Pitkästä suhteesta irti päästäminen ja ihastus toiseen
Olen seurutsellut mieheni kanssa 7 vuotta, olemme molemmat alle 30 vuotiaita. Aloimme seurustella "vahingossa", aluksi olin kyllä todella ihastunut tähän mieheen. Jälkikäteen ajatellen, emme me silloinkaan osanneet jakaa syvimpiä tuntojamme toisillemme. Minulle on hyvin tärkeää saada tuntea yhteyttä toisiin ihmisiin, kumppanin kanssa psyykkinen läheisyys on lähes tärkeämpää kun fyysinen. Jotenkin onnistuin päätymään yhteen miehen kanssa, joka ei osaa jakaa ajatuksiaan. Olemme harjoitelleet tätä tietoisesti, minä olen yrittänyt ilmaista rakkauttani paremmin käytännön tasolla (hän arvostaa pieniä arkisia tekoja) ja hän kertoa minulle ajatuksistaan ja käyttää sanoja. Se ei kuitenkaan toimi, on pakko myöntää että ei tämä pakottamalla kulje. Me haluamme rakkaudessa eri asioita. Rakastan hänen monia ominaisuuksiaan ja arvostan häntä todella, hän on tasapainoisin ja suvaitsevaisin tuntemani ihminen. Hän todella järkevä. Hän on kiinnostunut monista asioista ja kykenee keskustelemaan kaikesta. Hän voisi olla paras yhstäväni. Kun kerron millainen hän on silmissäni, tunnen itseni hulluksi kun en pysty rakastamaan häntä oikealla tavalla. Minä olen ailahtelevainen, intohimoinen ja verbaalinen. Vastakohdat täydentävät toisiaan, olen hokenut itselleni, mutta liikakin on liikaa. Meillä on yhteisiä harrastuksia ja molemmat olemme seikkailunhaluisia, pidämme vaihtelusta. Miksi tämä ei riitä? Palaan aina uudestaan sisimmässäni sen totuuden eteen, että tämä ei tunnu oikealta. Olen pohtinut tarkkaan miksi tämä ei tunnu oikealta ja todennut että kommunikaatiokielemme ja tapamme ilmaista ja tuntea rakkautta ovat erilaiset. En saa tyydytystä suhteesta. En usko että hänkään todella saa mitä tarvitsee ja haluaa, mutta hän rakastaa minua niin paljon että sattuu ymmärtää se. En tiedä miten jättää tuollainen ihminen, mutta on epäreilua pitää häntä suhteessa.
Hetken olimme ihastuneita. Epäilys hiipi tähän kuitenkin melko aikaisinkin, alle 2 vuoden seurustelun jälkeen. Itsepäisenä ihmisenä halusin näyttää että tämä toimii, pystyn siihen. Olen ihastunut moniin muihin, en koskaan pettänyt. Ihastuksille en tee mitään. Minulla on melko hyvä itsetuntemus ja osaan käsitellä yleensä asioita melko järkevästi. Olen onnistunut monet ihastukset selättämään. Itsetutkiskelun jälkeen olen tajunnut hakevani paljon hyväksyntää muilta, ja lisäksi olen vain äärettömän kiinnostunut kaikista ihmisistä. On siis ihan loogista että ihastunkin helposti. Olen lukenut paljon ja todennut ihastumisen olevan suhteessa normaalia, ei välttämättä merkki huonosta suhteesta. Olen työstänyt tätä asiaa, perehtynyt. Tehnyt kaikkeni.
Ensimmäisen kerran puhuimme erosta ehkä 2 vuoden seurustelun jälkeen. Sen jälkeen olemme joka vuosi käyneet vakavan erokeskustelun. Viime kerralla mietimme jo huonekalujen jakoa, kunnes päätimme yrittää vielä ja todella keskittyä sekä panostaa toisiimme. Sovimme, että jos vielä mietimme eroa joskus, tämä soutaminen ja huopaaminen saa loppua. En ole vielä kertonut miehelle, että ajattelen asiaa jälleen. Tunnen olevani ikuisessa loukussa tai oravanpyörässä. En vain pääse irti tästä. Välillä olen onnellinenkin. Seksi ei koskaan ole ollut hyvää, mutta joskus harvoin saamme hyvänkin yhteyden toistemme mieliin.
Olemme puhuneet yhteisen asunnon ostosta. Suhteen on edettävä jonnekin, tunnen olevani loukussa kun en psyty tehdä päätöstä suuntaan tai toiseen. Kun mietimme eräänä päivänä asunnon ja koiran hankintaa tuli se taas kirkkaana mieleeni. MInä en halua tätä.
Olen ajatellut jättää miehen joulun jälkeen. En viitsi sitä ennemmin tehdä. Tosin tiedän saatavani muuttaa taas mieleni kun odotutan asiaa. En tiedä miten helpottaa hänen oloaan, hän pitää minusta paljon. Tulen olemaan suuressa taloudellisessa kriisissä. En ole elämässäni koskaan ollut yksin. Edellisen suhteeni päätyttyä aloin 3 kuukauden kuluttua seurustella nykyisen kanssa. Minun täytyy oppia nyt elämään yksin.
Kaikkea mutkistaa ihastus toiseen. Olen ihan järjettömän rakastunut toiseen mieheen. Olemme tunteneet 6 vuotta. Koko tämän ajan olen ollut ensin ihastunut, nyt jo rakastunut. Hän vastaa sitä mitä tarvitsen, hänen kanssaan tuntuu että mielemme on yhtä. En ole tntenut tällaista koskaan kenenkään kanssa. Hän ei ole todellakana täydellinen. tunnen vain rajatonta yhteyttä häneen, hän tuntuu sielun ja mielenkumppanilta. En edes itse usko tällaiseen hölynpölyyn mutten pääse kiemurtelemaan tästä pois. Ikävää on että tämä mies on meidän molempien ystävä. Olen päättänyt, että mikäli eroamme, en silti sekaannu tähän toiseen mieheen koska se loukkaisi niin paljon nykyistä kumppaniani. Tämä tuntuu melkein pahemmalta kuin tuleva erokaan. Olen ottanut tähän mieheen etäisyyttä, olin pitkän aikaa olematta häneen missään yhteydessä. Näemme kuitenkin yhteisten ystävien kautta väkisinkin joskus. Kun tämä ei toiminut päätin tutustua häneen, jotta huomaisin ettei hän ole yhtään parempi kuin miehenikään. Kävikin niin että yhteys syveni ja tunteet muuttuivat molemminpuoleiseksi. Emme ole missään vaiheessa muuta kuin puhuneet, välttelemme jopa ylitsevuotavan paljon kontaktia.
Lopulta päätin nostaa kissan pöydälle ja katsoa loppuisiko ihastus siihen. Kerroin tuntestani, ahdingostani heidän kahden välillä. Kysyin hänen ajatuksistaan asiasta ja pyysin, ettemme koskaan olisi muuta kuin ystäviä. Yllätyksekseni hänellä oli vahvoja tunteita minua kohtaan. Hän oli kuitenkin sitä mieltä etteme koskaan voisi loukata miestäni ja sovimme olevamme aina ystäviä, silloinkin mikäli eroaisin. Hetkeksi ihastus helpotti näin. Sitten se palasi. Aivan yhtä vahvana. Olen ajatellut häntä päivittäin usean vuoden ajan. Tiedän hänen tekevän samoin. Olen alannut jälleen miettiä, voisinko maksaa hänen kanssaan elämisestä kovan hinnan.
Tällä hetkellä ajatukseni eivät liiku mihinkään, olen ahdistunut ja jumissa. En halua olla huono ihminen. En aio sekaantua mieheni ystävään vaikka eroaisimme. Miten saan itsestäni irti sen että eroaisimme? Vai kuuluuko meidän erota? On nurinkurista tässä nykymaailmassa, että ihmisellä on kyky rakastaa montaa ihmistä samaan aikaan syvästi.
Yhden kerran, joskus 4 vuoden seurusteun kohdalla mieheni olisi halunnut jättä minut, yleensä tilanne on mennyt toisin päin. Harmittaa että silloin pelkäsin liikaa muutosta. Hänellä oli silloin ihan hyvät perusteet erolle. Hän haluaa kokea enemmän, sillä olen hänen ensimmäinen kumppaninsa. Hän haluaa tuntea vapautta. Tiedän että hänelle sopisi hieman menevämpi nainen, joak tykkäisi matkustella ja olisi uteliaampi. Uskon että mieheni elämä järjestyisi hyväksi eromme jälkeen, kun vain ensin pääsisimme sen yli. Hänelle varmasti löytyy ottajia ja elämällä on hänelle paljon annettavaa ilman minuakin.
Onko kokemuksia vastaavista tilanteista? Välillä en tunne enää mitään.