiin klo 5 aamulla ja eilen päästiin nukkumaan puolen yön aikaan. Se väli mentiin tukka putkella eikä levosta ollut tietoakaan:) Mahtavaa, vaikka nyt väsyttää tajuttomasti. En siis saanut öisin oikein nukuttua, joten siitäkin johtui levon puute. Päivisin taas ei ollut aikaa ottaa edes päikkäreitä. Totesin, että saksalaiset on ehkä just niin rasisteja kuin siellä asuva kaveri on joskus sanonutkin. Sulhanen perheineen ja ystävineen kohteli meitä suomalaisia hyvin, mutta joka paikassa muualla saatiin aika tympeää kohtelua. Mutta ei se menoa haitannut, oli kivaa! Jalat on hillona ja ajatukset jumissa, mutta mieli on tosi hyvä. Lapsillakin oli mennyt tosi hyvin kotona mummojen kanssa!
Minä jään saman tien yh:ksi taas, joten katotaan kuinka paljon hyydyttää loppuviikosta. Mies lähtee tänään töiden jälkeen heti reissuun ja tulee torstaina illalla takaisin. Suri kovasti, kun ei ehdi lapsia nähdä edes kunnolla tässä välillä.
Saamuska, New Yorkin reissu kuulostaa ihanalta! Toivottavasti toteutuu! Meilläkin on toiveissa päästä sinne kesäkuussa, kun miehen entinen pomo menee siellä naimisiin. Suomalais-saksalaiset häät oli mainiot, vaikka puolet menikin ohi olemattoman saksan taidon takia. Oispa mahtavaa, jos pääsis näkemään aidot jenkkihäät myös!
T: Ynis joka alkaa raahautua ulkoilmaan lumisateeseen...
Tsemppiä Ynis YH-viikkoon!!!
Viisaita pohdintoja parisuhteesta viikonloppuna,olikos se kukkuu(anteeksi jos menee väärään henkilöön) joka sanoi et venyy ja venyy ja sit paukkuu,minä olen vähän sellainen kanssa,jotenkin en osaa rakentavasti sanoa ajoissa vaan sit kun hermostun menee yli,itken ja kiljun tai ainakin syytän miestä kaikesta aiheellisesta ja aiheettomastakin samalla,jälkeenpäin melko pian jo harmittaa ja kadun,miten voin olla toisinaan niin mahdoton että sätin rakkainta ihmistä sillä tavalla : (,Toisaalta mies osaa mököttämisen taidon ja se on musta kyllä kamalaa(kun ite enemmin tuiskahdan ja sit unohdan,kadun ja haluan sopia). Että meillä mä saisin opetella sanomaan rakentavasti aiemmin ennen kuin räjähtää kunnolla,mutta mieskin saisi opetella ilmaisemaan aiemmin ärtymystään,kun se on ärsyttävää kun joskus en edes tiedä mistä mien on möksähtänyt!!!! Sitten mä kestän sitä aikani ja lopulta menee hermot totaalisesti ja tilanne purkautuu kun mä hepuloidun kunolla. toisaalta koen et meidän riidat ei ole sillä lailla turhia tai vaan kuluttavia että yleensä päästään johonkin ytimeen tai ongelmakohtaan käsiksi. Mutta eikö hannkalan ja hiertävän asian voisi opetella otettavaksi käsittelyyn hieman vähemmän kuluttavalla tavalla,no siinä on mielle opettelemista......
Mullekin tämä on ensimmäinen näin pitkä suhde vaikkei mikään kauhean pitkä olekkaan (4vuotta),mutta uskon et koko ajan paranee,kun hiomme toistemme särmiä.musta se keskusteluyhteys on tärkeintä,se että tunnen tulevani ymmärretyksi,ainakin sit riidan jälkipuinnin yhetydessä.
paljon ois vielä aiheesta,mut en ole nii hyvä pukeen ajatuksiani sanoiksi ja virkkeiksi kuin te muut syysystävät : )
palaan siis taustalle!
tiivii ja VIlho
rupesin jo miettimään, josko pitäisi vaihtaa levyä ja puhua muusta kuin minun, minun, minun parisuhteestani. Onneksi viikkiksenä sentään joku muukin innostui aiheesta, muuten olisin mennyt tyynyn alle häpeämään kirjoittamiani, heh heh.
Kevyempää. Maallemuuton seurauksena meillä käydään kaupassa vain muutama kerta viikossa. Tänään on se päivä. Auttakaa ystävät, heittäkää peliin parhaat arkiruokanne ideariiheen. Erityisesti Lilalta on pitänyt kasvisvinkkejä kysyä, mutta kaikki ideat ovat tervetulleita.
Minä tarjoan omat uudet löytöni: viime viikolla tein chili con carnea. Helppoa ja hyvää ja halpaa. Herkkuruoka oli myös Ankkikselle kehittämäni pekonipasta. Ei kuulu sarjaan terveelliset ruuat, mutta hyvää. Paketti pekonia paistetaan omassa rasvassaan, kun pekoni rapeaa, joukkoon sipuli hienonnettuna ja pari kynttä v-sipulia. Ruokakermapurkki päälle ja mausteeksi mustapippuria ja timjamia, tuoretta persiljaa jos on. Pastan kanssa. Nam.
Peukut pystyssä Ankkikselle ja oikein onnistunutta sairaalakäyntiä Pyörskylle.
Kukkuu
Nämä on kivoja kun tuntuu, että itsekin aina tekee sitä samaa vaan. Saa vähän uusia tuulia omaankin keittiöön. Mä teen yleensä hyvin tavallista kotiruokaa (siis jauhelihakastiketta, lihapullia, keittoja, makaronilaatikkoa, yms.) Mutta olisi minullakin pari herkkuruokaa takataskussa, jotka on vielä tosi nopeita ja helppoja (mielestäni)
Yksi on tortellini-kalkkunapaistos. Kaupasta täytyy ostaa juustotäytteisiä tortellineja jotka sitten keitetään ohjeen mukaan. Sitten kalkkunaa suikaleina, olen itse ostanut n. 400 g. Suikaleet paistetaan. Suikaleet ja tortellinit sekoitetaan keskenään uunivuokaan. Päälle vielä kastike jossa on tomaattipyrepurkki, ruokakermatetra, pippurijauhetta. Ja tämä koko komeus vielä hetkeksi uuniin, n. 200 astetta ja noin 10 minuuttia. Nam hyvän salaatin kanssa.
Sitten broilerin filepihveistä olen tehnyt tällaista. Filepihvit paistan ensin melko kypsiksi. Sitten sekoitan joukkoon tomaattimurskaa purkillisen. Vähän saatan pilkkoa tuoretta tomaattia vielä tai pari teelusikkaa t.pyrettä tai jos on, niin aurinkokuivattuja tomaatteja. Sitten maustan timjamilla, basilikalla, jne. mitä itse haluaa (oreganokin sopii). Jätän hautumaan pienelle lämmölle kannen alle pannulle, sitä ennen laitan joukkoon mozzarellaa siivuina. Juusto sulaa pikkuhiljaa kastikkeen joukkoon, pihvien päälle. Ja antaa ihanan täyteläisen maun. Sitten keitän yleensä kyytipojaksi risottoriisiä. Vähän tällainen italialaiskeittiön ohje. Itse asiassa ohje onkin tullut pohjois-Italiasta. Sain sen eräältä ystävältä joka taas aikoinaan sai sen juuri italialaiselta ystävältään :) Näin ne ohjeet reissaavat maailmalla ...
Kai tässä täytyy mennä tekemään sitä ruokaa nyt sitten. Meillä on kylläkin tänään ihan tytön herkkua eli makaronilaatikkoa.
Tsemppiä Ankkikselle työhaastatteluun (peukut pystyssä!) Toivottavasti menee hyvin.
Ja Ayapille onnea sairaalareissulle lapsosen kanssa.
Ja mukavaa päivää kaikille.
Alli -kera tyttösen joka ei taaskaan halua leikkiä sekuntiakaan yksin ..
Pedanttina ihmisenä en voi sivuuttaa tätä pikku-virhettä. Tuossa antamassani tortellini-kalkkunapaistos-ohjeessa kirjoitin, että kastike maustetaan pippurijauheella. Ei siis sillä vaan PAPRIKAjauheella. Halusin tulla korjaamaan tämän todella suuren virheeni :) :)
Ei ihan mitään laihisruokia ole mutta hyvää! Ja ainahan sitä voi säädellä niin, että syö sitten pienemmän annoksen, eikös ;)
Alli
Niin se on taas maanantai. Nukuin superhuonosti viime yön. Täysikuuhan se sen tekee... Mutta onneksi pienimmäinen nukkui koko yön. Täytyy nyt myöntää varmaan jo tuo miehen havainto - pitkin hampain tietty:) Eli jos Onni syö illalla kaurapuuroa, yö on vähän levottomampi kuin silloin jos syö riisihiutalepuuroa, kuten eilenkin. Näin se näyttää menevän.
Tänään kaverin kanssa just oli puhetta parisuhteesta ihan noin yleisellä tasolla. Itse tulin miettineenksi, että olenpas minä ollut jo kauan tämän ukkelin kanssa. Kun suurimmalla osalla meidän ikäisistä vanhemmat ovat olleet naimisissa n. 30-35-vuotta, se on yleensä melkein sama kuin heidän yhteiselon aika. No, me ollaan oltu vajaa 2-v naimisissa mutta yhdessä jo 8-vuotta! Se on aika paljon se vaikka onhan tuosta vielä matkaa tuohon 35-vuoteen:) Tämä on mulle myös eka pidempi suhde, oikeastaan suhde ollenkaan, jos ekaa 2,5kk juttua ei lasketa. Mutta senpä voinkin sanoa, että tähän suhteeseen on mahtunut tapahtumia monen suhteen verran. On oltu eronpartaalla jo vuoden seurustelun jälkeen mun mustasukkaisuuden takia, on ollut piiitkiä aikoja melkoista takkuamista, yksi erokin välissä ja sitten häät ja lapsi. Ja edelleen riittää kinastelun aihetta. Mutta nyt tietää sen, että se uutuuden viehätys katoaa jokaisesta suhteesta aikanaan ja tilalle tulee tämä rakastaminen ja tahtominen. Että jos tästä nyt sais jonkun ihme älynväläyksen ihastua johonkin toiseen, ainakin nyt tajuaisin sen, että sen kannattais antaa olla. Se huuma hiipuis kuitenkin aikanaan.
No johan oli sekavaa. Mutta siis jotenkin olen tyytyväinen nyt siihen, että yhteistä taivalta on takana jo näin kauan. Kyllähän se tarkoittaa sitäkin, että tietää jo etusormen asennosta, millä mielellä toinen on ja tietyt asiat tuntuu välillä jo " liian" tutuilta mutta olis aika kauhea alkaa opetella taas uuden ihmisen tavoille:) Viime aikoina olen ymmärtänyt sen, mitä tarkoittavat ihmset, jotka kertovat ymmärtävänsä toisiaan puolesta sanasta. Meillä on nimittäin näin, olen sen vasta nyt tajunnut! (mahtava ahaa -elämys:) Monesti käy niin, että mies tai minä sanon jotain jostain asiasta, josta on puhuttu aikoja sitten ja heti toinen tajuaa mitä se toinen virkkoo. Sitten yhdessä nauretaan, että mistä saatoit arvata, mitä tarkoitin:) Ei mikään suuren suuri huomio mutta hauska sinänsä.
Kuten huomata saattaa, mun parisuhde pohdinnat on aika sekavia ja vähemmän syvällisiä...
Ankkikselle tsemppiä haastatteluun!!!
@iti80 oli kiva kuulla kuulumisia!!!
Ynis tervetuloa takas kotimaan kamaralle!!! Ja tsemppiä yh-aikaan!!!
Missä on Enkeli???
Tean Typyn nukutushan alkaa olla helppoa kuin heinän teko:) Onnea siitä!!!
Saamuska, voin lähte matkaseuraksi Nykiin! Miten niin kade...
Tässäpä tätä.
T-P
Meillä hyvää ja helppoa ruokaa on kanariisi-pata, eli n.300g hunajamarinoituja broilerinsuikaleita, kahden ihmisen annos riisiä, pussillinen pakastemaissia ja puol prk kookosmaitoa sekä tilkka vettä, kaikki sotketaan lopuksi keskenään. Jopa mies tykkää, vaikkei muuten kookoksesta välitäkään. Tänään meillä syödään laatikkoruokaa (taas kerran) eli lohisuikaleita, perunasuikaleita ja valkosipuli creme bonjouria (se " pyöreä" , korkeampi purkki, maitokaapista kaupassa löytyy, puolet siitä)... ja sitten vaan uuniin.
Meillä tulee huomenna miehen kanssa 5½ vuotta yhteistaivalta, on mun mielestä aika paljon kun ollaan kuitenkin kaiketi aika nuoria, eli 22v molemmat. Tänä vuonna täytetään jo 23, me vanhukset :) Huomista juhlitaan niin että mennään katsomaan Mattia leffaan, asiaan ei suinkaan vaikuta se, et huomenna pääsee 2 yhden hinnalla :D
Viedessäni Idaa päiväkotiin hieman ennen kymmentä huomasin, et olin unohtanu bussikortin kotiin, joten tulin hakemaan sitä ja rupesin samalla tekemään noita rästihommia. Englanniksi on nyt cv väsättynä, kokouksen pöytäkirjan kirjoitin juuri puhtaaksi ja kohta on pakko lähteä sinne koululle tekemään se raportti loppuun. Mies hakee Idan kunhan pääsee töistä, mulla menee koululla varmaan viiteen tai ylikin... Ja ruokakauppaan pitäis ehtiä, huomiseks ois kaikenlaista läksyntynkää jne...eipä paljoa taideta nukkua, onneks ens viikolla on LOMAA!!!!
Ankkikselle tsemppiä haastatteluun! Mulla on ongelma kesätöiden suhteen, oon hakenu muutamaan paikkaan mut oikeastaan toivon etten edes pääse (tällä kokemuksella se tosin on epätodennäköistä et pääsisinkään) koska sit Ida joutuis olemaan koko kesän hoidossa. Olis ihana viettää koko pitkä kesä kotona, meillä on kesäloma 14 viikkoa...
Alli: Niinpä, onneks miehen vanhemmat hoitaa tyttärensä lasta, mut aika väsyneitä ovat kun ovat 60-vuotiaita ja miehen äiti on sairaala-apulaisena töissä, et on vielä rankkaa työtäkin. Asuttiin muutama kuukausi samassa talossa mitä miehen sisko (kamalaa aikaa, en suosittele!), mä olin ns. yh ku mies armeijassa, ja silti sisko toi esim. yhtenä aamuna sillon 4kk vanhan tyttönsä mulle hoitoon, ku hänellä oli niin kamala krapula. Samoin yhtenä yönä olivat jättäneet 3kk vanhan vauvan yksin kotiin reiluks puoleksi tunniksi, kun sisko oli ollu baarissa ja soittanu oman miehensä hakemaan. Huh.
No mut nyt taas tehtävien kimppuun...
P+I
Kukkuu taisi unohtaa että minä olen meillä se Beg Bundy keittiössä.. :-D Pääasiassa meillä mies siis kokkaa. Mutta tässä tämä legendaarinen Vuokaan ja Uuniin pino jälleen kerran, onhan siinä muitakin kuin uuniohjeita. Kaikki ruuat mitä olen noilla ohjeilla tehnyt ovat miehen mielestä olleet hyviä. Ehkäpä pino on myös Allille uusi? No tässä linkki;
http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=2127744&p=&mpage=1&tmode=…
Omista kasvisruuista minulla ei ole oikein ole ruokaohjeita. Yleensä katson mitä kaapissa on ja ja viskon kaiken kivan, mitä löydän, kasvissosekeittoon/risottoon/kiusaukseen ja paljon mausteita. Pakastealtaan kasvissekoitukset on mielestäni edullisia ja näppäriä. Niistä saa mukavia kiusauksia ja risottoja. Acapulco Sun on mielikasvispussini pakastealtaassa. Siitä tekee pienittyjen porkkanapaistikkaiden kanssa esim. vieraille lämpöisiä voileipiä. Ja paljon juustoa päälle. :-)
Lila75
Eilen en edes jaksanut kirjoitella, vaikka kommentoitavaa olisi riittänyt. Enpä sit taas muista puoliakaan, mutta en suostu vielä papperslappoihin turvautumaankaan :-)
Viikonloppu sujui hienosti. Vietettiin etukäteen Valentinenpäivää, vaikkei varsinaisesti tapoihin kuulukaan. Käytiin siis hotellissa nukkumassa ja ulkona syömässä. Ostin miehelle peruslahjoja eli suklaata, bokserit ja matkalukemista. Suklaat syötiin saman tien :-)
Yh-aika edessä. Nyt jo rauhallisempi mieli sen suhteen, vaikka voi hermot palaa useamman kerran tässä reilun viikon aikana...
Venyy, venyy ja ei sitten venykään. Minua häiritsee usein se, että jos rakentavasti ja asiallisesti kerron miehelle mikä mättää tai mikä ottaa päähän niin mies ei ymmärrä ottaa vakavasti. Vasta sitten kun tulee RÄJÄHDYS, niin asiaa käsitellään oikeasti, mutta siis riidan / kiukuttelun / masennuksen kautta.
Siisteys esimerkiksi on yksi perusaiheista... Ikävä kyllä. Tai asioihin valmistautuminen etukäteen.
Ynis: rankkaa on reissuaminen, mutta hienoa, että viihdyitte. Hienoa myös, että tytöt olivat viihtyneet mummojen kera reippaina :-)
Jenkkihäät ovatkin varsin mielenkiintoiset; toivotaan, että pääsette ne kokemaan.
Saamuskalle iloista keväänodotusta. New York toukokuussa kuulostaa ihan hyrisyttävältä!
Ankkiksen kuulumisia ootellaan :-)
Ja ristitään varpaatkin, että Aypan ja pesueen saikkulapäivä sujuu yhä positiivisella mielellä kuin edellisellä kerralla.
Pile: miltä kalenteri näyttää? Vertaillaanko :-)
Lila: hirviöi ihan kunnolla, onhan sulla " pätevä" syy :-) Paljon jaksuja loppumetreille!
Tuttis: suloiselta kuulostaa ajelut muumilauluja laulamalla. Meillä muumibuumi jatkuu täysillä. Typy sai viikonloppureissulla uuden muumikirjan ja sitä pitäisi lukea koko ajan :-)
Minä taas palailen. Olisi se viikon ruokalista mietinnässä, tänään kun vielä saa apua kaupassakäyntiin. Hyvä, että on reseptejä jaossa - mieli kun on ihan tyhjä ruuan suhteen tällä hetkellä...
Keilin
Ihanaa, Nea nukahti ja mies katsoo olympialaisia (koska mä valtasin netin..). Mä pääsin tänne! :-) Nean nuha alkaa hellittää, toivottavasti sairastaminen jää taas tähän. Mies tosin tuli kipeäksi ja mä oon varmaan seuraavana vuorossa.. Yöt nukuttu nyt ok, kun laitoin pilkottua sipulia roikkumaan Nean sängyn päätyyn, piti nenän auki! Tässä onkin pari päivää viihdytetty kitisevää tyttöä ja mä alan olla ihan puhki kirjojen lukemiseen. Sillä ei oo MITÄÄN rajaa, varmaan voitais koko päivä lukea ja sekään ei riittäis! Huoh! Lukutoukka meillä asustaa..onko kellään vinkkejä, mitä keksisi, et tyttö edes hetken viihtyisi itsekseen..????
Hyviä ruokavinkkejä ollut! Multa ei varmaan irtoa mitään ihmeellistä..niin perusruokaa tulee laitettua. Paitsi viime viikolla tein hyvää kinkku-kasvispastaa, eli kinkkusuikaleita, purjoa, paprikaa ja kesäkurpitsaa. Kasvikset haudutetaan, sekaan kinkut ja vaikka valkosipulia ja mausteita maun mukaan. Ruokakermaa ja tomaattipyrettä. Ja pastan kanssa syödään, hyvää on!
Oikein mielenkiintoista parisuhdekeskustelua. Tean kuvaus oli kuin omani! Mulla myös hankaluus puhua vaikeista asioista (kotoapa opittua hyvinkin..) ja sitten asiat painaa mieltä, ärsyynnyn, tiuskin, enkä kuitenkaan saa sanottua, ihan tyhmää. Jotenkin pelkään riitaa, en oo koskaan osannu riidellä, mä vaan itken, jos joku korottaa mulle ääntä. Opettelua riittää!! Mies osaa helpommin ottaa asiat esille, pyytää anteeksi jne. Tänään kuitenkin näiden syysystävien pohdintojen takia otin itseäni niskasta kiinni ja onnistuin sanomaan yhdestä mieltä painavasta asiasta! Kannatti! Eikä se sit niin vaikeaa ollutkaan! Kiitoksia teille! :) Lilan galluppiin en osaa vastata, niin vähän tv:tä seuraan..tosin munkin miehessä on piirteitä McGyverista, aina säätää ja puuhaa tekniikan parissa ja virittelee kaikenlaisia juttuja!
Kävin Nekun kanssa kävelyllä lumisateessa. Ihme kyllä, viihtyi suhteellisen hyvin rattaissa, vain pari kertaa huusi. Mietin kävellessäni, et miten helppoa ja mukavaa olisikaan elämä, jos Nea tykkäisi istuskella rattaissa ja vois käydä pitkillä kävelyillä, ostoksilla ja muutenkaan ei tarttis ikinä stressata matkaan lähtöä :-( Nyt aiheuttaa kamalan ahdistuksen, jos pitää yhtään pidemmälle lähteä vaikka jonkun kaverin luo. Inhottavaa, et nuha tuli sotkemaan elämää, ei voitu tänäänkään mennä kerhoon. Tää kotona kykkiminen muutenkin jo ahdistaa!!!
Nyt on alkanut rasittava vaihe pottailun suhteen, kun Nea lähtee koko ajan viilettämään pois potalta. Ilmottaa kyllä hädästä ja tekee pissat ja kakat pottaan, mut ei oikein malttais siinä istua ja sit saattaa kesken kakkaamisen nousta potalta, ei kivaa!
@iti80, kivaa kuulla teistä!
Tea, ihanaa, et nukutus menee teillä noin hienosti! Meidänkin pitäs varmaan koittaa tota, et pikku hiljaa siirryttäs tuolin kanssa kauemmas! Nyt vaan ei olla jaksettu, kun niin hyvin on nukutukset menny.
Ankkis, tule pian kertomaan sitten haastattelusta! Toivottavasti meni hyvin! :-)
Ynis, welcome back ja voimia yh-aikaan!
Meillä on illan ohjelmassa ruokaostoksille meno myöskin. Ihanaa, kun päivä vähän katkeaa, ettei tartte koko iltaa lukea kirjoja :-/ Eilen Nean uniaikaan päätin mennä pyörähtämään jäähallin kirpparilla, kun on tossa ihan vieressä. No, kello oli vasta 13, mut ihmiset jo pakkaili kamoja pois, olipa pettymys! Öttikseen ja Veetiin törmäsin siellä sattumalta.
Voimia työläisille ja sairastelijoille ja muillekin tarvitseville!
Enkeli1 ja Nea
...ihanaa maanantaita. Miehellä on näet pitkästä aikaa vapaapäivä ja tästä lähtien kevääseen myös pienempi työtaakka. Tuossa välillä olikin aina töissä, että siitä parisuhteesta :)... Aina tuohon kiireiseen työaikaan pari kriisiä mahtuu, mutta niistä on onneksi selvitty. Miehellä kun on töissä aina välillä pitkiä päiviä (niin, että öisin nähdään) ja sitten taas välillä lepsumpaa. Joo, nyt vielä pahempia kriisejä, kun olen raskaana. Aina voi syyttää hormoneja.
Tuosta pottailusta aiemmin kyselin ja nyt ilmeni uusi ongelma. Hih. Siis nyt meillä pottaillaan ahkerasti. Nyt vaan ei tahdo Omppua saada millään pois potalta. Siis, jos pisu on ehtinyt tulla vaippaan tai juuri on käyty potalla, niin siinä tyttö istuu, eikä suostu pois nousemaan, odottaa vaan pisua. Niin on innoissaan uudesta taidostaan, että koko ajan pitäisi pisuttaa. Mutta eihän se onnistu. Ja sitten ei saa laittaa housuja takaisin, hih, tuossa se taas juoksentelee vaippasillaan...
Tuli muuten mieleen, kun tuossa joku päivä katselin sellaista reality-juttua tvstä " Lapset vai Ura" . Niin mitä kuuluu kotiäidin työnkuvaan? Yleensähän se on tarkkaan mietitty tuo työnkuva. Siis lapsenhoito kuuluu tietysti, mutta entäs siivoojan hommat, kokin hommat, pesulan hommat yms. Siis tuli vaan mieleen, kun niin usein tunnen itseni huonoksi ja riittämättömäksi, kun koti ei kiillä puhtautta ja ruuan tuoksu täytä huuskollia. Joo, mies ei siitä onneksi välitä.
typy, omppu 1,5 ja masu-pähkinä rv.26
Kiva ruoka-aihe, mutta minä olen kyllä onneton keittiöihminen. Hyvä ja paljon käytetty resepti perusruokaa muunnellen on kanalaatikko. Laitetaan sipuli-perunaa, marinoituja kanansuikaleita (paistetaan ensin pannulla) ja aurajuustoa sekä ruokakermaa. Noin tunti 200 astetta.
Mielelläni luen vinkkejä!
Enkelille en osaa vinkkejä Nekun viihtymiseen antaa. Minä taas toisinaan toivon, että Motti edes yhdeksi sekunniksi pysähtyisi katsomaan kirjoja!:)
Mulla on hiukan pelihuumori lopussa. Joskus aikanaan olen täältä taaperopuolelta lukenut sellaisen kauhuketjun lapsen nukuttamisesta. Siinä noin 2v pieniä ihmisiä nukutettiin tunti tolkulla ja ne tuli koko ajan pois sängystä jne. Silloin mietin, että huh, kuinka tuollaista jaksaa. Nyt se sama helvetti(anteeksi) on valloillaan meillä. Silloin viikko sitten nukutus aiheesta marisin ja koko ajan tilanne vaan pahentuu, vaikka tekisi mitä. Nyt kolmena päivänä on saanut päikkäreille nukuttaa yli tunnin(ennen se sentää onnistui nopeasti) ja Motti yrittää paeta koko ajan sängystä ja nauraa vaan ilkikurisesti kun yritän sanoa, että nyt nukutaan.
Olen täysin epätoivoinen ja kypsä. Minusta on liikaa vaadittu, että jaksaa nukuttaa vilkasta taaperoa pahimmillaan 3-4 tuntia joka päivä. Miksi meillä ei auta samat konstit kuin muilla? Viime viikolla kokeiltiin sellaista, että maataan vaan vieressä, ei silitellä ym. No sen vaikutus oli se, että Motti keksi, että hei, tästähän voi häipyä, kun tuo vaan tuossa makaa. Vilkuttaa ja yrittää karkuun ja huuto onkin siten melkoinen, kun koppaa kainaloon ja laittaa takaisin petiin.
Perhepedissä edelleen nukutaan ja se toimii kaikinpuolin muuten hyvin. Tosin ei Motti pinnasängyssäkään pysy. Tällä hetkelllä olisi kiva tietää kauanko tämä jatkuu, voisi asennoitua:/
No nyt pitää alkaa koota kimpsuja kasaan ja lähteä sinne putkikontrolliin. Motti on nukkunut vaan puoli tuntia, mutta ei voi mitään.
Anteeksi taas tämä negavalitus.
Aavis ja Motti-ikuisestiko uni- ja nukahtamisongelmainen?
Alli, hyvä että löysit meidät edes nyt, parempi myöhään kuin ei ollenkaan.
Saamuska, kirjoituksesi miehesi rapsuttelusta ym. oli kuin suoraan meiltä :)
Minun pitäisi muistaa rapsutella miestä vähän useammin, vaikken itse ole mikään kylkikyhnääjä.
Olen myös huono sanomaan mieltä askarruttavista asioista, ettei tule suukopua... mutta rajansa on kaikella ja niinpä välillä tulee sitten purkauduttua kunnolla ja ei mitenkään rakentavaan sävyyn.
Meillä kummallakin olisi syytä opetella kertomaan asioista nätisti ja syyttelemättä. Kritiikin vastaanottaminen ei myöskään ole helppoa.
13 vuotta ollaan yhdessä eletty ja en tiedä opitaanko koskaan keskustelemaan asioista ajoissa, rakentavasti ja syyttelemättä.
T-P mua kanssa ärsytti suunnattomasti mies eilen, enkä tiedä edes miksi. Inhottaa että vähästä yhteisestä ajasta ei voi nauttia. Onneksi illalla mulla ärtymys helpotti, ettei ihan koko päivä menny susille.
Teillähän on kansainvälinen ystäväjoukko Ynis. Olisi kiva kun pääsisi edes suomalais-suomalais häihin, varmaan jo pari vuotta on kulunut edellisistä häistä. Tai se sitten on meidän vuoro mennä naimisiin :)
Resepti: Kylmäsavulohipasta
Kuullota 1tl currya ja sipulikuutioita hetki pannulla, lisää v.jauhoja (1rkl) ja reilu desi vettä, mielellään 1/2 kalaliemikuutio. Hauduta 5 min ja lisää purkki ruokakermaa, kiehauta. Sitten k-savulohta n. 200g pilkottuna, ripaus sinappia ja reilustu tillisilppua. Kuumenna ja ruoka on valmis tarjottavaksi pastan kanssa. Hyvää, nopeaa ja helppoa.
Hilu
Unohdin Kuukkelis että olet raskaana, kylmäsavulohi ei vissiin ollu suotavaa einestä sillon. Tietty voihan sen kalan antaa kiehua kastikkeessa muutaman minuutin että se on kunnolla kypsää, vai oliko niin ettei saa syödä kypsennettynäkään.
Hilu
Jäin niin miettimään tuota ruokajuttua, että ajattelin laittaa siitä ihan erikseen. Sen takia, että jäis taas itellekin mieleen ja saisi vaihtelua ruokapöytään. Meillä kun pääasiassa syödään hirven ja peuranlihaa, joskus linnunlihaa paistettuna, keitettynä, paloina tai jauhettuna ja kalaa silloin kun satutaan katiskoilla saamaan.
Lasten suosikkeja on kuitenkin
makaronilaatikko, esikoisella myös mummun tekemä kaalilaatikko, makkara- tai nakkikeitto tai -kastike (tai ranskalaiset ja makkara, nakki tai lihapullat)
Miehen suosikki
lasagne
Nyt oon harjoitellu keittojen tekoa, kun niistä lapset pitää ja on kätevä lämmittää uudelleen ; maku vain paranee
lihakeitto, jauhelihakeitto ja kalakeitto, sekaan perunoita ja vihanneksia tuoreena, pakasteena tai kuivattuna ja suolaa (tai lihaliemikuutia tai valmis pussikeitto, joitten käyttöä oon yrittäny vähentää entisestään)
kalakeitoista paras on madekeitto, joka on muuten sesonkiruoka, eli nyt pitäis kyllä kaupasta löytyä, jos kalatiski on. On tosi ruma ja kannattaa pyytää kauppiasta nylkemään.
Mutta seikeitto on taas aika helppo ja nyt ajattelin kokeilla lohikeittoa.
pinaattikeitto
kanakeitto joko perunoilla tai makaronilla
Uuniruokia:
broilerin koipireidet ja riisi,
uunilohi kokonaisena tai fileenä, mausteena suola (sitruunapippuria tai tilliä tai sitruunaa vois laittaa myös, mutta mies ei pidä), fileelle loraus kermaa,
makaronilaatikko,
kinkkukiusaus peruna-sipulisekoituksesta
jauhelihamureke
uunikala (sei) (maito-)juustokastikkeessa
Pataruuat teen yleensä valmiista pata-aineksista, joihin laitan sekaan, mitä sattuu kaapissa olemaan.
kastikkeita:
makkara- tai nakkikastike
kanakastike
sipulikastike (vielä parempi, jos laittaa myös kermaa)
jauhelihakastike
lihakastike
Usein syödään myös lämmityksiä eli mikrossa, paistinpannulla tai wokissa lämmitän, mitä sattuu tähteitä olemaan ja lisään tarvittaessa pakastevihanneksia tai kananmunaa
Näistä nyt ei Kukkuulle oo hyötyä tälle kerralle, kun varmaan jo kävit kaupassa, eikä nää oo ohjeita, vaan vinkkejä paljolti myös itseäni varten.
T@hti
kauppareissua tiedossa. Ei sitä ikuista " mitä tekis ruuaks" pohdintaa, täältä vaan poimii noin viisi ruokaa ja ostaa ainekset. Hilungille piti sanomani, että syön kyllä ks-lohta kypsennettynä (ja myönnettävä, viime viikonlopun juhlissa myös kypsentämättömänä, hyi minua).
Riskin otosta huolimatta mahassa potkii potra vauva, jolla on kaikki tarvittava paikoillaan. Ja se nokka, se on ihan samanlainen nykerö kuin kahdella ensimmäiselläkin. Voi miten ihanaa onkaan saada kesällä vielä yksi suloinen lapsukainen tähän taloon. Kukkanen pitää vauvakuumetta yllä olemalla suloinen rasituslapsi - milloin väsynyt ja itkuinen milloin pelkkää hymyä ja kujeita. Hampaat vaan vilkkuu, kun Kukkanen hekottelee. Me saadaan vielä yksi sellainen vauveli!Poikasen mielestä poika olisi kyllä kiva...
Kukkuu
Tänään saikkulapäivä, Pyörsky on pidetty viimeyönä julman vähillä unilla. Ja äiti sekä isi kans :) Herätys oli kuudelta, Pyörskyn pitäisi nukkua päivällä sairaalassa. Hiukan jänskättää...
Väkkärälle puuro tulossa, minua odottaa kupillinen kahvia. Ja lehti, mies toi töihinlähtiessään. Kerrostaloasumisen iso plussa on, että lehti tulee sisään! Se onkin ehkä ainoa asia, jota kerrostalosta kaipaan. Jaa, toinen hyvä puoli tuli mieleen, nimittäin hiekan määrä eteisessä oli pienempi, vaikka sinnekin kertyi.
Kukkuun kyssäriin vastailen kun olen paremmin hereillä. Siihen telkkukysymykseen en osaa vastata...
Tuttiksen jutuista tuli mieleen, että jos meillä olisi jatkettu samaan tahtiin lisääntymistä kuin Pyörskyn ja Väkkärän kanssa, niin meillä olisi jo tuhiseva nyytti :) Ikäeroa nuilla pienillä hiukan vajaa 1v 5kk.
Tealle hurjasti alpooodeja!