Koulukiusaajat - kadutteko nyt aikuisiällä?

Huomaa että osa kiusaajista on ilkeitä ja empatiakyvyttömiä kpäitä, anteeksi nyt vain. Siskoani kiusattiin koko yläaste niin pahasti ja hirveällä tavalla, ettei ole tänäkään päivänä entisensä. Miettikää oikeasti mitä teette kun pilaatte toisen elämän.

En tule ikinä antamaan anteeksi siskojeni kiusaajille, en ikinä. En vaan pysty.

Kadun, mutta en voi tehdä mitään tekemättömäksi. Ymmärrän kyllä näin jälkeen päin että käyttäydyin melko typerästi joskus.

Vierailija kirjoitti:

Huomaa että osa kiusaajista on ilkeitä ja empatiakyvyttömiä kpäitä, anteeksi nyt vain. Siskoani kiusattiin koko yläaste niin pahasti ja hirveällä tavalla, ettei ole tänäkään päivänä entisensä. Miettikää oikeasti mitä teette kun pilaatte toisen elämän.

En tule ikinä antamaan anteeksi siskojeni kiusaajille, en ikinä. En vaan pysty.

Näinhän se on. Mä olen vähän sitä mieltä että kiusaajat vois viedä saunan taakse ja ampua. Näiden kiusaajien vanhemmat voisi myös pakkosteriloida omaksi hyväksi, kun ovat sellasen ihmishirviön maailmaan saattaneet ja eivät ole kyenneet sitä kasvattamaan tai hillitsemään.

Vierailija kirjoitti:

Nämä keskustelut vahvistavat aina käsitystäni siitä, että koulukiusaajat ovat aitoja psykopaatteja. Heidät olisi siis jo lapsena mahdollista seuloa porukasta ja pistää parempaan talteen, ennen kuin he ehtivät aiheuttaa enempää pahaa, koska sen he tulevat tekemään ollessaan täydellisen kyvyttömiä näkemään omaa käytöstään, tuntemaan empatiaa tai katumaan. 

Voisi olla Suomenkin asiat paremmin kun ministerinä ei entistä koulukiusaajaa olisi. Harmi kyllä, monesti psykopaatit pääsee elämässään pitkälle. En tosin usko, että kaikki kiusaajat ovat psykopaattisia tai sosiopaatteja, joillakin voi olla todella pahoja perheongelmia mitä sitten puretaan muihin tai sitten kiusaavat ihan vain saadakseen hyväksyntää ja ollakseen "cooleja". Ne kiusaajat voivat paremminkin katua, kuin jotkut persoonallisuushäiriöiset kiusaajat, jotka eivät näe toiminnassaan mitään väärää.

Olin ala-asteella koulukiusaaja lievimmästä päästä. Väärin se silti oli. Lähinnä en halunnut olla yhden tytön kaveri, ja muut lähtivät tähän syrjimiseen mukaan. Kenenkään päätä ei työnnetty vessanpönttöön eikä pahemmin edes nimitelty, mutta jätimme tämän yhden tytön aina ulkopuolelle.

Mitä enemmän tyttöä välttelin, sitä enemmän hän haki hyväksyntääni. Lopulta ysiluokalla oltiin tavallaan jo kavereitakin.

Nyt hävettää ihan hirveästi. Mieheni oli 9 vuotta pahasti koulukiusattu, ja kuunneltuani häntä on häpeäni vain syventynyt. Tekisin mitä tahansa, jotta voisin elää kouluvuoteni uudelleen ja kohdella kaikkia oikeudenmukaisesti. Olen miettinyt anteeksipyytämistä siltä yhdeltä tytöltä, mutta hän on tätänykyä niin erilainen (ts. koppava), etten ole kehdannut..

N21

En muista niin ei vaivaa.

Luultavasti tulevaisuudessa kiusaajat otetaan tarkkailuun ja he ehkä joutuvat psykiatrisiin tutkimuksiin. Samoin eläimiä rääkkäävät penskat. Nämä ovat kuitenkin hyvin selkeitä merkkejä siitä, että pahoja ongelmia voi olla. Se on myös yksi harvoja keinoja, joilla mahdollisia psykopaatteja saadaan ajoissa 'kiinni' ja tarkkailuun. Useimmilla psykopaateilla on jo hyvin pienenä alkanut eläinten huono kohtelu ja rääkkääminen, joka siirtyy sitten ihmisiin. Ns. porttiteoria tämäkin, ainoa vain, et tämä porttiteoria pitää paikkansa. Penskat nyt saattaa kivittää lintuja ja heitellä kuminpaloilla luokan ärsyttävää nörttiä, mut systemaattisesti muita ihmisiä ja eläimiä kiusaavat pitäisi saada pois. Heidät voisi pistää tappelemaan keskenänsä jollekin kaukaiselle saarelle. Parannuskeinoa kun ei tiedetä muita kuin Aika.

Minua kiusattiin lähinnä yläasteella, kun en miellyttänyt ulkonäöllisesti näitä kaikkein suosituimpia ns. pahoja poikia. Noo, itse opiskelin ja olen menestynyt urallani, yksi kiusaajistani teki itsemurhan :D Ei säälitä tippaakaan. Muutenkin ovat heikosti menestyneet "elämäm koulussaan".

Naurattaa matkalla pankkiin vai miten se sanonta nyt menikään?

Kadun, mutta olen myös osittain samaa mieltä aiemman kommentoijan kanssa siitä, että kiusaaminen on myös sosiaalinen ilmiö ja on kyseenalaista, minkä verran kymmenvuotiaalla on kykyä, viisautta, elämänkokemusta ja rohkeutta nousta tässä villissä lännessä kaikkien muiden yläpuolelle.

Meillä oli peruskoulussa pitkään sellainen 10-20 tytön mafia, jossa kaikki paitsi ne kolme mafiapomoa olivat vuorollaan kiusattuna, osa lyhyemmän aikaa ja osa lähes jatkuvasti. Itse kuuluin niihin joita kiusattiin vain vähän aikaa, ja muina aikoina osallistuin muiden kiusaamiseen, ja todellakin kadun ja häpeän että tein näin. Mutta en oikein tiedä miten olisin onnistunut pääsemään tästä kierteestä pois: kun se oli koko ala-asteen ajan sellaista eikä kukaan aikuinen koskaan puuttunut konkreettisesti. Kiusaamisesta toki puhuttiin yleisluontoisesti, mutta kukaan ei ikinä suoraan istuttanut meitä kiusaajia alas ja pitänyt kunnon puhuttelua. Esim. omat vanhempani puuttuivat ensimmäistä kertaa vasta yläasteella, noin viisi vuotta liian myöhään, ja sekin johtui sitten siitä että viimeisimmän kiusaamistempauksen jälkeen jouduin vaihtamaan kaveriporukkaa kokonaan, ja nämä uudet kaverit eivät miellyttäneet vanhempiani. Lisäksi osa näiden tyttöjen vanhemmista oli "parempaa väkeä" ja en usko että jonkinlainen koordinoitu yhteistyö olisi ollut mahdollista vanhempien kesken, kun kiusaamista tapahtui ihan aikuistenkin kesken. 

Minulla ei siis nähdäkseni ollut mitään positiivista kiusaamisen vastaista mallia, eli olen vasta aikuisena joutunut itse oman ajatustyön kautta selvittämään, että sellainen on epämoraalista. Minusta on ihan mahdollinen skenaario, että voin samaan aikaan olla ex-kiusaaja mutta silti olla olematta totaalisen paha ihminen, ja voin katua mutta silti samaan aikaan myöntää se tosiasia että kyseiset tilanteet eivät olleet yksistään minun toimestani vältettävissä.

Kadun. Kadun sitä etten kertonut minun kiusaamisestani opettajille/äidille vaan aloin itse kiusaamaan. Kadun sitä että seurasin kiusaamista vierestä, enkä puuttunut mitenkään.

Nytemmin järjestettiin luokkakokous, joka meni lähinnä anteeksipyytelyksi kaikkien osapuolien osalta. Pahiten kiusattu ei tullut paikalle, toivon että vielä joskus saisin kerrottua hänelle miten pahoillani olen, vaikkei se mitään muutakkaan.

Vierailija kirjoitti:

Aikuisiällä eräs kiusaaja otti yhteyttä ja pyysi anteeksi. Olin kohtelias ja vastasin jotain nuoruuden hölmöilyistä, mutta mielessäni ajattelin, että hohhoijaa get over it.

Minultakin kouluaikainen kiusaaja pyysi anteeksi. Minulle tuli siitä hyvä mieli. Niistä kiusaajista, jotka ei ole tuntevinaan 20 vuotta myöhemmin, en ihan niin positiivisesti ajattele vieläkään.

Vierailija kirjoitti:

Heti sain alapeukutuksia, se on selvä... 

Mutta heitetään vastakysymys. Kuinka moni oikeasti "katuu" jotain, mitä on tehnyt jonain kymmenvuotiaana. 

Ei kukaan voi katua. Kiusaamisella ja kiusaamisellakin on eroa ja varsinkin on eroa, onko 15-vuotias vai 7-vuotias. 

Kadun montaakin ala-asteikäisenä tekemääni asiaa :D Kadun sitä kun sotkin siskon meikit, sitä kun lukitsen veljen kellariin vitsinä emmekä saaneetkaan enää ovea auki, kadun ilkeitä temppuja joita teimme parin kaverin kanssa muille tytöille jne. Vaikka on sillä hetkellä ollut lapsi eikä osaa ajatella omaa napaansa pidemmälle niin näin aikuisena sen voi kuitenkin tehdä ja ymmärtää ettei lapsuus ole mikään oikeutus huonolle käytökselle. 

1-2 -luokilla kiusasin kavereiden kanssa paria luokan tyttöä, erityisesti sitä jonka sai helposti itkemään. Se olisi ollut aikuisten helppo lopettaa ärähtämällä siitä kunnolla kerrankin, mutta ei. En syytä siitä itseäni, koska olin niin nuori, mutta vanhempien ja opettajan lepsuilua kyllä. En usko että kiusaaminen tulee olennaisesti vähenemään lähitulevaisuudessa, kun kasvatusmenetelmät ovat niin pehmeitä kuin ovat.

Yläasteella olin sitten itse kiusattuna, sekään ei kiinnostanut ketään.

Kyllä minä ainakin kadun helvetisti! Tuntuu pahalta ajatella miten on voinut olla niin julma jollekin, joka ei sitä ansaitse. Hävettää! Jos joskus minulla on lapsia ja kuulen, että ovat jotain kiusannut niin saavat kyllä ympäri korvia.

Ei joku 10 vuotias edes kunnolla ymmärrä mitä kiusaaminen voi toiselle aiheuttaa. Aikuisena sitä ymmärtää ja katuu, mutta ikävä kyllä kelloa ei saa siirrettyä taaksepäin ja korjata tilannetta.

Kyllä kadun. Kiusaaminen ei ollut kovin rajua, mutta olin siinä lähinnä mukana, mutta myös yllyttäjänä. Minuakin kiusattiin välillä, mutta kukaan ei sitä koskaan saanut tietää, koska peitin sen opettajilta ja vanhemmiltani ja minuun kohdistuva kiusaaminen oli todella salaista. Kai sitten jotenkin hain hyväksyntää itselleni ja helpotusta siihen pelkoon, koska ainakaan en itse ollut silloin kiusattu. Kaikin puolin koko ilmapiiri pienessä koulussa oli jotenkin tosi mätä.

Lisäksi kukaan opettaja ei tiennyt, että kaksi tyttöä kiusasi vain minua satunnaisesti tai oli ikinä osallisena mihinkään kiusaamiseen. Heidän vuoksi en todennäköisesti koskaan tule menemään mihinkään luokkakokoukseen, jos sellainen järjestetään.

Joka tapauksessa, olen miettinyt tätä tyttöä jota kiusasin todella paljon. Jos joskus kohtaan hänet, niin aion pyytää anteeksi, vaikka se ei varmasti enää auta. Lisäksi en tullut juttuun hänen veljensä kanssa, vaikka oikeasti olin häneen ihastunut yläasteella. Jotenkin tajusin pitäväni hänestä valtavasti ja hänestä tiedän tulleen aika komea ja menestynyt :)

Toivon sydämessäni kaikkea hyvää koko heidän perheelleen.

Kadun. Pönkitin huonoa itseluottamustani kiusaamalla joitakin joukosta poikkeavia yksilöitä. Tuntuu tosi pahalta näin jälkikäteen, mutta en ottaisi yhteyttä kiusattuihin. Se tuntuisi jotenkin ylimieliseltä jopa, en voi tietää kaipaavatko nämä henkilöt juuri minun anteeksipyyntöjäni. Tuntuisi hyödyttömältä alkaa kaikkien näiden vuosien jälkeen selitellä lapsuuden hölmöilyjään, kun en ole niiden henkilöiden kanssa mistään tekemisissä. Facebookista olen nähnyt että ovat menestyneet elämässä, hyvissä töissä ja ystäviä vaikuttaisi olevan. Olen onnellinen heidän puolestaan, ja pahoillani aiheuttamastani mielipahasta.

Mielenkiintoista kuinka katuvat henkilöt ovat suureksi osaksi näitä kiusaamista sivusta seuranneita. On kuitenkin mukava huomata, että joillain omatunto on vähän kolkuttanut. 

Kun muistelen omia "pääkiusaajiani" en usko että heistä kukaan katuu. En usko että kiusaaminen olisi johtunut kateudesta tai mistään muusta mistä kiusaamisen joskus väitetään johtuvan, kiusaajat olivat yksinkertaisesti läpimätiä ihmisiä enkä usko että he katumusta tulevat ikinä kokemaan minun ja muiden kiusaamisesta.

En kadu, koska en välitä pätkääkään. Se "kiusattu" oli mulkku tyyppi ja on edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tämän ketjun kiusaajat, jotka oikeuttavat tekonsa uhrinsa ärsyttävyydellä, niitä joiden mielestä naisenkin saa raiskata, jos nainen on väärin pukeutunut tai muuten omalla käytöksellään "kerjää" sitä? 

En oikeuta kiusaamistani millään uhrin ärsyttävyydellä. 

Pidän kuitenkin sen, että kyseessä vuorovaikutuksen häiriintyminen. Ei ole syyllisiä tai syyttömiä. 

Mitä tulee raiskauksiin, niin joissain tilanteissa uhri itse toki on vaikuttanut tapahtumien kulkuun provosoivasti. Kyllähän te samaiset sanotte sillekin, joka on kännipäissään jättänyt käsilaukkunsa ravintolapöytään, että vähän oma vika, kun varastettiin..., eikö vain? Harvoin tälle tyypille satelee myötätuntoa kauheasti. 

 

Ketkä "samaiset"? Tavaran jättäminen julkiselle paikalle ei oikeuta sen ottamista, ei ole siis edelleenkään uhrin vika. Enkä pysty näkemään miten esittämäsi tapaus on verrannollinen myöskään siihen, että jotakuta kiusataan koko peruskouluaika, tavarat rikotaan koulussa, haukutaan ja levittään juttuja. Uhri ei ole mitenkään voinut aiheuttaa sitä käytöksellään, paitsi sinun logiikallasi varmaan tulemalla koulun alueelle ja tuomalla vaikka polkupyöränsä sinne.

Kyllä sinä itse olet syyllinen ja vastuussa omista valinnoistasi. Jos joku ärsyttää tai "vuorovaikutus on häiriintynyt", ei ole pakko olla tekemisissä. Ota etäisyyttä. Ole niin vähän tekemisissä kuin mahdollista. Se on ihan helppoa koululuokassakin. Normaali ihminen osaa peruskohteliaisuuden. Se, että aktiivisesti kiusaa, on valinta ja valitsemalla sen olet siitä myös itse vastuussa.

Olet todella ikävä ihminen, ja karmassa saat kaiken tekemäsi pahan takaisin.

 

Tavaran jättäminen julkiselle paikalle todellakin oikeuttaa sen ottamisen. Tietysti pidän sen viemistä poliisille suositeltavana, jos on jotain tuntomerkkejä, mutta en tuomitse myöskään sen ottamista.

 

Ja tosiaan, jos joku tyyppi tuntuu niin kovin ärsyttävältä, niin mikä oikeus sinulla on ruveta häntä "ojentamaan"?   EI MIKÄÄN.

Jos et pidä hänestä, älä ole tekemisissä hänen kanssaan.

Jos olet nainen, niin olet mahtava. Meitä realisteja on liian vähän tässä nykyajassa.

Tässä ketjussa nämä moraalinvartijat eivät muista, että varsinkin koulumaailmassa vallitsee viidakon lait. En tiedä millaista koulua nämä ihmiset ovat käyneet, mutta omat kouluaikani ja sen raakuuden muistan erittäin hyvin. Myös toki sen, ettei ole olemassa mustaa ja valkoista. Vain harmaan eri sävyjä.