Tinder on pilannut miehet
Nykyään kaikenlaiset peruspetteritkin käyttäytyvät kuin naisten miehet, eli heillä on ties kuinka monta naista kierrossa ja nirsoilevat naisseuran suhteen. Se hyvä (tai ehkä kuitenkin huono) puoli heissä on, että kertovat paljon avoimemmin toiminnastaan kuin nämä naistenmieheksi syntyneet tapaukset. Mulle on parikin sanonut, että Tinderin takia ei kyllä ole kiinnostusta seurustella, että ennen siihen helpommin lähti kun naisen saaminen baarista oli ja on edelleen kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys. Nykyään kuulemma vaativat naisilta paljon enemmän kuin ennen ja ihastuvat paljon harvemmin.
On se kiva naisena tapailla näitä pukkeja. Ennen oli niin paljon helpompi löytää sitoutumishaluisia ja suorastaan roikkuviakin miehiä. Nykyään tuntuu että lähes kaikilla miehillä on pelimiestyylisesti mennyt se ihastumisrefleksi pois päältä ja voivat paneskella vaikka vuosia ennen kuin joku nainen vie jalat alta. Tavallinen romanttinen nainen, joka ei halua kymmeniä tai satoja seksikumppaneita vuodessa, ainoastaan häviää tässä. Ennen nettideittailulla oli vähän sellainen maine, että siellä ovat epätoivoiset, mielenterveysongelmaiset ja seksiriippuvaiset. Tinderiin pitäisi saada jotenkin tartutettua tuo sama leima, ettei deittailu muuttuisi vain miesten panoareenaksi.
Kommentit (635)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tinderissä ole todellakaan mitään valinnanvaraa "peruspetterille". Tekin yh-punkerot yritätte niitä korkean tason miehiä joita yrittää kaikki muutkin naiset joten tottakai näillä miehillä on valinnanvaraa.
Nettideittailun maailma on kova, jos et näytä hyvältä:
N. 10% mieskäyttäjistä kerää n. 60% naiskäyttäjien kaikista tykkäyksistä, ja 50% mieskäyttäjistä ei saa käytännössä ollenkaan tykkäyksiä.
Miksi he kuitenkin ovat siellä?

Meidän vika ei ole miesten kyvyttömyys kommunikoida naisten kanssa. Me emme myöskään sovi treffejä erilaisesta kulttuurista tulevien kaa ja hyvissä ajoin ennen treffejä änkyröi merkittävistä kulttuurieroista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huutista kuinka miehillä menee tunteisiin tämä keskustelu :D Syytetään naisia täsmälleen samoista asioista joita miehet itse tekevät! Tietenkin vakiofraaseja ("naiset ottavat vain jännittäviä miehiä ja jäävät itkemään kuin nalli kalliolle" ja muut) ja alapeukuista valittajia unohtamatta.
Eli molemmat puolet syyttävät toisiaan samoista teoista, joihin itsekin syyllistyvät. Ihmekään, että kumppanin löytäminen on mennyt niin vaikeaksi.
Käytännössä juuri näin. Sama homma ghostaamiseen kanssa:
Ihmiset ghostailevat porukkaa ihan jatkuvasti, mutta sitten kun he itse tulevat ghostatuksi niin alkaa u.lina siitä kuinka ghostaaminen on törkeää ja moraalitonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tinderissä ole todellakaan mitään valinnanvaraa "peruspetterille". Tekin yh-punkerot yritätte niitä korkean tason miehiä joita yrittää kaikki muutkin naiset joten tottakai näillä miehillä on valinnanvaraa.
Nettideittailun maailma on kova, jos et näytä hyvältä:
N. 10% mieskäyttäjistä kerää n. 60% naiskäyttäjien kaikista tykkäyksistä, ja 50% mieskäyttäjistä ei saa käytännössä ollenkaan tykkäyksiä.
Miksi he kuitenkin ovat siellä?
En osaa sanoa. Ehkä he ovat naiiveja hölmöjä, kuvittelevat löytävänsä seuraa vaikka vuodesta toiseen eivät saa naisilta yhtään tykkäyksiä.
Ihmiset tekevät outoja ja epärationaalisia asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tinderissä ole todellakaan mitään valinnanvaraa "peruspetterille". Tekin yh-punkerot yritätte niitä korkean tason miehiä joita yrittää kaikki muutkin naiset joten tottakai näillä miehillä on valinnanvaraa.
Nettideittailun maailma on kova, jos et näytä hyvältä:
N. 10% mieskäyttäjistä kerää n. 60% naiskäyttäjien kaikista tykkäyksistä, ja 50% mieskäyttäjistä ei saa käytännössä ollenkaan tykkäyksiä.
Miksi he kuitenkin ovat siellä?
Kokeilevat aikansa ja lopettavat palvelun käytön. Sitten tulee uusia käyttäjiä kokeilemaan tai joku vanha käyttäjä kokeilee onko sovellus muuttunut.
Jotenkin ristiriitaisia nämä Tinder-ketjut. Ap:n mielestä miehet pyörittävät monen naisen haaremia ja toisaalta toisissa ketjuissa valitetaan, ettei enemmistö miehistä saa tykkäyksiä ollenkaan.

Tinderissä on todella paljon miehiä jotka viettävät playboy elämää. Näillä miehillä on usein myös vääristynyt kuva itsestä eivätkä enää kykene normaaliin parisuhteeseen. Sitten on pieni joukko tavallisia miehiä jotka joskus käyvät treffeillä tai löytävät tinderistä samanlaisen naisen ja alkavat seurustella. Uskoisin että melko pieni osa miehistä jää ilman matcheja ruikuttamaan. Varsinkin isoissa kaupungeissa on miesten markkinat.

Niin, ei näihin ulinaketjuihin taida juuri kirjoittaa ne, jotka panee.
Miettikääpä tyypit miksi eronneille on niin paljon helpompaa löytää partneri. Se on se odotusten realistisuus ja halu olla todellisten ihmisten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin ristiriitaisia nämä Tinder-ketjut. Ap:n mielestä miehet pyörittävät monen naisen haaremia ja toisaalta toisissa ketjuissa valitetaan, ettei enemmistö miehistä saa tykkäyksiä ollenkaan.
Tinderissä on todella paljon miehiä jotka viettävät playboy elämää. Näillä miehillä on usein myös vääristynyt kuva itsestä eivätkä enää kykene normaaliin parisuhteeseen. Sitten on pieni joukko tavallisia miehiä jotka joskus käyvät treffeillä tai löytävät tinderistä samanlaisen naisen ja alkavat seurustella. Uskoisin että melko pieni osa miehistä jää ilman matcheja ruikuttamaan. Varsinkin isoissa kaupungeissa on miesten markkinat.
"Uskoisin että melko pieni osa miehistä jää ilman matcheja ruikuttamaan."
Alla linkki artikkeliin. Siinä lainatun tutkimuksen mukaan noin 50% mieskäyttäjistä ei saa käytännössä ollenkaan tykkäyksiä.
https://qz.com/1051462/these-statistics-show-why-its-so-hard-to-be-an-a…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin ristiriitaisia nämä Tinder-ketjut. Ap:n mielestä miehet pyörittävät monen naisen haaremia ja toisaalta toisissa ketjuissa valitetaan, ettei enemmistö miehistä saa tykkäyksiä ollenkaan.
Tinderissä on todella paljon miehiä jotka viettävät playboy elämää. Näillä miehillä on usein myös vääristynyt kuva itsestä eivätkä enää kykene normaaliin parisuhteeseen. Sitten on pieni joukko tavallisia miehiä jotka joskus käyvät treffeillä tai löytävät tinderistä samanlaisen naisen ja alkavat seurustella. Uskoisin että melko pieni osa miehistä jää ilman matcheja ruikuttamaan. Varsinkin isoissa kaupungeissa on miesten markkinat.
Taas täysin harhaista juttua vailla mitään todellisuuspohjaa. Testaa huviksesi tehdä profiili tavallisen miehen kuvilla ja katso millaiset markkinat siellä onkaan. Hyvä jos saat yhtään tykkäystä, kaupungista riippumatta.
Siis onko Tinder aiheuttanut sen, että rumillekin miehille tulee piparia ovista ja ikkunoista? Vaikea uskoa, eihän heidän ulkonäkönsä sen apin myötä muutu miksikään.
Ei tinder ainakaan ole pilannut niitä miehiä jotka eivät tinderiä lainkaan harrasta. Tuskin naisetkaan siellä ovat paremmaksi tulleet, enemmän ovat turnoff -osastoa.
Vierailija kirjoitti:
Miettikääpä tyypit miksi eronneille on niin paljon helpompaa löytää partneri. Se on se odotusten realistisuus ja halu olla todellisten ihmisten kanssa.
Oma tuntuma on kyllä se että vaatimukset kasvaa sitä mukaa kun eroja tulee, tietää mitä haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Miettikääpä tyypit miksi eronneille on niin paljon helpompaa löytää partneri. Se on se odotusten realistisuus ja halu olla todellisten ihmisten kanssa.
Jep. Vastoin palstatotuuksia myös yksinhuoltajat tuntuu löytävän aika helposti uusia parisuhteita.
Miehet ovat ihan itse tehneet päätöksensä miten käyttäytyvät ja mitä hakee. En usko että some, sovellukset tai sivustot pilaavat miehet. Alkoholi ehkä vaikuttaa ja elämänarvot. Heidän vanhempien kasvatuksesta ei tietoa, mitä lapsuudessa tapahtui tai kaveripiiri. Ulkomailla on miehiä myös.

Lisään tähän että tottakai materiaalilla jota katsoo on joku vaikutus, mutta ihminen lopulta päättää itse miten toimii ja arvomaailman.
Naisten kanssa on helppo kommunikoida. Luulen, että yleisin syy ongelmiin kommunikaatiossa johtuu seksismistä. Eli miehet ovat yliseksualisoituneita naisten suhteen ja tämä seksuaalinen jännitys aiheuttaa ujoutta ja muuta kyvyttömyyttä kommunikaatioon. Ei pitäisi yliseksualisoida itseä itsetyydytyksellä ja muilla keinoilla joita yhteiskuntakin tarjoilee ihmisille. Elämä on paljon helpompaa kun voi suhtautua ihan vaan ihmisenä vastakkaiseenkin sukupuoleen ja samalla tosin välttää monet suden kuopat matkan varrella kun ei ole tätä seksin värittämää ihmiskuvaa muodostunut.
Liika seksuaalisuus on monien kompastuskivi jonka tajuamiseen joillain menee enempi ja joillain vähempi aikaa. Mutta kun järki vihdoin päähän tulee (joskus) niin asia valkenee ja siihen asti ilmeisesti monet miehetkin kulkevat hormoonien sumentamina elämäänsä läpi ja seksi mielessä on liikenteessä. Tokihan tämäkin on lisääntymistarkoituksen mukaista, mutta silloinkin ihmisen itse pitäisi voida päättää milloin lisääntyy ja milloin ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin ristiriitaisia nämä Tinder-ketjut. Ap:n mielestä miehet pyörittävät monen naisen haaremia ja toisaalta toisissa ketjuissa valitetaan, ettei enemmistö miehistä saa tykkäyksiä ollenkaan.
Tinderissä on todella paljon miehiä jotka viettävät playboy elämää. Näillä miehillä on usein myös vääristynyt kuva itsestä eivätkä enää kykene normaaliin parisuhteeseen. Sitten on pieni joukko tavallisia miehiä jotka joskus käyvät treffeillä tai löytävät tinderistä samanlaisen naisen ja alkavat seurustella. Uskoisin että melko pieni osa miehistä jää ilman matcheja ruikuttamaan. Varsinkin isoissa kaupungeissa on miesten markkinat.
Taas täysin harhaista juttua vailla mitään todellisuuspohjaa. Testaa huviksesi tehdä profiili tavallisen miehen kuvilla ja katso millaiset markkinat siellä onkaan. Hyvä jos saat yhtään tykkäystä, kaupungista riippumatta.
Itse olen sitä mieltä että tavalliselle miehelle vientiä riittää. Itse esim tiedän nuoren miehen joka opiskelee yliopistossa,on nörttimäinen ja ihan tavallisennäköinen 165 pitkä ja käy treffeillä eikä ole mikään kovin epäsuosittu. Itse mieltäisin tällaisen miehen tavalliseksi. Rumat ja haisevat täysin kouluttamattomat taitaa olla niitä joilla ei ole vientiä.
Itse koen, että ne seksikokemuksia keräävät ihmiset hajoavat niihin, mutta jokainen tavallaan. Kai niitä voisi itsekin keräillä, jos kokisi sen jotenkin hyväksi ideaksi.